WIIDESKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset, paitsi Heimoa. Wasili. Wiljakainen.
Wasili (Wiljakaiselle). A kuin hattuh oloo valamis, kas, niinpä sen tahtoon; näes, siinääpähän temppuh olookin.
Wiljakainen (itsekseen.) Minä olen kun hiiluksilla, pelätessäni, että herra Heimo syöpi sanansa.
Wasili (Heikille). A toi kasakkahko se oli, jokali antoi minuul tienkaah-rukouskirjaan?
Heikki. Juuri sama mies, teidän korkeutenne!
Wasili. Häneen isantamiesi oloo rukoelluh minult parsataah markkoa. A tietääkyönpähän että toi oloo hiieen pätö summaah!
Heikki. Kyllä tosiaan se on, niinkuin me Suomeksi sanomme, saakurin vähäinen summa. Sitähän minäkin olen hänelle sanonut teidän korkeutenne!
Wasili. Kah, parsataah markkoa oloo kuin voan naa ili ei mitäkänä.
Heikki. Sehän minunkin ajatukseni on.
Wasili. A, sanohaan isantamieheellees terveheisii i etten miä voi antoa häneel parsataah markkoa, sillääpähän etoo summaah ei hänt autaah kunnekkana.
Heikki (itsekseen). Pahuus vieköön! (Ääneensä.) Kylläpä tuossa on kuitenkin vähäinen apu, teidän korkeutenne.
Wasili. Piäppäshän suus kiinni i suo minuunkin pakissah muuan pakinaa! — Kas, sanooppahan isantamieheellees terveheisii i että miä laitaan häneel, näes, neljäsataah markkoa, sillääpähän, kas, minuust näytteä, että heän vähiksyttäin tuon verraan tarviihtenoo.
Heikki. Saan kiittää yleväisyyttänne nöyrimmällä alamaisuudellani. (Itsekseen.) Jos tuo perkeleen partasuu olisi antanut vielä pari sataa lisään! (Tikalle.) Tulkaa nyt kanssani! Me maksamme teille velkamme.
Tikka. Korkeimmalla ihastuksella!
(Tikka ja Heikki menevät ravintolaan.)
Wiljakainen. Minunkin täytyy lähteä Niilo herran luo asiastani puhumaan.
(Juoksee ravintolaan.)
Sopanen. Mikä mielen jalous!
Miettinen. Kuinka ylevästi hän itseänsä käyttää!
Sopanen. Eläköön herra komersiraati Wasili Petrovitsa!
Kaikki. Hurra!
(Porvarit tulevat anomnskirjat kädessä Wasilin luo; myös vaimot ja lapsetkin antavat hänelle niitä. Hän ottaa paperit vastaan ylvästelevällä katsannolla. Kun hän on saanut jo osan niitä käteensä, pudottaa hän ne laattialle, porvarit kokoavat niitä ylös ja antavat uudestaan ne hänelle, joka taas pudottaa ne laattialle j.n.e. Tätä kestää koko seuraavan puheen-ajan.)
Wasili. A kas, kuin miä tuumain, kutama minuun tuloo tehtää. Miäpähän, kas, oloon peättänyh antoa Käkihsalmeen rahaval lahjaaks tuon aivaan pätö summaan parih miljuonah solkkovoa. Niinpäh kauvaan kuin nuo piisoah, voittenhan työ minuult soataa armoonlahjui, a kun nuo loppuuh, niin en miä eneän annah rivenniekkoakana, sillääpähän, kah, minuul on niin moneheen paikkahaan anneettavanah kuin minuul oloo miljuonii kolikoit. Senpähän tähtien en miä annaah teil petakkoakana, enpä alttiniekkoakana enempeä kuin parih miljuonii. — A kas, minuun käsihiin eiväät noi rahaarukouskirjaat mahtuu. Oloppahan, pyhä veli, nuin hyvöö ili kuvaan mies i poappahan noi kaikkih minuun kirjuutuspöytääl.