Maalaisia neuvomassa

Kolminäytöksinen komedia

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1908.

HENKILÖT:

Ensimäinen näytös.

Kookas pirtti Jurvan talossa. Oikealla penkkejä. Vasemmalla pöytä vesikarahvineen ja laseineen, sen takana ja sivuilla tuolia. Penkkien päässä on sänky, jonka kohdalla nauloissaan riippuu miehen vaatteita. On kesä. Esitelmää apulannotusaineista on aije pitää. Sunnuntaiehtoo. Esiripun noustessa asettaa Mailman Heikki viimeistä penkkiä paikalleen.

MAILMAN HEIKKI.

Mahtuu heitä nyt. Ja onkin sellaisia istuimia, että kestävät.

(Jurva ja Ilola tulevat perältä vasemmanpuoleisesta ovesta).

JURVA.

Kas niin Heikki! Oletpa toimittanut penkkejä oikein kivasti. Hyvä on!
Eikö jo ala väkeä karttua?

MAILMAN HEIKKI.

Näkyi siellä pihalla Rantatuomas haukottelevan.

JURVA.

Haukottelevanko? No käske tulla sisälle.

MAILMAN HEIKKI.

Joutaapa tuo siellä tuultumaan. Ei suinkaan sitä yhtä miestä varten kuitenkaan esitelmää ruveta pitämään.

JURVA (Ilolalle).

Niin. Se on tavallista täällä, etteivät saavu mihinkään kokoukseen tai esitelmään ilmotettuun aikaan. Sinun pitää Heikki käydä kylällä ilmottamassa, että agronoomi vartoo. Elähän ja'a ilveitäisi eläkä viisastele, mutta koeta kerrankin olla niinkuin muutkin ihmiset.

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin muutkin ihmiset! Joo'o. Jokohan nämä nyt riittävät seurakunnalle, vai pitääkö vielä tuoda lisää penkkejä?

JURVA.

Jo riittävät, jo riittävät.

MAILMAN HEIKKI.

Olla niitä pitää istuimia, ettei taas pehnata minun sänkyäni niinkuin viime esitelmän aikanakin.

JURVA.

Ole nyt! Ja sano jos ihmisiä pihalle tulee, että tulevat pirttiin.

MAILMAN HEIKKI (Menee oikeanpuolisesta ovesta ulos. Laulaa mennessään):

Ja Hilla se antoi Kallellelee
Muiskua kaksi huulillelee.

JURVA.

Mene nyt lojuamasta!

ILOLA.

Tuo on sama hulivili, joka teillä oli viime kesänäkin kesämiehenä!

JURVA.

Sama mies. Suustaan se on niin paha, ettei sitä tahdo jaksaa kuunnella. Mutta on erinomainen heinäntekijä, vireä ja virkku ja aina katsoo talon parasta. Täytyy sietää.

ILOLA.

Hänellä oli joku omituinen nimikin, muistaakseni?

JURVA.

Kutsutaan Mailman Heikiksi.

ILOLA.

Aivan niin. Vanha tukkilainen?

JURVA.

Tietenkin. Mutta keskikesällä hän kuitenkin tekee maamiehen työtäkin. Vaimoväki häntä ei tahdo sietää, mutta minun täytyy olla Heikin puolesta. Eihän hän tahdo sopia toistenkaan palvelijoiden kanssa. (Menee akkunan luo ja katselee ulos). Ei vaan näy isäntiä liikkeellä, vaikka varmaan lupasivat tulla.

ILOLA.

Ehkä sentään tulevat. Varromme vielä. Tämmöistä odottamista se tahtoo olla joka paikassa.

JURVA (Katselee yhä ulos).

Luulen tuolla sentään Kierimäen laidassa olevan tulossa…

ILOLA.

Minulla nyt ei juuri ole kiirettä, mutta toverillani, agronoomi Söderqvistillä tuntuu olevan hirveä hätä. Hän onkin muuten ensikertaa esitelmämatkalla…

JURVA.

