NELJÄS KOHTAUS.

Niilo. Wiljakainen.

Wiljakainen. No, hyvää päivää, maisteri Heimo! Wielähän te olette täällä Käkisalmessa. Suvaitsetteko mitä?

Niilo. Suvaitsenko mitä? Oi, teidän puodissanne on hyvin paljon kaunista tavaraa, paljon, jota mieleni tekee!

Wiljakainen. Koko puotini on tarjolla. Mitä pitää olla? Pyöreääkö hattua, vai silkkihattua? Wai kenties haluatte uusia kesälakkeja aivan Pietarin muotia?

Niilo (ajatuksissaan) Waan kuulkaa, osaatteko selittää arvoituksia?

Wiljakainen. Kyllä, jos vaan ne eivät ole aivan vaikeita.

Niilo. Saappa nähdä, näinköhön arvaatte mitä puodistanne kernaammin haluaisin omakseni.

(Sävel: Flikka kaunis suloinen.)

Akkunaan kun käännän pään —

Wiljakainen (juoksee puotinsa akkunan luo, katsoo sisälle ja lausuu jälkeen muistostansa).

"Akkunaan hän kääntää pään" —

Niilo.

Sieltä satun näkemään —

Wiljakainen (lausuu jälkeen muistostansa).

"Sieltä hatun näkee hän" —

Niilo.

Mi on liljaa valkeampi,
Muita kaunihin.

Sill' on suuret silmät kans,
Kullasta on kiehkurans,
Järkeä ja ymmärrystä
Ne ne verhoaa.

Wiljakainen.

Herra, kyllä arvannen,
Tänne kohta tuon mä sen.

(Menee puotiinsa.)

Niilo.

Mitä hän nyt tarkoittaapi,
En voi käsittää.

Wiljakainen (tulee valkea hattu kädessä).

Tässä, tässä nyt se on;
Tää sai vasta palkinnon,
Kun on liljaa valkeampi,
Muita kaunihin.

(Näyttää hatun huokureikiä.)

Sill' on suuret silmät kans.

(Näyttää keltaista hatunnauhaa.)

Kullasta on kiehkurans.

(Panee hatun Niilon päähän.)

Järkeä ja ymmärrystä
Nyt se verhoaa.

Niilo (ottaa hatun päästään ja katselee sitä.) Paha kyllä, että nuo runolliset vertaukset sopivat samalla kertaa useampaan kappaleesen.

Wiljakainen. Mitä te nyt tarkoititte? Enkö minä ole oikein arvannut? Kyllä kaiketi; sillä mahdotonta on erehtyä noin selvästä arvoituksesta. Pitäkäätte vaan se hattu! Se kaunistaa teidät ja sopii päähänne, niinkuin olisi mitan mukaan tehty.

(Panee hatun jälleen Niilon päähän.)

Niilo. Niinkö luulette? (Wähän aikaa mietittyään, huoaten.) Waan mitä se maksaa?

Wiljakainen. Kyllä se on vähintäin kolmenkymmenen markan arvoinen, ja vaikka minun oma veljeni pyytäisi sitä, niin ei hänkään saisi halvemmasta. Waan yhtä kaikki. Koska te olette minulta jo niin monta hattua ostaneet, niin voittehan ikäänkuin tuttavuuden puoleen saada se kahdestakymmenestä viidestä markasta; enhän minä viidestä markasta välitä, kunhan vaan muuten hyvä kauppa syntyy.

Niilo. Katsokaa, minulla on tässä kahdenkymmenen markan seteli. (Itsekseen.) Jumala paratkoon, lienee jo viimeinen! (Ääneensä.) Jos myytte tuon hatun minulle tähän rahaan, niin ostan vielä senkin.

Wiljakainen. No, olkoon menneeksi tuon kauniin setelin vuoksi ja sitten on hattu teidän. Tuhannen kiitoksia. Jos vielä edeskinpäin tarvitsette apuani, niin kääntykää vaan puoleeni. (Tahtoo mennä, vaan palaa takaisin.) Waan kuulkaa vielä sananen. Minun tapani ei ole olla uteliasna, mutta suokaa anteeksi jos kysyn, mitä te oikeastaan niin monella hatulla teette? Itse asia ei minuun kuulu, mutta mieleni tekee niin kovin tietää.

Niilo. Mitä minä niillä teen? — Minä ostan niitä sen tähden, että — että — että minä olen mielitehtoinen.

Wiljakainen (hämmästyksissään). Wai herra on mielitehtoinen —

Niilo. Niin, minä mielin hattuja, se on, mieleni tekee hattuja.

Wiljakainen. Hattuja? Sekö se olikin vaan? — Herra Jumala, löytyypä noita mielitehtoisia monta sorttia. Mainittu sortti on kuitenkin kaikista viattomia; se on aivan varmaa. — No tuhansia kiitoksia, jääkää terveeksi! (Itsekseen.) Hän on siis mielitehtoinen, se tahtoo sanoa: mielipuolinen.

(Menee.)

Niilo (yksinään). Aika tuhmasti teinkin nyt. Jos ei vekseli tule, niin olen mennyt mies.