language: Finnish
VIIMEINEN LAIVA
Kolmenäytöksinen näytelmä
Kirj.
MAILA TALVIO
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.
HENKILÖT
ISOISÄ SCHULTZE, eläkettä nauttiva postimestari.
ROUVA ELVIRA BASK, hänen tyttärensä.
ROUVA CECILIA SALAVA, isoisän pojan leski.
AMALIA, |
SYLVI, | rva Salavan lapsia ensimmäisestä avioliitosta.
TUURE, |
LYYLI CECILIA, rva Salavan tytär toisesta avioliitosta.
VÄINÖ SORRI, jumaluusoppia lukeva ylioppilas.
TOHTORI ILMONEN, kylpylän lääkäri.
NEITI ANNA ILMONEN, hänen tyttärensä.
Rouva Salavan arkihuone isoisä Schultzen talossa: suuri, muinoin komea, nyt iloton suoja, jonka taka-alalla kulkevat vasemmalta alkaen portaat yläkertaan. Portaiden ensimmäisen ja toisen syöksyn välillä on tyhjä tasainen ala, jolla isoisän vanha nahkatuoli. Oikeanpuoleinen osa huoneesta erotettu lautaseinällä ja päästään tähän siten syntyneeseen pieneen huoneeseen tapettiovesta. Oven avautuessa näkyy vaatimaton puusänky haaltuneine vaatteineen, kirjavine irtopeitteineen, pöytä, puutuoleja ja tumma vanha piironki, seinällä jokin raamatullinen kuva. Yksi varsinaisen huoneen ikkunoista jää pienen huoneen puolelle ja lankeaa tästä valoviiva yli matkakorin. Kaksi ikkunaa jää oikealle varsinaiseen huoneeseen. Toisen alla reheviä, kukkivia verenpisaroita, toisen alla Lyyli Cecilian rullatuoli. Seinällä ikkunan vieressä telineellä Lyyli Cecilian pieni nukketeatteri. Ulkoa näkyy mikäli mahdollista pikkukaupunki puutarhoineen, jotka kesän jäljeltä alkavat kellastua. Keskellä huonetta pyöreä ruokapöytä tuoleineen. Pitkä vanha sohva. Seinäkello. Piano. Vasemmalla, likinnä näyttämöä, ovi ulkoeteiseen kuisteineen, sekä ovi keittiöön ja asuinhuoneisiin. Seinillä vanhoja kuvia sekä siluetteja soikeissa kehyksissä. Kattolamppu tomuttuneen harson peitossa.
Elokuun viimeinen päivä. Auringonpaisteinen aamu.
Rva Salava istuu pöydän ääressä, yllään vanha, kerran kaunis aamuviitta. Amalia tuo sisään kahvia. Sylvi kantaa jotain parsimaansa ja silittämäänsä liinavaateläjää matkakoriin ja painuu polvilleen sitä asettaessaan. Sohvalla, yllään frakkipuku, Tuure, unessa. Rullatuolissaan Lyyli Cecilia, ahkerasti kutoen jotain suurta valkoista, kevyttä liinaa. Avonaisesta ikkunasta, jonka uudinta tuuli nostaa, kuuluu elämää kaupungista. Tornikello lyö heleästi kahdeksan kertaa. Hetken perästä lyö talon vanha kello naristen ja kehräten kahdeksan kertaa. Mieliala jännittynyt ja täynnä odotusta. Äänettömyyden kestäessä Amalia hoitaa kahvipöytää ja Sylvi kuljettaa parsittuja sukkia ynnä muita tavaroita matkakoriin. Keskustelu tapahtuu askartelun aikana.
I NÄYTÖS
AMALIA
No, kyllä näkyy, että juhlat ovat lopussa ja arki alkaa. Sen te olette näköisiä kaikki. Vai odottaako joku vielä jotakin? Tänään lähtee viimeinen laiva, mutta ehkä joku sittenkin vielä odottaa rakkaudentunnustusta… No, äiti, tuleeko siitä sinun ja tohtorin välillä valmista? Vai apteekkarin puolelleko se kääntyy? Taisit eilen tanssia niin, ettet jaksa sanoa yhtään sanaa. Kas, koskeehan se hiukan meitä tyttäriäkin — joita ei tosin kukaan usko sinun tyttäriksesi, niin nuori ja kaunis kuin sinä olet, äiti. No, eikö ollutkaan hauskaa?
RVA SALAVA
Minä vain ajattelen… Hyvä rakas Amalia… älä viitsi tänään…
AMALIA
Enhän minä mitään pahaa. Onko se nyt niin ihme, jos kysyn mimmoista oli jäähyväistanssiaisissa.
RVA SALAVA
Toisen kerran, Amalia. Minulla on tänään niin paljon ajattelemista…
AMALIA
Tietysti, tietysti, jollet vielä ole päättänyt kenelle annat sydämesi. Tuure, Tuure hoi, herääpäs sinä kertomaan jotakin eilisillasta. Kuinka sinun asiasi sitten ovat menestyneet? Saatko sinä hänet?
RVA SALAVA
Hyvä rakas Amalia, voit jo huomenna kysyä niin paljon kuin tahdot.
Mutta ei tänään, ei tänään, ei tänään. En saanut unta.
AMALIA
Aa, äiti ei saanut unta. Ja edessä tällainen vaikea päivä.
RVA SALAVA hermostumistaan hilliten.
Kuka sen on sanonut, että se on vaikea?
AMALIA
Ei kukaan, ei kukaan. Mutta ajattelin vain että se luonnostaan olisi vaikea niille, jotka ovat ottaneet osaa kylpyläelämään. Minähän olen ollut aivan ulkopuolella. Mutta äiti ja Tuure ja Lyyli Ceciliakin — onhan teidän kaikkien edessä jäähyväiset. Sillä ette kai te mukaan lähde, kyllä kai te jäätte rannalle…
RVA SALAVA
Kuka tietää vaikka lähtisimme…
AMALIA
Todella? Se oli uutta se. Sinä ja Lyyli Cecilia — vai ollaan jo niin pitkällä…
RVA SALAVA
Ei missään olla. Ei yhtään missään. Minun pitäisi vain saada vähän rauhaa.
AMALIA
No, minähän pian lähden työhöni. Voittehan sitten täällä kaikessa rauhassa ajatella. Ja läpikäydä rakkaita muistoja… ja valmistaa matkaa. Miten vain.
SYLVI
Hyvä Jumala, pitääkö meillä aina riideltämän. Onkohan missään niin onnetonta kotia. Ajatelkaa mikä suru Väinölle, jos täällä vielä hänen lähtöpäivänään vallitsee epäsopua ja riitaa. Hänellä on muutenkin tänään vaikeuksia… Kaikki nämä vuodet Väinö on tehnyt työtä saadakseen kotiimme rauhaa.
AMALIA
Väinö ja Väinö ja rauha ja rakkaus — en viitsi kuunnella.
SYLVI
Sinä tiedät miten hän on taistellut saadakseen aikaan sovintoa ylä- ja alakerran välillä ja meidän sisarusten kesken…
AMALIA
Kyllä hän täällä on saarnannut ja piessyt tyhjää ilmaa. Mutta tekeekö hän sinusta koskaan pruustinnaa, se nähdään.
SYLVI
Minä tiedän hänen taistelunsa… Kyllä hän vielä näyttää…
AMALIA
Tuure, etkö jo alkaisi liikuttaa luitasi. Oletko sinä taas juovuksissa? Et sinä tuota tietä tohtorin tytärtä saa… Siinä taitaa yksi kihlaus mennä pormestarinnalta sivu suun. Hänellä oli niitä tässä vasta kolmetoista — lisäksi niin onneton luku.
SYLVI
Minulla ei olisi sydäntä näyttää toiselle, että kaikki hänen ponnistuksensa rauhan puolesta tässä kodissa ovat olleet turhat.
AMALIA
Nähköön hän vain, sinun Väinösi, ettemme me Schultzet ole mitään pajunvitsoja, joita hän taivuttelee mielensä mukaan. Olen hänen saarnoistaan saanut yhtä tarpeekseni kuin isoisä. Lähden karkuun, niinkuin isoisä, jos hän vain vielä alkaa saarnata »vangituista sieluista».
SYLVI
Amalia, hän on viimeistä päivää täällä…
AMALIA
Niin — tämä kahdenkymmenenkahdeksanvuotias ylioppilas, joka lähtee ensi lukukaudekseen yliopistoon.
SYLVI
Kuinka sinä voit!
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Hyvä Jumala, kun minä ajattelen, että suvi on ohi ja tänään lähtee viimeinen laiva…
AMALIA
Surullista, surullista. Edessä koko pitkä talvi. Ei ketään tule tervehtimään — meidät köyhät unohdetaan aivan niinkuin oli unohdettu ennen kuin tohtori Ilmonen tuli tänne ja keksi täällä entisen rakastettunsa ja hänen ramman tyttärensä.
RVA SALAVA
Ei, ei, minä en jää tänne, en ole täällä enää yhtään talvea sinun kanssasi…
SYLVI
Amalia, kun et sinä kuitenkaan tarkoita pahaa, niin miksi puhut.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Oletteko te nähneet mitä on tapahtunut tänä yönä? No, tulkaa katsomaan.
Ruusut ovat puhjenneet. Koko esplanadi täynnä. Pelkäsin etteivät ne
ehtisi. Se on Yön Kuningatar. Niin paljon ehtii tapahtua yhdessä yössä.
Ja yhdessä päivässä myöskin. Kuinka ne ovat suuret ja valkoiset.
SYLVI
Todella. Eivätkä ne työtä tee eivätkä kehrää, taivaallinen Isä heidät vain noin kaunistaa.
AMALIA
Aivan niinkuin tuon meidän äidin: hänkään ei työtä tee eikä kehrää, alati vain kukoistaa — ja rakastaa.
RVA SALAVA
Amalia, mikä sinun tänään on? Oletko onnettomasti rakastunut sinäkin?
SYLVI
Nyt minä ymmärrän: sinunkin viimeinen laivasi lähtee tänään… Kyllä se on nähty kenen kanssa sinä haaveilet kuutamossa harjulla…
AMALIA
Minun pääni kyllä pysyy selvänä, niin rakkauden humalassa kuin lienettekin kaikki muut.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Yhdessä yössä ehtii tapahtua paljon ja yhdessä päivässä myös. Saatte nähdä että tänään vielä tapahtuu.
RVA SALAVA
Miksi sinä niin arvelet?
LYYLI CECILIA
No, kun nuo ruusut noin avautuivat.
AMALIA
Kai niiden joskus piti avautua.
LYYLI CECILIA
Väinö sanoo, että on paljon kukkia, jotka eivät koskaan puhkea.
SYLVI
Väinö on aina niin syvä.
RVA SALAVA
Väinökin lähtee.
AMALIA
Kyllä onkin jo aika.
Äänettömyys.
TUURE sohvalta, puoleksi laulaen.
Toisill' annan rukkaset ja toisill' annan kukkaset…
AMALIA
No vihdoinkin. Älä vain käänny toiselle kyljellesi, niinkuin sinulla on tapana tehdä. Meille tulee tänään vieraita. Mehän olemme tänä suvena olleet niin ihmeteltävästi etualalla — kiitos kauniin nuoren äidin ja hänen tyttärensä.
SYLVI
Sinäkin olisit kaunis ja nuori, jos olisit sovinnollisempi.
TUURE
Helkkarissa, tuleeko tänne vieraita?
AMALIA
Totta kai hyvästi sanomaan.
TUURE hyräilee hajamielisenä.
Das Meer ergläntzte weit hinaus…
SYLVI
Tahdotko isoisää tänne, kun noin meluat…
RVA SALAVA Lyyli Cecilialle.
Sinä säikähdytät minua. Luuletko todella että tänään jotakin tapahtuu?
LYYLI CECILIA
Nuo ruusut vain sanovat.
RVA SALAVA
Mitä ne sanovat? Hyvä Jumala…
LYYLI CECILIA
En tiedä. Ehkä tapahtuu jotakin suurta ja valkoista.
RVA SALAVA
Oletko kipeä?
LYYLI CECILIA
Ajatteletko että voisin kuolla nyt?
RVA SALAVA
En toki. Mitä muuta hyvänsä. Mutta kun itse sanot. Mikäpä muu voisi olla suurta ja valkoista.
LYYLI CECILIA
Eikö elämä sitten?
RVA SALAVA
Rumaa se on elämä. Pientä ja mustaa. Jollei ole veripunaista.
LYYLI CECILIA
Veripunaista…
RVA SALAVA
Lyylikki, olethan minun ainoa pieni ystäväni etkä jätä minua.
LYYLI CECILIA
Olen.
RVA SALAVA
Et jätä minua, vaan seuraat minua minne menenkin. Et jätä minua vaikka pyytäisinkin.
LYYLI CECILIA
En.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Heittäisit jo tuon kutomisen. Kyllä huivi jo on tarpeeksi suuri ja kaunis.
LYYLI CECILIA
Annalle ei mikään ole tarpeeksi kaunista.
TUURE
Toisill' annan rukkaset ja toisill' annan kukkaset.
RVA SALAVA
Jo nyt olet laulun valinnut.
TUURE
Se sopii niin erinomaisesti tälle päivälle.
RVA SALAVA
Sinä meluat nyt erikoisesti sitä varten, että saisit isoisän alas.
SYLVI
Sanomalehti-ilmoitus! Kyllä hän pian on täällä. Hän odottaa uutta vuokralaista.
AMALIA
Laula sinä vain, Tuure. Tämä on juuri niitä päiviä jotka antavat toisille rukkasia, toisille kukkasia.
SYLVI
Nyt te taas alatte. Väinön pitää siis viime hetkeen asti kuulla meidän onnetonta kinasteluamme.
TUURE
Vangitut sielut, vangitut sielut!
SYLVI
Jumalan henki ei ole saanut vapauttaa meitä. Jospa tämä viimeinen päivä toisikin jotakin suurta ja valkoista, niinkuin meidän pieni Sibylla sanoo.
RVA SALAVA
Siis kuoleman.
AMALIA
Ehkä pieni Sibylla yhtäkkiä nousee tuolistaan ja juoksee esplanadiin poimimaan ruusuja.
RVA SALAVA
Älkää aina puhuko noista valkoisista ruusuista. Minä näen jo edessäni pelkkiä valkoisia hautaseppeleitä. En juuri mitään pelkää, mutta kuoleman kanssa en ole päässyt sovintoon. Eihän kukaan ole sairaskaan.
AMALIA
Pelkääthän, äiti, yhtä ja toista — esimerkiksi työtä.
TUURE
Kyllä tästä nyt jo muutkin alkavat ansaita rahaa etkä vain sinä.
AMALIA
Sinä paras. Sitten äiti pelkää isoisää.
RVA SALAVA
En enää.
AMALIA
Ehkä Sibyllan valkoinen ihme on jättänyt tulemisensa viime hetkeen niinkuin rakkaudentunnustukset.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Olet niinkuin ilmetty isäsi. Luulen että pian alan pelätä sinuakin.
AMALIA
Ei ole minun syyni että olen tässä maailmassa.
RVA SALAVA
Ei… ei… Eikä minunkaan.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Kuka toimittaa minulle kukat tohtoria ja Annaa varten. Tahtoisin jotain oikein kaunista. Voin kyllä maksaa, jahka myyn uudet paperinukkeni.
