KUKKO JA KETTU
Kanalan seinälle oli ripustettu kettu varoittavaksi esimerkiksi, jonka piti peloittaa muita kettuja tulemasta ryöstöretkelle. Sen näki kukko ja kauhistui niin, että kipin kapin riensi tiehensä niin vinhasti kuin koivilla ja siivillä pääsi. Muut linnut katselivat tätä menoa ja sähisivät pilkkahuutoja. »Kuulkaapa, te mestarit», selitti kukko, »tiedän kyllä minäkin, että on olemassa eläviä kettuja ja kuolleita, mutta ajatelkaa, että pari päivää sitten kettu oli ihan kiinni pyrstössäni, ja silloin olisitte saaneet lyödä vetoa vaikka mistä, etten siitä pinteestä ikinä pelastu. Jos joku teistä olisi ollut moisessa hengenhädässä, niin ettekö myönnä, että ketun pelkät jäljetkin voivat säikähdyttää, vaikka muuten olisi kuinkakin rohkea, ja vielä pahempaa on nähdä ketun hahmo sen omassa nahassa.»