KOMISIONI.
Löytyy luonnossa lakeja, joita sopii epäillä, vaan kuitenkin on olemassa yksi epäilemätön, järkähtämätön laki, se nimittäin, että jos pääkaupunkilaisella on maalaistuttavia, nämät vallan varmaan kunnioittavat häntä komisioneilla eli toimenannoilla. Maaseutulainen ei katso pääkaupunkilaista muuksi kuin komisariukseksi, jolla lyhintä tietä ja suurimmalla maksunsäästöllä eli pienimmällä kustannuksella saattaa toimittaa ostoksensa taikka suorittaa minkä nimellistä tehtävää hyvänsä. Pestissä asuva on maaseutulaisen silmissä toimeenpaneva viranomainen, sillä "teillä siellä pääkaupungissa" ei muutenkaan ole mitään työtä, "te siellä Pestissä" ehditte kaikkiin, "te pestiläiset" paraiten tiedätte, mitä ja mistä saapi ostaa halvalla ja hyvää sanalla sanoen, me pestiläiset emme ole muuta kuin kauppapuotien edessä vetelehtivää, kuljeksivaa, pasteerailevaa joutoväkeä, joitten oikeastaan pitäisi olla erittäin kiitolliset maalaistuttavillemme siitä, että he valmistavat meille tilaisuutta käyttää aikaamme hyödyllisesti ja opettavaisesti. Kiittämätön pestiläinen, joka pelonalaisena avaat jokaisen maaseudulta tulleen kirjeen ja tuskallisella aavistuksella luet siinä ilmi tuotuja ystävyyden tunteita, hyvin tietäen, että lopuksi kirjeenkirjoittaja rohkealla käänteellä lähettää sinut Alter & Kis'in, Lutvikki Posner'in tahi jonkun muun tunnetun firman luokse! Sinä tietysti et aavistakkaan, että maalaisystäväsi tarkoittaa parastasi ja tahtoo pitää huolta jostakin huvituksesta, jolla saatat edes vähäisen lyhentää työttömyydestä pitkäksi ja ikäväksi käyvää aikaasi.
"Komisioni" on yleinen nimitys niitten kaikenlaisten toivomusten ja halujen merkitsemistä varten, joitten on tapa ilmaantua maaseutulaisten tarpeissa. Komisionit ovat tuhatlajisia, niinkuin niitten lähettäjätkin.
Setä X'ltä on kansi lohjennut piipunpesästä. Tämän merkillisen tapauksen johdosta saapuu ennen pitkää pieni paketti veli Y'lle. Tämä rientää postiin siinä toivossa, että on tullut joku lahja. Katkera pettymys! Paketissa on vaan vanha, merenvahainen, tupakalta löyhkäävä piipunpesä, joka on kultasepälle korjattavaksi vietävä.
Ylioppilas odottaa kärsimättömästi kuukauden loppua, jolloin hänen on tapa saada rahoja kotoa. Menettäessään viimeisen floriininsa kahvilassa biljardipeliin, käy hänen luonaan postiljooni, jättäen palvelustytölle sen tiedon, että nuorelle herralle on tullut rahakirje, joka saadaan häneltä k:lo 8-9 välillä postihuoneesta. Rakastunut ei koskaan niin suloisesti ikävöiden ja säntilleen ole saapunut sovitulle yhtymäpaikalle, kuin ylioppilaamme postihuoneesen määrätyllä ajalla. Sydän sykähdellen hän allekirjoittaa kuitin, repäisee sitten auki kirjeen, mutta — voi! rahaa-lähettävän isän käsiala ei hymyile siitä hänen vastaansa, vaan naapurisedän, joka pyytää häntä ensi postissa lähettämään kukansiemeniä.
Zsuzsika menee miehelään pääkaupunkiin. Kyyneliä vuodattaen hän lähtee kodistaan, vieden mukanaan onnentoivotuksia ja — komisioneja. Hänen sisarensa kirjoitti muistiin koko suvun komisionit: pikku Gyulalle talvivaatteet, Bélalle ruoska, Kláralle tusina valokuvia, Ferille revolveri, Imrelle kalenteri, Czilille hankkia tieto missä kartiineja paraiten pestään, Julille urkkia mistä parasta hammaspulveria saadaan, Kálmánille naula turkkilaista tupakkaa, Arankalle tiedustella mitä vanhasta pianosta annetaan, jos sen tahtoo vaihtaa uuteen, Pali sedälle tilata sanomalehtiä … kynäni väsyy kirjoittamasta kaikkea, mitä sisaren pitkän pitkään luetteloon on merkitty.
