VENÄLÄISTEN HYÖKKÄYS.
Rauhattomuus ja vihollisen hyökkäyksen enteet yhä lisääntyivät. Marraskuun 23 päivää vasten yöllä ryssät lähettivät voimakkaan patrullin komppaniamme aluetta tarkastamaan. Patrulli heitteli käsigranaatteja okalanka-aitauksemme yli kolmannen joukkueen kuulovartion ympärille. Mutta joukkue oli pian hälyytetty ja kiivas kiväärituli ajoi ryssät takaisin.
Seuraava iltapäivä oli aivan rauhallinen, jännittävä tyyneys ennen myrskyä. Hiljaisuutta jatkui yöllä, ei laukaustakaan kajahtanut puoliyöhön asti. Mutta täsmälleen kello 1.40 jymähtää vihollispatterin laukaus. Kämpät tärähtivät, miehet kapusivat vuoteiltaan unisina, pää pyörällä.
— Mikä meteli siellä nyt on noussut? huutaa luutnantti.
— Tykkitulta, herra luutnantti.
— Menkää katsomaan, mitä siellä on tekeillä!
Lähetti kurkistaa nurkan takaa. Venäläisten asemain takana oleva metsä välkkyy ja leimuaa, mutta meidän omat varustuksemme savuavat ja pöllyävät, sirpaleet rapisevat nummella, puita pirstoutuu. Lähetti juoksee takaisin ilmoittaen:
— Herra luutnantti. Venäläiset ampuvat rumputulta asemillemme!
— De va fan!
On toimittava nopeasti. Aseet ja puhelin temmataan mukaan ja sitten juoksujalkaa yksitellen pommisuojaan pitkin yhdyshautaa. Tuskin puhelin on saatu paikoilleen, kun se alkaa surista: — tyyt-tytytyyt!
— Halloo, täällä ensi joukkue.
— Halloo, komppanianpäällikön käsky: "joukkueet ovat taisteluvalmiit, ryssät nähtävästi hyökkäävät. Kuuluuko mitään erikoista?"
— Ei mitään erikoista!
— Hyvästi.
Puhelinlinjoilla käy vilkas käskyjen vaihto. Selviää että venäläiset pommittavat erikoisesti oikealla olevaa Laus'in kylää ja kukkulaa, joka on saksalaisten linjojen edessä hieman asemistamme oikealla. Silminnähtävästi heidän päähyökkäyksensä kohdistuu sinne. Kello 3:een tykit jymisevät. Sitten on taas haudan hiljaisuus. Vahdit tähystävät pimeyteen, mutta mitään ei kuulu, ei hiiskahdustakaan. Kello 5,30 alkaa tykistö uudelleen ampua — harvaa n.s. vaikutustulta.
Aamun hämärtäessä näkyy selvästi liikettä vihollisen asemilla. Nyt ne tulevat. Oikealta konekiväärit rätisevät, raketit valaisevat alueen laajalti. Kuuluu hyökkäävien venäläisten komppaniain hurraa-huuto. Mutta samalla saksalainen tykistö myrskyn voimalla alkaa tuhoavan sulkutulensa valaen rautaa ja kuolemaa Lausln kukkulalle ja yli venäläisten linjojen. Sitä tulta on mahdoton kestää. Laumamaisessa epäjärjestyksessä viholliset peräytyvät kukkulalta saaden vielä paetessaan osakseen suomalaisten hyvin tähdättyä sivustatulta.
Samaan aikaan venäläiset nousevat haudoistaan, meren rannalla kolmannen komppanian alueella. Täällä yritys on vain valehyökkäys ja loppuu lyhyeen. Jotkut kymmenet venäläiset etenevät aina okalanka-aitojemme eteen. Täälläkin konekiväärit alkavat ilkeän rätinänsä ja nyt kohdistuu tykkituli suoraan edessämme oleville vihollisasemille. Venäläiset peräytyvät. Saattaa selvästi nähdä, miten yksi ja toinen levittää kätensä kaatuen nummelle kuulan lävistämänä. Kello 8 aamulla hyökkäys on torjuttu, mutta yhä vielä käy tuima vihainen jyske pitkin päivää. Vihollinen on uhrannut väkensä turhaan.
