MUUTAMIA VUOSIA JÄLKEEN PÄIN.
Muutamia vuosia edellämainittujen tapausten jälkeen ulottuivat metsäsuomalaisten uutisasutukset Naamanjoelta Finland, Upland y.m. siirtolain kautta nykyisen Philadelphian seuduille saakka. Ennen englantilaisten tuloa oli siellä vain muutamia muita asukkaita.
Suomalaiset elivät alussa aivan samanlaista elämää kuin ennen vanhassa maassa. Metsät hävisivät heidän tieltään ja sijaan tuli viljelyksiä, jotka antoivat tuloja ja lisäsivät hyvinvointia.
Kertomuksessamme mainitut henkilöt edistyivät ja vaurastuivat uutisasunnoillaan.
Naaman joen alimman kosken rannalla on Räsälä, Olli Räsäsen koti.
Koskeen on tehty mylly, jossa jauhatetaan Suomi-siirtolan viljat.
Läheisenä naapurina on edelleen intiaanipäällikkö "Noamanen", Ollin
hyvä tuttava.
Olli Räsänen ei ole enää naimaton.
Hän oli kauan ja sitkeästi halunnut puolisokseen Martti Marttisen sisarta Reetaa. Kosia hän ei uskaltanut niin kauan kuin Reetan toiveet olivat Erkki Mulikassa. Avuliaisuudella ja rehellisellä käytöksellään hän ensin saavutti Reetan luottamuksen.
Kun Martti ja Erkki sekä vihdoin myös Stina ja Kaisa palasivat intiaanien luota, näki Reeta, että Erkin ja Stinan vieroittaminen toisistaan oli mahdoton. Sitä vakuutti Kaisakin, jonka noitakeinot eivät Erkkiin yhtään tehonneet. Näin tottui Reeta tyytymään Olliin ja antamaan arvoa hänen uskollisuudelleen.
Olli ja Reeta vihittiin Hammaslahdessa, Martti Marttisen uudessa kodissa, joka oli vain noin parin mailin päässä Printzin Hovista, uudesta hallituspaikasta. Vihkiäiset toimitettiin kuvernöörin tyttären Armgardin hoivin.
Siinä tilaisuudessa Armgard Printz valitsi itselleen puolisoksi Ruotsista äsken saapuneen luutnantin, Johan Papegoijan. Kuvernööri oli ensin jyrkästi tätä vastaan, mutta kun Armgard oli tottunut pienemmissäkin asioissa saamaan tahtonsa läpi, osasi hän murtaa isänsä vastarinnan tässä, hänelle itselleen niin tärkeässä asiassa. Ennen pitkää sai Reeta olla auttamassa kuvernöörin tyttären häissä, jotka vietettiin Printzin Hovissa sangen suurenmoisesti.
Räsälän isäntä ja emäntä olivat toimellisia molemmat. Pellot laajenivat ja viljaa kertyi aittaan. Myöskin karja lisääntyi ja tuli monipuolisemmaksi. Savolaisen talon hyvinvointia kuvaa talon emännän lihavuus. Räsälä pääsi siinä suhteessa ensimmäisten joukkoon. Reetan kävellessä ison tuvan vahvat lattiapalkit notkuivat.
Räsälästä Hammaslahteen käy tie Marjetan Kärjen kautta. Siinä pienessä asunnossa elää Kaisa Väinämö lastensa kanssa. Se on hänen kotinsa, mutta verrattain harvoin hän on kotona. Syytteet noituudesta häntä vastaan raukesivat, kun tuli selväksi, ettei hän ollut ketään vahingoittanut. Kaisa itse karttoi turvautumista vanhoihin loitsulukuihin. Neuvoja moninaisissa taudeissa y.m. hän edelleenkin antoi. Toisten mielestä niihin sisältyi noituutta, toisten mielestä ne tähtäsivät luonnonparannukseen. Kaisa ei nyt enää kulkenut kerjuulla. Oma pelto antoi vähän, eikä hän paljoa tarvinnutkaan kahden lapsensa kanssa. Mulikan ja Marttisen talot olivat hänelle kuin toinen koti. Ja erityinen arvoasema hänellä oli minquas-intiaanien luona. Heidän päällikkönsä Svanahäntä kävi häneltä usein kysymässä neuvoa. Ja monesti hänet vietiin heidän luokseen, kun oli joku vaikeampi pulma ratkaistavana. Ainoastaan siksi, että Kaisa lupasi olla aina aulis auttamaan, vapautettiin pikku Marjetta ja luovutettiin äidin hoitoon. Joka kerran toi Kaisa intiaanien luota lahjoina majavan y.m. nahkoja, joista hän myydessä sai hyvät rahat.
