KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Heimo. Wasili Petrovitsa, hopeahetuleinen nuttu päällä, oksainen katajasauva kädessä ja naisten yömyssy päässä.
Wasili (pudistaa sauvaa kulissien taakse.) A kah! kyllähän miä, tottaah Jumalait, teillen kunnoh kyytii näytään, soatanan katuuhkoiraat! Ettenköpähän työ, sen rumahiset, soata hiljahisen miehen käytää rauhaas. — Ahpa, pyhä veli, näinköpähän tahtoisiit minuul ollaah avuullinen. Noipa katuuhkoiraat viskoivat heposen kakaroit mua vasten kuonoo.
[Kun Laukkuryssät Suomalaisten keskuudessa eivät koskaan puhu omaa kielimurrettansa, vaan melskaavat tavallista suomea sekoittaen kaikkia murteita yhteen, niin olemme tässäkin tehneet samoin katsomatta siihen, ettei semmoinen kirjoitustapa näytelmissä ole esteetillistä.]
Heimo. Mitä? Näenkö oikein? Olethan Wasili Petrovitsa Aunuksesta!
Wasili. Kutama? Olooko taa mahoollist? Oloottenkohan hierraah Heimoo Hielsinkist, jonkapa kanssah soan pakissa muuan kunniaan sanah? A kas, olommapahan myö usehin kauppoa tehnehet keskenäämmä.
Heimo. Ja jos oikein muistan, niin on minun vielä kymmenen ruplaa sinulta saamista.
Wasili. Kah pustekkii; kyllähpähän työ nyt muistaatten toin aivaan vääriin.
Heimo. Enpä ollenkaan, sillä onhan minulla velkakirja.
Wasili. Seälipähän mua! Kustapahan miä nyt noi tienkaat ottaisim. A kas oloonhan markaaton miesi. Eipä minuul oo penniikänä. Kah, kaikki oloo männyh.
Heimo. No, mitä sinulla sitten täällä on tekemistä?
Wasili. A Herraah Jumalaa! Wieläpähän miä tahtoon muuan kertah Pitterii nähtää, ennenköpähän kuoloo, as jospahan siellää olis mahoollist soataa viel parkymmentö markkoa. Oloonpahan käynyh jalvoin taat pitkeä matkoa hamast Arinkankelist soakka Sortahvalaan kaut ja poikkeisiin tänneh Käkihsalmieen; Jumalait, kah, oloopahan toi aivan tottah. Moallapa miä tein kauppoa taloonpoikiin kanssah, jotkapa olooh mua kohtoan kuvaat mieheet, jopahan tavasta piilottuivat mua, kuinpa nimitmiesi tuli läheellen taloo, niinkuin esmierkiiks Joakkimoas. Taloon tytyillen kaupihtiin miä toas nuppiniekloi i vanhoillen mutsuillen markkulmii, kanviärttii, jernastestamenttii, soatanan pierkoa, neuluu, naskalii, turkinpippurii i nuin etespiein.
Heimo. Taisitpa tehdä hyviäkin kauppoja?
Wasili. Luuliinpahan, kuin partaan syyhys, kaupaat rotsii, a kuin ei rotsinutkana. Huonoot kaupaat sain. Enpähän petakkoakana oo soanuh. Hiitoolassapa mua ryöstettihin, kaikkipa laukku vietihin.
Heimo. Waan mitä tuo pukusi merkitsee?
Wasili. Kiessuus mua varjelkuon voan ei ketäkänä muitaa; kas, kaikkipahan vanhaat voatteheet ovat poisi ryösteetyt. Taanpa jentriikän ostiin Pitteris olessan ereält komentiialt, joka suurehes tiaahteris siellää sanoi olleheen poliismaisteri "Revissuori" tiaahterikappalehtaas, jossapa näytetäh kutenpa virkaamieheet ottoavat lahjoi vastahan.
Heimo. Käypikö poliisimestarikin siellä naisten yömyssy päässä?
Wasili. A piäppähän suus kiini, kas miäpä tuimiistuun! Niäs, ilmaa puhaalti lakkiin, minuun istuessan taloonpoiaan rattahil. Toipahan oli rumaah ilmati i olipa lakkiin uus, kunka juur olin miä Sortahvalaasta ostaanu. Ah, voinenpahan miä vannoo teillen, ettäpä minuul olooh tapahtuunu paljon kovii onnii taal perkeleheen matkaal; noistpa voisih syntyvä kokoh kirjaa. Kuuleppahan, pyhä veli, jospa korvaanneh sitämä siiteä, kas, miäpä kerroon teillen kaikki, koin kerroonkin.
(Lauletaan kuin: Jussi meni kaupunkiin.)
1.
Hiitolahan sammoisiin
I mieliin, kieliin hoastoin,
Piruun pierkoa kaupihtiin,
I mutsuilt tienkaat roastoin.
Taloonmies,
Sorttah ties!
