BALLAADI-KÄÄNNÖKSIÄ:
Metsän haltia, W. Rydberg
Antinous, W. Rydberg
Taas tavataan, W. Rydberg
Tarina takkavalkealla, Z. Topelius
Toivioretki Kevlariin, H. Heine
LAULUNI
Iloton mull' on mieli,
Elämä murhetta,
Mut sävel kanteloni
Kajahtaa riemua.
Ma kerron ystävästä,
Jot' tuskin tunnenkaan,
Keväästä, jost' en tiedä,
Tuleeko konsanaan.
Ihannemailma aukee
Minulle lauluissain,
Miks sinne päästäisinkään,
Suruja, murheitain?
Mut runohelmilöitä
Vain suru synnyttää,
Kun koittaa onnen päivä,
Kai kannel unhoon jää.
Elämä itse silloin
On täynnä laulua,
Ja mailma, murheen alho,
Ihannemailma.
RUNOTYTTÖ
»Ovi auki! Ken se kolkuttaa?»
Soma keijunen sisähän sipsuttaa,
Sinisilmät kirkkaina päilyy,
Pään ympäri suortuvat häilyy.
Hän luokseni käy siro askelin,
Mua hyväilee käsin pehmoisin.
»Sä minut tunnethan varmaan,
Runotyttösi herttaisen, armaan?
Voi, salli mun istua polvellen,
Sadut kauniit korvahas kuiskailen.
Ah, läksyjen antaos jäädä,
Työtuumat mielestä häädä!»
En estää häntä mä koitakkaan,
Käy keijunen polvelle istumaan
Ja kertoilee tarinoita,
Surunhelliä unelmoita.
En häiri häntä, vain kuuntelen,
Unohdan mailman ja huolet sen.
Ja keiju kun luona on milloin,
Työt, toimet ne jäävät silloin.
JUHANNUS-YÖN TAIKA
Hiljaa, tytöt, kuulkaa,
Kerron jotakin!
Taian aion tehdä
Yönä Juhanin.
Tulkaa, etsimähän
Lähtään kukkia,
Helmat täytyy nostaa;
Maass' on kastetta!
Taitan tuomen tertun,
Ruusun, apilan,
Uljaan kurjenmiekan,
Kielon valkean,
Kainon metsätähden,
Hellän vanamon,
Lemmikin ja liljan. —
No, nyt tarpeeks' on!
Yhdeksätä lajia
Mull' on kukkia.
Niistä sepel kaunis
Täytyy solmita.
Siin' on rakkautta,
Lemmen riemua,
Hiukan kateutta,
Enin onnea.
Se kun valmis ompi —
Niin, nyt kerron sen,
sepel pitää panna
Alle pieluksen.
Vielä yksi seikka
Tarkoin muistakaa,
Sitä solmitessa
Puhua ei saa!
Unissa jos sitten
Näen sulhoni,
Seuraavana — —. Vaiti,
Joku naurahti?
Tytöt, tytöt, juostaan
Joutuin pakohon!
Kuunnellut on meitä
Vilho vallaton!
SADESÄÄLLÄ
Sataa, sataa! Alla mielin
Kuljen katua,
Pilvet synkät, taivas harmaa,
Tiekin lo'assa.
Vaan ken tuolla? Näenkö oikein?
Elnahan se on!
Punaposki, vilkassilmä,
käynti vallaton.
Hameenhelmaa varovasti
Käsi kannattaa,
Siro jalka tanssitahdin
Mukaan tepsuttaa.
Rankkasateen, raju-ilman
Aivan unhotan,
Ihastuksissani riennän
Hälle vastahan.
»Terve, Elna neiti!» lausun,
Nostan lakkia.
»Minne matka? Kenties saanen
Teitä seurata.» —
»Vaikka niinkin! Sepä hauska!»
Virkat hymyillen.
Punastut ja minuun käännyt
Kättä tarjoten.
Sataa, sataa! Niinkö luulet?
Erhetystä vaan!
Minust on kuin päivän paiste
Tulvis yli maan!
TALVEN KUKAT
Kesäkö kukkain aika? —
Vai niinkö arvelet?
Erehdyt toki — löytyy
Myös talven kukkaset.
Ne sydämessä mulla
Jo kukkii parhaillaan,
Vast' ikään auenneina
Ne nauttii nuoruuttaan.
Säteenä päivän niillä
On hymys hellä tuo,
Ja suven sulo lämmön
Ne katseestasi juo.
Sydämen kukkasia
Ei taita talvisää,
Kun lempesi vain kestää,
Ne aina vihertää.
