Simeon temppelissä
»Herra, nyt sinä lasket palvelijasi
rauhaan menemään sanasi mukaan;
sillä silmäni ovat nähneet pelastuksesi.»
Luuk. 2:29-30.
Pyhäkössä temppelin varronnut oon
monet vuodet; mun henkeni kaipuu
mua ohjannut on elon aurinkoon.
Iäkäs olen, varteni vaipuu,
povin hehkuvin Herraa oon sittenkin uottanut,
lupaukseensa järkähtämättä ain luottanut,
odotukseni vihdoinkin loppunut on,
näen kirkkautensa nyt auringon!
Ikirakkaus tähtien tarhasta
alas astui, nyt ihmissuku
vapahdettu on aineen harhasta;
joka etsii, hän Tieltä ei huku!
Jumalallisen rakkauden täyttyi nyt työ,
ota kuoleman katkesi, valkeni yö,
valohon pimeästä käy ihmisen tie,
Isän laupiaan luokse se jälleen vie.
Vajonnut oli henkemme aineeseen,
himot askeleitamme vain johti,
nyt kuljemme taasen kirkkauteen,
Jumalaa, Elon alkua kohti.
Kotihin vapahdettuina jälleen me riennämme,
me toistemme tuskia, haavoja liennämme,
tuli rakkauden ikivoimamme on,
radan rastii se maast' ylös aurinkohon!
Ylistetty, sun liekkisi nähdä ma sain,
olen nähnyt Rakkauden Herran,
janoten jota mielin nääntyvin hain,
ylistetty, kun saavuit sa kerran!
Sinä voittanut kuolon oot kammoittavan,
elo täyttävi tyhjyyden ammoittavan;
lepohon nyt lasket sa palvelijas;
elo, kuolema on Sinun vallassas!