Joskus katkeevat hellimmätkin siteet, ystävyys laimenee aikaa myöten, tuttavuus haihtuu, rakkaus sammuu, mutta se, joka saattaa vanhat tunteet uudestaan hereille, taas kutoo ratkenneet siteet yhteen, se on komisioni.
Olet lukenut iltalehtesi ja lepäät mukavassa nojatuolissasi, antaen ajatuksesi liidellä sinne tänne. Koputus ovella, talon vartija astuu sisään, kädessä kirje. Käsiala päällekirjoituksessa tuntuu tutulta, olet sen joskus nähnyt, et enää muista milloin ja missä. Avaat kirjeen, katsahdat allekirjoitusta, "Zakariás Pipaszár".
Zakariás Pipaszár! Tämä nimi johtaa muistisi kouluaikoihin, sinä kerran löylytit kelpo lailla erästä Sakari Pipaszária, hän antoi sinut ilmi rehtorille ja puolen vuorokauden aresti, levolle pyhitettynä sunnuntaipäivänä, sovitti tämän oman käden oikeutesi. Sakari raukka, mikähän lie hänestä tullut? Kahteen vuosikymmeneen et ole kuullut hänestä mitään. Nyt hän kääntyy puoleesi, sinä rupeet levottomalla mielellä kirjettä lukemaan. Sakari kirjoittaa olevansa notarius eräässä maakylässä, mutta yhä seuraavan kohtaloasi suurella mielihartaudella. Äskettäin hän oli virallisessa lehdessä lukenut sinun tulleen ylennetyksi virassa ja tällä tavoin saanut tietää sinun vielä olevan elossa ja asuvan pääkaupungissa. Hänellä on veljenpoika, suuri hulivili, joka ei viitsi lukea ja sen vuoksi on eroitettu koulun kolmannelta luokalta. Mutta poika on nero, häntä suuresti miellyttää piirustaminen, milloin vaan saa kynän tahi vaikkapa vain hiilen käteensä, rupee heti kuvaamaan ihmispäitä, jopa puitakin ja kotieläimiä, niinkuin esim. aaseja, suurella kätevyydellä. Semmoisen kyvyn hunningolle jättäminen olisi vahinko isänmaalle, joka ei ole liioin rikas neroista, ja sentähden on päätetty laskea ylempänä mainittu hulivili isänmaan alttarille. Lähettävät hänet sen vuoksi pääkaupunkiin ja, luottaen tunnettuun ystävällisyyteesi ja avuliaisuuteesi sekä vaikutusvoimaasi, ohjaavat suoraan sinun luoksesi sillä pienellä pyynnöllä, että suosiollisesti hankkisit hänelle niin suuren stipendin kuin mahdollista maalaustaiteen oppimista varten. Vakuuttaen erinomaisesta kunnioituksestaan todellinen ja uskollinen vanha ystäväsi Zakariás.
Tämä on semmoinen komisioni, jota sinun ainakin täytyy yrittää toimittamaan, mutta on niitä sellaisiakin, jotka tavallisesti jätetään suorittamatta. Sinulla on jossakin Unkarinmaan sopessa sangen, sangen hyvä ystävä, niin hyvä, ettet enää muista hänen nimeänsäkään. Te olette joskus juoneet veljenmaljaa joissakin kemuissa, jolloin sinun ja muitten läsnäolijain mielestä Euroopan tasapaino horjui. Saat sen johdosta kirjeen, jossa tuo hyvä ystäväsi ei pyydä muuta kuin että hankkisit hänelle sikäläisen postimestarinviran. Mitenkä kykenisit sitä tekemään, sinä, jolla ei ikinä ole postiviranomaisten joukossa muuta tuttavaa ollut kuin kirjeitäsi kotia tuova postiljooni? Tekisit kuitenkin suuren tuhmuuden, jos rupeisit sitä mahdottomuutta ystävällesi selittämään. Hän ei uskoisi sinua. Asuthan sinä Pestissä ja Pestissä ovat hallitusmiehetkin; mahdotonta, ettette toisianne tuntisi, Pestiläinen tuntee tietysti jokaisen Pestissä. Jos et auta häntä, olet "ylpeä" taikka ystävyytesi on kylmennyt. Käytettävänäsi on vaan yksi ainoa keino, se nimittäin että asianomaisella kunnioituksella heität kirjeen paperikoriin ja noudatat arvokasta vaitioloa.