SYDÄN
»Kuule, sorja tyttöseni,
Mulle lahjoita
Sydämestäs puhtoisesta
Pikku sopukka!
Pyhäkköin se oisi,
Lemmen onnen loisi.» —
»Voi, sä poika vallaton,
Turha pyyntös on!
Sydäntäin en toki ryhdy
Sinun tähtes pirstomaan. —
Mut jos tahdot kokonaan,
Ota vaan!»
MYRTIN-OKSA
Kas tässä lemmen pantiksi
Tää myrtin-oksa, tyttöni!
Se laita multaan kasvamaan,
Viel' on se hento taimi vaan.
Jos kuihtuu myrtti, murehdi,
On aallon alla poikasi.
Jos kasvaa se, voit iloita,
Hän kulkee myötätuulessa.
Vaan kukkihin jos puhkeaa,
Niin tiedät: sulhos palajaa!
Ja kevään kauniin saapuen,
Saat siitä vihkiseppelen.
HELMINAUHA
Miks itket, impyeni?
Vai ilostako itket
Ja onnen suuruudesta? —
Ah, itke sitten, itke,
Niin joka kyyneleestä
Heleä helmi syntyy,
Ihana, hohtavainen.
Ne koota tarkoin tahdon,
Ja helminauhan niistä
Hääpäivän huomeneksi
Sun kaulahasi kiertää.
Nuo ilon ihmehelmet,
Suruista suojelevat.
Ja iki-onnen luovat.
TORPAN TYTTÖ KUTOO KANGASTA
On aatto-ilta
Ja askarilta
Jo äsken saapuivat äiti ja Tilta.
Mut työtä tätä
En vielä jätä,
En väsymyst' tunne, en ikävätä.
Niin komeoita
Teen kapioita,
Saan hursteja, valkolakanoita,
Ja kutoissani
Mun sormessani
On sormus, antama armahani.
Hän työss' on tuolla
Sajaniemen puolla
Mut siit ei tarvis mun surra, huolla,
Joka sunnuntaina
Hän saapuu aina
Mun viereen istuu ja suukon painaa.
Ja päästä vuoden,
Jos Luoja suo sen,
Hän saapuu tänne hääsanan tuoden.
Mut siihen asti
Mun ahkerasti
Kutoa täytyvi joutuisasti.
NUOR' ASTRI
Nuor' Astri astuvi nurmea,
Käy tuuli vallaton lehdosta.
»Ah terve, tyttöni herttainen!
Suo suortuvillas mun leikkiä,
Hajalleen hiuksesi viskellä,
Kai sallit sen?
Nyt olet soma,
Kenen lietkään oma?»
Nuor' Astri kulkevi hyräillen,
Kedon kukkaset nyökkivät tuoksuen.
»Hyv' iltaa, neitinen suloisin!
Kai saavut seppelen solmintaan,
Käy siskojas kainoja poimimaan!
Voi kuitenkin,
Kuin sorja, soma!
Kenen lietkään oma?»
Nuor' Astri kietovi kiehkuraa,
Mies uljas metsästä ratsastaa.
»Yks kukka suokaa — ma rukoilen
Olette ruusunen itsekin,
Sen poimisin kyllä, jos tohtisin,
Ah neitinen!
Sa armas, soma,
Mun ollos oma!»
AMOR
Keväällä herää Amor,
Levittää kultasiivet,
Olalle heittää jousen
Ja selkään nuolilaukun.
Näin lähtee maailmalle
Sydänten pyydäntähän.
Voi, väisty, tyttö kulta!
Pakohon pian juokse,
Kun Amor saapuu luokse!
Vaan varotus on turha,
Sä sokkosilmin kuljet,
Et huomaakaan, kun Amor
Jo jousen jännittääpi
Ja hymyhuulin tähtää — —
Nyt sattui jo. Sä huudat,
Poveesi kättäs painat
Ja pakoon joutuin juokset.
Se myöhäistä vaan ompi,
Sydämeen nuoli painui —
Voi sua, kaunis kevät!
Voi sua, häijy Amor!
SYDÄMENI HALTIA
On sydämessäni mulla
Pien' haltia herttainen.
»Minut irti päästä jo, tyttö!»
Hän pyytävi kolkuttaen.
»Voi, Amor, kylmä on talvi,
Lumen helmassa lepää maa.» —
»Vähät siitä! Kun hankeen hengin,
Kevät kerkeä taas palajaa.» —
»En lempeä leikkiä taida,
On synkeä mieleni mun.» —
»Ah, unhota pois, ma onneen,
Elon riemuhun kutsun sun.» —
»Voi, Amor, jo kuihtui tyttös,
Katos ruususet poskiltain.» —
»Elä huoli, ne kukkivat jälleen,
Minut irti päästähän vain!»
