Auringolle
Pyhä, valkea, valtava aurinko!
lukemattomat vuossadat liidimme jo
kehäkulkua ympäri silmäsi siinnon.
Edelleen yhä liidämme, pistettä kiinnon,
levon ei radallemme oo laisinkaan luotu,
kipenöivä, kiihkeä kierto vain suotu.
Läpi yön, pimeän, ikipakkasen, jään
avaruutehen syöksymme tähdittyvään.
Ylt'ympäri vain avaruuksien yö,
kipinöitänsä auringot kaukana lyö,
välähtää vasamat elon syttyvän, uuden,
radat luomisen aukeavat, jumaluuden,
iki-Hengen, mi maailmat muotoihin muovaa,
tulenvirttänsä yössä laulavi luovaa.
Ylt'ympäri vain avaruuksien yö,
joka hetki jatkuvi luomisen työ.
Joka hetki Henki aineeseen liittyy,
yhä tähtitarhoja uusia siittyy,
syliss' yön, pimeän elo puhkeevi kukkaan,
pisaraa mene pienintäkään ei hukkaan,
ei lankea milloinkaan kuoleman aatot,
salamoi sydänyöss' iki-aurinkosaatot.
Pyhä aurinko, voimasi valtava vie
elämään yhä meitäkin, aukee tie
edessämme halki vahvuuden öiden,
läpi tähtien tuikkivain, välkkyväin vöiden.
Lukemattomat vuossadat liitänyt lie
maa ympäri silmäsi siunaavan siinnon.
Tukikohdan Hengessä löydämme, kiinnon,
levon pistehen, ah, pyhä, paistava lies.
Iki-Henkeä kohti vie meitä sun ties!
Vuodenvaihteessa 1922.