SEITSEMÄSKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset. Niilo. Heikki.
Niilo (Wasilille). Suokaa anteeksi, herra kauppaneuvos, että minä häiritsen teidän iloanne. Waan te olette solvaisseet minun kunniaani pahimmalla tavalla. Koko tämä kansanjoukko, joka on ollut läsnä silloin kuin te kunniatani loukkaisitte, huomatkoon myöskin kuinka karvaalta teidän solvauksenne on minusta tuntunut ja laittakoon niin, että te pyydätte minulta anteeksi.
Wasili. A kutama soakureit! Kah, enpähän miä oo koskahan nähnyh teit minuun silmiin ies.
Niilo. Minä olen kirjoittanut teille kirjeen, ja sen sijaan kun teidän piti kirjallisesti vastata siihen, olette te kaikkien läsnä-ollessa lausuneet sen sisällön ja antaneet toverilleni rahaa minulle tuotavaksi. Minä en ole mikään kerjäläinen, herra kauppaneuvos, minulla on itsellänikin omaisuutta ja tahdon jonakin päivänä maksaa teille velkani takaisin. Suokaa anteeksi jos minä annan teille hyvän neuvon: Ei se ole kylliksi, että hyviä töitä tehdään ja lähimmäistä autetaan, mutta sitä pitää tekemän myöskin lämpimästä sydämestä eikä mistään loiston- ja kunnian-himosta, niinkuin tavallisesti teidän arvoisat herrat ja rouvat tekevät köyhiä auttaessaan.
Miettinen. Mikä hävyttömyys!
Sopanen. Mikä näsäviisaus!
Tikka. Oletteko te järkeä vailla?
Niilo. Minun herrani, ei minkäänlaisia solvauksia saa tulla kysymykseen! Kyllä minä taidan niihin kunnon vastauksen antaa ja muistakaatte varsinkin te, joka käytte virkapuvussa, että olette velkapää, jos ei muuten, niin oikeuden kautta, pyytämään julkisesti minulta anteeksi solvaussanoistanne. (Miettinen vetäytyy äimistyneenä taaksepäin. Niilo pnhuu nyt Wasilille.) Minä tuon nyt kolme noista teidän sadanmarkan seteleistänne takaisin. Paha kyllä, että tulin jo yhden särkemään tarpeisini; näin asiain laidan ollessa, ei minun olisi sitä pitänyt tekemän, eikä se tapahtunutkaan mistään pakosta ja rahanpulasta; sen minä tein erään anomuksen vuoksi, jonka eräs nais-ihminen, jota sydämestäni rakastan, teki minulle. Rakkaus, joka välistä saattaa tekemään suurimpiakin rikoksia, on saattanut minunkin tekemään tämän tuhmuuksen. Tässä on nyt kolme teidän seteleistänne, ottakaa ne takaisin ja viime sadasta annan minä teille tämän velkakirjan, jolla voitte saada rahanne pois sedältäni Heimolta Helsingissä, kyllä hän rehellisesti tuon vähäpätöisen summan teille suorittaa.
Wasili. A kah; enpähän miä tuost velkaahkiriaast välitäh, kunpahan voan annaat nui sataah markaan seteliit takaisih.
Niilo. Olkaa vaan niin hyvä ja ottakaa vastaan niin hyvin toinen kuin toinenkin.
Wasili (itsekseen). Kah, juhtakaik. A, voinenpahan noi sataah markkoa ihteekkin käytteä.
Niilo. Olkoon nyt tämä teille opetukseksi, että te toisen kerran käytätte itseänne sivistyneemmällä tavalla, jota kuitenkin voipi odottaa teidän arvoiselta mieheltä.
Wasili. Meäh helveehtihin, siä perkeleheen musikkaah! Ka, kustapahan miä tiesiin, ettäh sinuun rahaa-rukouskirjaas olih salahvehkoa.
Niilo. Miten? te kutsutte kirjettäni rahan-rukouskirjaksi!
Wasili. A kah, miksipähän sitämä kuhtuisiin? Eipähän toi oo ainooh. Kokooh minuun kamorkkaan olooh täyneän semmohisii rukouskirjoi.
Niilo. Te luultavasti ette taida kieltämme, koska te käytätten sanoja, sivistyneessä maassa vallan sopimattomia.
(Laulaa säveleellä: Honkien keskellä mökkini seisoo.)
1.
Luokaatte, vieras, nyt silmänne noihin
Saarihin ihanaisiin Suomenmaan,
Näetten, lehtoihin kuin koreoihin
Lentävi ilolinnut riemuissaan.