KEVÄÄN LAPSET
Kaks lasta on kevähällä,
Nuor poika ja neitonen.
He yhdessä kulkevat mailmaa,
Käsi kädessä astellen.
Kuin kuohuva koski on poika,
Raju, hurja ja vallaton,
Joka jänne uhkuvi voimaa,
Ja säihkyä silmissä on.
Meren kahleet jäiset hän murtaa,
Puron vilkkaan hyppiä suo,
Kevätmyrskynä myllertääpi,
Vapautta luontohon luo.
Vaan tyttö on hentonen, hieno,
Kuin henkäys läntisen,
Siro, kaino ja hellämieli
Kuin kukkiva kielonen.
Hän veljensä jäljissä hiipii,
Puut lehtihin suutelee,
Kevätruohoa maasta nostaa
Ja umpuja aukaisee.
On voiton varmuutta heissä,
Keväthenkeä lämmintä,
Sitä talven jää ei kestä,
Sen pakko on väistyä.
SEITSENTOISTAVUOTIAS
Olet hento ruusunen keväimen,
Viel' uinuva ummussaan,
Säde päivän lehtiä suutelee
Ja kutsuvi puhkeemaan.
Olet lintunen viel' emon suojissa,
Mut mieli on lentohon,
Oma siipi jo taitaisi kannattaa,
Pesä ahtahaks käynyt on.
LÄPI VERHOJEN
Hän ikkunalaudalla istuu
Mun tyttöni vallaton.
Ja valkea ikkunaverho
Hänet puoliks peittänyt on.
Väliin sieltä vaan kurkistaapi
Tuo pienonen kutripää,
Hän veitikkamaisesti katsoo
Ja nauraa ja hymyää.
Voi, veitikka on hän suuri
Ja viistoista vuotinen.
Hän mailmaa vielä katsoo
Kuin lävitse verhojen.
On ruusunväriä verhot,
Ja siksipä kaikki muu
Myös hänelle ruusuiseksi
Ja kaunihiks kuvastuu.
Vaan kuulehan tyttiseni,
Jos verhot nuo poistetaan
Kenties ei jäljelle jääkään
Kuin mustaa ja harmaata vaan?
Hän nauraa ja päätään puistaa. —
Kai turhaa väitellä on.
Ei uskois hän sitä sentään,
Tuo tyttönen vallaton!
ELÄMÄ ON IHANA
Huoneessa ahkerasti
Ompelet, neitinen,
Poskilla kukkii ruusut
Raittihit nuoruuden.
Valoisa mieles ompi,
Lämmin ja hehkuva,
Elämä armas lienee,
Ihanaa maailma.
Hetkeksi heität työsi,
Kadulle katsahdat, —
Hautajaissaatto kulkee,
Suruisna saattajat.
Valkoinen, kaunis arkku,
Vihreät seppeleet,
Kellojen soitto kaikuu,
Tulvivat kyyneleet.
Hetkeksi hymy häipyy,
Huuliltas, neitinen.
Mutta jo kohta jälleen
Ompelet hyräillen.
Kuinkapa voiskaan nuorna
Muistella kuolemaa?
Lempeä sydän sykkii,
Eloa aaltoaa.
SINIKELLO
Sinikellonen kasvaa
Lomassa louhikon,
Louhia laine huuhtoo,
Virta käy vallaton.
Puhdasna, viatonna
Taistelun telmeessä,
Kohoat kuvastellen
Taivahan sineä.
Uneksit auringosta
Kallion suojassa,
Kuilu kuin lähell' ompi
Sitä et aavista.
ILTA TUNTUREILLA
On hehkua täynnä taivas,
Kuin tulessa tunturit.
Kun tietäis, tuoko se poudan,
Vai vinheät vihurit?
Myös mulla on hehkua mieli
Ja tunnetta tulvillaan.
Kun tietäis, viekö se onneen,
Vai suruhun katkeraan?
LIEDEN ÄÄRESSÄ
Takassa tuli palavi,
Räiskyellen, riemuellen.
Minä katson kaihomielin,
Tuijotan tulen kisahan.
Sydämessä lemmen liekki,
Tuli polttava povessa.
Kyselen tulelta tuolta,
Arastellen, aavistellen:
»Mitä tuonetkin minulle?»
Viluiselle voinetkohan
Luoda lämpöä, valoa,
Surujen tytönkin tehdä
Onnesta osalliseksi? —
Vai tuli tuhosa lienet,
Kalvava, kiduttavainen,
Rauhan ryöstätkin minulta?