AMALIA
No, odota nyt, ehkä vielä itse lähdet kaupungille tänään. Lupasihan tohtori sinut parantaa. Ja kyllä sinua on hoidettu kaikkien tieteen sääntöjen mukaan. Ja puetettu. Ja huvitettu. Koko kaupunki on seurannut parantumistasi. Ei suinkaan nyt niin hieno mies kuin tohtori Ilmonen sanaansa syö. Lääkärimaineensakin tähden…
LYYLI CECILIA
Hän ei ole taistellut minun parantumiseni puolesta lääkärimaineensa takia.
TUURE
Kaikki eivät ole pelkkää käytännöllistä hyötyä…
RVA SALAVA kuiskaten.
Siinä hän nyt on — isoisä!
Kaikki vaikenevat. Yläkerrasta kuuluu isoisän ääni.
ISOISÄ
Mahdatteko te muistaa, te siellä alhaalla, että tänään kello yhdeksän saapuu uusia vuokralaisia?
AMALIA
Kyllä se on muistettu, rakas isoisä… Tuure, etkö nyt jo nouse. Kahvi jäähtyy. Mitä — etkö makaakin siinä ihka uudessa frakkipuvussasi. Joka varmaan ei ole maksettu. Millä aiot senkin maksaa? Miksi tänne tulet — tätisihän on toimittanut sinulle huoneen kaupungilla.
TUURE
Tuleeko tänne vieraita? Älkää sanoko että minä olen täällä.
AMALIA
No, laputa sitten nopeasti tiehesi. Eikö nyt järkesi sen vertaa sano, että Lyyli Cecilialle tullaan sanomaan hyvästi. Hän ei ole parantunut, niinkuin uskottiin, vaan istuu yhä rullatuolissaan.
TUURE
No, eivät suinkaan ne nyt heti aamulla tule. Minulla on asiaa tädille.
AMALIA
Onpa teistä tullut erinomaiset ystävät tädin kanssa.
TUURE
Ei kuulu sinuun.
LYYLI CECILIA
Anna lupasi kyllä tulla heti kun herää.
AMALIA
Hänen uutimensa ovat alhaalla kun postiin menen ja joskus vielä kun sieltä tulenkin.
TUURE tullen Lyyli Cecilian luo.
Voisitkohan sinä auttaa minua?
LYYLI CECILIA
Minä. Miten?
TUURE
No… ei mitenkään. Ei mitään, ei mitään.
LYYLI CECILIA hiukan levottomana.
Miksei saa sanoa että sinä olet täällä?
Lyhyt äänettömyys.
AMALIA
No, jollet tahdo kahvia, niin mene sitten rakkaan tätisi luo. Mutta rahaa ei sieltä lähde. Älä uskokaan. Jos olet tehnyt velkaa siinä toivossa että…
TUURE
Anna minun olla rauhassa. En ikinä ole nähnyt mitään niin pirullista kuin sinä. Oikea naispaholainen sinä olet.
SYLVI
Tiedäthän ettei Amalia tarkoita pahaa.
AMALIA nauraen.
Naispaholainen! No, sanopas nyt naispaholaiselle, mistä olet saanut rahaa viime aikoina. Ei ole mikään helppo asia rakastaa tohtorintytärtä. Kun maisteri Nurmi lähettää kaunottarelle viisitoista ruusua, niin täytyy kamreeri Schultzen lähettää kaksikymmentä. Ja kun luutnantti von Duren kutsuu hänet ajelemaan hevosella, niin täytyy kamreeri Schultzen viedä hänet autolla.
TUURE
Jollet sinä… jollet sinä… niin minä kuristan sinut!
AMALIA
Kahvikuppisi on jäähtynyt — jäähdy sinäkin.
TUURE
Sinä et ole mikään ihminen, vaan kone. Laskukone. Jos sinä joskus rakastuisit — mitä minä tuskin uskon mahdolliseksi, niin sinä varmaan ruusun asemesta kiinnittäisit sulhasesi napinläpeen setelirahan. Niin tekisit.
AMALIA
Saattaa olla. Mutta seteli olisi kumminkin omani eikä lainattu. Sillä minä olen tehnyt työtä ja elättänyt teidät kaikki ja sinun kamreerintittelisi on vielä varsin uusi. Ja tätisi hankkima.
TUURE
Minulle käy, hitto vie, mahdottomaksi tästä puoleen tulla tänne kotiin…
Yhtäkkiä täysi hiljaisuus. Sokea isoisä on ääneti
tullut tuolinsa ääreen, koputtaa kepillään permantoon.
ISOISÄ
Mitä te siellä riitelette? Koko aamun on pidetty kovaa ääntä. Onko Tuure tehnyt velkaa? Olen sanonut: velkaa pitää peljätä, se on pahempaa kuin synti. Kiitollisuudenvelkaakin. Sillä senkin ihmiset pyytävät takaisin, kun heidän huonosti käy. Senkö tohtorintyttären tähden sinä olet tehnyt velkaa? Mitä sellaisella tekee — ei sillä mitään ole, näyttelijättärellä.
TUURE
Jätetään ne, isoisä. Onko täti kotona?
ISOISÄ
Missäpä hän sitten olisi. Ehkäpä torilla ostamassa kotiin kalliita ruokia. Ei, turhiin ei panna rahaa. Kun ei silmiinkään panna, vaikka ne voisi rahalla saada näkeviksi. Toista on jos sattuisi vuokralainen, joka…
TUURE
Täti on siis siellä ylhäällä?
ISOISÄ
Missä hän sitten olisi, johan sanoin. Vai luuletko, että pidän kalliita palvelijoita? Ne ovat tuhlareja varten. Tätisi siivoo ja järjestää taloa — etkö sitä tiedä — vaikka Baskilta jäikin pieni perintö. Missä tätisi olisi, jollei naisten työssä? Vai onko hän ehkä kutsunut sinut? Olen luullut tuntevani mantelin ja vadelmien hajua. Ettei vain olisi kutsunut muitakin — senkin hupsu. Tule sitten. Hän sanoo sinun olevan korean pojan — minä en muista. Viisitoista vuottako siitä jo on? En tarkoin muista. Mutta rahaa älä pyydäkään, silloin paiskaan sinut alas portaita. Rahaa pitää rakastaa ja kunnioittaa. Ei mitään tohtoreja eikä leikkauksia. Toinen asia on, jos sattuisi vuokralainen, joka olisi tohtori.
RVA SALAVA
Isoisä hyvä, menkää ylös. Tuure, mene nyt. (Kuiskaa.) Tuure, pidä hiukan kiirettä, en jaksa nyt… Isoisä hyvä, menkää nyt, meidän täytyy täällä järjestää…
ISOISÄ
Vai sinä, Cecilia Hordel, komenteletko sinä täällä. Muista sinä, kuka olet, taikka teen sen lastesi kuullen tiettäväksi. Varo sinä, etten aja sinua kadulle, minne sinä kuulut. Olen sinua tarpeeksi kauan katsellut…
RVA SALAVA
Isoisä, menkää nyt. Tai puhun minäkin. Te olette tarpeeksi kauan piinannut minua ja lastani.
ISOISÄ
Piinannut — vai piinannut. Miksi sitten olette täällä? Hannanhan. Olisitte vapaasti voineet lähteä. Ehkä olisin voinut näyttelijä Salavan tyttärelle kustantaa jonkinlaiset kottikärryt, vaikkei tietysti niin kallisarvoisia kuin herra tohtori Ilmonen…
RVA SALAVA hilliten itseään
Postimestari Schultze…!
TUURE
Koetetaanpa nyt olla ihmisiksi. Lähdetään nyt.
ISOISÄ
Tervetuloa vain, poikaseni. Tätisi on aina pitänyt kauniista miehistä. Vaikkei Bask suinkaan ollut kaunis. Mutta hänellä oli muita etuja ja kyllä hänessä vain miestä oli sellaiselle kuin sinun tätisi. Ihan samanlainen hän oli kuin äitinsä. Mutta hänen äidilläänkin oli etuja, ei sovi muuta sanoa. Tervetuloa vain poikaseni, kamreeri. Mutta auta armias, jos olet tehnyt velkaa… Niin, mitä minun pitikään sanoa. Onko huone järjestyksessä? Kello löi äsken kahdeksan. Ovatko kaikki hakotukkimiehen tavarat poissa? Piirongille pitää panna kukkia. Sylvi voi juosta ottamaan esplanadilta, ei sitä kukaan huomaa. Ja tulkaa hakemaan minua itseäni, kun vuokraajia saapuu. Täytyy koettaa saada huone heti vuokratuksi, että vähän tulojakin karttuu. Muutenkin on talo täynnä laiskaa väkeä, joka kuluttaa, näyttelijöiden leskiä ja lapsia. Sylvi, joko huone on tyhjä?
SYLVI
Kenenkähän isoisä luulee saavansa tänne.
ISOISÄ
Aina jonkun yhtä hyvän kuin Väinö Sorri hakotukin äärestä. Lääkärin ura on pitkä ura. Mutta katsokaakin sitten, ettei synny pitkiä kihlauksia, jotka eivät ikinä pääty naimisiin. Sylvi olisi tänä kesänä voinut saada rikkaan, arvokkaan miehen…
SYLVI
Isoisä tietää, etten ikinä huoli kenestäkään muusta kuin Väinöstä.
Odotan häntä vielä kymmenen vuotta, jos niin vaaditaan.
Väinö Sorri on morsiamensa puhuessa tullut huoneeseen.
ISOISÄ
Se laulu kyllä osataan ulkoa. Toisena Raakelina olet sinä nyt odottanut seitsemän vuotta ja saat vielä odottaa toiset seitsemän, ennen kuin hän sinut elättää. No, kernaasti minun puolestani, mutta katsokaa, että huone on kunnossa kello yhdeksään. Ja kutsukaa sitten minut. Lääkäreillä on etusija.
Kääntyy lähtemään.
SORRI
Huomenta, postimestari Schultze. Ei hätäillä. Kyllä ne kaikki aikoinaan tyhjenevät, tyhjenevät huoneet ja tyhjenee kaupunki ja näkyvät tyhjenevän ihmisten pääkopatkin, kun ikää karttuu.
ISOISÄ
Vai olet sinäkin täällä. Hyvä on. Älä unohda, että olet velkaa kolmen kuukauden vuokran.
SORRI
Koetetaan maksaa, postimestari Schultze, koetetaan maksaa. Minä nostan heti lukukauden alkaessa stipendini ja lähetän…
ISOISÄ
Et minnekään sinä täältä mene, ennen kuin olet suorittanut kaikki.
SORRI
Hyvä on. Ei viitsitä riidellä. Minähän nyt lähden. Kas, se omatunto on sellainen epämukava laitos. Ja se on jokaisella.
ISOISÄ
Ei mitään saarnoja enää.
SORRI
Se on teilläkin, kunhan se vain heräisi.
ISOISÄ
Ei, sanon minä. Huone on minun ja minä annan sen kenelle tahdon.
Tohtori sen saa, joka ymmärtää jotakin silmistä, sellainen kaunis huone.
RVA SALAVA
Tuure, lähde toki isoisän kanssa. Muuten hän ei ikinä lähde.
SYLVI
Me tyhjennämme juuri huonetta, isoisä lähtee vain rauhassa.
TUURE
Väinö, alapas veivata saarnaasi vangituista sieluista…
AMALIA
Isoisä, nyt hän alkaa puhua vangituista sieluista…
ISOISÄ vastenmielisyyttään hilliten.
Puhukoon vain, minä en ole mikään vangittu sielu, teen mitä tahdon. Mutta täällä on kyllä muita, jotka ovat kahleissa. Maailman pahimman herran kahleissa — sanonko hänen nimensä?
RVA SALAVA
Ei ole tarpeellista, isoisä. Me kyllä tiedämme. Mutta lähtekää nyt. Jos Tuuren pitää tavata tätiä, niin eikö olisi parasta… Auta isoisää ylös portaita.
ISOISÄ
Kyllä minä näissä portaissa löydän. Sinä luulet, Cecilia Hordel, että muutkin kompastuvat yhtä helposti kuin sinä. Olit taittaa täällä niskasi, viimeksi kun tulit alas näitä portaita. Minä kyllä pääsen…
RVA SALAVA
Teillä on hyvä muisti, isoisä. Mutta olisi parempi, jos ette nyt käyttäisi sitä.
ISOISÄ
Ja miksei minulla olisi hyvä muisti? Tarvitsen sitä vielä, en aio kuolla pitkään aikaan, niinkuin tiedätte.
RVA SALAVA
Te ette koskaan kuole, postimestari Schultze.
ISOISÄ leikillisesti.
Älä tee lapsiasi surullisiksi, Cecilia Hordel.
RVA SALAVA
Te olette yhtä iankaikkinen kuin raha.
ISOISÄ
Ohoh, olisivatpa asianne sitten huonolla kannalla, lapsi raukat. Saisitte kauan odotella perintöjä. Yhtä iankaikkinen kuin raha! Olisipa se somaa. Tyttäreni Elvira, kuparisepän leski, luki minulle hiljan sanomalehdistä, että Amerikassa eräs rikas mies oli surmannut vaimonsa saadakseen haltuunsa hänen perhebriljanttinsa. Tuo rikas mies oli 105 vuoden vanha. Niin voi käydä — kuka sitä tietää. No, miksi rahaksi te minua sanoisitte?
AMALIA
Kultarahaksi, rakas isoisä. Sehän on lujaa ja kestävää niinkuin isoisä…
SORRI hyväntahtoisesti naurahtaen.
Paperirahaa minä ajattelen. Oikein sellaista kulunutta ja homehtunutta, jota saita säilyttää sängynpohjalla vanhan virsun sisällä.
ISOISÄ
Olet tullut rohkeaksi, hakotukkimies, nyt kun olet päässyt ylioppilaaksi. Mutta entä jollei Sylvi saakaan mitään? Minulla on valta, minulla.
SYLVI
Meidän täytyy siistiä. Vuokralaiset voivat tulla…
SORRI
Ei, puhutaan nyt kerrankin asiat loppuun, koska kerran on alkuun päästy. Täällä on kaikki selvittämättä eikä sielujakaan voi vapauttaa ilman tutkintoa.
ISOISÄ
Tutki sinä pyhien miesten elämäkertoja, jos olet utelias.
SORRI
Tässä on kysymyksessä oman morsiameni suku ja sukuperinnöt…
SYLVI
Anna olla, Väinö, anna olla…
TUURE
Isoisä taitaakin haluta pitemmältä keskustella Väinö Sorrin kanssa. Tuossa hän seisoo tiukkana miehenä ja tahtoo tietää, mitä alkuperää tuleva pastorska oikeastaan on.
SORRI
Olen seitsemän vuotta taistellut tämän kodin rauhan vuoksi, enkä lähde ennen kuin täällä selviää — kuuletteko, postimestari.
RVA SALAVA
Hyvä Väinö… jos tahdot täyttä selvyyttä niin sinun täytyy mennä hautausmaalle ja kutsua vainajat tilille.
ISOISÄ
Senkin hakotukkimies — mitä ihmisten asiat sinua liikuttavat?
SORRI
Ihminen on pantu veljensä vartijaksi, pitäisihän teidän se tietää.
ISOISÄ
Mene sitten paimentamaan veljiäsi, jotka jäivät hakotukin ääreen.