La, la, la, la, laa
Heidän te laulua kuunnelkaa.
2.
Kuulkaatten kuin sävel soi satakielen,
Laaksoja heleästi raikuttain;
Oi! miten siell' lumoaapi hän mielen,
Taivahan sinikantta kaikuttain.
La, la, la, la, laa
Häitä te kieltämme oppikaa.
3.
Kuulkaa myös, hän miten laulavi teille
Luonnosta ihanasta Suomenmaan.
Maan tämän Luojamme lahjoitti meille.
Kukkana sitä täällä hoidetaan.
La, la, la, la, laa
Nuppuna vielä se rusoittaa.
4.
Waan kun se valohon kerran saa tulla,
Wielä se koreammin heloittaa.
Tarhurein' itse me tahdomme olla,
Polkea sit' ei koskaan vieras saa.
La, la, la, la, laa
Terve nyt sulle, sä Suomenmaa!
Wasili. Kah, perkeleheen sopakkah, ku kukuuh taassah kuin käkih, a kuin en miä mitääkänä ymmäärräh.
Niilo. Mutta luulenpa, että, vaikka te ette mitään ymmärrä, niin on tämä kokoutunut kansa kuitenkin sen ymmärtänyt, ja onhan siinäkin kylliksi.
(Tahtoo mennä.)
Sopanen. Jätämmekö asian sillensä?
Tikka. Ken tohtii soimata komersiraatia?
Wasili. Kah, sitämä miäkin pakissa tahtoin.
Tikka (Niilolle.) Seisahtukaapa, herraseni! Minä en suvaitse, että joku loukkaa minun huoneessani hänen ylhäisyyttänsä komersiraati Petravitsaa.
Sopanen. En minäkään!
Miettinen (vetäen miekkansa). En minäkään!
Wasili. A kas, en miäkänä!
(Juoksee Miettisen taakse.)
Heimo (astuu esiin). En minäkään, sillä minä olen luvannut suojella Wasili parkaa.
Niilo. Mitä näen? Kas setäni! Te täällä?
Heimo (antaen Niilolle kättä). Wanhaa sydäntäni riemastaa, Niiloseni, kun näen sinun tuossa vihan vimmassa kunniasi sortamisesta. Tämä seikka yksinänsä on ollut kylliksi lepyttämään minun sydäntäni niistä huolista, joita sinä olet minulle kevytmielisyydelläsi tuottanut. Mutta rakkaushan se on, joka on sinut siihen saattanut; sentähden en tahdokaan nuhdella sinna. Ja lohdutukseksi tahdon myöskin sanoa sinulle, että ne rahat, jotka Wasililta sait, olin minä, kirjeesi luettuani, antanut hänelle ehdolla, että hän ne sinulle Heikin kautta toimittaisi.
Niilo. Setä kultani! Minä häpeilen!
Heimo. Ne setelit, jotka Wasili sai, saapi hän omanansa pitääkin.
Wasili. Ai, hierraah Heimoo kultaa! Heimoo kultaa!
(Syleilee Heimoa.)
Tikka. Mitä hittoja? Ottaako komersiraati vastaan tuon lahjan?
Wasili. A kah, pyhää veli, niinpähän toi kommersroali teköö! Kas, oloonpahan miä köyhääh miesi, i eipähän jokaah päivää semmohist onnii minuullen raukaallen satuuh, että kolme sataah markkoa moantielt löytään.
Muutamat. Mitä? Onko hän köyhä mies?
Heimo. Loppukoonpa nyt komediia! Kunnioitettavat herrat ja naiset! Tämä mies, jonka minä hyvin hyvästi tunnen, on Wasili Petrovitsa Aunuksesta ja kulkee laukkuryssänä talosta taloon tavaroitaan kaupitellen.
Kaikki. Mitä hittoja!
(Melua ja nurinaa.)
Wasili. Hiljoah! hiljoah, pyhäät veljeet! Kas, ensinpähän asioa tutkihtahan i siitten miestääh mutkihtahan.
Muutamat. Hiljaa nyt! komersiraati tahtoo selittää meille kaikki. Antakaa hänen puhua.
Wasili (kun nurina on hiljennyt.) Pyhäät veljeet, kah, miä soan kiitteä hyvööst kostiist i nyt tahtoonpah pariissoaks totistoah herraah Heimoon sanoi tosiiks…
Kaikki. Hiljaan, komersiraati haastaa!
