XIV LUKU.
Ilkeä murha.
Seuraavana päivänä vallitsi suuri vireys Savage'n hevosen johdosta, joka löydettiin kuolleena uurroksen pohjassa. Viiniköynnös, joka vielä pysyi kiinni yhdestä puusta kummallakin puolella tietä, selitti täydellisesti asian laidan. Savage'a itseä ei löydetty; ja hänen viisi toveriansa olivat kaikki paenneet, kukin toistansa peläten ja kukin luullen, että toiset olivat vieneet ja kätkeneet ruumiin. Että murha oli tehty, oli selvä asia, sanoi jokainen; ja niitten, jotka olivat tuumaan vihityt, vaikk'eivät ottaneet osaa sen toimeen panemiseen, oli tuskin vaikea ymmärtää, kuinka se oli tapahtunut, ainakin pääjuonteet siinä; ja Savage'n kumppanien pako vahvisti heitä heidän luulossaan. Yritys ottaa kiinni översti oli ilmeisesti mennyt mitättömäksi, ja suurempi paha, kuin mikä oli aiottu hänelle, oli kohdannut yhtä salaliittolaisista. Kumma kyllä ei kukaan asettanut Servosse'a minkäänlaiseen yhteyteen tämän onnettoman päätöksen kanssa. Yleinen oikeudentunto ja niitten turvallisuus, joita ajateltiin todellisiksi, vaikka ehdottomiksi murhaajiksi, vaati, että joku rangaistaisiin. Joku syyllinen tarvittiin välttämättömästi vakuuttamaan sekä paenneiden että jälelle jääneitten rauhaa ja levollisuutta niinkuin myöskin tyydyttämään yleisen oikeudentunnon luonnollisia vaatimuksia.
Kolme mustaa miestä otettiin siis epäluulon-alaisina kiinni ja vietiin, kun heitä ensin oli rääkätty ja uhattu pakoittaa tunnustamaan, tuomari Hyman'in eteen tutkittaviksi. Kädet piukasti ja monella solmulla sidottuina rinnan eteen ja kyynäspäät vedettyinä taaksepäin selän taa heitä kuljetettiin, kukin ratsumiehen huostassa — sillä välin kuin suuri väkijoukko, kaikki aseissa, seurasi — pitkin sitä isoa tietä, joka Warrington'in ohitse johdatti Squire Hyman'in asuntoon. Vanha Jerry tuli antamaan överstille tietoa kiinnipanosta ja tämä nousi viipymättä hevosensa selkään ja ratsasti oikeuden paikkaan olemaan läsnä tutkinnossa.
Oikeutta pidettiin lehdossa Squire'n asunnon edustalla. Esivaltalainen istui pöydän ääressä hihasillaan ja poltti pitkää ruokovartista piippua, jonka pesä oli tehty siitä tunnetusta savesta, jota Allegany'n vietosten tupakoitsiat väittävät melkein yhtä hyväksi, kuin merenvaha, ja jota connaisseuri,[25] joka pitää suloisesta savusta enemmän kuin kauniiksi värjätystä pesästä, on valmis vakuuttamaan vielä paremmaksikin, kuin tämä ylistetty aine.
Vankeja syytettiin Thomas Savage'n murhasta. Heidät oli pantu kiinni ilman mitään laillista vangitsemisen käskyä, kosk'ei semmoista muodon asiaa katsottu tärkeäksi, sillä he olivat "vaan niggereitä". Syytetyn rikoksen suuruus tosin olisi oikeuttanut kiinnipanoa ilman tämmöistä käskyä; mutta ei kukaan ajatellutkaan asiaa siltä kannalta. Joku semmoinen käsky laitettiin nyt kuitenkin, sillä aina valmis översti Vaughn vahvisti valallansa, että hänellä oli täysi syy uskoa, niinkuin hän uskoikin, että vastaajat … ja … ja … koska he olivat häijyjä ja pahanilkisiä henkilöitä, joita perkele oli riivannut ja vietellyt … maakunnassa, olivat Thomas Savage'n, joka Jumalan ja valtion rauhassa silloin oleskeli siellä, tappaneet ja murhanneet tämmöisiä kohtauksia varten tehtyä ja määrättyä asetusta vastaan, sillä, että olivat sitoneet viiniköynnöksen uurroksen poikki vasemmalla puolella Gray'n kaalamoa Reedy Run'in tykönä samassa maakunnassa.
