RETKELLÄ.
Oli lämmin kesäaamu, kun Martti Marttinen lähti Marjetan Kärjestä soutamaan ystäväänsä Erkki Mulikkaa Delaware-joen yli.
— Me olemme olleet kovin hajallamme näiden rakennuskiireiden aikana, puheli Martti. — Se on häirinnyt uutisasutustamme ja uhkaa myös hajoittaa meidät erilleen. Olen sitä mieltä, että heti kuvernöörin Hovin valmistuttua, siis jo tänä syksynä, täytyy tarmokkaasti tarttua kiinni oman pysyväisen kodin rakentamiseen. Minä puolestani olen täysin mieluisen paikan löytänyt. Se on vielä enemmän ylämaassa kuin tämä Marjetan Kärki. Se on Tenakonk-saarta vastapäätä mantereen puolella kahden joen välissä. Saaren ja mantereen välinen vesi on kapea ja sillä kohdallaan kauniisti kiemurtava. — Kenties soudankin sinut sieltä kautta.
Siro savolaismallinen vene liukui nopeasti Delawarea Martin soutaessa voimakkailla vedoilla ja Erkin huovatessa peräteljolta. Hetken kuluttua tulivat he kuin lahden pohjukkaan tai joen suuhun. Martti viittasi oikealle kädelle:
— Tuo on se saari, jolle Göteborgin linna ja Printzin Hovi rakennetaan. Ne ovat lähempänä Isoajokea. Me lähdemme näitä kapeita vesiä, niin näytän mieluisan asuntopaikan.
Niillä tienoilla olivat rannat matalat ja maat vesiperäiset. Vesilintuja, joutsenista ja hanhista lähtien, uiskenteli ruohistojen välisissä vesissä lukemattomia. Salmeen tuli pieniä jokia molemmin puolin. Majavat olivat tehneet patoja ja siten salvanneet seudun vielä vesiperäisemmäksi. Erkki tunsi itsensä vähän pettyneeksi.
— Kuinka tällaiseen märkään paikkaan itsellesi kotia etsit? huomautti hän ystävälleen. — Kumpuja ja vaarojahan me näihin saakka olemme ainoina sopivina pitäneet. Niin oli meillä Vermlannissa ja niin oli esi-isillämme Suomen Savossa.
— Malta vähän, hyvä ystävä, tyynnytteli Martti. — Katso toki tämän luonnon yltäkylläisyyttä. Katso, mikä voimakas kasvullisuus. Maapohja on parasta, mitä tässä maassa vielä olemme nähneet. Ja se on paljon sanottu, sillä hyvää täällä on kaikki. — Hetken soudettuaan hän lisäsi: — Kumpuiset maisemat ovat kieltämättä kauniit, ja mäellä olevasta talosta on komeata katsella. Mutta sellainen asumistapa ei ole käytännöllisintä. Kylmemmissä seuduin oli korkealla asuminen tarpeellista sen vuoksi, että alempana asui halla. Matalien paikkojen viljeleminen oli vaaranalaista. Halla pyrki kiipeämään mäkienkin kuvetta ylöspäin. Täällä ei tarvitse sen vuoksi korkealle kavuta. — Mitäs sanot näistä seuduista?
Vene oli lipunut seudulle, joka rehoitti luonnon rikkautta. Vahvat tammimetsiköt verhosivat pienikumpuista seutua rannasta saakka. Terävä lahti leikkasi korkeampaa rantaa. Sillä seudulla ei näkynyt suota.
— Eikö tämä ole kuin paratiisin yrttitarhaa kysyi Martti viitaten vasemmalla näkyvää maisemaa. — Tähän paikkaan olen minä mielistynyt, tähän tahdon Marttisen suvulle kodin perustaa. Jos se suku kasvaa ja laajenee, levitköön tästä muualle. Katsos, eikö tuossa lahden kupeessa ole mitä ihanin asuinpaikka?