Takassa tuli palavi,
Räiskyellen, riemuellen.
Sen voin kyllä sammutella,
Mut en liekkiä sydämen,
Polttoa oman poveni.
PIKKU VÄINÖ
Pikku Väinö, hetkiseksi
Lakkaa leikeistäsi,
Tule tänne! Otsalleni
Paina lämmin käsi.
Sydän mulla sairas ompi,
Päätä pakoittaapi,
Mutta hellä hyväilysi
Haihtumaan sen saapi.
Kirkas, avoin, lapsellinen,
Viel on katse sulla,
Tylyn mailman monet murheet
Ei voi luokses tulla.
Pikku Väinö, kulta Väinö,
Istu polvellani!
Paljon, paljon parantuupi
Sua katsoissani.
LINNOJA LAATIESSA
Kivestä linnaa laadin
Huviksi lapsosen,
Korskana kohoo torni,
Taivasta tavaten.
Linna on hetken työtä,
Kaatuvi piankin,
Korkeat tornit, muurit,
Sortuvat pirstoihin.
Suretko, lapsi, sitä? —
Elähän kuitenkaan.
Linna jos särkyy, voihan
Rakentaa uudestaan.
Toista on sitten kerran
Suureksi tultua,
Linnoja laitellessa
Haaveista, onnesta.
Särkyvät nekin linnat,
Mailmassa murtuvat,
Vaan ovat ehjiks saada,
Korjata vaikeat.
SAARET
On ulappa aava ja myrskyinen
Elo ihmisten,
Mut muistot, unelmat, toivehet
Ovat saaria sen.
On niissä niin herttaista viivähtää,
Kun sydän on synkkä ja polttavi pää,
Niin unhottain, miten kaukana
On onnen kaivattu valkama.
LAULAJAPOIKA
Olin nuori laulajapoika
Ja kiertelin maailmaa,
Ei painanut huoli, ei köyhyys,
Mun rintaani rohkeaa.
Niin kulkiessani kerran
Tulin loistavaan linnahan,
Näin puistossa linnan neidin,
Tytön viehkeän, hurmaavan.
Yhä ristikkoportilla seisoin,
Hänt' ääneti katsellen,
Niin onnen autuas tunne
Mun valtasi sydämen.
»Jos kuningas korkea oisin,
Ah, impeni armahin!
Niin maan sekä taivaan aarteet
Sun helmahas heittäisin!»
»Mut valtakuntani mulla
On laajoissa lauluissain,
En muuta sulle voi antaa,
Kuin lempeni lahjan vain!»
Sydän sykkien soittimeen tartuin
Ja kieliä kosketin,
Niin tenhoavasti en koskaan
Ole soittanut sittemmin.
Kuin helminä helkytellen
Sävel kumpusi rinnastain,
Minä soitin, soitin ja lauloin — —
Muun maailman unhottain.
Käsiin neitonen päätään painoi,
Ja kyynelin kuunteli,
Mua silmäsi hehkumielin
Ja viipymään viittasi.
Sydän sinne jäämähän käski,
Toki lähdinkin kulkemaan,
Hän ol' ylhäinen linnan neiti,
Minä köyhä laulaja vaan.
Mut ijäksi unholle heitin,
Ilokantelon entisen,
Yhä soitan, kaihoa kerron,
Maat, manteret kiertäen.
KUUTAMOLLA
Rannalla yksin istun,
Mieli on kaihoinen.
Etäistä maata tuolla
Yhäti silmäilen.
Siellähän asut, armas,
Kultani kallihin.
Silta jos sinne veisi,
Luoksesi rientäisin.
Kirkasna kuuhut loistaa,
Pilvistä pilkistää,
Laineilla leikkii, tanssii,
Vedessä väräjää.
Valosta luotu silta,
Siintävä, hohtoinen,
Jospa mun viedä voisit
Rannalle toiveitten!
Vaan ei ne Kuuttaren sillat
Kannata kulkijaa,
Niihin ken luottaa, astuu,
Aaltohon haudan saa.
KAUNIS KATRI
Vaimo vanha tietä astuu. —
Tuvan ikkunassa,
Kaunis Katri, säihkysilmä,
Istuu neulomassa.
»Mitä neulot, Katri kaunis?» —
»Valkopuvun laitan,
Hohtoharsot; seppeleeksi
Myrtin-oksan taitan.
»Eilen orhillansa ohi
Ritar' Arno kulki,
Sisään poikkes, valat vannoi,
Sylihinsä sulki.»
Syksyn tullen vaimo vanha
Taaskin tietä astuu.