Polisipalvelia ilmoitti sitten, että hän oli tuonut syytetyt oikeuden eteen ja tutkintoa jatkettiin.
Piirikunnan päällekantaja, joka kiiruimman kautta oli noudettu tutkintoa johtamaan, saapui juuri, kuin nämät ulkonaiset temput olivat päätetyt, ja, vähän neuvoteltuaan översti Vaughn'in ja muutamien muitten kanssa, sanoi olevansa valmis käymään toimeen sekä ilmoitti jotenkin lavealta ja melkoisella kiivaudella, mitä hän toivoi voivansa saattaa selväksi; jonka jälkeen hän rupesi tuomaan esiin todistuksiansa. Nämät olivat: se tunnettu seikka, että tamma oli tavattu ilmeisesti putouksesta kallioille kuolleena; viiniköynnös, joka oli pingoitettu tien poikki; Savage'n hattu, joka oli löydetty uurroksesta ynnä veren jälkiä pitkin raitioita siinä. Nämät teko-asiat, hän väitti, olivat kylläiset todistamaan kuolemaa, vaikk'ei corpus delictiä[26] tuotukaan esiin — kylläiset, ainakin oikeuttamaan syytettyjen vangitsemista. Hän ei ensinkään epäillyt, että ruumis löydettäisiin.
Voidaksensa yhdistää syytetyt rikokseen, hän turvasi siihen tosi-asiaan, että näillä oli syytä pitää vihaa luultua vainajaa vastaan, koska heillä kullakin oli ollut joku riita hänen kanssaan vähän aikaa ennen tapausta. Tämän lisäksi löydettiin kaalamon kohdalla kosteassa maassa muutamia jälkiä, jotka epäilemättä olivat mustien miesten; ja nämät jäljet olivat melkein samankokoiset ja -näköiset, kuin syytettyjen.
Kun toteen-näyttö oli päättynyt, ilmoitti esivaltalainen, että hänen täytyi antaa viedä syytetyt vankihuoneesen; ja kuunteliajoukosta kuului silloin jupina, että parempi ja halvempi keino olisi hirttää heidät johonkin puuhun.
"Jos lähetätte heidät vankihuoneesen", arveli joku, "on tuo kirottu
Bureau[27] laskeva heidät vapaaksi!"
Silloin Servosse astui tyvenesti esiin ja kysyi, eikö syytetyillä ollut mitään oikeutta tulla kuulluksi ja tuoda esiin todistuksia omasta puolestansa.
Suuri hämmästys, johon sekaantui oikeutettu suuttumus, syntyi väkijoukossa, kun tämä esitys tehtiin. Esivaltalainen vastasi, että, hänen luullaksensa, heillä oli — se on, jos he pystyivät mitään todistuksia esiin tuomaan.
Jonka jälkeen Servosse ilmoitti tahtovansa tulla vannotetuksi, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän tiesi Thomas Savage'n murhasta, josta näitä neekereitä syytettiin, vastasi hän tietävänsä, että he eivät murhanneet häntä.
"Tiedättekö tämän omasta personallisesta havainnostanne, översti?" kysyi tuomari Hyman.
"Tiedän, Sir".
"Tahdotteko olla hyvä ja kertoa oikeudelle, kuinka te tämän asian tiedätte?" kysyi piirikunnan päällekantaja.
"Koska, Sir, Mr. Thomas Savage, se mies, jota luullaan kuolleeksi, tänä hetkenä on hengissä ja minun asunnossani".
Jos ukkosen jyskäys olisi kuulunut kirkkaalta taivaalta joukon päältä, he eivät olisi voineet enemmän hämmästyä.
Viimein piirikunnan päällekantaja purskahti nauruun ja, ojentaen kättänsä todistajaa kohden, sanoi: —
"No, Sir, te tuotte meille hyvät uutiset. Mimmoisessa tilassa hän on?"
"Hän on varsin pahasti loukkaantunut; mutta teidän sopisi paremmin kysyä häneltä, mikä syy siihen oli. Hän kykenee pian taikka, jos on tarpeellista, nyt jo kertomaan sen teille. Mieluisammin minä en itse sano asiasta mitään — en ainakaan, jollei hän ole läsnä. Yhden asian voin kuitenkin sanoa: näillä miehillä, jotka olette vanginneet, ei ollut mitään tekemistä sen onnettomuuden kanssa, joka tapahtui hänelle".
