PYYNIKIN RUOHO.
Ulen Pyynikin ruoho nuorin, kevätkukkanen kirkkahin. On silmäni kirkkain illoin, kun päivä on matalin.
Kun Viikinsaari piirtyy
tulijuovaan taivahan
ja vetten usvat verhoo
hämyhuntuina rantaman.
Minä painan pääni piiloon, ohi kaupunki alhainen käy. Minä kukin ja tuoksun yksin, ei poimijaani näy —