Viisaasti tekisit, jos jäisit sinne paimenen virkaan yksintein.
SORRI
Mikähän siihen on syynä, ettei tähän taloon paista päivä edes pilkahtamalla?
ISOISÄ
Mikähän lienee ollut syynä siihen, että töllin pojan rupesi tekemään mieli pois hakotukin äärestä?
SORRI
Mahtaisittekohan sitä ymmärtää, jos siitä näin viimeisenä päivänä puhuisi.
ISOISÄ
Viimeisenä päivänä ja viimeisenä päivänä — töllin pojan rupesi tekemään mieli herraspäiville ja pappilan lihapadoille. Mahtaakohan asia näin viimeisenä päivänäkään muuksi muuttua.
SORRI
Töllin pojalle tapahtui mitä on ennenkin tapahtunut suomalaiselle töllinpojalle. Hänelle tuli käsky: mene ja ruoki minun lampaitani. Se tuli hänelle kirkossa, kun ihmiset siellä nukkuivat penkeissään. Mutta kirkko ei ole nukkumista varten, vaan sitä varten että sielut siellä kohoaisivat ihmisen Isän puoleen… Töllinpojalle tuli käsky… Se sama, joka on tullut ennenkin. Ja ilman sitä käskyä tässä maassa tuskin hengen viljelystä olisikaan. Mutta salat julki nyt teidänkin puoleltanne. Ei tule muuten tunnonrauhaa.
ISOISÄ
Ja tällä valtakirjalla sinä nyt saarnaat ja anniskelet niinsanottua tunnonrauhaa.
SORRI
Joka tapauksessa tahdon johdattaa teidät sen luo, joka jakaa valoa ja tunnonrauhaa.
ISOISÄ
Niin kai.
SORRI
Vien teidät parantajan luo, joka tekee silmät näkeviksi.
ISOISÄ
Kyllä ne lupaukset tunnetaan. Tuolla on näyttelijän tyttö yhä tuolissaan, vaikka tohtori lupasi tehdä hänet käveleväksi. Syö, juo ja kuluttaa. Mutta kylpylääkäri lähtee tyttärineen, kimpsuineen kampsuineen ja kaupungin naiset ja herrat tarvitsevat tänä yhtenä iltana enemmän nenäliinoja kuin koko vuonna yhteensä.
SORRI
Mutta minunpa tohtorini parantaa postimestarin tykkänään terveeksi.
ISOISÄ
Vai sitä herraa tarkoitat. Kai sitä joskus on tullut senkin kanssa puhutuksi, mutta ei antanut näköä — sokeuden antoi.
SORRI
Postimestari erehtyy, ette koskaan vielä ole kohdannut sitä oikeaa tohtoria. Tulkaa kerran tänne alas, niin puhutaan.
ISOISÄ
Tiedät, etten tule.
SORRI
Teille tulee kaikille sen jälkeen parempi olla, saatte nähdä.
SYLVI
Rakas isoisä… isoisä kulta tulisi nyt. Te käyttäydytte äidin kanssa kuin itsepintaiset lapset. Voittaisitte kerran itsepäisyytenne. Ilmanko täältä ei koskaan riita lopu.
ISOISÄ
En tule, olen sen sanonut. Mutta jos hakotukkimies vielä haluaa pauhata, niin istun tähän tuoliini. Hyvähän tässä on. Istunkin tässä ja odotan vuokralaisia.
RVA SALAVA
Nyt hän aikoo jäädä siihen. Ei tänään, ei tänään. Huomenna isoisä voi istua siinä koko päivän…
ISOISÄ naureskellen.
Ja miksei tänään?
RVA SALAVA
Sentähden että… sentähden että minä tarvitsen tätä huonetta. Tänne tulee vieraita tapaamaan Lyyli Ceciliaa. Isoisä, minä en tule häiritsemään teitä. En astu jalallani ylös noita portaita. Viiteentoista vuoteen en ole käynyt teitä häiritsemässä. Mutta tänään kuulkaa minua: älkää jääkö siihen, vaan menkää ylös.
ISOISÄ
Odottaako Lyyli Ceciliakin rakkaudentunnustuksia vielä näin viimeisen laivan lähtöpäivänä?
LYYLI CECILIA
Postimestari tietää, että odotan ainoaa ystävääni Anna Ilmosta. Ehkä hän viekin minut pois täältä, ettei minun tarvitse olla vastuksena.
ISOISÄ
Älä sinä puhu tyhmyyksiä!
LYYLI CECILIA
Minä tulen rukoilemaan Annaa ja tohtoria, että he veisivät minut mukaansa.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Olet oikeassa, Lyyli Cecilia, me emme voi jäädä tänne. Jos olisi mahdollista, että sinä vielä tänään tulisit terveeksi… Jos minä — (kuiskaten postimestari Schulzelle) isoisä, jos minä vielä tänään kertoisin tohtorille kaikki.
ISOISÄ
Kyllä ne lähdöt tunnetaan. Rouva Cecilia Salava ei ensi kertaa sano tyttärelleen: tänään me lähdemme, emme voi olla täällä. Mutta tuossa sitä vain istutaan. On istuttu viisitoista vuotta. Kyllä isoisä maksaa, isoisä on rikas — kas, isoisä on pelännyt velkaa, siinä se on… Mutta jos sinä, Tuure — auta armias, jos sinä… Isoisäsi on kiivas mies ja nuoruudessaan hän oli hyvä ampuja — kukaties vanha pistooli, sokealtakin osuisi maaliin…
TUURE
Jaa, minä menen nyt, ja isoisä saa puhua siinä miten kauan tahtoo.
ISOISÄ
Seis. Vai sinne narraamaan hullulta leskeltä rahaa kahdenkesken.
TUURE
Hulluksi isoisä on tehnyt hänet, raukan, ja hulluksi isoisä tekee meidät muutkin.
Äänettömyys.
ISOISÄ
Sibylla, tahdotko sinä pois täältä? Vastaa. Etkö osaa puhua, tyttö?
RVA SALAVA
Sanokaa minulle mitä tahansa, isoisä, mutta säästäkää viimeinkin häntä…
SYLVI
Rakas isoisä, menkää nyt. Mitä vieraat sanovat, kun näkevät meidät näin riidassa, Tuuren frakissa ja…
ISOISÄ
Onko Tuure frakissa — ilmankos tuntuikin sormiini niin hienolta. Mistä sinä olet ottanut rahat?
SORRI
Onnettomat, onnettomat ihmiset…!
TUURE
Missään tapauksessa en isoisän kukkarosta. Minä tunnen kuinka alan inhota tätä taloa, menen mieluummin hirteen kuin tulen tänne. Mitä isoisä aikoo tehdä rahoillaan? Tahdotteko, että ne sullotaan suustanne sisään, kun makaatte ruumiina?
SORRI
Lähdetään nyt kauniisti pois ylös. Kas, se ei sentään pää ole yhtä selkeä kuin viisikymmentä vuotta sitten. Tarvitaan parantajaa, joka tekee näkeväksi. Vapauttajaa tarvitaan…
TUURE
Postimestari Schultzea ei mikään vapauta. Niitä on paatuneita, joihin ei mikään pysty. Kun minä muistan: minä en saanut käydä koulua, sillä isoisä ei antanut rahaa eikä sallinut ottaa lainaa. Minä istuin pakkaspäivät sisällä, sillä minulla ei ollut saappaita. Mutta isoisän rahat kasvoivat korkoa pankissa. Ei, Sorri, hänen kahleensa ovat niin raskaat, ettei niitä viilaa poikki taivaan enkelikään.
SORRI
Ennenkin ovat taivaan enkelit viilanneet poikki vangin kahleita.
AMALIA
Hyvät ihmiset, tulkaa järkiinne. Naapurit kuulevat. Mitä sinä tulet tänne, Tuure, kun et osaa olla ihmisiksi. Ja isoisä kulta, pysyisitte ylhäällä, kun ette kärsi äitiä ja Lyyli Ceciliaa.
ISOISÄ
Mitä? Kuka sen on sanonut, etten minä kärsi?
AMALIA
No, kun aina torutte.
ISOISÄ
Torunko minä? Ja miksen toruisi: onko minua sitten hellitetty?
SYLVI
Väinö, älä jätä minua tänne. Jos äiti ja Lyyli Cecilia lähtevät, niin minä en voi olla täällä. Rupean vaikka palvelustytöksi kunnes voimme mennä naimisiin. Minä ehdin vielä. Väinö, saanhan tulla…?
SORRI
Meidän täytyy saada rauha tähän taloon.
ISOISÄ
Onnea matkalle vain. Herra Sorrin tavarat pidän panttina kunnes kolmen kuukauden vuokra on maksettu.
SORRI
Vanki raukka!
ISOISÄ
Onko se vanki, joka tekee mitä tahtoo? Mutta täällä on kyllä vangittujakin. Oikeita maailmanherran vankeja. Sanonko kuka se herra on? Rakkaus.
Äänettömyys.
RVA SALAVA pää pystyssä.
Niin, rakkaus. Sinä päivänä saatte haudata minut, jolloin en enää rakasta.
Lähtee makuuhuoneeseen.
ISOISÄ
Ja sen sinä kehtaat sanoa lastesi kuullen.
SYLVI
Me tulemme todella kaikki mielipuoliksi, jollei tästä tule loppua.
AMALIA
No, tuleehan siitä. Tehän kaikki lähdette. Meille tulee hauskaa, isoisä.
ISOISÄ hyväntuulisena.
Hauskaa tietenkin. En minä muusta, kun ette vain tule minulta pyytämään matkarahaa.
Yläkerrasta astuu rva Bask. Tervehtii Tuurea.
RVA BASK
Mutta isä pikku, kahvi jäähtyy, etkä sinä liiku paikaltasi. Tuure, kuinka sinä olet hienona.
TUURE
Täti, olen juuri tulossa sinun luoksesi.
RVA BASK
Täti — joko sinä taas sanot »täti». Enhän minä oikeastaan ole vanhempi kuin sinäkään. En ole vielä elänyt. Odotan vasta elämäni suurta tapausta. Ja silloin ei ihminen vanhene.
ISOISÄ
Elämäsi suurta tapausta — Bask oli sinun elämäsi suuri tapaus. Eikä hän ollutkaan mikään huono tapaus.
RVA BASK
Isä pikku, älä puhu. Sinä tiedät etten siedä mielenliikutuksia. Olet antanut minulle perinnöksi huonon sydämesi…
ISOISÄ
Ota sinä lukuun, ettei kukaan välitä sinusta paitsi rahojesi takia.
Tuokin mielistelijä tuossa tulee vain lainaamaan sinulta.
RVA BASK
Oo, hän tietää minun heikon kohtani: kauniit miehet! Oo!
Tuure ja rva Bask ovat jo menossa.
ISOISÄ
Kiirepä näkyy herrasväellä olevan…
RVA BASK palaten pari askelta.
No, isä pikku, etkö jo tule?
ISOISÄ
Saisit kiittää minua joka hetkestä, jolloin sinua tässä holhoan. Tuo kaunis mies tuossa tekee sinusta vielä keppikerjäläisen.
RVA BASK
Isä pikku, eikö minulla saisi olla yhtään iloa?
ISOISÄ
Kyllä sinulla sitten on iloa, kun hän on ottanut rahasi ja viskannut sinut tiepuoleen. Tule lähemmäksi. Onko hän vielä tuolla alhaalla?
RVA BASK
Kuka, isä pikku?
ISOISÄ
Hän — Sibylla?
RVA BASK
Tyttöäkö tarkoitat, Cecilia Salavan tyttöä? Istuu hän tuolissaan, jonka on saanut tohtorilta, yllään valkoinen puku, jonka hän myöskin on saanut tohtorilta.
ISOISÄ
Istuuko hän aina auringossa?
RVA BASK
Jos sattuu olemaan aurinkoa. Vastaa, Lyyli Cecilia, kun sokea sinulta kysyy.
SORRI
Hän on aina auringonpaisteessa, sillä hän on hurskas lapsi.
ISOISÄ
Näyttelijän lapsi. Kyllä se hurskas syntyperä tunnetaan.
RVA BASK
Mennäänkö vihdoinkin, pikku isä?
ISOISÄ
Kun minä tahdon kysyä omassa talossani, niin minä kysyn… Istuuko hän aina ikkunassa, tuo näyttelijän tyttö? Ja näkee jotakin?
RVA BASK nauraen.
Tietysti hän näkee mitä kadulla sattuu tapahtumaan.
ISOISÄ
Ja näkee sittenkin, jollei mitään tapahdukaan?
RVA BASK
Sitä en tiedä, voiko nähdä silloinkin, jollei mitään tapahdu.
ISOISÄ
Mutta minä tiedän. Olen kuullut hänen puhuvan täällä yksinään. Kun kaikki ovat poissa ja papinsälli laskettaa kreikkaa ja hepreaa kopissaan, puhuttelee hän täällä prinssejä ja prinsessoja.
RVA BASK
Niin, hän leikkii nukketeatterillaan.
ISOISÄ
Tuure, sinä olet laiska ja roteva, saisit kantaa Sibyllan tänne minun luokseni. Tahtoisin puhua hänen kanssaan.
TUURE
Jos isoisä tahtoo puhua Lyyli Cecilian kanssa, niin onhan isoisällä jalat astua hänen luokseen.
ISOISÄ
Ja sinäkin toivot minulta perintöä!
RVA BASK
Niin, isä pikku, sinä voitat herttaisen pienen oikkusi. Sinähän olet ihan niinkuin Cecilia Salava. Teidän täytyy molempien voittaa itsenne.
TUURE
Jos isoisä tahtoo puhutella Lyyli Ceciliaa, niin täytyy pitää kiirettä.
Tohtori vie hänet mukanansa.
ISOISÄ
Sen minä kyllä uskon. Kun ei hän saanut äitiä, niin hän tahtoo anastaa tytön…
RVA SALAVA jännittyneenä.
Mitä te sanoitte, isoisä?
RVA BASK
Tohtori Ilmonen oli Salavan ystävä ja aikoi itse näyttelijäksi. Hän on nyt pannut tytön päähän kaikenlaisia hullutuksia. Mutta Lyyli Cecilia ei ole tullut terveeksi. Kaiken kesää on häntä hierottu ja hoidettu ja juotettu ja syötetty. Mutta tuossa hän vain makaa. Ja mikäpä hänen siinä on hätänä. Näkee mitä kadulla tapahtuu ja leikkii nukketeatterillaan.
ISOISÄ
Onko varma ettei hän lähde tällä viimeisellä laivalla?
TUURE
Päinvastoin. Tulen tekemään kaikkeni, jotta hän lähtisi. Ja kaikki muutkin, jotka vain voivat päästä täältä irti.
ISOISÄ
Ja matkarahat — luulet kai että tätisi antaa ne.
TUURE
Isoisä, ne minä varastan.
RVA BASK
Oi Tuure, älä puhu niin kauheita, en kestä sitä… Saan kohtaukseni,
Tuure, käsivartesi…
ISOISÄ
Kujeile muille, mutta ei minulle. Mars matkaan.
Menevät. Heidän äänensä hiljenevät vähitellen. Alhaalla arkihuoneessa on järjestetty ja kannettu eteiseen Sorrin tavaroita.
AMALIA askarrellessaan.
