SOTA.
Näin unta, rimmit mulla, rytmit, säveleet ol' niinkuin parvi kiharpäiden lasten. Sua kukkassuitsin kiinni koittamaan ne ryntäsivät tahtoani vasten! Niin niiden kuului äänten kirkas kilahdus, kuin kultakellon laidasta ne helkkyi, ja nauru niinkuin aaltoin lekutus, ja silmissänsä tähtituli välkkyi.
Ne saivat sinut kiinni, julma karkuri, ja pienin heti polvellesi kiipi, arvellen aina raukka seisahtui,[6] mut rohkein suoraan sylihisi hiipi. 01' yksi niinkuin liekki, hellä hervas yks, joku hullunhurja, toinen kuolonkalvas, ken käissään kultapiiskaa heilutti, ja kenen kielen lemmentuska halvas.
Sua ahdisteli kerikonsa tosissaan ja kuumeisesti ympärilläs hyöri, se sotaa kävi pyhää mielestään kuin humalainen saaliinsa jo pyöri. Ja sotatanner pilaa kuuli, naurua, ja ilohuudot kaikui aivan huimat, pakanajumaloitten muinoisin niin pennut ulvoivat, ne turjat tuimat.
He sitoivat sun ruusuisilla köysillään.
Ja enää ettet turhiin lähtis sotiin,
sait maassa maaten pyhään vannoa.
Niin riemuiten luo emon sinut toivat kotiin!