"Kaikki oikein!" lausui päällekantaja. "Meidän sopii heti päästää heidät vapaaksi, teidän arvoisuutenne. Minä olen hyvin kiitollinen teille, översti, mutta olisin suonut, että olisitte kertoneet sen minulle, ennenkuin tämä leikki alkoi. Minä luulen, että menettelitte niin, saadaksenne nähdä minun rupeevan narrin virkaan".
"Ei ollenkaan, Sir", kuului vastaus. "Minä en voinut uneksiakaan, että lakimies suostuisi julistamaan ketään syylliseksi murhaan ilman että kuolema näytettiin todeksi".
"Sh—!" lausui päällekantaja, sitten pannen kätensä huulillensa ja nojautuen eteenpäin aivan likelle kanssapuhujansa korvaa, hän sanoi kuiskaten: —
"Ettekö ymmärrä tätä, översti? Mihin nämät miesraukat olisivat joutuneet, jos heitä, näin syytettyinä, olisi päästetty irti ennen teidän todistustanne?" Hän katsoi ympärillensä ja sanoi sitten ääneen hyvin pontevasti: —
"Ei tarvitse minkään hengen tulla kuolleitten luota kertomaan meille tätä, lord'ini. Eh?"
Sitten Squire käski heidät kaikki ottamaan pienen ryypyn hänen kanssaan. Karafiini laseineen ja sokuri-rasia, jonka suusta puolikymmentä lusikkaa pyrki esiin, asetettiin pöydälle, ja koko ihmisjoukko pyydettiin ottamaan osaa. Ämpärillinen vettä ja kurpitsin-kuorinen malja tuotiin, ja jokainen toimitti itsellensä omena-viinaa, sokuria ja vettä. Äskeisiä vankeja ei unhotettu. Kun heidät oli päästetty köysistänsä, tuomari itse kaasi heille jokaiselle aika ryypyn ja toivotti heille onnea heidän pelastukseensa. Muutos näennäisen kovasta julmuudesta sääliin ja hyvän-suontiin tapahtui silmänräpäyksessä ja oli Servosse'n mahdoton käsittää.
Se tylsä, stoalainen välinpitämättömyys, joka oli ollut omituinen vastaajille edellisten lakitemppujen kestäessä, oli muuttunut suureksi kummastukseksi, kun "tuo Yankee-översti" oli ilmestynyt. He olivat silmät selällään kuunnelleet hänen lyhyttä todistustansa ja kun heidän köytensä olivat poikki leikatut, he eivät ilossansa odottamattomasta pelastuksestansa ollenkaan muistaneet äskeistä pahaa kohtelua. Kun siis Squire tarjosi heille ryypyn ja ystävällisillä sanoilla onnitteli heitä heidän vapaaksi pääsemiseensä, kukin heistä tyhjensi, ujosti irvistellen, viinalasinsa ja sanoi hartaasti: "teidän onneksenne, Master!"
Ainoa ikävä seikka tässä tilaisuudessa oli, että yksi mustien miesten vaimo, joka isoilla surun huudoilla tuli paikalle, tahtoi, kun asiat kiireesti selitettiin hänelle, välttämättömästi heittäytyä polvillensa Hullun eteen ja avuttomien pikku lastensa nimessä kiittää häntä siitä, että hän oli pelastanut heidän isänsä tulemasta hirtetyksi ilman lakia ja oikeutta "juuri sitä varten, että hän oli niggeri".
"Ihmis parka ei ymmärrä sen paremmin", kuten Squire puollustavaisesti ilmoitti Hullulle.
Tähän muistutukseen Hullu vastasi: —
"Ilmeisesti ei". Joka vastaus jätti hyvän tuomarin suureen epäilykseen siitä, mitä sillä tarkoitettiin.
Mr. Thomas Savage jäi Warrington'iin siksi, kuin hänen vammansa olivat parantuneet. Moni hänen ystävistänsä kävi häntä tervehtimässä ja tahtoi hyvin hartaasti tietää syytä hänen vahingoittumiseensa. Hän sanoi vaan vähän uuden naapurinsa katon alla ollessaan, mutta sieltä lähdettyään ei salannut asiaa, vaan, kumma kyllä, rupesi siitä alkaen mitä lujimmaksi Servosse'n ja hänen perheensä ystäväksi.