Katri neuloo, tumma silmä
Kyynelistä kastuu.
»Mitä neulot, Katri kalvas?» —
»Murhepuvun laitan,
Harsot mustat; seppeleeksi
Tuonen liljan taitan.
»Ritar' Arno valat rikkoi,
Hylkäs tyttö-rukan.
Talven lumi peittäköhön
Kuihtunehen kukan.»
HYLJÄTTY
Sä tieltäs kukan taitat
Ja sitten heität pois.
Se kohta unhoittuupi,
Kuin ollutkaan ei ois.
Tuo hiekka, jota poljet,
Kuin sulle on arvoton!
Maan halpa, musta multa —
Sen huonompaako on?
Mut mielelläin, voi armas,
Tomu oisin jaloissas,
Tai kuihtuva kukka, jonka
Pois heität kulkeissas.
Ei katkerammin konsaan
Se koskea mua vois,
Kuin nyt, kun lemmen poljet
Ja tylysti työnnät pois.
ONNEA TAVOTTAESSA
Erään kuvan johdosta.
Sun säihkyvi silmäs, poika,
Puna polttavi poskillas,
Eteenpäin kuin hurjana kiidät,
Ja kannustat ratsuas.
Mut eelläsi Onnetar liitää,
Rusopilvenä väikkyilee,
Hän kukkia tiellesi kylvää
Ja luoksensa houkuttelee.
Varo, poika! Taaksesi katso,
On Kuolema kumppalinas!
Teräviikate välkkyy, ja vaiti
Hän vartovi vuoroas.
Tuo kiehtova, kaunis Onni
Petollista vain on unelmaa,
On turhia ponnistukses,
Et voi sitä saavuttaa.
Mut kuulla et, poikanen, malta,
On huumaus vallannut sun,
Sa kaiken tahtoisit vaihtaa
Vain yhtehen suuteluhun.
Jo silmihis syttyy into,
Kätes kutreja tavoittaa,
Mut Onni kun lähinnä ompi,
Sun Kuolema saavuttaa.
Se rautaisin kourin painaa
Sun syöntäsi sykkäilevää,
Ja hyyks veren lämpimän muuttaa,
Tulen rintasi jäähdyttää.
Mut Onnetar eellehen liitää,
Rusopilvenä väikkyilee,
Hän kukkia tiellemme kylvää
Ja luoksensa houkuttelee.
AUNE
Erään toverin muistoksi,
Aamusella Aune, armas tyttö,
Ilomielin lähti lähtehelle,
Siellä kietoi kultakutreillensa
Sinikaunokeista kiehkuraisen
Sekä virkkoi hymy huulillansa:
»Kuinka lienee kaikki ensi vuonna,
Käynkö vielä kodin kukkasena,
Vaiko veräjillä vierahilla?»
Lauloi lintu lehdon liepeheltä:
»Ensi vuonna, Aune, armas tyttö,
Saapuu sulle luokses sulho suuri,
Suutelon hän painaa otsahasi,
Kätehesi kantaa kihlat kalliit,
Ja sun kodistasi myötään viepi.»
Kului vuosi, Aune, armas tyttö,
Jälleen istuu lähteen partahalla,
Kirkkahina nytkin loistaa silmät,
Poskipäillä rusohohde leikkii.
Mutta kuumeen tult' on silmän säihky,
Taudin punaa posken helo hohde,
Kalvenneina hymyhuulet hellät.
Aune, armas, neiti nuorimpani!
Jopa saapui sulle sulhos suuri,
Mahtavin lie mailman valtiaista.
Tuli Tuoni, kukan hennon taittoi,
Kulki kuolo, kantoi kihlat kalliit,
Suudelmalla morsioksi vihki,
TAIVAAN TIE
On autio hieta-erämaa.
Ypö yksin munkki taivaltaa.
Vie sairaalle lohdutusta. —
Yö synkeä on ja musta.
»Jo käänny, kulkija, takaisin!
Voit eksyä aavikon polkuihin.» —
»Ah, Herra, johdata tiellä!
Mua sairas vartovi siellä!» —
»Jalopeuran kuuletko karjuntaa,
Se öistä korpea kaiuttaa!» —
»Ah Herra, huomahas peitä!
Ma kuljen taivahan teitä!» —
»Miks lähdit myrskyhyn alkavaan,
Tuo hietavyöryn se helmassaan!» —
»Tie taivaan ahdas on aina,
Ah, Herra, armosi lainaa!»
Hän maahan heittäy rukoillen,
» Käy myrsky vinkuen, kohisten.
Hän hiekkahan haudan saapi,
Mut taivas se aukeaapi.