WIIDES KOHTAUS.
Niilo. Heikki.
Heikki (katsoo ympärillensä). Minun toverini ei näytäkään olevan täällä, mahtanee siis olla kammarissansa.
(Tahtoo mennä kestikievarihuoneesen.)
Niilo. Heikki hoi! minnekkä matka?
Heikki. Herra Jumala! Sinäkö olitkin? Todellakaan en tuntenut sinua. Mitäpäs nyt? Johan taas olet ostanut itsellesi uuden hatun.
Niilo. Onko sulla kirjettä?
Heikki. Kirjettä? Ei tuon enempää mitä kädessäni näet.
Niilo. Ei kirjettä! Ei vekseliä! Pahuus vieköön.
Heikki. Oletko taas ostanut hatun?
Niilo. Mitä se sinuun kuuluu?
Heikki (pilkallisesti.) Minun täytyy sanoa, että se on hirveä tapa, johon olet kiihkostunut. Kylläpä varoitetaan nuoria miehiä kortinlyönnistä, juomisesta ja naisista, vaan unhotetaan sitä vastoin varoittaa vaarallisimmasta himosta. Jospa minä jolloinkin tulisin papiksi, niin saarnaisin seuraavalla tavalla: (saarnaten) Lyö korttia niin paljon kuin mielesi tekee, juo niin paljon kuin mielesi tekee, armastele niin paljon kuin mielesi tekee, vaan lupaa pyhästi vannoen, (kovemmalla äänellä) ett'et osta useampaa kuin yksi hattu vuodessa.
Niilo. Waikka olen kovassa pulassa, niin en voi kuitenkaan olla nauramatta. Luulenpa, että sä et ole oikein viisas.
Heikki. Niinhän aina rakastuneet ihmiset luulevat viisaista, kun nämät antavat heille hyviä neuvoja. Ajattelepas, alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo. Samoin himojenkin laita. Ensin ne kasvavat huomaamatta, vaan sitten ne paisuvat niinkuin nuoskalumessa vierivä lumipallo. Jos ei niitä jo ajassa tukehuteta, niin vievät ne päin helvettiin, niinkuin tuo kirottu hattuinhimo on sinulle tekemäisillään.
(Laulaa säveleellä: Ei ole ajat, niinkuin oli ennen.)
1.
Harmiksi pistää alkavi jo mulle,
Mikäpä viimeinkin lopuksi tullee.
2.
Hattuja meillä on jo kolmetoista,
Seitsemän lakkia, tees tili noista!
3.
Kaikk' katukoirat pilkkaavat jo meitä.
Hiitehen siis sinä hattusi heitä.
4.
Paljon myös niiden rahtipalkka maksaa,
Kumpiko meistä sen suorittaa jaksaa.
5.
Parhain siis ollut oisi niittä olla,
Kuin kiristupahan veloista tulla.
Niilo. En taida parempaa vastausta antaa saarnoihisi kuin seuraavan:
(Laulaa säveleellä: Wuonna kuusikymment' kuus).
1.
Etpä käsittää sä voi
Sydämeni vaivaa, oi!
Kun vaan puotiin katson ma,
Mielein tekee hattuja.
2.
Kun näin eilen semmoisen,
Katos rauha sydämen,
Jos mä kävin, haastelin,
Hattua vaan muistelin.
3.
Saakur soikoon, huudahdin,
Se mun saada pitääkin!
Waan kun ostetuks sen sain,
Rauh' ei tullut rintahain.
4.
Tänäin juur, kun tahdoin ma
Murhettani haihduttaa,
Hatun näin tään valkoisen,
Paisui vaiva sydämen.
5.
Näin nyt mietin: hattu tuo
Mulle varman onnen suo,
Kun se päätäin kaunistaa,
Sydämein myös rauhoittaa.
6.
Saakur soikoon, huudahdin,
Se mun saada pitääkin!
Waan kun ostetuks sen sain,
Rauh' ei tullut rintahain.
Heikki. Kas niin, johan nyt olet kovin syntiin paatunut! Enpä olisi voinut luullakaan, sinun vielä niin pitkälle joutuneen. Nyt en enää tahdokaan juurtaa sanojani sinuun, sillä kun himo on jo kerran niin suureksi paisunut, että — —
Niilo. Kyllä arvaan, mitä aiot sanoa.
Heikki. Mistä sen arvaat?
Niilo. Minä olen lukenut tuon saarnasi Granfeltin siveysopista. Kas, tässä; (ottaa hatun päästänsä ja antaa sen hänelle) ota veikkoseni tämäkin ja pane se toisten joukkoon ja käske pojan tuoda minulle matkalakkini.
Heikki. Oh-hoh! Nyt meillä on jo kokonaista kolmetoista hattua. Kun asetan ne kaikki päälletysten pöydälle, niin syntyypä niistä koko tonttu; yksistään jo tämäkin voisi pimeässä peljästyttää ihmisen kuoliaaksi.
(Heikki menee.)