LIPPUVALA
Libaun kadut ovat himmeästi valaistut. Talvi-illan tuulet puhaltavat mereltä kylminä viimoina kaikista kadunkulmauksista. Harvat kulkijat pysähtyvät katsomaan marssivia komppanioja. Aseettomina, juhlapuvuissaan, kypärät päässä suomalaiset jääkärit marssivat hiljaa, rauhallisesti Libaun korkeaa luteerilaista kirkkoa kohti Grosse Strassen varrella.
Kirkko on valaistu kirkkaasti kuin jouluaamuna. Äänettöminä miehet istuvat penkeillä, koko pataljoona viimeistä miestä myöten kokoontuneena. Pataljoona on vannomassa lippuvalaa ennen Suomeen lähtöä. Urut hymisevät, vienot hymnin säveleet kiirivät pitkin kirkon korkeita holveja. Saarnatuoliin astuu jääkäripataljoonan pappi puhuen lippuvalan merkityksestä.
Lippuvala on juhlallinen lupaus, minkä sotilaat kutsuen Jumalan todistajakseen tekevät ennen lähtöään taisteluun. He lupaavat pysyä uskollisina maansa lailliselle hallitukselle ja puolustaa isänmaataan henkeen ja vereen asti. Kun tämä uskollisuuden vala muinoin tehtiin maan herralle, oli tapana, että sotilaat lupauksensa vahvistukseksi puristivat maan herran kättä. Nyt asettavat sotilaat kätensä lipun ympärille merkiksi lupauksestaan olla tälle isänmaansa symboolille uskollisia, puolustaa sitä hädässä ja taisteluissa. Jos he kaatuvat lippunsa juurelle, silloin he ovat kuolleet kunniansa ja isänmaansa, oman kansansa onnen ja tulevaisuuden puolesta.
Lippuvalaa tekemään kutsutaan valitut henkilöt sotilasjoukosta. He tekevät sen komppanian tai pataljoonan puolesta, joka ympärillä seisten toistaa valan, luvaten siten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta taistella ja kestää vaarat ja voitot yhdessä tovereina.
Jääkärit vannoivat valan jääkäripataljoonamme valkean, kauniin lipun juurella. Varmastikin on tämä hetki kautta elämän pysyvä läsnäolijain mielessä. Kaukana synnyinmaastaan, merien, maiden takana, seisoi suomalainen jääkäri joukko puhtaan lippunsa juurella valmistautuen lähtemään valloittamaan suurta maata, — vapauttamaan isänmaataan vieraan satavuotisesta ikeestä. Kaikuvalla äänellä, rinnat hehkuen uutta, ennen aavistamatonta intoa, nuo nuoret jääkärit lausuivat uskollisuudenvalansa Suomen lailliselle hallitukselle. Monen silmässä kiilsi kyynel, ja ennen kuulumattomalla voimalla kajahti lippuvalan jälkeen isänmaan virsi:
"Oi Herra siunaa Suomen kansa!"
Valot välkkyivät Libaun korkeassa, avarassa temppelissä. Kaukana Itämeren tuolla puolen, Pohjan talvisen tähtitaivaan alla vuoti vertaan kärsinyt kotimaa. Mutta jääkärien mielet paloivat kaipuusta ja halusta päästä pian sen taisteluihin antamaan uhrinsa oman maansa vapaudelle.
Tuo vihreä jääkäripataljoona ei ollutkaan enää maanpakolaisparvi. Kotimaa oli kutsunut sen avukseen, lähettänyt sanansaattajansa hakemaan poikiaan vapaustaisteluunsa ja Libaun luteerilaisen kirkon holvit kaikuivat vielä jääkärien lippuvalasta taistella henkeen ja vereen Suomen vapauden puolesta.