TUNTEEN RUKOUS.
Oi, soinnu kerran, ääni sointuvin, oi, soinnu kerran vain! Niin hartahasti, ja kaunihisti, niin kultahaikeana sua rukoilen — sua rukoilen — kuin läsnä ennen, verhotonna.
Nyt on hetki oikea.
Veri läikkyy lämpimänä,
sielu vapaa, aaluvana,
sydän kuin ois kultaa täys.
En väistyä voi!
En taantua voi!
Suur'innoin ma kuljin
ja tähän ma tulin.
Oi, soinnu, oi soi! Sieltä ylhäältä, oi! Tähdestäni, onnestani, lemmestäni!
Uuden tunteen sointu, kirkkaan intohimon kirkas lämmin, syte tuhat vuotten takaa tulevien tunteen lasten! Nimet sulle tuskin tiedän, mutta mulle kuulu! Yksi ääni, sävel, — miten? Viesti vainen, vaikka vienoin, mistä öisin täysin autuas!
Ilon, hymyn, naurun, tanssin, hengen hehkun, lemmen leimun, tuota joskus tunsin taisin. Siitä tahdon korkeemmalle, siitä, mistä kulku kiihtyy, sinne, missä sielu viihtyy, itseriemuin, muille riemuin.
Ah, pyydänkö paljon itselleni, ja pyydänkö mahdotonta? Mun on niin ahdasta olla. Vain kerran lyö ja soi ja valu ylle, kuin aamuin aamun heiliväinen kultavihma.
Enhän haaveksi. Voimalleni haastan. Tuntoani kannustan ma tunteen ääriin. Tunteet ääret — mitä siellä on? Valomeri, värimeri, sävelmeri — nousu, lento, helke, huume — tulten aallot sulon polttavaiset — taiko haikeet kiihkot, hekkumakin, pyhät innot, rakkauden rauha — taiko, taiko — — koidon inehmoisen kuolo vihdoin!
Ah, ei riitä! En sua tunne, ääni tunteen äärten. Niinkuin lienet, mulle siity!
Sulosaalihiksi sun unosille saan. Ne sua tuutii soittimilla kultakantelon, hoivaa hemmoitellen sormin ruusuisin.
Oi sointu sorja! Unten, aavistuksen mailla saavutan ma seuras muun. Äänes nostaa mulle puolet elämää, äänes tappaa multa puolet elämää — Uusin loistoin palan, hehkun, säihkyn, toisin kuljen, värjyn, lemmin.
Joka väre sieluni, joka solu, hengitys, joka syke sydämen, sua odottaa!
Kuulu jo, kuulu jo, aurinko!
Ennenkuin ma katkeen, särjyn, sammun!
Hetki suurin, rannattoman vapaa
siunauksen hetki…
jossa ikuisena öisin —
laadussani kirkastua voisin —
— — —
taivas aukee —!
— — —