III
[SALAKULJETTAJA
]
Hei kopukka,
nostele koipias vinhempään.
Meillä on matka
ylitse vonkuvan jään.
Hei kopukka,
kaksiöistä jäätä on ties.
Rannalla ampuu
noituen kruununmies.
Hei kopukka.
Jäät ne murtuvat ulvoen.—
Taisitpa juosta
laukkasi viimeisen.
[KYNTÄJÄ
]
Nääh! Nää,
senkin pässinpää.
Ruoska ohjatkoon
taas sun vakohon.
Vaihtuvat
vuodet katkerat.
Korven raatajain
työ ei vaihdu vain.
Liitä näin
hyvin, huonoin säin
vako vakohon
saakka kuolohon.
[KAHVISAUNASSA
]
Kahvipannuja joukko lörpöttää
pihisten, poristen kuumalla kiukahalla.
Mikäs on pannujen lörpöttäissä nyt
kun on lämmin, valtava roihu alla.
Ämmät piirissä suuta pieksävät
maristen, peukalot pyörien, lerpalla huuli.
Hätäkös ämmien pöristä kyllin kun
kiukaalta lempeän, lämpimän pihinän kuuli.
Sielläpä kiehuu kahvikultaa taas,
vanhalle sydämelle roppia oivaa.
Miesten katseilta piilossa parhaalla
tuohella ämmät pannujen liekkiä hoivaa.
Piiput suuhun ja nuuskaa nokkahan!
Sillä se toipuu syntinen ämmäluuska.
Mikä ois hätänä kun on tarjona näin
suulas kumppali, kahvi ja piippu ja nuuska.
[YÖJALASSA
]
Kilikali kilikali pom pom pom.
Poikia matkalla on on on.
Nouseppa tyttö naapurin.
Aiai naapurin.
Tule minun kanssani tansseihin.
Tansseihin.
Heinäsäkki ja kaalinpää.
Aiai kaalinpää
sänkyhys koita peitellä.
Peitellä.
Sitte kun saapuu sulhanen.
Aiai sulhanen
löytää morsion hiljaisen.
Hiljaisen.
Lintunen sylihin istumaan.
Aiai istumaan.
Polle, juoksuhun reippaampaan.
Reippaampaan.
Kilikali kilikali pom pom pom.
Poikia matkalla on on on.
[JAHVETIN RAKASTUMINEN
]
Passaa siinä miehen kelliskellä,
luojan viisautta ihmetellä.
Hiirenkorvalla jo ovat puut.
Aurinkoinen kaivonvintin nenään
laskeutuupi paistain kesäisenään
jotta hautuu ihmislapsen luut.
Jahvetti hän pihanurmikolla
makaa, herttaisella nautinnolla
tuntein kevään polton seljässänsä.
Puree ruohonkortta. Painaa päänsä
nuoreen ruohokkoon ja katselee
kuinka itikat niin monenlaiset
siellä hyörii. Pörrää ampiaiset——
uinahtaapi mies ja hymyilee.
* * * * *
Herää hirmuisehen meteliin.
Lehmät ammuu, vasikat kuin villit
hyppii. Piiat, rengit juoksee niin
kuin ois tulipalo. Pajupillit
kimeästi kaiken yli soivat.
Huomaa Jahvettikin—piiat nyt
karjan ensi kertaa ulos toivat.
Uni silmistä on hälvennyt
ja hän katsoo kuinka häviääpi
juosten karja metsään. Pihaan jääpi
piika Maija vain. Ja kaukaa soivat
paimenien pajupillit oivat.
Jahvetti hän jääpi tuijottamaan
pitkäks aikaa mielikuvaan samaan:
Piika Maija kuinka rivakasti
liikkui karjan kesken, hääräten
paljain pohkein, aina polviin asti
nostettuna hame raitainen!
Nyt hän seisoo tuossa portahalla
punaposkisena. Rinta huohottaa
hihattoman piikkopaidan alla.
Hymyten hän suorii uhkeaa
tukkaa, auvennutta kahakassa
Tulee siihen, selkä kippurassa,
talon kissa, hankaa kylkeään
Maijan pohkeesehen pyöreään pyöreään——
* * * * *
Näky tuo se Jahvettihin sytti
oudon himon. Ranttehelle hän
astui, ähkyin hirren pisimmän
nosti ja sen maahan jymähytti.
[JAHVETIN KOSINTA
]
Koivun oksalla pikkuinen lintu
koriasti laulaa rimputtaa.
Jahvetti puristaa Maijan kättä
muttei sanoja suustaan saa.
Vartoo se Maija pitkän kotvan,
vartoo ja viimein juoksee pois.
Jahvetti katsoa töllöttääpi,
ölähtää niinkuin epatto ois.
Itkua nielee ja kivellä paiskaa
koivuhun kohti laulajaa.
"Hiivatin hottinen, yhä se siinä
oksalla tirskuu ja rimputtaa."
[KORPIKYLÄN JANNE
]
Hampparikuningas kuulu
kautta Pohjanmaan,
Etelän-Hessu. Hän saapui
keväällä Korpelaan.
Pyhäisnä iltana Seuran
talolla pirtua möi.
Riehui ja rehenteli,
poikia puukolla löi.
Kauhistui kylän naiset.
Miehet hymähtivät—
monet on höyhennetty
sankarit ylväämmät.
Olipa tanssit taasen.
Hessu temmelsi taas,
pyörähti kantapäillään,
karjuen miehiä kaas.
Hätkähti penkillä Janne
harmajapartainen.
Yhdellä hyppäyksellä
hampparin etehen
loikkasi, paukautti yhteen
suuret kouransa hän
edessä Hessun nenän
äkkiä kelmenevän;
kämmenensä oman
puukolla halkaisi,
korvalle kuningasta
sitten läimäytti.
Pudotti puukkonsa Hessu,
hiipi porstuaan
verinen kämmenenjälki
paistaen poskessaan.