Pihkaaks pierkaan keksih;
Tuimiistuip' heän, Herrah Kies!
Taast niin tuliseksih.
2.
Kylläh koitiin selitteä:
Olooh köyhii vuosii,
Piruu myös syö jäkeleä,
On pierkai toistaa kuosii.
A kas, heän
Syömesseän
Kostoo mullen kantoi,
Nimitmieheel kielimeän
Mutsuns juossaa antoi.
3.
A kun yölläh roikkosiin,
Tul nimitmiesi luoksi,
Miä kun juurih heräisiin,
Niin laukkuun luo toi juoksi.
Rauhaassain
Rahillain
Lojuin taahan asti,
Kaapasinpa karkkuun vain
Oikein nupiasti.
4.
Juoksiin mehteän nupijoan
Miä ilki-alastonnah,
Peällän olih särkki voan
Muut kaikki sai toi konnah,
Onneksem
Kanssan vein
Höysyt i taan takin;
Miä kun siitten mattoa tein,
Tuulispie vei lakin.
5.
Heimo.
Onnes kova ollut on,
Käyt kovin sääliks mulle.
Kun nyt olet lakiton.
Niin hattu hanki sulle.
Niitä saa,
Näen ma,
Hattumaakarilta.
Hattu pukus kaunistaa,
Näytät bojarilta.
6.
Wasili.
Kah, kunp' ei oo penn',
Niin kuk toin ostoa jaksaa.
Heimo.
Siitä mitä vaatii hän,
Sen tahdon minä maksaa.
Wasili.
Walheet lie?
Heimo.
Tästä sie
Saat kakskymment' markkaa
Wasili.
Kuvaan mies heän, soakulj vie!
Auttoa Wasil parkkaa.
A kas, toi herraah oloo aikaa molotsaa, a heän on molotsaa. Woan kuulkoattenpahan, kunhan uotaatten kotvaasen aikoa, kylläpähän miä vielää muistaan.
Heimo. Suorittaako muistat? Sitä en juuri luule.
Wasili. A kuin muistaan.
Heimo. Mitäpä tuosta. Mutta oletko ennen ollut Käkisalmessa?
Wasili. Enpähän miä taal oo milloonkana olluh, enpä maisin enkä vesimatkoin, kuinpahan en tahtoo sekota massinoihik, koskahpa höyryy oloo kuni ruuvinvoimaah, i soattah tärähtykseel särehteä ilmahan.
Heimo. No, koska et ennen ole täällä ollut, niin näet jotain kummaa. Sinä tulet näkemään kuinka kohteliaasti kaupunkilaiset tulevat sinua ottamaan vastaan, niin kohteliaasti, ettei koskaan ole sinulle vielä semmoista tapahtunut.
Wasili. Taivahinen Herraah mua varjelkuon. Kutama toi tahtoop sanoo?
Heimo. Sinä siis et ollenkaan näy tietävän, kuinka kovin mieltyneet tämän kaupungin asukkaat ovat sinun suuren isänmaasi kansaan!
Wasili. Kah, kutama työ minuul pakitsetten?
Heimo. Kylläpä kohta olet sen näkevä. Jos täällä ammutaan kanuunilla, niin tapahtuu se sinun kunniaksesi.
Wasili. A kuin en siitääh sitämä sortti! Kas, miäpä varoon kalunan ampuumist.
Heimo. Jos kaupunki tulee tulilla valaistuksi, jos sinua kummarretaan j.n.e., niin älä siitä ole ihmeissäsikään, sillä kaupunkilaiset tekevät sitä, jos ei juuri miksikään raha-ansioksi sinulle, niin kuitenkin sinun kunniaksesi.
Wasili. Ah, Herraah Kiesus siunaatkuon; kutenpahan nyt silmät oloo keäntynyh? Kah, muutaamis seuvuis oloo rahavas tahtoonuh mua hirtehen roikkumahan hilataa, a taalla….
Heimo. Waiti nyt! Minä kuulen kansaa tulevan. Minä en voi sinulle enempää puhua. Älä ole minua tuntevinasi, minä en myöskään ole sinua tuntevinani.
Wasili. A kah, pyhä veli, äläppähän jätaä mua! Jopahan mua tärisytteä toi kunniah-iloo. Herraah kultaa, kuulkoappahan muuan pakinah. Kun eihän voan toi olis loihoonkonstii. Kah, kukapaha ties loihtuuvat mua karjunks.
Heimo. Ole huoleti ja luota minun apuuni, jos tämmöistä tulet tarvitsemaan.
(Menee hattumaakarin puotiin.)
Wasili. A kas, heänpä jo oloo pois. Kutama tuloo minuun tehtää? Noh, oloopahan heän kuvaan mies, eipä heän minuul pahoa suo. Woinenpahan, kah, siitääh komentiiaa siis hamahan loppuhun soakka, ehkäpä tuost hyvöö rotsii.