Kamppaileva Karjala
Mykistyi käsissäs sävel kannelten,
virity ei virttesi taika.
Mikä sorti äänesi suloisen?
Sävelen ole nyt ei aika!
Sotahan sävelniekkasi suuret suori,
iäkkäät urohot sekä sankari nuori,
sotien sävel virtesi vienot salpaa,
kätes käyttää nyt kylmänä iskevää kalpaa.
Sodit puolesta soittosi nyt sorean,
sodit eestä virtesi vapaan.
Näen taas kuten muinen sun kamppailevan,
isien yhä isket sa tapaan!
Isätkin sotahan Valon suorivat ennen,
he soittelivat sotateillensä mennen, —
idän vartio ol' rotu Karjalan vakaa,
sama vartio taas vapautemme takaa.
Sodi, Karjala, vartio lännen maan,
koko ihmiskunnan on voittos.
Sotivat isät, soittivat kanneltaan,
ilo ihmisyyden on soittos.
Sodi suorana, koskaan ei Karjala kaadu
rotu laulujen, loihtujen maaksi ei maadu.
Valon vuoksi on vuotanut Karjalan veri,
hedelmät sinun töistäsi ihmisyys peri!
Pian helkkyy taas kantele polvillas,
pian laulusi laaja taas kaikuu.
Rotu Karjalan, suuri on kunnias,
Valon vuoksi sun rautasi raikuu
Vuoks ihmisyyden sun tapparas tultaan
nyt tuiskavat, poikasi peittyvät multaan.
Mut mullasta, maastakin turpeen alta
kohoaa ylös taivaille laulusi valta.
Marrask. 26 p:nä 1921.