Vihdoinkin. Kyllä me olemme joukkoa. Ei mitään syytä tarvita… Mutta kunhan emme vain saisi pormestarinnaa tänne, hän meni tuonne käsityöaittaan. Tule auttamaan, Sylvi. Kyllä sinä jo olet Väinösi kanssa tarpeeksi kuherrellut.
SYLVI
En minä ehdi, jos illalla matkustan.
AMALIA
Siihen sinä nyt et itsekään usko. Piiaksi, vai kuinka — sinä, kapteeni Schultzen tytär? Sillä kai vielä kestää kauan ennen kuin Väinö vie sinut pieneen punaiseen pappilaansa. Kymmenen penskan äidiksi.
SORRI
Ja Amalia Schultze on ensimmäisen penskan kummina — niinhän!
AMALIA
Tiedät etten kärsi pikkulapsia.
Katsahtaa kelloon, lähtee kiireesti eteiseen, panee hatun päähänsä ja lähtee toimeensa.
SORRI hänen jälkeensä.
Etkä paljon suuriakaan.
SYLVI kiiruhtaen Sorrin luo.
No Väinö, alkaako selvetä?
SORRI
Minun olisi pitänyt antaa isäntien siellä kotipuolessa hiukan odottaa korkorahojaan. En ajatellut, että ukko täällä olisi niin tiukalla päällä.
SYLVI
Isoisän täytyy odottaa. Mutta entä minä — miten minun käy?
SORRI
Koetan tiedustella sinulle paikkaa. Niin pian kuin mahdollista.
SYLVI
Mutta voinko minä jäädä tänne?
SORRI
On paljon tällaisia koteja, koteja ilman rauhaa. Vangittuja sieluja on maailma täynnä.
Äänettömyys.
SYLVI
Oi Väinö, saammekohan koskaan omaa kotia?
SORRI
Mutta lapsi, mikä nyt tuli?
SYLVI
Emmeköhän voisi mennä naimisiin ennen kuin sinä valmistut?
SORRI
Kuka se äsken sanoi odottavansa vaikkapa kymmenen vuotta.
SYLVI
Ei milloinkaan Ole minusta meidän oma kotimme ollut niin kaukana kuin nyt.
SORRI
Sinä epäuskoinen.
SYLVI
Anna anteeksi. Väinö…
Äänettömyys.
SORRI
Ei, en totisesti viitsi jäädä ukolle velkaa.
SYLVI
Mene osuuskaupan johtajan luo. Olettehan niin vanhat tutut.
SORRI
Niin ja juuri siksi hän aina pistelee ja kysyy, paljonko minulle jo on karttunut velkoja ja enkö jo kadu että antauduin lukutielle. Olen häntä suorastaan vältellyt.
SYLVI
Isoisän täytyy odottaa.
SORRI
Jollei hän olisi sokea.
SYLVI
Enkä minäkään voi mitään.
SORRI
Voit. Ole niinkuin olet ollut tähänkin asti.
SYLVI
Minä koetan, Väinö rakas.
(Puristaa Sorrin kättä, lähtee ovesta vasemmalle.)
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Väinö, oikeinko todella lähdet? Kenelle sitten puhun?
SORRI
Ja kenelle minä?
LYYLI CECILIA
Uskotko että tulen terveeksi?
SORRI
Sinun sielusi on terve.
LYYLI CECILIA
Uskotko, että voin kävellä?
SORRI
Se on vähemmän tärkeää. Kun vain henkesi pääsee kohoamaan.
LYYLI CECILIA
Mutta olisi niin ihanaa kävellä, juosta, lentää. Tiedätkö, kun minä katselen lapsia, jotka leikkivät tuossa kadulla, joskus he aivan tanssivat. Ja pääskyset oi-oi…!
SORRI
Voit valaista soppesi niinkin.
LYYLI CECILIA
Valaista soppeni — ei kukaan tarvitse valoani. Tiellä olen. Väinö, jos minulla olisi uskoa, niin minä ehkä vielä tänään voisin nousta. Tohtori on sanonut, että minulta vain puuttuu usko parantumiseeni. Hän sanoo, että minulla on tehtävä — ajattele: minulla!
SORRI
Sinulla, sinulla se vasta onkin. Valotäplä olet, mihin ikinä tulet.
LYYLI CECILIA
Tähänhän minä olen kahlehdittuna. Ja jos minun täytyy jäädä tänne — en ymmärrä miten voin elää.
SORRI
Olethan elänyt tähänkin asti, pikku sisko.
LYYLI CECILIA
Niin, mutta minulle onkin tapahtunut jotakin erikoista. Onnettomuus. En enää koskaan voi seurustella prinssieni ja prinsessojeni kanssa — isoisä sanoi, että hän oli kuullut. Se oli kauheaa. Kaikki he minulta kuolivat, kun sen sain tietää. Kaikkea minulla oli: kauniita tyttöjä ja poikia seuranani. Kauniissa kiiltävissä vaatteissa. Ja linnoja ja kirkkoja ja torneja ja viirejä. En koskaan ollut yksin. Eikä koskaan ollut pimeää…
Rva Salavan askeleet lähestyvät.
SORRI
Sinä et koskaan ole yksin eikä sinulle koskaan tule pimeää, sillä Herra on kanssasi. (Lähtee eteiseen ja ulos.)
Äänettömyys. Rva Salava tulee
pukeutuneena päivää varten.
LYYLI CECILIA
Äiti, mikset sinä kerro minulle kaikkea?
RVA SALAVA
Eikö pormestarinna tullutkaan meille?
LYYLI CECILIA
Äiti, mikset sinä mene yläkertaan isoisän luo eikä isoisä tule tänne?
RVA SALAVA
No, saathan sinä nyt sen aikoinasi kuulla.
LYYLI CECILIA
En ole enää lapsi. Äiti, etkö viiteentoista vuoteen ole käynyt tuolla ylhäällä? Vihaatteko te niin toisianne, sinä ja isoisä?
RVA SALAVA
No, emme enää.
LYYLI CECILIA
Tekikö postimestari jotakin pahaa minun omalle isälleni?
RVA SALAVA
Ei, lapsikulta. Ei hän tuntenutkaan isääsi.
LYYLI CECILIA
Mitä tapahtui viisitoista vuotta sitten? Mitä, äiti?
RVA SALAVA
Lyylikki, meillä on nyt paljon tärkeämpää ajateltavaa.
LYYLI CECILIA
Matka — mutta luuletko todella, että pääsemme lähtemään?
RVA SALAVA
Etkö sinä sitten?
ISOISÄ ylhäältä.
Te siellä alhaalla, onko huone kunnossa? Taitaa tulla vapaaksi useampiakin huoneita. Ehkä kokonaisia huoneistoja. Hyvä olisi. Elättäköön nyt vuorostaan joku toinenkin taiteilijaperhettä, onhan siinä viidessätoista vuodessa ollut aikaa minun osalleni. Soisinpa että voisin nähdä kuinka näyttelijän herrasväki lähtee kimpsuineen kampsuineen.
Nauraa.
Äänettömyys. Sylvi on tullut huoneeseen.
RVA SALAVA
Siinä kuulitte!
LYYLI CECILIA
Jo tänään meidän täytyy lähteä.
RVA SALAVA
Nyt, laivalla!
SYLVI
Mutta matkarahat?
LYYLI CECILIA
Voitko, äiti, puhua tohtorille?
RVA SALAVA
En. Etkä kai sinäkään Annalle?
LYYLI CECILIA
En.
SYLVI
Täti ei anna Tuurelle. Ei tarvitse pelätäkään.
RVA SALAVA
Mutta mitä me sitten teemme?
SYLVI
Tuure raukka teki parastaan. Mutta ei se sittenkään auta.
LYYLI CECILIA
Mutta Väinö…
SYLVI
Hänellä ei vielä ollut vuokrarahojaankaan. Kolmen kuukauden vuokrarahoja. Mutta äiti, entä apteekkari? Eilenkin hän käveli tässä ikkunan alla ja sanoi, ettei missään näe niin kauniita verenpisaroita.
RVA SALAVA
Ei, ei.
LYYLI CECILIA
Me emme pääse matkustamaan.
SYLVI
Mutta äiti, jos sittenkin menisit apteekkarin luo.
RVA SALAVA
En millään ehdolla.
SYLVI
Mutta jos minä menisin?
RVA SALAVA
Minä olen hänelle jo velkaa. Enhän ole voinut käydä ilman vaatteita…
LYYLI CECILIA
Jos isoisä saa sen tietää.
SYLVI
Odotetaan kuitenkin Väinöä, jos hän olisi saanut. (Lähtee eteiseen.)
RVA SALAVA
Minä menen apteekkarin luo!
Lähtee päättäväisenä Sylvin jäljessä.
LYYLI CECILIA hetken perästä.
Äiti, älä mene! Älä mene! Hän menee ihan juosten… (Tuurelle, joka tulee yläkerrasta.) Äiti ei saa mennä… Huuda hänelle. Mutta mitä sinulle on tapahtunut? Älä naura noin…
TUURE
Kaikki on mennyttä. Kaikki on lopussa.
LYYLI CECILIA
Mutta kerro nyt. Mietitään yhdessä. Oletko sinä… tehnyt jotain väärää? Tarkoitan: väärentänyt jotakin?
TUURE
Olen, juuri niin olen tehnyt. Väärentänyt olen, valehdellut ja väärentänyt.
LYYLI CECILIA
Tuleeko siitä vankeutta?
TUURE
Vankeutta — sitä siitä juuri tulee. Kuinka oikein sanoitkaan.
LYYLI CECILIA
Veli raukkani.
TUURE
Jos sinä tietäisit… Kuinka minä inhoan itseäni. Minä imartelin häntä.
Sanoin, että aina olen häntä ihaillut hänen kauneutensa vuoksi.
LYYLI CECILIA
Ethän — miksi olisit niin tehnyt!
TUURE
Saadakseni rahaa, rahaa, rahaa. Siksi että tarvitsen sitä huomenna. Kassatarkastuksessa, ymmärrätkö? Minä kiersin käteni hänen ympärilleen… äh.
LYYLI CECILIA
Etkä kuitenkaan saanut?
TUURE
Sain. Hän otti minut pojakseen ja lupasi tehdä minut perillisekseen.
Minulla on nyt rahaa ja tämä eriskummallinen äitiys lisäksi.
LYYLI CECILIA
Veli raukkani…
TUURE
Jos minulla olisi ollut edes hiukkasen toivoa Annaan nähden. Mutta minä näin niin selvästi eilen, että hänelle olen ollut vain yksi joukosta. Ja siinä on koko kesä mennyt. Jäljellä ovat vain laskut.
Rva Salava tulee nopeasti.
LYYLI CECILIA jännittyneenä.
Et mennytkään sinne, äiti? Se oli hyvä, kovin hyvä.
RVA SALAVA
En voinut.
TUURE
Äiti, mikä sinä oletkaan, sinä meidän äitimme? Kuumetta sinä olet antanut suoniimme etkä tervettä verta.
RVA SALAVA
Oletko tehnyt jotain vaarallista?
TUURE
Olen. Samaa mitä sinäkin.
RVA SALAVA
Minä?
TUURE
Sinä!
RVA SALAVA
Mitä sinä olet tehnyt?
TUURE
Rakastanut minä olen.
RVA SALAVA
Rakastanut…
Esirippu.
II NÄYTÖS
Sama huone hiukan myöhemmin päivällä. Auringonsäteet siirtyneet. Näytöksen aikana kuuluu esplanadilta soittoa, kylpykauden eri kappaleita, lyhyitä väliaikoja lomassa. Lyyli Cecilia tuolissaan ikkunan alla. Anna Ilmonen kävelee isänsä puhellessa edestakaisin, silloin tällöin liikkeissään ottaen vastaan musiikin rytmit. Hänen hartioillaan on Lyyli Cecilian lahjoittama valkea harsohuivi, jota hän pitelee tanssijattaren tapaan. Ylhäältä kuuluu joskus pormestarinnan ja rouva Baskin äänet. Tohtori Ilmonen istuu Lyyli Cecilian edessä ja tarkkaa häntä. Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Niin… niin voimaton on ihmistaito ja ihmistahto. Olin niin toivonut… ja uskonut, että nousette. Ja lähdette täyttämään tehtäväänne maailmassa. Ei pitäisi olla mitään estettä… Kylvyt, sähkö, kaikki on vaikuttanut, te olette kokonaan toisen näköinen kuin keväällä — kukoistava nuori tyttö te nyt olette. Mutta siinä te vain istutte. Puuttuu jotakin!
LYYLI CECILIA
Puuttuu jotakin. Minä tiedän mitä tohtori tarkoittaa. Minä tiedän…
TRI ILMONEN
Niin, enhän minä ole varma, onko se sitäkään. Kaiketi minulta on jäänyt jotain huomaamatta.
LYYLI CECILIA
Mistä minä saisin sen uskon? Tohtori ei nyt sano sitä, mutta tohtori ajattelee, että jos minä uskoisin olevani terve, niin minä nousisin ja kävelisin.
TRI ILMONEN
Ei, sitä minä en ajattele. Te olette varsin urhoollinen ja tarmokas pieni tyttö.
LYYLI CECILIA
Minä olen moneen kertaan lukenut läpi Uuden testamentin kertomukset, joissa kuvataan miten Jeesus paransi halvattuja — mistä minä saisin heidän uskonsa?
TRI ILMONEN
Heillä oli voimakas parantaja, joka vaikutti heidän uskoonsa.
LYYLI CECILIA
Oi tohtori, ei minulta puutu luottamusta parantajaani. En osaa sanoa niinkuin tahtoisin, mutta tohtori on tänä kesänä herättänyt minut kuolleista. Olin kuin kuollut, kun istuin tässä.
TRI ILMONEN
Eipä sentään. Te elitte intensiivistä omaa elämäänne.
LYYLI CECILIA
Niin, mutta en ollut tässä maailmassa. Nyt minä olen kiinni elämässä ja tahtoisin päästä oikein työhön. Ja tehtävään. Tohtorihan on antanut minulle uskon tehtävään. Mutta sitä tehtävää ei voi täyttää, kun ei pääse liikkumaan.
TRI ILMONEN
Ei. Mutta siitä voi tulla tosi, kun te paranette.
LYYLI CECILIA jännityksen vallassa.
Uskooko tohtori todella että paranen?
TRI ILMONEN
Uskon. Teidän elämässänne voi sattua jokin tapahtuma, joka nostaa teidät pystyyn. Tai voi ilmestyä henkilö, jolla on enemmän onnea kuin minulla… tai… On vaikea sanoa, missä muodossa sysäys tulee. Kun tietäisi, millä lailla tämä halvautuminen tapahtui. Mutta teillä ei ole mitään muistoa siitä.
LYYLI CECILIA
Ei.
TRI ILMONEN
Eikä äitinnekään tiedä.
LYYLI CECILIA
Kyllä äiti tietää.
TRI ILMONEN
Hän arvelee, että te sairastuitte eräänä tuollaisena myrskyisenä päivänä, jommoisia hänen elämässään on ollut niin monta. Mutta tarkemmin ei hän tiedä.
LYYLI CECILIA
Minulla on tunne, että hän on luvannut postimestari Schultzelle olla sanomatta. Jotakin tapahtui täällä viisitoista vuotta sitten. Senjälkeen ei isoisä ole ollut täällä alhaalla eikä äiti yläkerrassa. Mutta kukaan ei sano minulle mitä tapahtui. Ja sitä minä vain ajattelen enkä pääse selvyyteen.
