KOTKA JA KETTU
Olipa kerran kotka ja kettu, jotka tekivät sellaisen sopimuksen, että tästedes oltaisiin mainion hyviä naapuruksia ja ystävyksiä. Toinen asettui pensaiden tiheikköön, toinen kyhäsi kotinsa läheiseen puuhun. Sitten kettu sattui eräänä päivänä lähtemään retkelle, kun piti hankkia muonaa, ja kotka hyökkäsi ystävänsä pesään ja vei sieltä kynsissään koko liudan penikoita. Kettu ehti kyllä ajoissa takaisin nähdäkseen kotkan lentää liihoittavan saaliineen ja purki kidastaan kirouksia, mutta eihän rosvoa voinut yrittääkään tavoittaa. Pian senjälkeen kettu oli juuri uhraamassa vuohta, kun sama kotka lehahti korkeudesta alttarille sieppaamaan lihanpalan, jonka se veikin poikasilleen, mutta sen kynsiin oli kai tarttunut jokin kekäle, sillä kotkan pesä syttyi tuleen. Nuoret kotkat eivät vielä olleet kasvaneet niin suuriksi, että olisivat tulleet omin neuvoin toimeen. Niinpä ne sätkytellessään ja reuhtoessaan pelastuakseen liekistä tupertuivat puoliksi paistuneina oikopäätä alas puun juurelle, missä kettu kita ammollaan tarkkasi tapausten kulkua. Vihdoin siis kettu sai tyydyttää kostonhimonsa ahmimalla vihollisensa lapset ihan niiden emon silmien edessä.