LEIRIELÄMÄÄ.
Jääkäripataljoonan harjoitukset jatkuvat Mitaun ympäristössä. Vaikka olemme 1 1/2 peninkulman päässä etulinjasta, kuuluu tykkien jyske rintamalta selvästi, jopa iltaisin konekiväärien rätinä. Saksalaiset naapuritaloissa kummastelevat jääkäreitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä puhu saksaa, vaan mongertavat vierasta kieltä. Kullakin joukolla on määrätty alue, minkä ulkopuolelle ilman lupalippua ei saa mennä.
Eräänä iltana 2 jääkäriä tietämättöminä tavoista lähtee rajan ulkopuolelle komeaan koivumetsään vastoja tekemään lauantai-illaksi. On valmistettu oikein suomalainen sauna. Toinen jääkäri on paraillaan puussa katkomassa lehviä, kun saksalainen yliluutnantti, jolle alue kuuluu, saapuu paikalle, alkaa jylisevän nuhdesaarnan lihavalle hyvinvoivalle maalaispojalle, joka suorana kuin kynttilä seisoo koivun juurella:
— Sie Esel — zum Teufel, Donnerwetter!!!
Toveri tuon pahan ilman noustessa piiloutui syvälle oksien siimekseen korkeudessa.
Mies, joka saarnan saa, ei ymmärrä sitä eikä puhu sanaakaan.
Vihdoin yliluutnantti ärjäsee:
— Mistä te olette kotoisin, te kun ette ymmärrä edes saksaa?
Aivan hätääntyneenä luo jääkäri katseensa korkeuteen, jossa kielitaitoinen toverinsa lymyy puun oksien siimeksessä.
— Tule, kuule Jannu, nyt alas puusta, muuten käy huonosti.
— Ahaa, onko siellä puussa vielä toinen yhtä suuri lurjus.
Jääkäri tuolla yläilmoissa tekee tanakan oksan varassa perusasennon.
— Zu Befehl, Herr Oberleutnant! (Kuten herra yliluutnantti käskee!)
— Mutta ketä te olette, puolalaisia, bulgarialaisia, — hottentotteja?
— Suomalaisia! herra yliluutnantti.
— Suomalaisia! Miten Herran nimessä te olette tänne päässeet?
Yliluutnantille alkaa selvitä suuri valtiollinen salaisuus. Nyt hän puhuu asiat rauhallisesti, hymyilee salaperäisesti kulkien poikien kera joukkueen majoituspaikalle.
— Lähdettekö etulinjaan myöskin? hän kyselee.
— Tietysti.
— Venäläisiä vastaan?
— Aivan niin.
— No hyvä, me olemme aseveljiä. Minä tulen mukananne Suomeen! Näkemiin!
* * * * *
8/6. Ihana aamu Kuurinmaalla. Miehet istuvat omatekoisten liesien äärellä, keittävät perunoita ja lihaa. Kaikkialla savuavat pienet tulet ja ruoka-astiat höyryävät. Eräs ylioppilas yrittää laittaa paistia, mutta rasva syttyy palamaan ja ahneet liekit nuolevat sen kokonaan onnettoman katsojan nenän edestä.
Löytämistään sorsan munista laittaa eräs herkkusuu "Spiegeleir"-laitosta, jota pari pohjalaista ahneesti vilkuilee uhaten lohdutuksekseen Venäjällä lyödä pataan kokonaiset lehmät ja lampaat.
Toinen joukkue on uimaan menossa Aa-joen rannalle. Rantatöyräs on täynnä ruskeita alastomia vartaloita. Joella ei ole paljonkaan liikettä. Sotilasten hitaasti soutamat lautat ja veneet lipuvat niemen taa, mutta milloin uima-aika sattuu, on koko suvanto yhtenä polskinana. Joskus koko rivi ketjuna syöksyy hurjaa juoksua kuohuihin, päristelee ja porisee kuin välkkyvä, kuohuva koski satoine hyrskyineen ja salakareineen.
Äkkiä kajahtaa huuto:
Lentokone!
Surinaa kuuluu ilmassa. Ystävä vai vihollinen?
Kaksitaso surisee kaukana metsän yllä pienenä mustana herhiläisenä.