ANNA
Huu… nehän ovat kummitusjuttuja. Kuinka te uskallatte asua täällä syysiltoina, kun tuuli ryskää nurkissa — huu, minä en uskaltaisi…
LYYLI CECILIA
En minä kummituksia pelkää. Mutta postimestaria minä kammoan jollakin tavalla. Hän ei kärsi minua. Ja kaikilla on minusta vain vaivaa.
ANNA
Sinä tulet terveeksi ja meidän suunnitelmistamme tulee tosi: me näyttelemme vielä yhdessä, sinä hiljaisia, suloisia, hyviä naisia — minä hurjia, villejä, rikollisia…
LYYLI CECILIA
En usko että minulla on lahjoja. Kun vain voisin päästä pystyyn ja pois täältä. On kauheaa olla tiellä. Sinä et tiedä, Anna, sinä olet kaunis ja lahjakas, sinä olet aina ollut iloksi — mutta tietää, että on tiellä! Täällä on eräs vanha vaimo, joka käy minua katsomassa ja joka sanoo: se on säikytetty, se on lapsena säikytetty ja jos se säikytetään samalla tavalla, niin se paranee.
ANNA
Mutta sehän on viisasta puhetta! Odota sinä, ennen iltaa minä säikytän sinut niin että… Odota sinä, kyllä minä keksin!
TRI ILMONEN
Ette te muista, että olisi ollut jotain kovaa ääntä… huutoa… tai räjähdystä, tai jotakin sellaista…
LYYLI CECILIA
En. Äiti kyllä aina kysyi minulta pienenä, kuulenko huonosti.
TRI ILMONEN
Niinkö?
ANNA
Minä tiedän jo kuinka sinut säikytän…
LYYLI CECILIA
Minä en mitään säikähdä. Tuolla oli kerran tulipalo, toisella puolen katua. Meiltäkin jo kannettiin huonekaluja. Mutta minä vain toivoin, että tulisi niin paljon savua että tukahtuisin.
TRI ILMONEN
Mahtaisiko vanha postimestari tietää jotakin?
LYYLI CECILIA
Hän ei kärsi teitä, tohtori. Hän kiusaa äitiäkin sentähden että tohtori on äidin vanha tuttu. Korkeintaan tohtori voisi alkaa puhua hänen silmistään — hänhän on sokea eikä ole raaskinut panna rahoja niiden parantamiseen.
TRI ILMONEN
Olen häntä kysellyt aina kun olen käynyt rouva Baskin luona.
LYYLI CECILIA
Hän on aina silloin tullut tänne, juuri siksi ettei hän kärsi tohtoria. Tuossa on hänen tuolinsa, sillä alas ei hän tule. Tai hän on mennyt vinnille. Täällä on hyvin suuri vintti, sitä tarvittiin ennen, kun kuivatettiin suuria pyykkejä isoisän isän ja isoisän aikaan. Siellä hän kävelee. Siellä hän talvisaikaan hengittää raitista ilmaa, sillä talvella ei hän mene ulos. Siellä hänellä on kaikenlaisia kokoelmia — postimerkkikokoelmia, vanhoja rahoja, aseita, huonekaluja… Eikä siellä saa käydä kukaan muu kuin Amalia. Vaikka kyllä äitikin on käynyt siellä, joskus salaa. Isoisä tuntee siellä joka nurkan. Ja ikkunoissa hän kuuluu seisoskelevan ja katselevan näköaloja — hän kai muistaa, mitä näkyy joka ikkunasta.
ANNA
Olisipa hauskaa nähdä tuo vintti. Oikea kummitusten paratiisi. Saatan aivan nähdä kuinka ukko siellä kulkee ja puhuttelee varjoja…
LYYLI CECILIA
Eiköhän isoisä nytkin kävele siellä. Mutta hän kävelee kuin henki. En juuri koskaan ole saattanut erottaa milloin hän tulee tuonne portaisiin. Sentähden hän on joutunut kuulemaan kaikki tyhmät leikkini.
ANNA
Ja vasta nyt viimeisenä päivänä kerrot tuon kaiken!
LYYLI CECILIA
Kerron vain siksi, etten usko tohtorin tapaavan isoisää. Hän pitää niin varansa.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Omituista. Lasken tässä juuri, että siitä tulee suunnilleen viisitoista vuotta, kun minä olin kirjeenvaihdossa äitinne kanssa. Olimme minun ymmärtääkseni parhaat ystävät, kun äitinne yhtäkkiä lakkasi minulle kirjoittamasta. En vieläkään käsitä miksi. Johtuu vain mieleeni, kun te tässä puhutte tapauksista viisitoista vuotta sitten.
LYYLI CECILIA
Minusta tuntuu, että olen kuin verkossa. En voi kävellä sentähden etten pääse ulos. Takerrun aina…
TRI ILMONEN
Kuka meistä ei olisi verkossa. Näkymättömät langat pitävät meitä menneiden sukupolvien yhteydessä. Taipumukset ja veren perinnöt ovat lujana verkkona ympärillämme ja taistellessamme ulos menee koko elämä…
LYYLI CECILIA
Kuinka tohtori on hyvä, kun puhuu minulle näin toverillisesti.
TRI ILMONEN
Näin viimeisenä päivänä ottaa kylpylääkäri itselleen erinäisiä oikeuksia. Olen sinun isäsi ystävä — sanon nyt »sinä», pikku tyttöni.
LYYLI CECILIA
Minun isäni ystävä — olihan hän hyvä ihminen, minun isäni?
TRI ILMONEN
Hän oli ennen kaikkea voimakas ihminen. Taiteilija hän oli, hänessä oli väkevä kärsimys ja väkevä ilo. Hän oli kärsimyksestään ja ilostaan ehtinyt luoda yhden ainoan ihmisen, Hamletin — ketäpä nuori ihminen epäilyksineen ja kysymyksineen niin haluaisi ruumillistuttaa kuin sairasta Tanskan prinssiä.
LYYLI CECILIA
Minä tiedän niin vähän isästäni. Äiti ei kerro…
TRI ILMONEN
Muistot, muistot…
LYYLI CECILIA
Tai ehkä se on omatunto. Äiti ehkä on jälkeenpäin pitänyt joistakin muista. Se on niin kummallista.
TRI ILMONEN
Isäsi ei ollut täyttänyt viittäkolmatta ikävuottaan kun me hänen ystävänsä jo saatoimme hänet hautaan. Hänestä olisi kyllä tullut taiteilija. Minne hän tuli, sinne tuli juhla. Ihmiset ikään kuin vapautuivat. Ja näkivät mikä on oleellista, mikä turhaa. Ja saivat voimaa…
LYYLI CECILIA
Kun minä pääsisinkin ylös. Juhlaa, juhlaa…!
TRI ILMONEN
Niin… juhlaa yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen.
LYYLI CECILIA
Jumala, auta minua nousemaan!
TRI ILMONEN
Oikein tyttöni, oikein. (Tuntee löytäneensä sairaalle lääkkeen.) Sinun isäsi… niin, hän… hän säteili lämpöä kaikkea kohtaan mikä kärsi. Ja hänen vihansa valhetta kohtaan oli kuin hehkuva rauta, nimittäin sitä, mitä hän piti valheena… Kerran — kuinka selvästi muistankaan sen illan! — meitä oli tovereita koolla maljan ympärillä. Hän saapui harjoituksesta, kalpeana, hiukset liimautuneina otsaan. Kun hän tuli ja näki meidän maisen innostuksemme, pyyhkäisi hän yli pöydän niin että sirpaleet helisivät jaloissamme, ja sanoi: köyhiä varten, köyhiä varten! Meillä on täällä hunaja ja makia viini! ja hän löi rintaansa ja alkoi lausua. Ja hän esitti meille kohtauksen kohtauksen jälkeen maailmankirjallisuuden suurista runoteoksista. Ja hän esitti kohtauksia, jotka syntyivät sillä hetkellä ja joita ei pantu kirjoihin… Mutta vielä nyt näen hänen silmänsä, jotka kuvastavat jotain joka ei ole tästä maailmasta. Kuulen äänen, joka nostaa ja tempaa nukkuvat voimat syvyydestään… Niin istuimme vielä aamun valjetessa. Eikä kukaan meistä ajatellut unta. Ajattelimme vain tekoja joita meidän piti suorittaa vasta herätetyllä voimallamme… Olimme sinä yönä nähneet eron valheellisen ja aidon välillä. Sinä yönä päätin minä puolestani, etten rupea näyttelijäksi…
ANNA
Isä, sinä olet taiteilija, teit tyhmästi, teit väärin… Olet väärällä uralla, niin hyvä lääkäri kuin oletkin.
TRI ILMONEN
Mahdollista. Minusta tuli enemmän ihmisen ystävä kuin hänen lääkärinsä. Ratkaisu ei ollut niin aivan helppo… silloin. Sinä yönä sen kuitenkin tein… Lienen väärällä uralla, mutta sinulle, Lyyli Cecilia Salava, olen kuitenkin nyt antanut sen lääkkeen, joka voi sinut parantaa: nämä muistot isästäsi. Sinulle kuuluvat siivet, jotka putosivat isältäsi, kun hän lähti pois.
Lähtee hiljaa yläkertaan.
LYYLI CECILIA
Isäni siivet…
Äänettömyys. Lyyli Cecilia jää oudon innoituksen valtaan, purskahtaen sitten rajuun itkuun.
ANNA
No, mutta, no mutta. Älähän toki, älähän nyt noin itke. (Lohduttelee, kunnes saa Lyylin hymyilemään.) Ja sitten: et saa ruveta kilpailemaan minun kanssani. Pelkään sinua hiukan. Äläkä uskokaan, että näyttelijän tie aina on niin helppo ja hauska. Ei. On pahoja arvostelijoita, jotka katkeroittavat elämää. Eivätkä johtajat aina ole kehuttavimpia: eivät anna rooleja! Täytyy näytellä palvelustyttöjä, vaikka on syntynyt kuningattareksi. Niin se kuuluu olevan — minähän vasta nyt oikein pääsen näyttämölle. Ja sitten: ei ole kappaleita! Ei voi puhaltaa elämää sanoihin, jotka kumisevat tyhjyyttään. Niin että katso nyt, Lyyli Cecilia, vaikka sinä tuletkin terveeksi — ja minä olen varma, että isä nyt on antanut sinulle sen oikean pillerin — niin sellainen ohdakkeinen tie se on näyttelijän ura. Piikkejä ja piikkejä ja ohdakkeita — mutta niitä kohden sittenkin vain ponnistamme.
Nauravat molemmat sydämellisesti.
ANNA
Emmekä vaihtaisi tätä kutsumusta mihinkään toiseen… Tiedätkö, naimisiinkaan en mene sentähden että kokonaan tahdon antautua taiteelle.
LYYLI CECILIA
Vaikka rakastaisit?
ANNA
Hm. Olenhan rakastanut. Vaikken ehkä tarpeeksi. Ei ole ollut ketään niin kaunista, että hän olisi voittanut kauneuden. Sen kauneuden, mitä tahdon palvella.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Onko tohtori koskaan kertonut sinulle, miksi minun isäni meni naimisiin äidin kanssa.
ANNA
Äitisi oli kai todella harvinaisen kaunis. Näyttämötaiteilija kai löysi hänessä kauneuden.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Anna… luuletko, että minun äitini voisi saada siellä jotakin työtä?
ANNA
Mitä hän osaa? Teatteriin hän on liian vanha.
LYYLI CECILIA
Niin kai.
Äänettömyys. Soittoa kaukaa.
Tytöt huomaavat yhtäkkiä isoisän portailla.
ISOISÄ kuiskaten.
Sibylla — oletko siellä? Vastaa.
LYYLI CECILIA
Olen.
ISOISÄ
Onko käynyt vuokralaisia? Vastaa.
LYYLI CECILIA
Ei.
ISOISÄ
Ties vaikka olisi käynyt kuinka monta. Oletko ollut siinä koko ajan? Kuinka ei olisi käynyt vuokralaisia? Katso vain, että minut kutsutaan tekemään kauppaa. Sellainen kaunis huone. Täytyy jostakin saada tulojakin, kun kaikki kuluttavat… Sibylla, tule tänne ylös, niin puhun sinulle. Minulla on sinulle tärkeää puhumista… Se puoskari ei sinua parantanut, mitäs hän. Minä tiedän parantajan. Sibylla, ethän sinä tänään lähde — mistäs sinä saisit rahoja, ilman aikojanne vain pelottelette. Menetkö tänään? Vastaa. Vastaa.
ANNA
Lyyli Cecilian ääntä jäljitellen Menen! Tohtori ottaa minut mukaansa.
ISOISÄ kivahtaen.
Kuka se oli? Se ei ollut Sibyllan ääni. Kuka siellä on?
LYYLI CECILIA
Menen minä, niin te pääsette minusta. Tohtori on hyvä, hän ottaa minut mukaansa. Hän minut myöskin parantaa.
ISOISÄ
Hän ei sinua paranna. Sen tiedän minä, kuka sinut parantaa.
LYYLI CECILIA
Jos te sen tiedätte, postimestari, niin ette toki olisi voinut olla niin kova, että olisitte antanut minun maata tässä koko ikäni.
ISOISÄ
Tule tänne, niin sanon sen.
LYYLI CECILIA
Postimestari tietää, etten pääse paikaltani.
ISOISÄ
Meneekö se toinen… se sinun äitisi myöskin?
LYYLI CECILIA
Menee.
ISOISÄ
Älä sinä huuda, minulla on hyvät korvat ja pitääkin olla, tarvitsen niitä vielä monta vuotta. No, tohtoriko hänen matkansa maksaa, vaiko apteekkari, senkin vanha haaskalintu? Ja kumpiko hänet ottaa?
ANNA
Se ei kuulu teihin. Pääasia, että hän matkustaa.
ISOISÄ
Kuka täällä on? Eivätkö ne kaikki paraikaa kolistele Baskin lesken taskuja tyhjiksi ylhäällä? Sibylla, valehteletko sinäkin minulle? Uskaltakaapa lähteä täältä! Minä en päästä teitä. Vai karkuun te. Kyllä minä keinot tiedän…
Lähtee kiihottuneena huoneeseensa.
ANNA
Hänhän on kauhea! En minä ole aavistanut. Kuinka et ole kertonut? Sinun täytyy päästä täältä pois. Täällä on mahdoton olla. Menen heti puhumaan isälle… Ja jollemme valmistuisi tänään, niin vähän myöhemmin.
LYYLI CECILIA
Tänään menee viimeinen laiva. Sitten on sata kilometriä asemalle.
ANNA
Meillä on vain niin pieni asunto. Ja isähän ei ole rikas. Onko täältä sata kilometriä asemalle? Mutta toki laiva kulkee niin kauan kuin on avovettä.
LYYLI CECILIA
Laiva on vuokrattu huomisesta päivästä. Tehtaalle. Jollei siitä tänään tule mitään, niin ei siitä tule koskaan.
ANNA
Mutta lähtisitkö sinä ilman äitiäsi?
LYYLI CECILIA
Sano itse: voinko jättää äidin?
ANNA
Mutta meillä kotona ei mitenkään ole tilaa niin monelle.