Suomalaisten mielialaan tapahtumilla oli virkistävä vaikutus. Olihan vihollinen heitetty takaisin ja osoitettu saksalaisille että suomalaisiin saattoi luottaa. Koko taistelu vaati uhreina vain muutaman lievästi haavoittuneen. Yön tullen venäläiset patrullit korjasivat omiensa ruumiit kentältä. Vain yhden kaatuneen toi meikäläinen patrulli mukanaan haudattavaksi rintaman taa. Venäläisten koko yritys oli silminnähtävästi vain laimeasti suoritettu valehyökkäys. Tahdottiin uhata pohjoisrintamaa, jolta paljon väkeä oli viety etelän suurille taistelukentille.
Kaatunutta tarkastellessa todettiin hänen olevan Jakob Saharoff Kononjenko, sotilas 53:nnessa siperialaisessa tarkka-ampujapataljoonassa, siviilitoimeltaan räätäli. Kummallinen ihmiskohtalo hänelläkin. Kaukaisesta Poltavan kuvernementista hänet on temmattu rauhallisesta työstään perheensä keskuudesta kylmille, kaukaisille Kuurinmaan sotatantereille. Hyökkäyskäsky saapuu. Hän tietää astuvansa varmaa kuolemaa kohti, mutta hän täyttää velvollisuutensa ja kaatuu pyhän Venäjän puolesta viholliskuulan lävistämänä.
Oliko hänellä halua taisteluihin? Tuskin. Vaimoltaan saamansa kirjeet todistavat mitä läheisintä suhdetta isän ja perheen välillä. Vaimo lähettää hänelle parhaat terveisensä ja lupaa joka päivä rukoilla Jumalaa suojaamaan hänen miestään ja tuomaan hänet terveenä takaisin rakkaittensa luo. Hän ei palannut koskaan.
Jakob Kononjenkon sydämen lävistettyään sama luoti haavoitti vielä monta rintaa ja tuotti sanomattoman surun köyhän räätälin perheeseen kaukaisessa Poltavan kuvernementissa.
Marraskuun 5 päivänä saapui sähkösanoma Argesul'in suuresta voitosta Romanian rintamalla. Sen johdosta koko 8:s armeija laajalla rintamaosallaan täsmälleen kello 7 illalla kajahutti ylpeän hurraahuudon. 3 tykinlaukausta oli merkkinä. Oli valtavaa kuulla hurraa-huudon alkaen meren rannalta vyöryvän pitkin rintamaa kaukaisuuteen.
Ryssät alottivat kiivaan kivääritulen hyökkäystä peläten.
Seuraavan päivän iltana lähetti tuo sanan: -Bukarestin linnoitus on antautunut. Jälleen kajahtavat tuvissa hurraa-huudot. Vanha Aahkonen kiskoo kiivaita savuja piipunnysästään ja puhkeaa puhumaan:
— Kukas se käski niiden mennä syyhymättä saunaan, niidenkin romanialaisten! Silminnähtävästi oli viime venäläisten hyökkäyksen tarkoituksena ollut vain häiritä saksalaisten rintamaa pohjoisessa pakottaakseen heitä siirtämään sinne voimia ja siten helpottaakseen kiristystä Romaniassa. Samaan aikaan kun meillä taisteltiin, olivat venäläiset hyökänneet Karpateilla, Smorgonin ja Olain luona.
* * * * *
8/11. Venäläiset ampuivat 40 jyleää 12,5 cm:a granaattia asemillemme
Päivällissopassa oli — kirppu!
Kämppiin on saatu hiukan valoa. Luutnantti Hallström jakoi Ruotsista lahjaksi saamansa kynttilät joukkueensa tupiin.
Sanomalehdet kertovat muhkeita uutisia Suomen rajoilta — Kilpisjärven ja Arkangelin suunnattomien sotavarastojen räjäyttämisestä!
Poikien rinnoissa kasvaa koti-ikävä. Kunpahan vielä kerran saisi nähdä Karjalan salot syysauringon valossa, huokaa moni itä-Suomen poika kotiseutuaan muistellen.