Kyllä minustakin näyttää liian herrasmaiselta ollakseen oppimattoman kansan opettajana. Ei hän juuri ota puhuakseen mistään asiasta.

ILOLA.

Kyllä niin on. Tuolla naapuripitäjässä ihan suuttuivat ukot. Mutta kyllä hän siitä tasaantuu ja oppii jahka jonkun vuoden elää ja toimii kansan parissa. Kyllä kansa taivuttaa.

JURVA.

Luultavasti. Niin on käynyt muillekin. Oppiapa on täytynyt tämän meidän forstmestarinkin. Kun tänne tuli niin komenteli talonpoikia kuin rakkikoiria, jalkaansa polki ja ajoi ulos huoneestaan, kun asialle meni. Mutta neuvottu on mies. Ja siivosti on nyt.

ILOLA.

Niinpä se tahtoo käydä. (Katselee ulos eri akkunasta kuin Jurva). Tuossakin ihan vieressä on sellaisia ketoja, joissa ensiksi sopii niittokonetta koettaa. Ja sellaiset leveät ja tasaset luonnonniityt, joita tälläkin talolla on! Voitte olla varma, että jo tänä kesänä maksaa niittokone hintansa.

JURVA.

Minä hyvin uskon, sillä olenhan nyt viime kesänä omin silmin ollut näkemässä kuinka nopeaan ja sievää ja sileää jälkeä niittokone tekee.

ILOLA.

Parin viikon päästä on kone täällä. Ja silloin saavat kyläläiset nähdä miten heinää tehdään.

JURVA.

Kyllähän ne vielä ovat hyvin epäuskosia. Kun vaan tulee puhe niittokoneesta, niin ei yksikään usko sitä semmoiseksi kuin se on. Tämä lähin naapurini Rantatuomas väitti ettei niittokoneella ehdi enempää niittää kuin kolme kelpo niittomiestä.

ILOLA.

Ohoh! Kahdeksasta kaikkein tottuneimmasta niittomiehestä voi niittokoneella niittää. Minä muistan kuinka minunkin isäukkoni tenäsi vastaan silloin kun niittokonetta oli aije ostaa. Mutta nyt! Nyt hän vakuuttaa, ettei heinänteosta ilman koneita enää tulisi mitään.

JURVA.

Vai niin isä uhkasi! Joko on hänellä monta vuotta niittokone ollut?

ILOLA.

Ainakin vuosikymmenen. Olin silloin vielä lyseossa. Silloin isäkin alkoi tuumailla, että alkaa tutkia maanviljelystä. Ja paatinkin ylioppilaaksi tultuani mennä Mustialaan.

JURVA.

On suuri asia ja merkitys minun mielestäni siinä, että kansan omista lapsista tulee virkamiehiä. He tuntevat kansansa paremmin ja tietävät paremmin sen tarpeet kuin herrasperheistä lähteneet. Ja heti sen näkeekin erotuksen. Niinkuin tuonkin toverisi. Aivan sopimaton mies kansaa neuvomaan… Niin, mutta kesken asian taas! Luuletko ehtiväsi takasin siksi kun heinään alan, jotta olisit opastamassa, kun niittokoneella alamme niittää.

ILOLA (Katsellen taskualmanakkaansa).

VartokaapaS nyt! Joo, aivan hyvästi ehdin siksi… aivan hyvästi. Parin viikon kuluttua saapi täälläkin ketoja alkaa niittää, silloin ne kukkivat parhaallaan.

JURVA.

Eiköhän ole liian aikasta!

ILOLA,

Siinä on juuri eräs seikka, josta aijoin teitäkin huomauttaa. Yleensä on täälläkin se paha vika eli paha tapa, että heinä tehdään liian myöhään — useinkin vasta sitten kun heinä on kukkinut. Heinät kadottavat siten suuren osan arvostaan.

JURVA.