LYYLI CECILIA
Siinä näet. Ei siis ole muuta neuvoa kuin jäädä tänne. Kuunnella hänen moitteitaan ja uhkauksiaan. Joskus näen unissani, että hän seisoo revolveri kädessä ja uhkaa minua ja että menen tainnoksiin laukauksesta.
ANNA
Mutta jos se on ollutkin sillä tavalla… Odota nyt, isä ehkä tietää neuvoa. Isä pitää äidistäsi paljon enemmän kuin hän näyttää. Niin.
LYYLI CECILIA
Sinun isäsi? Oi, jos hän sanoisi sen äidille!
ANNA
Ehkä hän vielä sanoo. Odota nyt, menen heti. Kun ei hän vain olisi lähtenyt ulos toista tietä ja unohtanut minua tänne.
LYYLI CECILIA
Ei, hänen keppinsähän on täällä.
ANNA
No, sen hän kyllä voi unohtaa. Ei, kyllä he ovat ylhäällä. Siellä tuntuu olevan muitakin kuin pormestarinna.
Juuri kun Anna on menossa, saapuu Sorri nopeasti ja näkee tyytymättömänä Annan ja Lyylin ystävällisen suhteen. Tervehtivät sovinnaisesti.
ANNA
Mitä kuuluu?
SORRI
Neiti Ilmonen ei ole konsertissa?
ANNA
Kaupungin naiset ovat saaneet isän pauloihinsa täällä ylhäällä ja niin on minun täytynyt odottaa häntä. Me aiomme nyt viedä tämän ystävättäreni ja hänen äitinsä mukaamme. Parannamme hänet ja sitten hänestä tulee hyvä näyttämötaiteilija.
SORRI
Lyyli Ceciliasta näyttämötaiteilija! Jos Jumala parantaa hänet, niin varmaan ei sitä varten, että hänestä tulisi näyttämötaiteilija. Jos sinulla, Lyyli Cecilia, on ollut sellaiset aikomukset, niin on ollut Jumalan pilkkaa rukoilla sinulle terveyttä.
LYYLI CECILIA
Väinö, jos sinä olisit kuullut, mitä tohtori kertoi isästäni. Jotakin niin kaunista. Väinö, silloin tuli mieleeni, että minun pitäisi täyttää, mitä häneltä jäi kesken. Ehkä olen saanut isäni lahjan…
SORRI
Mitä sinä puhut? Oletko tosiaan niin noiden ihmisten lumoissa, että olet unohtanut kaikki keskustelumme elämän tarkoituksesta?
LYYLI CECILIA
Väinö, puhu tohtorin kanssa, niin ymmärrät…
SORRI
Sinä tiedät mikä on pidellyt minua tässä synkässä talossa kaikki nämä vuodet. En ole saanut lukea täällä niinkuin olisi pitänyt. Ja äiti kaipasi minua loma-aikoina kotiin. Mutta sinä olit täällä enkä hennonut sinua jättää — tätäkö varten?
LYYLI CECILIA
Älä tuomitse ennen kuin…
SORRI
On surullista, että ihmiseen, parhaimpaankin, niin vähän voi luottaa. Minun piti neuvotella sinun kanssasi, niinkuin aina ennen, mutta jos sinä nyt olet tykkänään astunut toiseen leiriin…
LYYLI CECILIA
Puhu, Väinö, onko sinulle jotain tapahtunut. Anna menee heti ylös. Puhu niinkuin ennen…
ANNA
Tarkoitukseni on heti lähteä. Mutta tässä talossa näytään tätä tyttö raukkaa riistettävän ja raastettavan niin monelle taholle, ettei hän voi parantua. Luulin todella sen ajan olevan ohi, jolloin taidetta katsottiin näillä silmillä.
LYYLI CECILIA
Väinö, älä mene. Sopikaa, te molemmat. Koko kesän se on ollut tällaista väittelemistä. Minusta tuntuu siltä, että… että uskonto ja taide ovat yhtä.
SORRI
Uskonto ja taide yhtä — niin, sinun lapsellisessa, puhtaassa mielessäsi sellaisena kuin se nyt on. Mutta lähde sinä näyttämölle… Siellä rehottaa synti kaikissa muodoissaan ja ennen kuin tiedät, olet kaulaa myöten liejussa…
ANNA nauraen.
Ohoh, ohoh, olipa se oikein keskiaikaisen rehevä kuvaus. Kirkon palvelijat tietysti eivät milloinkaan ole astuneet jalallaan liejuun, vaan leijailevat kaikki puhtaassa eetterissä…
SORRI
Joka tapauksessa he rehellisesti pyrkivät sitä kohden. Joka tapauksessa he askartelevat elämän vakavimpien asioiden ympärillä…
ANNA
No, mitä on sitten näyttelijän työ muuta kuin syventymistä elämän vakavimpien asioiden — ristiriitain ja ongelmien — tulkitsemiseen. Luuletteko, että näyttelijä ensi-iltana, kun koko hänen olentonsa on täynnä sitä osaa mitä hänen on käytävä esittämään, kun hän odottaa esiripun nousemista — luuletteko, että hän on toisessa asemassa kuin pappi, joka sakastissa kuuntelee saarnavirttä ja jonka hartioille kiinnitetään kaapu? Kyllä molemmat silloin huutavat avukseen taivaan voimia.
SORRI
Pappi huutaa avukseen Jumalaa!
LYYLI CECILIA
Mutta Väinö, nehän ovat sanoja. Kyllä Jumala kaikki sellaiset sanat oikein ymmärtää..
Äänettömyys.
ANNA
Jätän herrasväen nyt rauhaan ja menen puhumaan isäni kanssa.
LYYLI CECILIA
Ei Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette karttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.
ANNA
Mutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.
SORRI
Eikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että syvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä elän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita… ja kohteliaita… ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä… raskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä kuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se kevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu, ei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa, että taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin saat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies, niinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi maasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.
ANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.
Teistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.
SORRI naurahtaen.
En ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.
ANNA
On niitä, jotka ovat lähteneet sitä varten.
LYYLI CECILIA
Mutta sopikaa nyt.
SORRI
Enkä usko, että Jumala parantaa tätä lastaan sitä varten että hän rupeaisi näyttelijäksi.
ANNA
Me viemme nyt hänet joka tapauksessa mukaamme, sillä tänne hän ei voi jäädä.
Menee yläkertaan.
SORRI
Tuhat kertaa parempi on hänen olla tässä kahlehdittuna kuin alkaa vaeltaa synnin tietä.
LYYLI CECILIA
Mutta entä jos minä pääsisin vapaaksi sitä varten että voisin yhdistää sen mikä teitä nyt erottaa…
Äänettömyys.
SORRI
Minä kiiruhdin tänne neuvotellakseni kanssasi niinkuin ennen. Ehkä se on turhaa.
LYYLI CECILIA
Mistä tahdoit neuvotella?
Äänettömyys.
SORRI
Lyylikki, voisitko jäädä tänne, jos minäkin vielä jäisin?
LYYLI CECILIA
Sinä — kuinka sinä voisit jäädä? Sehän on mahdottomuus. Eikö Jumala kutsunut sinua kirkossa — kuinka voisit jäädä!… Et siis ole saanut rahaa? Sitten täytyy postimestarin odottaa vuokraansa.
SORRI
Lyyli Cecilia, minulle on tarjottu paikka täällä. Sylvi, tulehan tänne. (Sylvi tulee.) Kuulehan nyt: minulle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana.
SYLVI
Osuuskaupan johtajana!
LYYLI CECILIA
Mutta sinähän rupeat papiksi.
SORRI
Johtaja siirtyy pankkiin ja tahtoisi toimittaa nykyisen paikkansa minulle.
LYYLI CECILIA
Mutta ethän sinä sellaista voi edes ajatella.
SYLVI
Se on kai hyvä toimi — kielsitkö jo?
SORRI
Hän oli lauhalla tuulella, ei ensinkään pistellyt eikä väitellyt… Sanoi juuri aikoneensa lähteä minua tapaamaan. Siinä sitä sitten muisteltiin lapsuudenaikoja, ja sitäkin kuinka siellä kotikylässä jo ajettiin tätä asiaa. Hän piti minulle samat esitelmät, jotka itse aikoinani olin pitänyt ja todisti, että tie kansan henkiseen heräämiseen usein kulkee aineellisen valveutumisen kautta — aivan niinkuin en koskaan olisi siitä kuullut puhuttavan… Tietysti jouduttiin taas velkoihinkin…
LYYLI CECILIA
Ja sinä?
SYLVI
Varmaan hän myöskin kysyi meidän naimistamme — hän kysyi sitä minultakin kerran kadulla… enkö jo väsy odottamaan…
SORRI
Vai niin… Sittenhän sitä voitaisiin mennä naimisiin, ja sinä,
Lyylikki, tulla meille!
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Mutta entä teidän pieni pappilanne, jota te olette ajatelleet seitsemän vuotta?
SORRI
Jokainen koti voi olla pappila… Lyylikki, jos minä otan vastaan tämän toimen, niin jätätkö mielestäsi näyttämöhullutukset ja tulet meille?
LYYLI CECILIA
Eihän minun kohtaloni mitenkään saa vaikuttaa sinun päätökseesi.
SORRI
Minun täytyy pelastaa sinut.
SYLVI
Mutta, Väinö, tohtorihan on hyvä ihminen…
SORRI
Teatterilainen, niinkuin tytärkin.
LYYLI CECILIA
Minä en jätä äitiä, sen te tiedätte.
SORRI
Äiti tulee luonnollisesti myöskin meille.
SYLVI
Ja sinun äitisi myöskin, sehän on vanha sopimus.
SORRI
Meillä on vapaa huoneisto ja huoneita yllinkyllin.
SYLVI
Mutta entä me kaksi, me kaksi? (Peittää kasvot käsillään ja pakenee toiseen päähän huonetta.)
LYYLI CECILIA
Minä en missään tapauksessa tule teille, en missään tapauksessa.
SORRI
Kun edes jätät tuon hullun aikomuksen.
LYYLI CECILIA
Tahtoisin olla yksin nyt.
Äänettömyys. Sorri menee Sylvin luo
SORRI
Mutta Sylvi… mikäs sinulle taas tuli?
SYLVI
Oi Väinö, näinkö pitikin käymän?
SORRI
Eihän vielä ole käynyt mitenkään. Sinuahan minä ajattelin. Niin, ja — neljäs käsky on ainoa, jota seuraa lupaus.
SYLVI päättäväisenä.
Minä odotan kärsivällisesti meidän pientä pappilaamme. Ja isoisä, hän saa odottaa rahojaan. Väinö, sinä lähdet ja minä jään tänne…
SORRI
Ajattele toki hiukan sisartasikin, joka on vaarassa. Lyylikki, lupaa minulle, ettet missään tapauksessa…
LYYLI CECILIA
En mitään minä lupaa, jokainen vastatkoon itsestään. Sylvi, vie minut makuuhuoneeseen, minun täytyy saada ajatella yksinäni.
SORRI
»Jokainen vastatkoon itsestään» — et tiedä mitä puhut. Mutta minä tiedän, että minun on vastattava sinusta Jumalan edessä!
Sylvi työntää pois tuolia. Sorri kävelee hetken kiivaasti
edestakaisin, pysähtyy sitten ikkunan luo. Äänettömyys.
ISOISÄ hiljaa tullen portaille.
Sibylla, oletko täällä? Vastaa. Missä sinä olisit, jollet ikkunan ääressä. Katseletko taas olemattomia? Näetkö kuoleman taakse: mitä siellä on?… Sibylla… älä lähde pois: minä parannan sinut. Sibylla, vastaa. Etkö ole täällä? Missä olisit — vastaa. Minä parannan sinut. Sinä et sitä usko. Mutta minä teen sen. Vastaa. Eikö täällä ole ketään?
SORRI
Minä olen täällä — hakotukkimies.
ISOISÄ hätkähtäen.
Sinä — hakotukkimies. Etkö häpeä kuunnella asioita, jotka eivät ole sinulle aiotut?
SORRI
Oletteko te, postimestari, hävennyt kuunnella sairaan lapsen leikkejä satumaailmassaan.
ISOISÄ
Minä kyllä sovin ne asiat Sibyllan kanssa — ne eivät liikuta sinua. Odotan rahojani. Sen kai olet ihan unohtanut. Morsiamesi onkin jo pitkin viikkoa valmistanut asiaa ja antanut minun kuulla, että kaikki kesälliset ansiosi ovat menneet korkoihin. Ja äidillesi. Ja muita liikuttavia tarinoita. Mutta et minnekään mene ennen kuin olet maksanut minulle. Takavarikoin tavarasi —, vaikkeivät liene minkään arvoisia, senkin kerjäläinen!
SORRI kuohahtaen.
Teiltä ainakaan en enää kerjää, saatte kaikki, mitä teille tulee!
Lähtee, lyö kiireesti kiinni ulko-oven.
ISOISÄ
Sibylla — ovatko vieneet sinut ulos? Amalia, etkö jo ole tullut postista? Käveletkö taas hierojan kanssa — oletko sinäkin tullut hulluksi?… Sylvi… Tuure, Tuure, olet väkevä, Sibylla ei paina paljon. Eikö täällä ole ketään. (Epätoivoinen huokaus.) Oi, voi! Cecilia Hordel… oi voi!
Menee ylös.
Hetken äänettömyys. Amalia tulee nopeasti, ottaa hatun päästään ja nojautuu ulos. Pienen ajan kuluttua tulee Tuure.
TUURE
Mitä ihmettä — oliko se sinun hierojasi?
AMALIA ärtyneenä.
Hävetä tässä saa silmät päästään… Äiti oli ollut apteekkarilla. Lundinin piti siellä hieroa eikä hän päässyt sisään, kun äiti oli siellä. Käveli sitten tuossa pitkin katua ja odotti.
TUURE
Mitä äiti tekee apteekkarilla?
AMALIA
On kai kerjäämässä rahoja sinulle.
TUURE
Ettei hän vain tekisi tyhmyyksiä.
AMALIA
Apteekkari ei anna mitään ilmaiseksi, sen tiedät hyvin.
TUURE ikkunassa.
Ei kuulu eikä näy.
AMALIA
Menisi yksintein naimisiin hänen kanssaan. Silmät tässä saa hävetä päästään.
TUURE
Kirottu köyhyys.
AMALIA
Kirottu rakkaus.
TUURE
Mitä sinä rakkautta moitit. Sellainen runollinen kohtaus sinulla tuossa juuri oli ikkunassa, että pois tieltä…
AMALIA
No, aina runollisempi kuin sinun kohtauksesi tätisi kanssa. Hänen rahojaanko sinä äsken pankissa nostit?
TUURE
Mitä hittoa se sinuun kuuluu.
AMALIA
No, kuuluu senverran, että minun kukkaroni kai nyt jätät rauhaan.
(Lähtee makuuhuoneeseen.)
Tuure jää ikkunaan. Sytyttää savukkeen.
Sylvi tulee.
SYLVI
Mikä Amalian on? Oletko tehnyt hänelle jotakin?
TUURE
On kai samassa kadotuksessa kuin kaikki muutkin.