Kolmen kuukauden kuluttua tulee sitten toinen kirje, jossa ystäväsi suurimmalla ihastuksella kiittää mahtavaa suojelustasi, ilolla ilmoittaen että on saanut postimestarinviran ja vakuuttaen sinulle muuttumatonta ystävyyttä ja ikuista kiitollisuuttaan. Sinä taitat kirjeen kokoon sillä rauhallisella omallatunnolla, että vaivasi ei ole hukkaan mennyt ja — viskaat sen paperikoriin.
Onnellinen se, joka voi näin helpolla päästä, mutta voi sitä, joka on joutunut tyytymättömän toimenantajan kynsiin! Maaseutulaisen päähän pistää toisinaan se ajatus, että Pestissä aina ihmisiä petetään; pestiläinen firma ei muka ole muuta kuin etuoikeus peijaamiseen. Hän pitää kaikkea liian kalliina; se, mitä hänelle lähetetään, ei koskaan ole hyvää ja jos tavara ei ole kallista eikä huonoa, silloin on varmaa että häntä on petetty. Hän kirjoittaa sinulle: lähetä semmoista ja semmoista kangasta. Sinä lähetät, mutta kangas saapuu takaisin, tee hyvin mene uudestaan kauppiaan luo, antakoon toista, sillä tämä on liian vaaleata ja liian kallista. Sinä toimitat halvempaa ja tummempaa. Tulee takaisin: liian paksua. Lähetät ohuempaa. Saat takaisin: ei ole kestävää, mene toiseen puotiin; tämä kauppias on hunsvotti, petturi. Kymmenen kertaa viet postiin yhä uutta ja uutta kangasta, ei vain tyydytä, kirjoitetaan että näyttää siltä ettet mielelläsi toimita komisionia, ehkäpä se sinua vaivaakin. Lähetät vimmastuneena vielä yhdennentoista kerran ja yhdennentoista kerran lähetys palaa kuin palaakin takaisin, sillä ilmoituksella, että asianomainen ei enää tahdo rasittaa sinua, älä osta enempää, pääkaupunkiin joskus tullessaan hän itse tekee ostoksen. Puolen vuoden päästä niin tapahtuukin, hän ostaa silloin sitä, mitä sinä ensi kerralla lähetit, kalliimmasta hinnasta kuin sinä olisit maksanut ja — luulee itseään mainioksi kaupantekijäksi!
Minulla on hallussani herttainen pieni kirje. Viehättävä komisioni, vieläpä mitä omituisimpia. Ei piippua, ei ruoskaa, ei hammaspulveria, vaan — kuulkaamme koko kirje.
"Rakas Argus setä!"
Viikon päästä tulemme papan ja mamman kanssa Pestiin ja silloin suuresti iloitsemme sekä mamma että minä jos saamme nähdä sedän sillä minä niin mielellään muistelen niitä päiviä kuin yhdessä vietimme muistaako setä vielä minua? se pikku lintu on terve josta setä niin piti ja viihtyy hyvin ja minä pääsen ylioppilastanssiaisiin se tulee ensimmäiset julkiset tanssiaiset sillä tähän asti minä en vielä ole ollut suurissa tanssiaisissa vaan ainoastaan kotihuvituksissa niinkuin viininkorjuun aikana jolloin niin hirveästi tanssimme ja minulla tulee olemaan valkoinen hame punaisilla nauhoilla minä olisin tahtonut viheriää mutta se on myrkyllistä ja sentähden lähetän tuhannen suuteloa sedälle ja olen sedän
rakas sukulainen Irma.
P. S. Pyydän setä kultaa koska minulla ei ole tuttavia Pestissä ja minä en tahtoisi istua ylioppilastanssiaisissa persiljaa myymässä että setä toimittaisi minulle kavaljeereja joille minä esitettäisiin mutta että ne olisivat pulskeita poikia ja hyviä tanssijoita sillä minä niin kovasti pidän tanssista varsinkin tschaardaaschista.
Sama.
Jos pikku Irma olisi ollut rehellinen, olisi hän ehkä pyytänyt sitäkin, että tanssijain jälkeen hankkisin hänelle — miehen.
Voisihan sekin olla "komisioni".