Wasili. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän en ainoasti kaupihtek soatananpierkoa, kanviärttii, jernastestamenttii, neuluu, naskelii i muit semmohisii, a miä myösi vaiheetan vanhu harju uusih harjuksihin i veivoan moamoukkii, mutsui, poikahprihatsui i likkahtussinkoi i kekriin kaikki tienkaat heiltääh poisih. Kah, pyhäät veljeet, miäpähän oloon rieppuhuryssää Arihkankelist…
Kaikki. Tuo sen korvettava! Kylläpä tuo sen saatana saapi nahkoinensa karvoinensa maksaa meidän turhat vaivamme!
(He piirittävät Wasilin kohotetuilla sauvoilla ja nyrkeillä.)
Wasili. Jumaal vuoks, hierraah Heimoo! auttakoa, auttakoatten Wasil parkkoa!
Heimo. Olkaatte hiljaa, ystäväni! Sallikaatte minun puhua! Eihän teillä ole syytä olla vihoissanne Wasilille! Eihän hän ole muuta tehnyt kun kutsunut itseään Wasili Petrovitsaksi, joka toden todella onkin hänen nimensä. Eikä häntä voi syyttää siitä, että te olette erhettyneet, joka helposti täällä Käkisalmessa tapahtuukin, kun kutsutte, muukalaiskielen taidostanne ylvästellen, kaikkia isän nimellä, ettekä ollenkaan muista Suomalaista sananpartta: "onhan monta Mattia maailmassa". Tämäpä juuri onkin tehnyt, että kun kuulitte hänen nimensä olevan Wasili Petrovitsa, olette luulleet hänen olevan jonkun saman nimisen rikkaan kauppaneuvoksen Moskovasta. Huhu tuommoisen rikkaan kauppaneuvoksen tulosta on siis pettänyt teidät pahan päiväiseksi. Waan asiaa parantaaksemme, tahdon minä puolestani, jos minun suinkin mahdollista on, kääntää kaikki parhain päin, ehdottaen teille yhden asian mietittäväksi.
Miettinen. No, mimmoinenkan tuo asianne on?
Heimo. Ensiksi tahdon minä tietää, tahtooko mestari Wiljakainen suostua hänen tyttärensä ja veljeni pojan avio-yhdistykseen? Nuo nuoret rakastavat toisiansa.
Wiljakainen. Tahdonko? Eihän tuosta sen enempää puhumista. Leena!
Heimo. Niilo! (Niilo ja Leena ottavat toisiaan käsistä kiinni.) No niin, nyt tahdon minä ilmoittaa ehdotukseni. Te kaikki olette kokoutuneet juhlallisuuteen; älkäätte laskeko sitä männikköön menemään! eikä se menekään. Minä tahdon korottaa tämän päivän juhlallisuuden pitämällä tanssipidot Tikan huoneissa; sillä olisihan sääli, jos hänen hankkimansa juhlaherkut menisivät mitättömiin. Saanenhan siis kunnian kutsua kaikkia herroja ja naisia pitoihini.
Tikka. Tuopa oli saakurin lystiä! Kaikki on jo valmiiksi varustettu, jopa itse soittajatkin ovat läsnä. Nyt voimme siis kuitenkin valaista ikkunat kynttilöillä ja käskeä sotamiesten valleilta kanuuneja paukuttamaan.
Heimo. Tehkäätte vaan pidot niin loistaviksi kuin mahdollista ikäänkuin tuo mainion rikkaaksi huudettu kauppaneuvos olisi läsnä ja katsokaatte, ettei mitään puutu. — (Niilolle) No, mitä sinä arvelet? aiotko ylihuomenna jatkaa matkaasi Wenäjälle.
Niilo. En, setä kulta, sillä nyt on minun mahdotonta jättää oma maani.
Heikki. Niilo, mietipä ensin tarkoin mitä sanot. Etkö tiedä, että se on Parisin muotia matkustaa morsiamen kanssa omasta maasta pois kohta kihlauksen jälkeen. Ja hyvinhän tuo sopisikin, että vaimo-ihminen olisi kolmantena runojen kerääjänä; silloinhan saisimme koko joukon rakkauden lauluja.
Heimo. Minä puolestani katson parhaammaksi, että kihlauksen jälkeen seuratkoot kohta häät.
Niilo. Sepä minunkin ajatukseni on.
Heimo. Ja parin viikon jälkeen, kun kuulutus on tapahtunut, vietämme häät ja matkustamme sitten nuoren rouvasi kanssa Helsinkiin.
Heikki. Ja juomme nuorikon maljaa Kaisaniemellä.
