KIROUS.
Jos olisin voinut pelastaa sinut kauneuteen, erilaiseen kuin mun, pisar viimeinen vaikk’ olis vuotanut, sinä olisit saanut ruusut, kukkaset kuninkaallisen sydämen. Minä olisin sinusta tehnyt sen jumalan, joka suudeltuaan saa mennä, luoden vielä hohteen elon illan pitkiin hetkiin… Neron ikuisesti kahlimaton käynti, älköön nainen sille este olko.
Sen tiedät, tän ansaitsitko? Vaiko poltinmerkin pööbel-otsallesi, halpa, hillitön lurjus, jonka askeleista nousee inha löyhkä, yhtä myrkkyinen, kuin ruttoon kuolleen koiran raadon, jota suuri päivyt kultaa.