Saksalainen tykki jymähtää.
Lentokoneen lähelle ilmestyy kaunis, valkea savupilvi ja hetken kuluttua kuuluu hiljainen räjähdys.
Vihollinen on keksitty. Yhä useampia savupalloja välähtää kirkkaassa ilmassa. Ne näyttävät ajavan takaa lentäjää.
Nyt! Aivan koneen perässä räjähtää. Tuli kiihtyy. Lentokone näyttää maasta katsoen olevan hukassa. Odotamme joka hetki sen syöksyvän maahan. Äkkiä tekee lentäjä valtavan kaaren ilmassa syöksyen vinoon maata kohti.
— Se on mennyttä kalua! huudetaan.
Mutta hämmästykseksemme se nousee taas liitäen ylpeänä kuin suuri haukka pilven alla rauhallisesti yli Mitaun, kääntyy ja palaa vahingoittumatta pitkän valkean savupallorivin takaa-ajamana takaisin omille mailleen.
Näytelmä oli mielenkiintoinen, ensimäinen silminnähty sotatapahtuma. Kuitenkin tuntui jonkinlainen pettymys mielessä. Jokainen oli toivonut saavansa nähdä koneen granaatin murskaamana syöksyvän maahan. Vasta sitten kun tuo näytelmä joka päivä uudistui, jopa useita kertoja päivässä, älysimme miten vaikeata on osata lentokoneeseen tykillä.
Iltapäivällä oli suuri paraati. 8:nneu armeijan komentaja kenraali von
Below tarkastaa joukkomme.
Pataljoona kokoontuu maantien varrelle laajalle vihreälle ruohokentälle, järjestäytyen rintama maantietä vastaan. Aluksi on jälleen ankara pukujen tarkastus. Auta armias, jos saappaissa on tomun hiventäkään. — Alles muss tipp topp sein!
Majuri kävelee hermostuneena edestakaisin, harjoituttaa pari kolme kertaa kiväärin olalle ja jalalle viemistä. Rivit ojennetaan joka taholle. Upseerit ja aliupseerit ärjyvät kukin alaisilleen:
— Toinen ja kolmas mies kantapäät taaksepäin — — — ei niin paljon, ettehän näe sieltä muuta kuin takarivin, no niin — — — nenät ylös! — — — kuuletteko — — — mutta leuka sisään! Mitä te mukisette? Olenko minä teiltä mitään kysynyt?
Automobiili tiellä.
— Jägerbataillon 27. — Stillgestanden! komentaa majuri kimeällä äänellä. Puolitoista tuhatta miestä seisoo jännittyneinä, mykkinä, hiljaa odotellen seuraavaa _juhla_komentoa.
— Viides mies, painakaa perää, kuuletteko, sähisee vielä hampaittensa raosta joku virkaintoinen joukkueenjohtaja.
— Das Gewehr über. Augen rechts!
Eversti saapuu. Majuri ilmoittaa pataljoonan.
Taas komennus: Augen gerade — aus. Gewehrab. Rührt euch!
Pataljoonassa käy sekava liike. Kaikki huokaavat helpotuksesta.
Odotetaan taas, yhä odotetaan. Hermostus kasvaa.
Taas näkyy auto tiellä. Nyt — — — autossa välkkyy punaista.
— Kenraali, kenraali! käy suhina riveissä.
— Suu kiinni! Nicht quatschen da! ärjyy joku terävästi puoliääneen.
— Jägerbataillon 27! — Stillgestanden!
Nopea sävähdys, ja pataljoona näyttää kokoelmalta historiallisia muistopatsaita. Joku tottumaton horjahtaa hiukan, mutta saa pukkauksen kylkeensä ja muuttuu liikkumattomaksi pelkästä kauhusta.
Sääski istuu erään sankarin nenän orrelle alkaen ahneesti imeä verta. Mies vääristelee naamalihaksiaan ja huulien välissä sihisee pidätettyjä kiroussanoja, mutta kättään ei kukaan uskalla kohottaa.
— Guten Tag Jäger! tervehtii kenraali.
— Guten Tag, Eure Exellenz! vyöryy kuin ukkosen jyrinä yli pataljoonan.