Kyllä niinkin. Mutta kovin ne kuivuvat vähäksi ja kokoon kun ylön varhain niitetään…

ILOLA.

Niin, niin. Se on teilläkin samaa uskoa kuin kaikilla muillakin. Mutta vähitellen mennään oikeaan. Olenpa varma, että jonkun vuoden kuluttua olette tekin eri mieltä kuin nyt.

JURVA.

Voipi niin käydä. (Katselee ulos). Tuolla näkyy tulevan aika liuta miehiä. (Menee ulos oikeanpuolisesta ovesta).

ILOLA (Yksin).

Kunnon ukko hän on. Teräväjärkinen ja ottaa huomioonsa kaikki seikat. On oikein ilo puhella tuonlaisten maanviljelijäin kanssa. Saisi nähdä mikä tästä esitelmän pitämisestä tulee? Näyttää kuin ei tulisi kuulijoita lainkaan. Harmittaa vähä tuo Söderqvist. Tylyllä käytöksellään pilaa hän monta hyvää alkua. "Tietämättömiä raakalaisia", "haisevia sikoja". Kumma mies kun ei hän saa päähänsä, että kansalla on yhtä terve ymmärrys kuin hänellä itselläänkin. (Katselee ulos akkunasta oikealle). Kuinka tämä kuitenkin on kaunista tämä Perä-Pohjola! Kas kuinka kauniilta hohtavat vaarat tuolta joen toiselta puolelta kun illan rusko kultaa vuorien kylkiä. Ei ikinä tämä ole köyhä eikä hallan arka maa! Kun viljelykset laajenevat, kun vaarojen rinteet kasvavat terästä viljaa ja heinävät joenrannat työntävät maaheinää kuin taikinaa niin… hätäkö on tällä kansalla elääkseen. Hyvällä ollaan jo alulla. Vuosikymmenen perästä…

HILJA (Tulee nauraen vasemmanpuolisesta ovesta. On sievä ja siro.
Ainopuvussa).

Mutta et usko Akseli! Minä ihan tahdon katketa naurusta.

ILOLA (Mennen Hiljan viereen ja ottaen häntä molemmista käsistä kiinni).

No mikäs sinua niin huvittaa? (Hellästi ja rakastamalla). Mikä pulmaani naurattaa?

HILJA.

Kun tuo Mailman Heikki on nyt ottanut agronoomi Söderqvistin huiputtaakseen. Aivan hullutuksia se mies on täynnä…

ILOLA.

Kun antaa itseään huiputtaa, niin hommatkoon Heikki. Mitä se sitten tuumaa?

HILJA.

Se on niin hassua, etten tiedä viitsinkö kertoakaan…

ILOLA.

Kerro pois vaan! Tuo Heikkinne näyttääkin todella olevan… Onko hän oikein täysijärkinen?

HILJA.

Liiaksikin on järkeä. Tiedätkö mitä täällä tarkotetaan sillä kun sanotaan että mennään taloon kaivon paikkaa katsomaan eli hakemaan?

ILOLA,

Kaivonpaikkaa katsomaan! Tietysti että koetetaan missä vesi lähinnä olisi…

HILJA.

Sillä on täällä toinenkin merkitys.

ILOLA.

Mikä niin?

HILJA.

Kun kosija käy talossa sanotaan: hän on käynyt kaivon paikkaa katsomassa.

ILOLA.

En ole sitä kuullut. No mitä siitä? (Istuvat ensimäiselle penkille).

HILJA.

Ja muistathan Nyrkkisen emännän, sen rikkaan lesken, joka sinuakin viime kesänä hännitti!

ILOLA.

Hyvin muistan tuon kiiluvasilmäsen kerskailevan emännän.

— HILJA.