Erkki ei voinut muuta kuin myönnytellä. Hän tunnusti, että siihen saa hyvän kodin. Martti selitti edelleen:
— Kun kävin siellä Suomessa Rautalammilla vanhan sukuni kotipaikoilla, oli siellä silmiä hivelevä lehtomaisema ja tämänsuuntainen lahti, jonka rannalle olisin kotini tehnyt, jos sinne olisin jäänyt sen jälkeen, kun Leenan kanssa häät pidettiin. Lahden teräväsärmäisten reunojen vuoksi kutsuttiin sitä Hammaslahdeksi. Se mikä Suomeen jäi silloin tekemättä, se tehdään nyt tänne. Uusi Marttila laitetaan tähän Hammaslahteen. Toivon, että kuukauden perästä jo kirves heiluu tämän kodin rakentamisessa.
Pitkin rantoja soudeltaessa Martti esitti suunnitelmiaan. Hän tekee alunpitäen isomman tuvan, jottei heti ole ahdasta. Sauna tulee tähän rannalle, luonnollisesti. Pellot on mainio saada pitkin rantoja.
Kierrettäessä Tenakonk-saarta yläpuolelta havaitsi Erkki maisemat niin alaviksi, että ne ovat silloin tällöin veden alla. Mutta ruohokasvullisuus oli niillä hyvä, ja Martti kertoi Kokkisen valinneen ne itselleen heinämaiksi. — Kokkinenkin aikoo tänne takamaahan pysyväisen kodin laittaa, jotta olisi, kuten hän sanoo, lapsillekin jakaa, vaikka perhe suureksi paisuisi.
Veneen tullessa avoimelle Delaware-joelle kuvasi Martti maisemia.
— Vähän matkan päässä vasemmalla kädellä laskeutuu tähän suurempi joki. Näiden jokien välinen niemeke on mieluisa intiaanien asuntopaikka. Houkutteleva se on valkoisillekin. Me olemme aikoneet syksymmällä tulla tänne joukolla ja ottaa sen huostaamme yhteisiä tarpeita varten. Siellä Takamaassa on mainio metsästää ja kalastaa.
Nyt oikaisi Martti veneellään Delaware-joen poikki. Leveällä virralla keinuttivat aallot pientä venettä. Toiselta rannalta hän etsi sopivan piilopaikan, mihin voisi veneen kätkeä.
— Minä saatan sinua jonkun verran, jotta tutustuisimme näihin tämänkin puolen maisemiin, sanoi hän, ja vahvistettuaan itseään eväillä lähtivät ystävykset tuntemattomia seutuja kohti.
Ilmansuunta oli heillä selvillä, mihin oli kuljettava. He arvasivat kyllä tuolla tuonnempana jonkun polunkin tulevan näkyviin. Maisemat olivat suurin piirtein samanlaisia kuin joen toisellakin puolen, joskaan ei niin viljavan muhevia. Oli muutamia korkeampia vaaroja, joilta oli soma näköala jokilaaksoon.
Juuri ennenkuin Martti palasi takaisin veneelleen ja kotiin, nousivat he eräälle tällaiselle mäelle. Rinne kasvoi matalampia lehtipuita sekä vesakkoa ja köynnöskasveja, joten läpikulku oli hankalaa. Samalla he joutuivat metsän sisustaa tarkemmin näkemään. He tekivät havainnon, että suurin osa näistä puista ja pensaista oli hedelmiä kasvavia. Omenapuitten oksat painuivat paikoin niin raskaina alas, että olivat taittumaisillaan. Toisissa puissa väikkyi persikoita ja luumuja. Kirsikat heloittivat kuin suuret tuomenmarjat. Pähkinöitä oli useampia lajeja.
Osa hedelmistä ja marjoista oli kypsiä, osa vasta kypsymässä. Uteliaisuuden houkuttelemina maistelivat miehet näitä luonnonantimia ja tunsivat useimpien maun sangen miellyttäväksi.
— Kyllä vain tämä maa on ihmeellinen verrattuna siihen siellä kotona, mistä läksimme, ihmetteli Erkki. — Hedelmiä, meille aivan outojakin, kasvaa niin paljon, että yksistään niistä jo pystyy kokoamaan välttämättömän ruuan talven varaksi. Olen huvikseni maistellut noita pieniä mustikannäköisiä marjoja, joita täällä kasvaa, paitsi pienissä varvuissa, kuten siellä kotona, myöskin pensaissa, jopa puissa. Maistelepas, niin huomaat, että mustikoita ne todellakin ovat.