Torvista kajahtaa kansallislaulu. Maammelaulu.
Kenraali kulkee hitaasti rivien ohitse, katsoo tuikeasti joka miehen silmiin ja näkee — suomalaiset naamat hartaina, synkän päättävinä — nuo jykevätekoiset pohjalaiskasvot. Kun kenraali on ehtinyt kolmanteen mieheen vasemmalle, on sotilaan äkisti nykäistävä nenänsä suoraan. Vihdoin sitten "Exellenz" pääsee rivien päähän.
Pataljoona järjestäytyy paraatimarssiin joukkueittain. Toimituksen juhlallisin hetki lähestyy. Taas tuntuu omituinen hermostuttava kutkutus lihaksissa.
— Muistakaa nyt pojat. Marssikaa hyvin! Jalat korkealle! Katsokaa kenraalia! Jumalauta!
Ensi joukkueen kiväärit jo liikkuvat.
Valmiit!
— — — drei, fünf, sieben — — j.n.e. laskee siipialiupseeri suupielet vavahdellen.
Frei — — — weg!
Jalat nousevat pitkin riviä yhtaikaa. Jännitys on äärimmillään. Ajatus sekaantuu. Kuin unessa tunnen eteneväni rivin mukana.
Miten käynee? Tuleeko riviin aukkoja?
Nyt ollaan kenraalin kohdalla. Joka mies pullistaa rintaansa ja tähystää kaamein ilmein kenraalia. Jumalan kiitos, ohi ollaan. Vasen silmä näkee, että rivi on eheä, jotakuinkin suora.
Rührt euch!
Huokaamme helpotuksesta ja yleinen iloisuus täyttää mielen. Jännitys laukeaa. Takaisin entisille paikoille!
Paraatimarssi loppuu. Upseerit huudetaan kenraalin luo keskusteluun.
Yhtäkkiä näkyy liikettä joukoissa ja kiivas keskustelun sorina leviää riveissä kenenkään sitä vaientamatta. Huhu kulkee, että Englannin sotaministeri Kitchener esikuntineen on hukkunut Pohjanmerellä matkallaan neuvotteluihin Venäjälle.
Upseerit palaavat. Taas asento.
"Deutschland, Deutschland iiber alles!" kajahtaa torvista.
Kenraali lausuu jäähyväiset, sanoo tyydytyksen tuntein nähneensä meidän kasvomme ja uskovansa, että päätöksemme taistella Venäjää vastaan on luja ja järkähtämätön.
Paraati on loppunut.
* * * * *
9/6. Lentokoneet käyvät joka päivä tervehtimässä. Tuon tuostakin tykit jylisevät, ja taivas on valkeanaan pieniä savupalloja, joiden keskeltä katselija silmät sirrillään koettaa etsiä pientä pörriäistä. Lopuksi tulee näytelmä vanhaksi, eikä saa enää katsojia. Miehet kääntävät kylkeään ja antavat tykkien paukkua. Ihminen näkyy tottuvan kaikkeen. Komppanialle jaetaan kaasunaamarit. — No, maskeraatejako ne siellä pitävät! ilakoi Ilola.
* * * * *
11/6. Aamupäivällä saapuu ilmoitus, että yöllä kello 12 suomalainen jääkäripataljoona lähtee asemiin etulinjaan. On luonnollista, että ennen lähtöä pidetään joukoille pari kolme selostusta siitä alueesta itärintamalla, jota joukon on puolustettava, sekä kaikesta mitä siellä on huomioon otettava. Kartalla näytetään joka miehelle oman komppanian, jopa joukkueen asema ja vihollisasemat. Riian rintaman puolustajina on nyt etupäässä vain vanhoja maanpuolustusjoukkoja. Reservejä on vähän, sillä Saksa tarvitsee kaikki voimansa länsirintaman valtavassa yleishyökkäyksessä. Verdunin luona käy katkeamaton taistelu. Ensi kerran Saksan sotilasmahti näyttää turhaan puskevan liittolaisten varustuksia vastaan. Ja onnettomuuden lisäksi kenraali Brusilow alottaa Galitsiassa ja Bukowinassa venäläisen yleishyökkäyksen, joka pyörremyrskyn tavoin syöksyy eteenpäin, kunnes se on kuluttanut voimansa verivirtoihin. Mutta pohjoisrintamaltakin viedään nyt Galitsiaan hädänalaisten itävaltalaisten avuksi joukko toisensa perään. Mitausta lähtevät junat kuljettavat myötänään sotilaita ja tykistöä etelään. Jättiläistaistelut saavat aivan toisen suunnan, kuin mitä me suomalaiset jääkärit olimme toivoneet. Suomen asia näkyy siirtyvän yhä kauemmas. Keskusvaltain päähyökkäys kohdistuu Ranskaa vastaan. Idässä Hindenburgin nero ei pääse oikeuksiinsa, ja samalla Suomen vapaustaistelu lykkääntyy kaukaiseen tulevaisuuteen.