No niin. Hänestä nyt kyllä puhutaan, että hän on hirveästi naimahaluinen ja tahtoisi välttämättömästi nuoren ja pulskan miehen. Eikös ollutkin Mailman Heikki miettinyt mokoman jutun. Kun herra Söderqvist aivan äsken istui tuolla vieraskamarissa sanomalehteä lukien, meni Heikki hänen puheilleen, sanoi terveisiä Nyrkkisen emännältä — ja pyysi että Söderqvist tulisi Nyrkkiseen "kaivon paikkaa katsomaan". Lopun osaat kuvitella… (Nauravat molemmin).

ILOLA.

No lupasiko Söderqvist käydä "kaivon paikkaa katsomassa"?

HILJA.

Lupasi jo tänä iltana tai huomenna kuitenkin. Jos hän nyt menee Nyrkkiseen ja sanoo emännälle, että hän on tullut "kaivon paikkaa katsomaan", niin on varmaa että emäntä uskoo hänen tulleen kosimaan…

ILOLA (Nauraa).

Hauska juttu, hauska juttu. Antaa mennä niinkuin on menemässä. Antaa Heikin hommata! Hullumpaa miestä en ole koskaan nähnyt. Hauskaa nähdä mikä tuosta tulee! (Sytyttää paperossin ja nousee kävelemään).

HILJA.

Ethän vielä tänä iltana lähde matkalle!

ILOLA.

En tiedä varmaan. Yön aikana olisi kyllä viileämpää matkustaa. Ja minulla on kiire takasin. Saavun tänne siksi kun niittokone tulee… ja silloin…

HILJA.

Silloin puhut isälleni asiastamme?

ILOLA.

Niin. Kuitenkin olen varma, että hän tietää suhteemme. Sen olen huomannut. Ja sitten julkasemme kihlauksemme. (Istuu Hiljan viereen, kietoen kätensä Hiljan vartalon ympäri). Eikö niin lemmittyni?

HILJA.

Niin.

(Justiina tulee vasemmanpuolisesta ovesta. On tukeva, lempeän näkönen emäntä. Hilja hyppää seisomaan).

JUSTIINA.

Hilja paras! Tule vähä minua auttamaan tänne keittiöön. Piiat ovat jok'ikinen menneet raitille.

HILJA.

Minä tulen, äiti! (Menee äitinsä jälessä).

ILOLA (Yksin. Kävellen lattialla).

En koskaan olisi uskonut, että häneen niin voisin kiintyä. Tosin hän minua jo silloin miellytti kun olin opettajana kansanopistossa ja hän oppilaana, mutta en minä silloin ajatellut näin pitkälle… Kerrassaan kelpo tyttö ja lahjakas! Parempaa kumppania en mistään saisi jos hakisinkin. Ensi jouluna siis häämme! Mutta minun täytyy lähteä veli Söderqvistiäkin katsomaan… mahtanee hänen esitelmänsä apulannoitusaineista valmistua… (Menee samasta ovesta kuin Hiljakin).

(Oikeanpuolisesta ovesta tulevat, Rantatuomas, Luikesuo ja Törmä. Asettuvat istumaan etumaiselle penkille, ottamatta lakkia päästään. Rantatuomas on lyhyt ja paksu).

LUIKESUO.

Eipä täällä vielä ole ketään. (Kaivaa tupakkakojeensa käsille).

RANTATUOMAS.

Eipä näy olevan.

(Kaksi muuta miestä tulee samasta ovesta.
Äänettömyyttä jonkun aikaa).

RANTATUOMAS.

Sitä minä en saa päähäni sitä apulanta-asiaa! Kun kuuluu säkillinen höystävän enemmän kuin viisikymmentä kuormaa hyvää sontaa.

(Tupakoivat. Väkeä karttuu lisää, naisia joukossa. Yksikään mies ei ota
lakkia päästään. Miehet tupakoivat).

LUIKESUO.

Kummalta se kuuluu. Vaan kukapa ne herrain konstit tietää.

TÖRMÄ.

Mutta niin sanovat oppineet, että se, joka apulantaa käyttää niin sen miehen maa se vasta kasvaa. Kuuluu olevan erinomainen höystö vanhoille kedoillekin…

RANTATUOMAS.