SYLVI
Tuure, oletko sinä kuullut, että Väinölle on tarjottu paikka osuuskaupan johtajana ja samalla tarkastajana. Siinä on kovin hyvä palkka, mutta toiselta puolen kaikki on valmistettu Helsingin-matkaa varten. Saitko sinä tädiltä niin paljon että voisit antaa muutamaksi päiväksi?
TUURE
Ottakoon Väinö hiidessä hyvän paikan kun se hänelle tarjotaan…
Rouva Salava astuu sisään kiihtyneenä, sairas puna kasvoilla. Hän menee pöydän luo, lyö rahapinkan pöydälle ja hengittää syvään, silmät ummessa. Äkkiä hän avaa ne.
RVA SALAVA
No… niin… Oletteko kaikki täällä… Tässä saatte. Se on… rahaa.
SYLVI
Oikeaa rahaa?
TUURE
Mistä sinä olet saanut?
SYLVI
Tällaiset määrät! Apteekkariltako?
TUURE
Oletko sinä häneltä ottanut nämä rahat?
SYLVI
Älä nyt häntä ahdista, näethän, että hän voi huonosti. Menisit mieluummin hakemaan tohtoria.
TUURE
Äiti, oletko ottanut nämä rahat apteekkarilta?
SYLVI
Mene hakemaan tohtoria. Hän on täällä ylhäällä. (Huutaa.) Tohtori!
RVA SALAVA
Ei, ei!
SYLVI
Hän pyörtyy…
Tuure juoksee hakemaan vettä.
Isoisä on tullut portaille.
ISOISÄ
Mitä te huudatte? Onko Sibylla sairastunut? Sibylla, vastaa.
SYLVI
Äiti on sairastunut.
ISOISÄ
Äiti? Cecilia Hordel? Hän ei saa kuolla. Minun pitää puhua hänelle…
Antakaa lääkettä. Hän ei saa kuolla…
RVA SALAVA heräten, väsyneenä.
Isoisä, tulkaa… Menkää pois te muut… Isoisä… Menkää… Minun pitää puhua. Minä en jaksa tulla…
Sylvi ja Tuure ovat poistuneet huoneesta.
ISOISÄ
Noo, se menee ohi. Arvasinhan minä. (Lähtee hiljalleen yläkertaan.)
Tällaista se oli silloinkin… viisitoista vuotta sitten. Ja meni ohi.
Naisista ei koskaan tiedä, koska se on totta, koska kujeilua…
RVA SALAVA
Sovitusta, sovitusta — eikö mistään päin tule sovitusta?
Esirippu.
III NÄYTÖS
Sama huone. Ilta. Sohvalla rva Salava suureen huiviin kietoutuneena.
Soittokoneen ääressä Tuure, katkonaisesti soittaen ja laulaen
Schubertin "Am Meeriä". Ylhäältä kuuluu Sorrin ja isoisän kiivasta
puhelua. Yli hämärän huoneen lattian valuu ikkunoista katulyhdyn valo.
Amalia tuo vasemmalta vasta täytetyn kattolampun ja sytyttää sen.
AMALIA
Kutka tänään nyt oikeastaan matkustavat ja kutka jäävät? Kaikki on niin erinomaisen salaperäistä. Ja rahaa on. Kaikilla on rahaa. Ja kaikki ovat vapaat ja riippumattomat ja irvistelevät niille, jotka ovat heitä vuosikausia elättäneet. Mutta ei mitään kerrota. Väinö Sorri kulkee pää pystyssä ylös isoisän luo ja lukee siellä lakia niin että seinät paukkuvat. Tuleva pruustinna jakelee juomarahoja niille, jotka kantavat pois sulhasen tavaroita. Tuure laulelee, sillä frakki on maksettu ja liikkeen kassa taas täynnä. Lyyli Ceciliaa tuskin näkee setelipinkan takaa. Äiti viettää pian häitä rikkaan miehen kanssa. Päivä on siis jaellut runsaasti kukkasia… Olisi hauska tietää, kutka matkustavat. Mutta kaikki ovat niin erinomaisen salaperäisiä. Noo, pianhan se nähdään. Laiva höyryää jo rannassa.
Äänettömyys. Muutama pianoakordi.
AMALIA
Äiti ei taida jaksaa nousta. Tohtori ja näyttelijätär lupasivat vielä tulla ennen laivan lähtöä.
TUURE äkkiä lakaten soittamasta.
Tulevatko he vielä tänne! Niitä jäähyväisiä nyt uudistetaan lakkaamatta.
AMALIA
Hehän tulevat hakemaan Lyyli Ceciliaa — jos olen oikein ymmärtänyt. Vaan enhän minä tiedä. Joka taholla on pakattu ja pakattu — on ollut mahdoton erottaa kenen tavaroita… Äiti, minusta ei yhtään pidä ihmetellä, jos apteekkari vihdoinkin tahtoo asian ratkaistuksi. Hänen kanssaan on tarpeeksi kauan leikitelty.
TUURE
Seis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina olemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti meni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi ei ollut rahaa.
AMALIA
Enkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?
TUURE
Kyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?
AMALIA
Antaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?
TUURE
Mikset sitten itse mennyt apteekkarille?
AMALIA
Onko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet rakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy liioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.
TUURE
Hautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.
RVA SALAVA odottamatta.
Ehkä yläkerrasta.
AMALIA
Yläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko sinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia, tai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.
RVA SALAVA
Mitä kello on?
AMALIA
Ei tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta jo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii tavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?
RVA SALAVA
Viemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.
AMALIA
Hullutuksia.
TUURE
Mitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.
RVA SALAVA
En minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää viluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se kuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva… (Jää ikkunaan, katulyhdyn valossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen kanssa. Kaikkien kanssa.
AMALIA
Sovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat häntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti. Hän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin — ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää vihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat jo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin paljon kuin tahdotte.
RVA SALAVA
Älä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.
TUURE
Ota sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.
AMALIA
No, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.
TUURE
Mutta ota hänet.
AMALIA
Cecilia Salavaahan hän rakastaa.
RVA SALAVA hädässä.
Amalia, hyvä rakas Amalia… jos sinä voisitkin ottaa hänet.
AMALIA
Nordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin ylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.
RVA SALAVA
Niin, niin, niin, mutta…
AMALIA
Ne nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin ylioppilaaseen — vailla pontta ja perää…
RVA SALAVA
Uskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää postin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas, isoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai oppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni… minä en voi mennä hänelle… pelasta minut!
AMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..
Vai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat, olet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus sammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran…
RVA SALAVA
Mistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.
AMALIA
En tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä, en tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin vanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä, äiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta auttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)
TUURE
Odottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa apteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini ikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.
Aikoo kiihtyneenä lähteä.
RVA SALAVA pidättäen hänet.
Tahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se niin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta. Mene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy lähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule tällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet. Mene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut hänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.
TUURE
Kyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.
AMALIA
Äiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?
Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.
Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä. Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.
ISOISÄ
Mistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi minua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja tupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan: ovatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin luottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette? Oletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä? Hakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut hänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja on vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea, isoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira? Oletko uskaltanut?
Rva Bask on tullut portaille.
RVA BASK
En hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.
ISOISÄ
Mutta kyllä eräälle toiselle.
RVA BASK
Isä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi pistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.
ISOISÄ
Hupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas oli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt olisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö hyvin käynyt.
RVA BASK itku kurkussa.
Isä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.
ISOISÄ
Ystävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden onnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.
SORRI
Omituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden onnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on jonkin arvoista: tunnonrauhasta.
RVA BASK
Hänen kanssaan olisin ollut onnellinen… Tuure, poikani, saa kaikki mitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta… Minä niin kaipaan, kaipaan… (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)
ISOISÄ
Pitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja hauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin. No, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat ylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani vaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja kuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan, Sibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa, hyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen pitänyt… Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että Jumalaa ei enää ole taivaassa.
SORRI
Luulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla köyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.
ISOISÄ
Jumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei rahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään…
SORRI
Kuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen elämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.
Lähtee makuuhuoneeseen.
RVA SALAVA itsekseen.
Kuolema on synnin palkka…
Äänettömyys
ISOISÄ
Köyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut? Sinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi kuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä tuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni… Cecilia Hordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin sinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan vastaa, oletteko kaikki kuolleet?
AMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin käärittyjä kukkia.
Hän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton. Mutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli sellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet putoavat».
ISOISÄ
Amalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä auttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.
AMALIA
Odottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää kaupunkiin.
ISOISÄ
Kaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)
AMALIA
No, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä ole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan ja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja heidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.
ISOISÄ
Hulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän täällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.
AMALIA
Isoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)
ISOISÄ
Papista kauppamies — nauran minä!… Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai joko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi enää tunne?
Sylvi on ulko-ovessa kohdannut Amalian ja astuu sisään, kukkaro
kädessä avonaisena, maksaakseen lähetille. Ottaa nopeasti
Sorrin huoneesta vielä jotakin ja vie viimeiset lähetille.
SYLVI ohi astuessaan.
Minä vain täällä olen, isoisä. Nyt on huone tyhjä uutta vuokralaista varten.
ISOISÄ
Vai niin, rouva kauppaneuvoksetar. Teen kunniaa. Meistä taitaa tulla virkaveljet mammonassa, minusta ja hakotukkimiehestä.
SYLVI
Isoisä, kyllä Väinö voi palvella Jumalaa uudellakin alallaan.
ISOISÄ
Mutta minäpä en annakaan sinua kauppamiehelle. Eri asia on Jumala, eri asia mammona.
SYLVI
Antoihan isoisä tyttärensäkin kauppiaalle — Elvira tädin.
ISOISÄ
Silloin tarvittiin rahaa sukuun. Mutta te, ettekö te nyt malta odottaa siksi että olen kallistanut pääni? Ja niin minä olen teille säästänyt, etten silmiänikään ole parantanut, jottei teiltä vähenisi. Mutta enemmän vain olla pitää. Ei riitä asunto isoisän vanhassa talossa — pitää olla uusi virstanpituinen talo torin varrella ja sillin ja saippuan hajua.
Sorri tulee huoneeseen.
SYLVI ihmeissään.
Mutta itsehän te olette ajanut meidät…
ISOISÄ
Voi sinua, Sorri, mammonan renki — hakotukkimies oli aatelia sinun rinnallasi.
SYLVI kauhistuneena.
Väinö, hän puhuu kauheita ja hän on oikeassa…
SORRI
En häpeä tunnustaa, että se valistusmuoto, jota postimestari kutsuu mammonanpalvelukseksi, oli ensimmäinen herätyksentuoja minun kaukaisella kotiseudullani.
Sorri ja Sylvi lähtevät makuuhuoneeseen.
Äänettömyys.
ISOISÄ
Keitä täällä nyt on? Vastatkaa. Tunnen sieraimissani, että täällä joku on. Seela…?
Äänettömyys.
RVA SALAVA käheänä, väsyksissä.
Postimestari Schultze, kysyisin teiltä…
ISOISÄ
Seela, olethan siellä. Mutta ei vain vastata. Taidatte muutkin olla siellä? Sibylla, joko sinäkin petät minua ja annat minun turhaan huutaa? Kaikki olette täällä, vaikka petätte minua. Kukapa teille kustantaisi matkoja. Odottakaa te, lähden vielä tohtorin tykö ja parannan silmäni — ketä sitten petätte! Mutta se menee kaikki teidän perinnöistänne.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze… kysyisin teiltä…
ISOISÄ
Postimestari ja postimestari — etkö sinä ole ollutkaan kapteenin, poikani vaimo?
Lyhyt äänettömyys.
RVA SALAVA harvaan ja painolla.
Sen mahdatte te tietää paremmin kuin minä. Kuka se oli, joka sulki oven ulkoapäin — tekö, tekö sen teitte, postimestari Schultze? Ja tekö sen taas avasitte aamulla, että kapteeni pääsi ulos ennen kuin palvelijat heräsivät? (Tuskissaan.) Niin, niin. Mutta miksi, sitä en ole voinut koskaan ymmärtää. Siitähän on niin kauan, ei voi mitään auttaa. Mutta miksi sen teitte?
ISOISÄ
Olisit karannut — olit jo tilannut hevosen.
RVA SALAVA
Niin olin. Mutta miksen sitten olisi saanut lähteä? Minun olisi vain pitänyt lähteä heti kun huomasin. En kärsinyt kapteenia. Mutta olin kovin nuori… ja turvaton. Olisihan kapteeni saanut rikkaita ja suurisukuisia. Minun olisi pitänyt huutaa valveille koko talo…
ISOISÄ
Et huutanut — kapteeni oli komea mies, oikein minun poikani.
RVA SALAVA
Älkää, älkää…
ISOISÄ
Mutta kaikkihan kävi hyvin. Kaikki tapahtui hiljaa täällä ylhäällä ja alhaalla nukkuivat kaikki rauhan unta. Kukaan ei tänäkään päivänä tiedä asiasta mitään.
RVA SALAVA
Hyvin — sinä yönä särkyi minun elämäni. En ole koko ikäni mittaan jaksanut paikata sitä. Voi teitä, postimestari Schultze.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Ja miksi… miksi?
Äänettömyys.
ISOISÄ
Cecilia Hordel… onko sinulla vielä kauniit vaaleat hiuksesi? Valo kulki aina sinun perässäsi ja piti peliään sinun hiuksissasi.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze… viisitoista vuotta sitten… Tekö otitte kirjeet? Vastatkaa: tekö otitte kirjeet, jotka tulivat minulle, ja myös kirjeet, jotka lähetin?
ISOISÄ
Aioit mennä naimisiin hänen kanssaan ja lentää talosta…
RVA SALAVA
Te siis otitte kirjeet. Ja luitte ne. Sekä hänen että minun. Te näitte minun odotukseni ja hätäni… Jos minä käsittäisin minkä tähden. Sillä minä ja lapseni olimme talossanne vain tiellä… Ja sitten tuli se viimeinen kauhea asia — tällainen päivä se juuri oli kuin tämäkin, lehdet alkoivat juuri kellastua — istuin ylhäällä kirjoittamassa kirjettä. Lapsi leikki ja hyppeli helmoissani. Silloin te tulette ase oikaistuna ja laukaisette. Teittekö senkin tahallanne? Sanokaa, turmelitteko tahallanne lapseni elämän, vai vahinkoko se oli?
ISOISÄ
Mitä sinä sitä lasta aina suutelit ja rakastit niin ettet nähnyt etkä kuullut mitään muuta.
RVA SALAVA
Omaa lastani…
ISOISÄ
Näyttelijän lasta. Minun poikani lapset eivät enää olleet minkään arvoisia…
RVA SALAVA
Mutta tämähän oli orpo ja pienin kaikista.
ISOISÄ
Et suinkaan sinä mitään ymmärrä siitä mitä sanotaan… sanotaan epätoivoksi. Mitäs sinä. Et suinkaan usko, että voi olla ihmisiä, joita ei kukaan koskaan ole rakastanut? Ihmisiä, jotka aina vain ovat pahoja. Etkä suinkaan sinä sitäkään ymmärrä, että sinun vaalea pääsi oli viimeinen minkä näin, kun kaikki muu jo oli minulle pimennyt — mitä sinä, Cecilia Hordel.