Mitaun lehti tietää surullisia uutisia. Venäläiset ovat vallanneet Galitsiassa 80 tykkiä ja ottaneet 53000 vankia. Romania keskittää voimiaan Itävallan rajalle. Sen aikeista ei kukaan vielä ole selvillä. Mutta toiselta puolen saapuu suotuisiakin sotatietoja. Huhut Kitchenerin hukkumisesta vahvistuvat ja tieto leviää suuresta meritaistelusta Skagerackissa, jossa Saksan nuori laivasto on voittanut ylivoimaisen englantilaisen. Keisari Wilhelm puheessaan lausuu uuden ajan alkavan historiassa tästä taistelupäivästä. — Se on voimakas askel merien vapauttamiseen Englannin tyranniudesta! hänen sanansa kuuluvat.
Ja Galitsiaan lähtee yhä uusia joukkoja. Eräs ulaani kertoo leveästi: — Kunhan nyt itävaltalaiset jaksaisivat pitää puoliaan siksi kunnes täältä saapuu sotilaita avuksi.
Saman päivän illalla myöhään kokoontuu pataljoona lähteäkseen etulinjaan. Yö on hämärä. Itäisen taivaan peittävät liikkumattomat synkeät pilvet. Niiden raoista tuikkii sieltä täältä kirkas tähti. Kuu valaisee autiota Kuurinmaata. Kaukana loistavat Mitaun tulet. Rintamalla säihkyy milloin missäkin valopommi yli puiden latvojen. Kolmannen komppanian jo seisoessa järjestäytymässä marssii ensi komppania ohitse. Ne laulavat nuo miehet rintamalle lähtiessään: "Kuullos pyhä vala, Kallis Suomenmaa!" Hämärällä tiellä ajaa karauttaa 2 ratsastajaa. Komppanianpäällikkö von Coler saapuu.
— Guten Abend, Jäger!
— Guten Abend, Herr Oberleutnant!
Von Coler ojentautuu ratsun selässä. Hänen äänensä kantaa kauas viileässä kesäyössä. Hän puhuu lyhyesti, ytimekkäästi:
— Jäger, Finnland erwartet, dass jedermann seine Pflichte tut!
(Jääkärit, Suomi odottaa että jokainen tekee velvollisuutensa!)
On vaikea kuvailla tunteita tuona pimeänä yönä. Luulen että kaikilla oli ainakin yksi yhteinen ajatus: "Venäläiset eivät tule rintamamme lävitse. — Me emme petä saksalaisten luottamusta."
Alkaa pitkä ankara marssi huonoja teitä. Jalka painuu hietaan. Selkälaukut ovat ahdetut tavaraa täyteen. Sotilas saa kantaa selässään koko omaisuutensa. Mitä ei jaksa kantaa, se on heitettävä matkalle, oli sitten miten kallista tahansa. Pimeässä miehet kompastelevat. Ilma on painostava, ahdistava. Hiki vuotaa virtana, tuntuu tukalalta hengittää. Mutta aina astutaan eteenpäin pikamarssissa, usein hoipertelevin askelin. Aamun valjetessa on 1 1/2 peninkulman taipale takana, kaukana kaunis Mitau ja Aa-joen vehreät rannat, kaukana Titelmünde, Aa-joen helmi. Komppaniat marssivat aamuruskon sarastaessa hiljaa asemilleen pienen Misse-joen laaksoon suuren suoalueen rantaseuduille.