Vaan kun on pellot jo ennestään liian lihavat isoissa karjataloissa niinkuin meilläkin, niin pitääkö siihen vielä lisää ostaa. Minä kysyn vaan.

LUIKESUO.

On niitä teidänkin talossa vielä laihoja paikkojakin. Ylirannan kedot esimerkiksi.

RANTATUOMAS.

Mitäpä sinä huolit, olivatpa minun maani lihavia tai laihoja.

LUIKESUO.

Saman vaan minulle tekee. Sanonpahan vaan, että laihoja nurmia niitä on joka talossa.

TÖRMÄ.

Sen olen kuullut agronoomien selittävän, että juuri vanhoille nurmille on apulanta erinomaista höystöä.

RANTATUOMAS.

Vaan minä sanon, että pian tulee ulos kujasta lähtö sille isännälle, joka sontaa rupeaa ostamaan. Saapi lyödä kintaansa pöytään että läiskähtää.

LUIKESUO.

Eivät ole joutuneet puulle paljaalle ne, jotka apulantaa ovat käyttäneet. Sen olen kuullut niiltä, jotka tietävät.

RANTATUOMAS;

Vaan kyllä minusta on talossa muitakin rahanreikiä kun sonnan ostaminen. Kun verotkin pitää ulosoton kautta periä niin…

TÖRMÄ.

Sehän on aivan eri asia. Ja sitä varten kai sitä koetetaan edistyä ja kehittyä maanviljelyksessä, että varallisuus enenisi…

RANTATUOMAS.

Silläkö luulet rikastuvasi, että sontaa alat ostaa! Minusta teidänkin talossa tarvittaisiin ensiksi vähä muutakin kun sontaa.

TÖRMÄ.

En minä ole sanonut, että minä kykenen ostamaan. Mutta puhun vaan, kun olen kuullut että ne eivät ole kauppojaan katuneet jotka apulantaa ovat käyttäneet. Oppihan on aina oppia.

RANTATUOMAS.

Joo, mutta sen minä sanon, että semmosessa karjatalossa kuin meillä…
Ei ole pojat sonnan puutetta… olisi kylläkin antaa…

TÖRMÄ.

Välipä semmosesta karjasta…

RANTATUOMAS.

Minkälaisesta karjasta? Sanopa! (Kiivastuu, huitoen piipullaan sinne tänne).

TÖRMÄ.

Konttaavanhan kuuluvat joka kevät…

RANTATUOMAS.

Meillä on mistä eletään eikä oteta meiltä kruununveroja pakkohuutokaupan kautta…

TÖRMÄ (Kiivastuu hänkin).

Eikä meillä tehdä luokolla heinää…

RANTATUOMAS (Nousten kävelemään).

Sanotko minua heinän varkaaksi? Häh?

TÖRMÄ.

Arvaa! (Nousee ja menee ulos).

RANTATUOMAS.

Vastaatko puheesi?

TÖRMÄ (Ei vastaa. Menee).

RANTATUOMAS.

Vielä se tuokin velkateiri puhuu apulannan ostosta!

LUIKESUO.

Saa siitä puhua yks' niinkuin toinenkin. Eikä tässä saa yksi enempää huutaa kuin toinenkaan.

RANTATUOMAS.

Et sinä ole minun neuvonantajani.

LUIKESUO.

Kyllä sinä tarvitset neuvoa niinkuin muutkin. Et suinkaan sinäkään koko maailmaa olallesi pane, vaikka olisit puolta paksumpi.

(Nyrkkisen emäntä ja eräs toinen vaimo tulevat. Vähän jälempänä miehiä. Nyrkkisen emäntä kävelee ylpeästi penkkien sivu ja istuu sänkyyn, johon toinenkin vaimo seuraa. Tupakansavua karttuu kovasti).

RANTATUOMAS.