Hammaslahteen kohosi komea rakennus, komeampi kuin kenenkään muun uutisasukkaan. Martti Marttinen olikin edelleen suomalaisten uutisasukkaiden ruhtinaan maineessa ja asemassa. Sitä sai joskus itse kuvernööri Printz kokea, kun hän itsepäisyydessään sattui päättämään tai tekemään jotain, joka Martti Marttisen mielestä ei ollut oikein. Myöskin tulivat Hammaslahden pellot ennen pitkää kuuluisiksi. Ei missään kylvetty niin paljon viljaa tai saatu niin runsasta satoa kuin siellä. Martti laajensikin alueitaan aina Kalkkunakärkeen saakka.
Myös Martilla oli onni nähdä perheensä varttuvan ja lisääntyvän. Leena oli taitava talonemäntä sekä vierasvarainen ja kohtelias niille lukuisille vieraille, joita tässä vaurastuneessa talossa kävi. Pikku Martti kasvoi voimakkaaksi nuorukaiseksi. Amerikassa syntyi hänelle veljiä Matti, Antti ja Lassi.
Erkki Mulikka ei voinut enää olla yhtä jokapäiväinen vieras Martti Marttisen kotona kuin ennen aikaan. Hän oli hylännyt pienen asumuksensa Suomi-siirtolassa ja siirtynyt väljemmille tiloille. Se mäki Delaware-joen toisella puolen, johon hän ihastui ensimmäisellä matkallaan Uuteen Amsterdamiin, oli hänen mieleensä yhtä syvälle syöpynyt kuin Viinajoki Matti Tossavaisen mieleen. Sinne hän ryhtyi rakentamaan itselleen tupaa ja laittoi sen heti sellaiseksi, että siihen sopi suurempikin perhe.
Gustafin kuolema selvitti ne vaikeudet, joita oli ollut hänen ja Stinan avioliiton tiellä. Heillä itsellään ei ollut sen jälkeen mitään pelättävää. Stinan isä ja äiti eivät enää vastustaneet, kun näkivät, että tyttären päätä ei millään voida Erkistä kääntää pois ja kun heidän täytyi tunnustaa, että Erkki Mulikka oli siirtokunnan kaikkein parhaimpia nuoria miehiä.
Kuvernöörin viha lauhtui heti sen jälkeen kun Erkki kävi Helmeen kanssa suhteellisesti pienellä vampuni-määrällä ostamassa minquaseilta suuret kasat majavannahkoja, jommoisia siinä siirtokunnassa ei vielä oltu nähty. Kuvernööri huomasi, että Erkki, samoin kuin Helme, oli vastaisissakin kaupoissa intiaanien kanssa korvaamaton henkilö. Kuvernöörin tytär oli Erkin ja Stinan avioliiton puolella siitä hetkestä alkaen, jolloin hänen suojattinsa, Reeta, luovutti Erkin ja valitsi Olli Räsäsen. Kaikkien epäilysten poistamiseksi saapui ensimmäisessä Ruotsista tulleessa laivassa komentaja Ridderin hankkima todistus vanhan kuulutuksen mitättömäksi julistamisesta. Nyt ei ollut enää mitään muodollisiakaan esteitä, joten häät vietettiin pian.
Kun Mulikkamäki valmistui, siirtyi pariskunta Hammaslahdelta sinne.
Erkki ja Stina pyysivät, että vanhat Dalbot muuttaisivat Mulikkamäelle heidän luokseen, kun siellä oli runsaasti tilaa, mutta vanhukset eivät siihen taipuneet. Hekin halusivat oman uutisasutuksensa ja valitsivat täksi paikan suomalaisten Takamaalta, osoittaen myös siten, että vanhat rotuvihat olivat hälvenneet.
— Tässä maassa ei saa olla väliä sillä onko ruotsalainen, suomalainen, hollantilainen vai englantilainen. Kaikki ovat tänne tullessaan yhtä vieraita, mutta maa on yhtä avoin heille kaikille ja heistä itsestään riippuu, miten he edistyvät.
Tämä oli vanhan Dalbon mielipide. Ei koskaan kuultu hänen enää suomalaista halventavan.
