LÄHTÖ LIBAUSTA.
Joukko puettiin matkaa varten siviilipukuihin. Siinä ei mittailtu, ei soviteltu. Oli takki suuri tai pieni. — Se sopii! tuumaili aliupseeri ja jos kuka yritti valitella puvun huonoutta tai sopimattomuutta, lohdutti hän meitä:
— Ei teitä ole tarkoitus pukea espiskeikareiksi, te lähdette taisteluun.
Yöllä helmikuun 16 päivää vasten kokoontui komppania viimeisen kerran asuntoaulaansa. Siinä oli taas pitkä rivi sivilistejä mitä erikuosisimmissa puvuissa. Joka miehellä oli matkalaukku tai nyytti kädessä. Saksalaiset aliupseerit jättivät kaihomielisinä jäähyväiset. Katseltiin tuttua Baierin kasarmia. Siinä se seisoi jykevänä, autiona, kätkien suojiinsa monta huokausta, kaikki ne kaipuun tunteet, jotka nyt olivat täyttymässä. Ja miehissä vallitsi niin rajaton riemu, että se tuskin voi hillitä sitä ilmoille puhkeamasta. Ulkona talvituulet kohisivat ja vinkuivat, helisivät ja soittelivat huimia, vallattomia taistelulaulujaan.
— Valmiit! Ryhmäkaarto oikeaan, tahdissa — — — mars! Eteen-päin!
"Hurraa nyt komppania kotiamme kohti
Suomemme suloisille saloille!
— — — — — — — —
Ei löydy maata sen armaampaa!"
Lähtöaamu valkeni kylmänä ja tuulisena. Miehet värisivät laivankannella odotellessaan ohuissa siviilipuvuissaan. Libau heräsi tavalliseen työhönsä ja askareisiinsa ikäänkuin mitään erikoista ei olisikaan tapahtunut. Mitäpä sen asukkaat välittivät jonkin jääkäripataljoonan lähdöstä. He olivat nähneet sellaisia monia sekä tulevan että menevän. Satamassa alkoi päivän työ. Juna tuli puhkuen laivarantaan, nosto- ja lastauskojeet alkoivat rämistä. Venäläisiä vankeja marssi tavaramakasiineihin työhön.
Kello 11 seuduilla pataljoonamme saksalaiset upseerit saapuivat laivalle jättääkseen jäähyväiset. Ennen lähtöä oli pataljoonassa joka mies korotettu, oli leivottu upseereja jos minkin arvoisia, että koskaan ei saattanut tietää, miten suuren herran kanssa oli kunnia keskustella.
Useita puheita pidettiin sekä saksalaisten että suomalaisten taholta. Kaikille oli yhteistä mielikarvaus siitä, etteivät vanhat tutut upseerimme saaneet lähteä mukaan. Saksa ja Venäjä näet taas hieroivat rauhaa ja aselevon aikana saksalaiset eivät saaneet edes lupaa Suomeen lähtöön. Ero tuntui sangen katkeralta. Olivathan meikäläiset vielä tottumattomia suuripiirteiseen sotatoimintaan. Suomessa olisi nyt juuri tarvittu noiden kokeneiden ammattisotilasten kykyä ja taitoa. Puhuttiin Suomen tulevaisuudesta, Saksan ja Suomen soturiliitosta ja yhteisistä kestetyistä vaaroista ja taisteluista.
Laulut kajahtivat puheiden lomassa, "Die Wacht am Rein", "Maamme" ja monet muut vuoroin kummallakin kielellä. Nyt eron hetkellä jääkärit huomasivat, miten syvät siteet yhdistivät heitä jaloon Saksan kansaan, joka jo oli tehnyt ja vielä tuli tekemään maallemme niin monta todellista ystävän palvelusta. Saksan voittoisa armeija oli kukistanut tsaarivallan Venäjällä, sen iskut olivat tehneet vallankumouksen mahdolliseksi. Puhukoot ympärysvallat pienten kansojen oikeuksista miten kauniita sanoja tahansa, missä maailman kolkassa he voivat toistaiseksi näyttää edes yhden sorron ikeestä vapauttamansa kansan? Saksa taas oli jo ennen meitä vapauttanut koko itä-Europan tsaarivallan ikeestä, luonut itsenäisen Puolan ja Ukrainan. Olkoon, että se on tarkoittanut nuo valtiot itselleen suojamuuriksi Venäjää vastaan, joka tapauksessa ne maailmansodassa Saksan aseitten avulla ovat saaneet vapautensa ja itsenäisyytensä. Kaukana siitä, että silmittömästi, sokeasti olisimme ihannoineet kaikkea saksalaista. Näihin suurtekoihin me suomalaiset kiinnitimme toiveemme, ja niin kauan kuin ne teot himmentymättöminä säilyvät historiassa, niin kauan me pienen poljetun kansan pojat emme voi olla ihailematta sitä kansaa, joka rehellisesti täytti lupauksensa ei ainoastaan meitä, vaan monta muuta yhtä raskaan ikeen alla huokaavaa kansakuntaa kohtaan!
Laiva irtautuu satamasta. Rannalla seisoo parvi, 27:nnen Jääkäripataljoonan upseerit kunniaa tehden. Kajahtaa voimakas hurraa jälkeen jäävien ja koko Saksan voitokkaan armeijan kunniaksi.
Arcturus lipuu aallolta aallolle kohti aukeaa Itämerta. Libau jää kauas. Silloin pieni nopea alus kiitää rinnallemme. Jälelle jääneet upseerit olivat rynnäköllä vallanneet pienen rannikkolaivan ja seurasivat matkuettamme ulos aavalle asti. Vihdoin tuo pikku alus ei kyennyt enää kilpailemaan uhkean Itämeren laivamme rinnalla. Se kääntyi takaisin viime jäähyväiset jätettyään. Suomalainen pataljoona kiiti eteenpäin pohjoista kohti. Aavalla merellä nostettiin Suomen lippu laivan perään. Se hulmusi ja lepatti ylpeänä, vapaana, satojen riemusta loistavien katseitten ihailemana.