Tuossapa muistan nyt kun näen tuon emännän. No joko on niittokone tuotu?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Ei ole vielä renki Matti palannut kaupungista. Huomenna pitäisi saapua.

LUIKESUO.

Teeringinkö tilasitte?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Teeringin. Sitä ne ovat kehuneet keveäksi ja hyväntapaseksi.

RANTATUOMAS.

Se on nyt ensimäinen niittokone tässä kylässä — ensimäinen ja viimeinen luulen.

LUIKESUO.

Ensi kesänä tilaan minäkin.

RANTATUOMAS.

Mitä sinäkin teet niittokoneella. Ketoja ei ole kuin nimeksi ja saariniityt luhikoita. Eikä sillä niitä kun korkeintaan kolmesta miehestä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Puhuu kovalla äänellä, tehden miesmäisiä liikkeitä).

Se vain on pitkä vale. Viime kesänä näin, kun Alakylässä ajettiin Teeringillä. Oli sataa syltä pitkä sarka ja kuutta leveä ja niin vankka heinä, että lakoon oli lyönyt, niin puolessa tunnissa oli kumossa. Ja niin siistiä jälkeä teki, että nauratti.

RANTATUOMAS.

Ja sittenhän ne särkyvät ne koneet aina vähä väliä. Vetoa minä sen päälle lyön, ettei niitä kun kolmesta miehestä.

LUIKESUO.

Sinä se tiedät kaikki niin hyvin, vaikket ole koskaan koneella niittänytkään.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tilattu se on ja huomenna se nähdään. Elää tuon takaa, vaikka väylään veisi.

LUIKESUO.

Sen minäkin sanon. Mitä se teidänkin varoissanne tuntuu — yhtä kuin nappi lähtisi takista.

RANTATUOMAS.

Tuskinpa tuota tarvitseisi kylään lähteä rahaa hakemaan jos tuon ostaisikin. Eiköhän sitä sen verran löytyisi hyvin likeltä isäntää. (Lyö povelleen).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Jolla on, se ostaa. Enkäpä minä ole "förmyntärin" hoidettavana. Jopa tuo kuuluu tämänkin talon isäntä tilanneen niittokoneen.

LUIKESUO.

Niin kuuluu. Kyllä nyt kohta nähdään kuinka alkaa luonnistua.

RANTATUOMAS (Nousee seisomaan, pyyhkii hikeä kasvoiltaan).

Ohoh. Kuumapa tässä tulee. Jopa tässä nyt alkaa kuulijoitakin olla. (Aikoo lähteä ulos. Töksähtävät vastakkain Mailman Heikin kanssa, joka tulee vauhdissa ulkoa).

MAILMAN HEIKKI.

Elä päälle tule! Pois liljalta, sanoi Mörtperi.

RANTATUOMAS.

Tuo rakki se On aina jaloissa. (Kuuluu naurua. Rantatuomas menee ulos.)

MAILMAN HEIKKI.

Siinä se on komea isäntä. Jopa täällä nyt on Suomen kansaa yhdellä koolla. Sitä jaloa Suomen kansaa. Mutta kuka perkele on uskaltanut mennä minun sänkyyni! (Rientää sängyn luo ja vetää Nyrkkisen emännän ja hänen vieressään istuvan vaimon pois sängystä). Pois harakat herneistä! Minun vuoteeni ei ole "arvoisaa yleisöä" varten. Pönteriä ja perkeleitä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta miestä tuo Jurva viitsi nähdä! (Menevät vaimon kanssa aivan pöydän luo istumaan. Joku nauraa takapenkillä. Mailman-Heikki järjestelee vuodetta).

MAILMAN HEIKKI

Vanhoja akkoja minä en vuoteellani salli. Se on vissi se, sanoi Utterströmi. Laitan tähän ensi esitelmän ajaksi pommin, niin eiköhän tästä ala emännät pienetä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta hunsvottia minä en talossani sallisi tuntiakaan.

MAILMAN HEIKKI.