Sinne Takamaahan, jossa aikoinaan oli vain Piikin ja Luukkaan Sauna, syntyi useita suomalaisia farmitaloja. Pietari Kokkinen laittoi, kuten oli luvannut, talonsa siihen mäelle, jonka juurella oli edellämainittu Sauna. Kokkinen lisäsi asumustaan vuosi vuodelta. Hänen perheensä kasvoi suureksi. Kokkisen pojat ja tytöt olivat yhtä teräviä ja sukkelasanaisia kuin isäkin. Lapsista oli Lassi vanhassa maassa syntynyt. Amerikassa syntyivät Otto Ernst, Peter, Maunu, Erkki, Juho ja Kaaperi sekä neljä tyttöä, joista yhden nimi oli Riita.
Lähelle siihen asettui Pietari Rambokin, viljeli maata voimakkaasti ja laittoi perheelleen hyvän talon. Myös hän meni naimisiin. Sukua jatkamaan syntyi ikäjärjestyksessä neljä vankkaa poikaa: Pietari, Gunnar, Antti ja Juho.
Maunu Klinga oli useita vuosia Takamaan ihastunut asukas. Heti Uuden Göteporin ja Printzin Hovin valmistuttua suunnitteli kuvernööri lupauksensa mukaan uusia varustuspaikkoja. Sellaisia tehtiin Tornio, Vasa ja muutamia muita. Huomattavin oli Korsholman linnoitus, jonka päälliköksi asettui Klinga.
Se linnoitus oli perustettu enemmän kaupankäyntiä kuin sotatarkoituksia varten. Siinä tehtiin Klingan johdolla monet suuret turkiskaupat. Kateellisina hollantilaiset vihasivat tätä linnoitusta enemmän kuin mitään muuta. Hekin rakensivat samoille tienoille ja samaa tarkoitusta varten toisen pienen linnoituksen Bevesreden.
Ajan ollen sijoittui myös Sven Gunnerson Skute, kuvernöörin apulainen, seutukunnalle ja tuli laajan suvun kantaisäksi.
* * * * *
Eräänä syksypäivänä oli metsästäjiä kokoontunut Pietari Kokkisen tupaan Schuylkill-joelle. He olivat kaikki peräisin Vermlannin suomalaismetsistä.
Täällä oli heillä uutisasutukset ja hyvä toimeentulo. Joskus he kokoontuivat yhteen vanhoja muistoja uudistamaan.
Onnistuneen metsästyksen jälkeen siirtyivät he Luukkaan ja Piikin asunnolle, Saunalle, minkä edustalla olevalle nurmikolle he istuivat levähtämään ja katselivat virran tyyntä kulkua.
Martti Marttisen ajatukset kantautuivat vanhaan maahan:
— Nämä vedet soluvat suureen valtamereen. Sen meren takana on maa, missä oli lapsuutemme koti. Kovat olivat siellä kokemuksemme ja ankaraa elämä. Täällä on toista, täällä on helpompaa. Siitä huolimatta nuo entiset asuinpaikat eivät mielestä hälvene.
— Siellä ovat minunkin vanhempani, veljeni ja sisareni, muisteli Erkki
Mulikka.
— Mutta jos valita pitäisi entisen ja nykyisen välillä, kaikesta kaipuusta huolimatta en ikinä entistä ottaisi takaisin.
— Ihmisen elämä on pyrkimistä eteenpäin, vakuutti Pietari Rambo. — Eteenpäin olemme täällä päässeet, ja, mikäli näyttää, ei täällä ole vanhan maan esteitä tuon edistymisen tiellä. Täällä luonto näyttää ihmistä auttavan, siellä se sen sijaan pani vastaan.
— Polttivat siellä vanhassa maassa minun vaivalla kasvattamani viljan, muisteli Pietari Kokkinen. — Kipeästi se silloin koski, kun nälkä ahdisti. Täällä en itke niin pieniä asioita. Nyt voisin voudille kevyesti lahjoittaa suurempia määriä.
— Paljon olemme kokeneet, paljon oppineet uusissa oloissa. Luulen, että se on meitä suuresti nostanut, se vasta on meistä tehnyt vapaudentuntoisia ihmisiä. Orjan merkki on otsastamme hävinnyt.
Luukas lausui tämän ja otti kanteleensa, jonka säestyksellä lauloi ilta-auringon kullatessa Schuylkill-joen pintaa:
"Paistavi Jumalan päivä
Muuallakin maailmassa
Ei isosi ikkunoilla,
Veikkosi veräjän suulla,
Myös on marjoja mäellä,
Ahomailla mansikoita
Ilmassa etempänäki,
Ei aina ison ahoilla,
Veikon viertokankahilla."