Hän tarjosi muutamia puusta ottamiaan marjoja toverilleen.
— Niin on, niin on, myönsi Martti. — Kyllä täällä mustikat puissa kasvavat. Paljon täällä on toisin kuin siellä. Ei meillä siellä kotona ollut mustia vattujakaan, joita täällä on niin runsaasti, että niiden piikkisiin varsiin on aivan sotkeutua.
Kun miehet olivat tulleet laelle, avautui valtava näköala kaikille suunnille. Metsä, loppumaton metsä oli tuolle näköalalle ominaisinta. Sitä paloittelivat kapeat kirkkaat hopeajuovat, joet, joista Delaware oli valtavin.
Kuumaksi oli kesäpäivä käynyt. Vaaran laki hautui tässä lämpimässä.
Miehille oli kiivetessä tullut hiki.
— Totta puhui Klinga, kun siellä kotona ensin näitä seutuja kuvaili, muisteli Erkki, — totta puhui, että täällä vallitsee kesällä saunan kuumuus auringonpaisteessa. Mitäs meiltä muuta puuttuu kuin vastat, ja niitäkin saa mainioita näistä puista. On valitsemisen varaa.
Erkki oli erinomaisen ihastunut tähän luontoon ja maisemaan. Hän vakuutti Martille pitävänsä tästä enemmän kuin Hammaslahdesta.
— Ellei olisi niin kaukana muista, en hetkeäkään epäilisi kotiani tälle mäelle perustaa, sanoi hän. — Mahdollista on, että tänne se uusi Mulikka vielä syntyykin, tänne vaaralle, muistoksi siitä Mulikasta, joka sinne vanhaan maahan Lehtovaaran kupeelle jäi.
Synkkä hiljaisuus vallitsi asumattomassa salossa. Ystävykset koettivat päästä sellaiseen varjopaikkaan; mihin vähän tuulenhenkeä kävisi. Hetken levättyään he sitten erosivat. Martti palasi venettä kohti.
Erkki otti maisemista ja auringosta merkin ja lähti jatkamaan matkaansa. Jonkun matkan päässä mäen alla hän yhtyi polkuun, jota lähti seuraamaan. Pimeän tullen hän yöpyi metsään, valiten makuupaikan sellaisen, että voi olla turvassa matelijoilta.
Yö asumattomassa aarniometsässä, yksinään luonnon suuressa hiljaisuudessa on niin valtava, ettei sen vaikutusta voi sanoin selittää. Hiljaisuus on vain harhaluuloa, sillä joka hetki voi erottaa erilaisia ääniä. Whip-poor-will huutaa yksitoikkoista, valittavaa säveljaksoaan ikäänkuin sen olisi vilu tässä yön tukahduttavassa kuumuudessa. Apinalintu päästelee ääniään. Käkikään ei puutu seurasta, vaikka se on laiska kukkumaan. Aamun tullen lintujen äänet moninaistuvat.
Ja kuivuneet oksat katkeilevat silloin tällöin, kun peura tai kauris kulkee purolle juomaan. Hirvikin on vallan yleinen. Pieni puhvelilaumakin voi painautua Delaware-joelle, vaikka se on täällä harvinaisuus.
Suhteellisesti vähän virkistyneenä jatkoi Erkki aamulla aikaisin matkaansa. Koko päivänä hän tapasi vain muutaman intiaanin matkalla pohjoisesta etelää kohti etsimässä mieluisaa asuntopaikkaa sieltä, missä majavannahkojen saanti olisi helppoa.
Suuret vedet näkyivät, mutta kun niiden rannat olivat osittain pahasti meriveden huuhtelemia, kuletti polku suurelle Pohjoisjoelle kiertotietä useita maileja joen suusta ylöspäin. Siellä oli kalliojyrkänteitä, ja vuori kohosi pystysuoraan kuin seinä joesta.
Matalammalla kohdalla oli intiaanien kylä Hobock. Siellä vietti Erkki viimeisen yön. Seuraavana aamuna lauttasivat intiaanit hänet joen toiselle puolelle.
Niin hän tuli matkansa päämäärään, Manhattanille, jonka eteläisessä kärjessä oli Uuden Amsterdamin linnoitus ja kauppakylä.