Tietääkö emäntä mitä tarkotetaan isäntä- ja emäntäkoululla?

(Ilola, Jurva ja Söderqvist tulevat vasemmanpuoleisesta ovesta. Söderqvist, hieno herra, kaulus kaulassa, rillit nenällä, paperikäärö kädessä.)

JURVA.

Onpa tänne jo karttunut väkeä.

ILOLA (Tervehtii).

Hyvää iltaa!

SÖDERQVIST (Tehden ylpeän liikkeen päällään. Ensimäisellä rivillä istuvat yrittävät ottamaan lakkeja päästään, jokunen ottaakin, jokunen vaan koettelee, kohottaa hiukan ja panee takaisin. Samoin tekevät takarivin miehetkin).

SÖDERQVIST (Tuimalla, moittivalla äänellä).

Pitäsipä nyt tarjeta lakittomin päinkin. Se on hävitöntä, ettei huoneelle anneta sen vertaa kunniaa…

(Mailman-Heikki paiskaa lakkinsa sänkyyn.)

MAILMAN HEIKKI.

Tuoss' on minun… ensimmäinen pääkappale…

(Kuuluu naurua. Useimmat ovat ottaneet lakin päästänsä. Rantatuomas tulee ulkoa, istuu penkille, antaen lakin olla päässään.)

MAILMAN HEIKKI.

Pois pormestariltakin ensimmäinen pääkappale.

(Raiskaa Rantatuomaalta lakin lattiaan.)

RANTATUOMAS.

Huuti poika siinä! (Ottaa lakin laattialta ja panee päähänsä.)

(Naurua. Söderqvist on vihasen ja totisen näkönen.
Lähestyy pöytää, menee sen taka).

SÖDERQVIST (Moittivalla äänellä.)

Onko tässä ihmisten oltava! Savua pirtti täynnä, että keppi pystyssä pysyisi! Tämä on sikamaista! Lakki päässä tupakoidaan kuin missäkin hollituvassa. Ja tämä haju… ush… Mikä tämä on?

MAILMAN HEIKKI.

Se on "kansallishenki", joka haisee, herra agronoomi.

(Jurva ja Ilola nauravat henkimenossa. Söderqvist ei ole Mailman Heikkiä kuulevinaankaan.)

SÖDERQVIST.

Mitä tästä kaikesta saattaa uskoa ja ajatella, kun…

MAILMAN HEIKKI.

Tämä kaikki on "kansamme hyvinvointia", herra agronoomi.

SÖDERQVIST.

Aukaskaa edes akkuna siellä. (Viittoo käsillään akkunoihin päin).

MAILMAN HEIKKI.

Niin, reijät auki, röörit puhtaaksi!

SÖDERQVIST (Vihasella äänellä.)

Aukaskaa akkunat siellä… siat!

ÄÄNI AKKUNAN LUOTA.

Ei näissä ole saranoita.

SÖDERQVIST.

Sen minä arvasin.

MAILMAN HEIKKI.

Reikä täälläkin On! (Pukkaa oven auki, jolloin oven takaa kuuluu valittava ja kiljuva koiran vinkuminen.)

SÖDERQVIST.

Tämäpä vasta elämää on! Mikä siellä nyt oli? Koirako?

MAILMAN HEIKKI.

Ei täällä mitään ole. Se oli ensimmäinen soitto, että kohta alkaa.

SÖDERQVIST (Itsekseen, äreällä äänellä.)

Sablars följe! Sakramenskadt pack!

MAILMAN HEIKKI.

No, nyt tulee verestä ilmaa. Mutta pankaapa piippu-kärsänne taskuunne.
(Jääpi ovelle seisomaan.)

SÖDERQVIST.

Toivon, että kansalaiset tämän lyhyen esitelmäajan voivat olla tupakoimatta ja istuvat lakittomin päin.

(Rantatuomaskin ottaa lakin päästään ja
asettaa sen polvensa nokkaan).