FIESOLE.
Minä seisoin puutarhassa niin hiljaa värjyen. Valoa, ilmaa, ruusuja tuli ylleni tuoksuten.
Minä seisoin aivan hiljaa,
minun sieluni aavisti.
Kuin Jumalan valkea sormi
sen kieliä kosketti.
Minä painoin käteni rintaan,
minä tuskin hengitin.
Näin pianko tuli autuus
näin pian korkeinkin?
Minä seisoin jälleen siellä,
kun kukkia putoili.
Ja pakana taivaaseen katsoi
ja kätensä ristisi.
Minä katsoin kauan ylös, minä uskoin Jumalaan. Se ihmeen korkee, kaunis mua lupasi rakastaa.