RVA SALAVA
Mutta ettehän tahdo minulle uskotella, että…
ISOISÄ
… että sinua rakastin. En. Silloin olisin sinut ottanut, hyvällä tai pahalla eikä siinä olisi kysytty mitään esteitä. Rakastaa ja rakastaa — sen sinä ymmärrät, Cecilia Hordel. Mutta entä kun ei kykene rakastamaan. Näkee kuinka muut. Eikä osaa, vaikka hakee kuin sisilisko auringonpaistetta… (Istuu murtuneena tuolissaan.)
Sorri ja Sylvi ovat tulleet ovelle.
SORRI
Nyt on Lyylikki, pieni sisareni, heitetty Herran haltuun. Ja teille, postimestari Schultze, sanoisin hyvästi, sillä olen sittenkin päättänyt lähteä. Raakelini odottaa täällä uskollisesti, kunnes noudan hänet. Kiitetty olkoon kaikesta Herra, myöskin tästä armon päivästä.
ISOISÄ
Saarnaa sinä, saarnaa — on se toki parempi kuin että mittaat vajavaisia kyynäriä ja vajavaisia kannuja…
SORRI
Jumalan haltuun. (Menee antamaan kättä isoisälle. Isoisä työntää pois hänen kätensä ja paiskaa setelit hänen jälkeensä.)
ISOISÄ
Mene, menkää kaikki, niin ettei hiiskahdustakaan kuuluu talossa.
Menkää. (Lähtee väsyneenä yläkertaan.)
SORRI rva Salavalle.
Äiti kai tulee laivalle? Mutta onko äiti sairas? Sylvi, meidän täytyy äideillemme antaa paljon rakkautta. (Kokoaa setelit, jättää ne pöydälle.) Sain siis sittenkin nähdä kahleiden putoavan. (Painaa alas päänsä, seisoen hetkisen kädet ristissä kuin rukoillen.)
Lähtevät hiljaa Sylvin kanssa.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Isoisä raukka, isoisä raukka.
Tuure tulee nopeasti.
TUURE
Lyyli ei lähde ilman sinua, äiti. Olen taistellut hänen kanssaan, olen väkisin pakannut hänen tavaroitaan…
RVA SALAVA
Hänen täytyy ymmärtää, että tämä on viimeinen tilaisuus. Minä en enää kykene pitämään hänestä huolta, en senkään vertaa kuin tähän asti…
TUURE
Äiti, onko sinulla vielä joitakin tyhmiä pulvereita? Koeta itse tulla puhumaan Lyylin kanssa.
RVA SALAVA
En jaksa, en ymmärrä, miksi minua niin väsyttää…
Tohtori Ilmonen tyttärineen tulee, molemmat matkavalmiina, kukitettuina. Tervehdykset vaihdetaan.
TRI ILMONEN nuortuneena.
Tässä me nyt olemme, rakas rouva Salava.
ANNA iloisesti.
Kai Lyyli Cecilia on valmiina?
RVA SALAVA
Hän on ollut hiukan itsepintainen. Olemme kaiken iltaa koettaneet häntä taivuttaa.
ANNA
Kyllä hän tulee, kun kuulee, että hänen äitinsä lähtee mukaan.
RVA SALAVA
Hänen äidiltään kyllä taitaa jäädä lähtemättä. Mutta Lyylikki pitäisi saada ymmärtämään, mikä onni hänelle olisi…
Kuuluu kimakka laivan vihellys.
TRI ILMONEN
Se oli vasta ensimmäinen.
RVA SALAVA
Ehkä minä noudan Lyylin tänne… Tai jos herrasväki vaivautuu…
Menevät Lyylin huonetta kohden. Anna jää sanomaan pari sanaa Tuurelle.
ANNA
Tämä on ollut kaunis kesä, herra Schultze. En koskaan unohda sitä. Ja teitä saan kiittää niin paljosta.
TUURE
Olette erinomaisen rakastettava.
ANNA
Hauskaa meillä on ollut. Ja aina oli kaunista. Siksi soisin, ettette koskaan…
TUURE
Mitäpä minusta.
ANNA
Täytyy olla uskollinen kauneudelle, mitä meille muuten jää…
Tuure suutelee kuumasti hänen kättään.
TRI ILMONEN huutaa.
Anna, tule nyt tänne tekemään parastasi…
ANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan.
Hyvästi!
Riistäytyy irti, seuraa isänsä ääntä.
Tuure karkaa ulos.
Tri Ilmonen ja rva Salava tulevat.
TRI ILMONEN
Niin, sitä varten me olemme täällä. Tulettehan mukaan? Te ehditte aivan hyvin.
RVA SALAVA ravistaen päätään.
Kiitos tohtori.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Minun täytyy nyt mennä hiukan ajassa taaksepäin. Kapteeni on luvannut odottaa. Viisitoista vuotta sitten, Lyylin isän kuoleman jälkeen… miksi te yhtäkkiä lakkasitte kirjoittamasta minulle? Olen koko kesän halunnut tätä kysyä, vaikkei ole tullut tilaisuutta. Sallikaa minun nyt saada se tietää. Olinko jollakin lailla teitä loukannut? Olinko teidän mielestänne epähienoa, että niin heti ystäväni kuoleman jälkeen kirjoitin teille ehkä liian tutunomaisesti… Tai mikä oli syynä siihen, että katkaisitte välit?
RVA SALAVA
Ei mikään siitä mitä uskotte, tohtori. En katkaissut välejä. Olisin niihin aikoihin juuri niin kipeästi tarvinnut ystävää. Teitä olin aina katsonut meidän molempien läheisimmäksi ystäväksi.
TRI ILMONEN
Te ette tietänyt millä epäluulolla teihin ensin suhtauduin. Ja kuinka te sitten vähitellen minut voititte… Ja sitten kun vaimoni kuoli, miten paljon te minua lohdutitte.
RVA SALAVA
Minä?
TRI ILMONEN
Ja sitten kun teidän miehenne oli poissa… Eihän ollut ihme, että aloin ajatella, että me kaksi yksin jäänyttä ehkä voisimme… Koetin kirjeissäni olla niin varovainen kuin suinkin.
RVA SALAVA
Niin, niin… Mutta mitäpä niistä puhuu — se on myöhäistä nyt.
TRI ILMONEN
Mutta onko myöhäistä? Kaiken kesää olen sitä ajatellut. Miksi olisi myöhäistä? Emmekö voisi viettää elämämme iltaa yhdessä…
RVA SALAVA
Teidän kanssanne — eikä koskaan erota!
TRI ILMONEN
Laiva odottaa — ettehän tarvitse paljoa matkaanne.
RVA SALAVA
Eikä kukaan minua täällä kaipaa… (Pääsee järkiinsä.) Kun ette sanonut tätä eilen. Koko kesän olen odottanut teiltä hyvää sanaa. Eilen illalla odotin viimeisen kerran, odotin niin, että olin sairas. Sitten… heitin pois itseni. Mutta se oli kai niin menevä.
Laivan vihellys.
TRI ILMONEN nousee nopeasti.
Puhetapoja, Cecilia — me olemme vanhat ystävät ja me voimme yhdessä valvoa lastemme tulevaisuutta…
RVA SALAVA
Uskon teidän käsiinne lapseni.
TRI ILMONEN
Hän ei lähde ilman äitiään.
RVA SALAVA
Ottakaa hänet mukaanne, pyydän teitä hartaasti.
TRI ILMONEN
Ja te tulette jälkeenpäin? No, jos sen lupaatte….
Anna tulee nopeasti, nostaa huoneeseen matkalaukun, työntää sitten
Lyyli Cecilian rattaat. Lyylin yllä tumma kaapu ja hattu.
ANNA
Me olemme jo valmiit. Käyn vain hakemassa jonkun auttamaan. (Kiiruhtaa ulos.)
LYYLI CECILIA
Äiti, meidän täytyy sanoa hyvästi isoisälle. Mene ylös hänen luokseen, äiti, ja tuo hänet tänne. Menethän, ehkemme koskaan enää häntä näe.
RVA SALAVA
Sinun täytyy yksin lähteä tohtorin ja Annan kanssa.
TRI ILMONEN
Ja äiti tulee heti jäljessä.
LYYLI CECILIA itsepintaisesti.
Vai niin, äiti ei lähde. (Ottaa oikullisen suuttuneena hatun päästään.)
Sitten en minäkään. Ei, en lähde.
TRI ILMONEN
Mutta äiti tulee… Me tahtoisimme nyt koko voimallamme auttaa sinua tulemaan terveeksi.
LYYLI CECILIA
Minä en jätä äitiä. Mitä minulle aamulla sanoit, äiti: älä jätä minua sittenkään, vaikka sitä pyytäisin. (Heittää kaavunkin yltään.)
Pitkä vihellys rannasta.
TRI ILMONEN
Minun täytyy siis jättää teidät molemmat. (Huutaa akkunasta.) Anna… ei tarvita. Ei hän lähde.
Hyvästelee sanattomana, päätään nyökyttäen. Lähtee.
ANNA tulee juosten sisään.
Et tule, Lyyli Cecilia? Ette kumpikaan, te — pahat, pahat. Mutta autolla minä vielä teidät noudan. Lyyli Cecilia, muista — isäsi siivet! (Lähtee nopeasti. Pitkä äänettömyys).
Rannasta kuuluu ylioppilaslaulua. Rva Salava asettaa Lyyli
Cecilian tuoliin ikkunaan. Lyyli pyyhkii kyyneliään.
RVA SALAVA
Katso nyt. Mikset lähtenyt?
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Olen niin onnellinen että jäin tänne. Kuinka minä sinut jättäisin.
RVA SALAVA
Mutta jos meille muuten tulisi ero, niin menethän sitten tohtorin turviin.
LYYLI CECILIA
Jos sinä menet naimisiin apteekkarin kanssa niin minä tulen mukaan.
Tulen varmasti.
RVA SALAVA
Voihan kaikenlaista tapahtua.
LYYLI CECILIA
Niin, voi. Ajattele mitä kaikkea tänäänkin on tapahtunut. Väinö kertoi, että isoisä on niin muuttunut. Hän oli sanonut, että oli hänen ainoa ilonsa, kun minä leikin nukketeatterillani. Ajattele. Nyt ne kaikki heräävät jälleen ja nytpäs minä vasta leikin, kun tämän tiedän… Ajattele: hänen ainoa ilonsa! Mitä tekee missä me olemme — kuule, älä mene apteekkarille, meillä on hyvä täällä. Maailma ei ole suuri vain noinpäin (tekee liikkeen ulospäin), vaan myös näinpäin: korkealle ja syvälle. (Hakee muististaan.) Juhla yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen… Mutta äiti, pane maata, olet kovin väsynyt. Miksi sinä niin tuijotat? Mitä näet?
RVA SALAVA
Kummallista — näen kotini, siellä kaukana…
LYYLI CECILIA
Mutta sehän paloi.
RVA SALAVA
Kivet ja polut eivät pala.
LYYLI CECILIA
Eivät, eivät. Mutta pane nukkumaan. Minä puhun sinulle tuonne sohvalle.
Nyt ne laulavat lähtölaulua…
RVA SALAVA
Lähtölaulua…
Rva Salava on polvillaan Lyyli Cecilian edessä. Kuuntelevat laulun loppuun. Rva Salava suutelee tytärtään otsalle, käärii huivin ympärilleen ja laskeutuu sohvalle. Lyyli Cecilia seuraa elämää ulkona. Hetken perästä tulee isoisä, kädessään vanha revolveri. Päästyään tavalliselle paikalleen hän kuuntelee.
ISOISÄ salaperäisenä.
Sibylla, oletko yksin? Menikö äitisi nukkumaan?
LYYLI CECILIA
Postimestari, mikä teillä on kädessä?
ISOISÄ ojentaen revolverin.
Sibylla, muistatko jotakin?
LYYLI CECILIA
Aiotteko tappaa minut? Mitä olen tehnyt? Eikö se sitten ollutkaan totta, mitä Väinö kertoi… että te olitte hyvä minua kohtaan? Postimestari, pankaa pois… Tai ampukaa, jos tahdotte, mutta pian… Näettekö missä olen? Tässä on sydän… Postimestari, aiotteko tulla tänne alas? Ette saa tulla kun ei äitikään ole käynyt ylhäällä. Äiti… hän tulee tänne alas… Äiti!
Isoisä astuu haparoiden ja eteensä tunnustellen alas portaita ja raivautuu Lyyli Ceciliaa kohden, joka kauhusta mykkänä seuraa häntä silmillään. Päästyään lähelle hän toisessa kädessään pitää asetta, toisella sipaisee Lyyli Cecilian päätä.
ISOISÄ hymyillen.
Kuinka sinä olet tullut suureksi… olit silloin pieni…
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Oletteko näin hyvä, isoisä. Rakas hyvä isoisä…
Lyyli Cecilia painaa poskensa hänen kättään vastaan.
ISOISÄ
Oikeinko sinä hiukkasen pidät minusta?
Äänettömyys. Yhtäkkiä isoisä loittonee hänestä, tunnustelee asetta ja asettelee sitä.
LYYLI CECILIA
Jumalan tähden… aiotteko sittenkin?
ISOISÄ
Kuolema on synnin palkka. (Ojentaa aseen itseään vastaan.)
Lyyli Cecilia karkaa mitään ajattelematta hänen luokseen, lyö aseen hänen käsistään niin että laukaus sattuu seinään ja ukko lyyhistyy polvilleen. Yhtäkkiä tyttö huomaa kävelevänsä, alkaa horjua, tarttuu huonekaluihin ja puhkeaa vihdoin puhumaan. Tuure tulee, laukauksen kuultuaan, nopeasti huoneeseen. Lyyli Cecilia astuu häntä vastaan. Kun Tuure hänet tavoittaa, tekee hän liikkeen ikään kuin tahtoisi ilosta nostaa hänet käsivarsillaan korkealle ilmaan.
LYYLI CECILIA
Minä kävelen… minä kävelen! Äiti, isoisä… onko tämä totta…? Voi
Jumala, Jumala!
ISOISÄ
Sitä oli siis minullekin.
(Menee rauhallisena yläkertaan.)
LYYLI CECILIA
Että se todella on tapahtunut.
TUURE
Mutta miten se on tapahtunut?
LYYLI CECILIA
Isoisä tietää. Rakas hyvä isoisä. Mutta äiti… etkö kuule…? Herää katsomaan! Minä voin tulla sinun luoksesi — näin!
Tuure seisoo ääneti äitinsä vierellä, koettaa hänen kättään, sydäntään. Käy hyvin vakavaksi. Lyyli Cecilia kiiruhtaa sohvan ääreen.
LYYLI CECILIA
Äiti…! Tuure, hän ei liiku… Hän on niin kalpea… hän ei hengitä…
Äänettömyys. Tuure hillitsee mielenliikutustaan.
TUURE
Hän on kuollut.
LYYLI CECILIA
Äiti…? hänhän juuri puhui minun kanssani… Ei… Äiti!
ISOISÄ portaiden päässä.
Mitä — onko hän kuollut, Cecilia Hordel? Hyvä kuolla, kun on elänyt.
Minäkin olen nyt elänyt.
TUURE
Älä itke, Lyylikki, anna hänen nukkua.
Pitkä äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Onko niin lyhyt matka täältä sinne? Tämäkö on kuolema?… Oi, nyt minä tunnen, että olen löytänyt isäni siivet… Ja niillä minä voin käydä sillä puolella ja tällä puolella… Isäni siivet…
Esirippu.