Heimo. Hyvät herrat, ottakaa kukin kainaloinen kananne; nyt alkaa kohta tanssipidot.
Wasili. A kah, pyhäät veljeet, miäpä aloohtaan tantsihleikiit. Mutsuut i koreet likat! kukama teist tantsuup minuun kanssah?
(Käypi kaikkia naisia kumartamalla pyytämässä kanssansa tanssimaan
vaan palaa, rukkaset saatuansa, tanssikumppalitta takaisin.)
* * * * *
LOPPULAULU.
(Säveleenä Walssi: Älskvärda flicka för dig huru gerna.)
Huomaa: Walssin 4 säettä laulettua uudistetaan ne laulun värssyjen 5:stä säkeestä alkavilla sanoilla, jonka perästä vasta Kööri laulaa valssin sävelten 5:stä säkeestä sen loppuun saakka seuraavilla sanoilla.
Kööri (alkaa).
Ilotansseihin,
Ilopitoihin
Kukin kutsukoon
Sekä ottakoon
Oman kultans nyt,
Jot' on lemminyt,
Kun on juhla nyt suur,
Mit' ei ain' ole juur.
Kas, vierahat,
Nuo armahat,
Tään riemun he suurimman toi.
Oi, verraton
Se onni on,
Kans kullan kun tanssia voi!
1.
Heimo.
Ystävä kullat! jo taas valo voitti,
Kaikki nyt selväksi tullunna on.
Riemulla suurella päivämme koitti,
Riemulla suurella laskekohon!
Tikka.
Herrat ja naiset! te kiiruhtakaatte
Kaikki mun huoneesen' täältä jo pois!
Sielläpä reuhkana olla te saatte,
Maskraadin jälkehen tanssia vois.
Kööri.
Ilotansseihin j.n.e.
2.
Niilo.
Kohtapa tanssin mä kultani kanssa,
Johon mä miellyin, kun vaan hänet näin.
Leena.
Mut varosasti sä kuitenkin tanssaa!
Lemmetär pettää, voi langettaa päin.
Niilo.
Myös elämämme se riemua tuokoon
Meille, kuin tanssini kanssasi sun!
Leena.
Myös elon loppuhun Luojani suokoon
Kanssasi, kultani, valssata mun!
Kööri.
Ilotansseihin j.n.e.
3.
Sopanen.
Eipä tuo Petrovits tullutkaan meille.
Miettinen.
Narratuks tulimme suuresti me.
Sopanen.
Yrjänän ristin hän lahjoitti teille.
Miettinen.
Saittehan priljanttitoosan jo te.
Sopanen,
Kuuleppas rakki, sä kiin' pidä suusi!
Miettinen.
Koiraks jos soimaat, niin hitto sun vie.
Sopanen.
Tuonelaan luotani korjaa sä luusi!
Miettinen.
Wait' tahi selkäsi löylytän mie.
Kööri.
Ilotansseihin j.n.e.
4.
Heikki.
Onnetar taisi jo kiukkuseks tulla,
Kosk' Käkisalmehen jäädä mä sain;
Pietari hehkusi mielessä mulla,
Nähdä sen saan paperista nyt vain.
Koska tää matkamme lakkas näin varhain,
Enkä mä nähnyt kuin Karjalan maan,
Mielestän' oisi siis ollunna parhain,
Kihlata Helsingin tyttöjä vaan.
Kööri.
Ilotansseihin j.n.e.
5.
Wasili.
Kommersiroaliks miä miljonsiniekkaaks
Luultiih i kostit sain hyvööt kuin hiis!
Nähtiih, kas, rieppuhuryssäks miä viekkaaks,
Tantsimakaupaat ei rotsine siis.
Wiljakainen.
Täss' olen myös minä leskenä ollut,
Teidänpä kanssa siis tanssailen ma;
Teittä ei Leena ois kihloihin tullut…
Wasili.
Hattuhumoakar, a tän tule sa!
Kööri.
Ilotansseihin j.n.e.
6.
Leena (katsojille).
Kaikki, kut katsotte näyttelyämme,
Teille nyt viimeksi muistuttaa vois:
Jos kovin moititte ilveilyämme,
Meiltä sen tekijä haihtuvi pois.
Suomessa on vähän runoilijoita;
Ja jos ne solvaten kuoletetaan,
Muualta, kuin minä, saa kosijoita
Runotar, jättäen kaliihin maan.
Kööri (kaikkien paritusten valssatessa kestikievarihuoneesen).
Ilotansseihin j.n.e.