XIV
RANSKAN KOLME HALLITUSMAHTIA
Billot astui yhä eteenpäin, mutta ei enää huutanut. Kansa oli ihastunut hänen sotilaalliseen ryhtiinsä, käsitti hänen kuuluvan heihin, kertaili hänen sanojaan ja puhui hänen teoistaan, seuraten häntä joukon yhä kasvaessa niinkuin vuoksi paisuu merenrannikolla.
Kun Billot tuli Saint-Michelin rantakadulle, oli hänen takanaan kolmetuhatta puukoilla, kirveillä, peitsillä ja pyssyillä varustettua miestä. Kaikki huusivat: "Bastiljiin, Bastiljiin!"
Billot vaipui ajatuksiinsa. Hän teki samat johtopäätökset, jotka mekin teimme edellisen luvun lopussa, ja vähitellen hänen kuumeisen innostuksensa tuli jäähtyi. Silloin hän näki kaikki selvänä ajatuksissaan.
Aie oli suurenmoinen, mutta mieletön. Sen käsitti kyllä, kun näki, mikä tyrmistynyt ja ivallinen ilme tuli niiden kasvoihin, jotka kuulivat huudon: "Bastiljiin!"
Sitä enemmän hän kuitenkin vakiintui päätöksessään. Mutta hän ymmärsi myös olevansa äideille, puolisoille, lapsille vastuussa mukanaan olevien miesten hengestä, ja siksi hän päätti ryhtyä kaikkiin varokeinoihin.
Billot johti ensiksi joukkonsa Kaupungintalon torille. Siellä hän nimitti itselleen luutnantin ja muita upseereita, — koiria, jotka pitäisivät laumaa koossa.
"Ranskassahan on hallitusmahti", tuumi nyt Billot; "niitä on kaksikin, jopa kolmekin. Neuvotelkaamme yhden kanssa ensin."
Hän siis meni Kaupungintaloon ja kysyi kuka oli kunnallishallituksen päämies.
Hänelle vastattiin, että se oli kauppiaitten esimies, herra de
Flesselles.
"Ahaa", sanoi hän tyytymättömän näköisenä, "aatelismies, siis kansan vihollinen."
"Ei suinkaan", sai hän kuulla vastaukseksi, "vaan henkevä mies."
Billot nousi Kaupungintalon portaita ylös. Etusalissa hän tapasi vartijan.
"Tahtoisin puhutella herra de Flessellesiä", ilmoitti Billot huomatessaan vartijan lähestyvän tiedustaakseen, mitä hän etsi.
"Mahdotonta!" vastasi vartija; "hän täyttää parhaillaan luetteloja porvarimiliisiä varten, jota kaupunki tänä hetkenä järjestää."
"Sehän sattuu oivallisesti", sanoi Billot. "Minäkin järjestän miliisiä, ja kun minulla on jo kolmetuhatta miestä, olen pitemmällä kuin herra de Flesselles, jolla ei ole vielä ainoatakaan sotilasta jalkeilla. Ilmoittakaahan se heti hänelle. Katsokaa ikkunasta, jos mielenne tekee."
Vartija vilkaisi rantakadulle ja näki Billotin joukon. Hän riensi siis ilmoittamaan kauppiaitten esimiehelle ja viittasi viestinsä todisteeksi noihin kolmeentuhanteen mieheen.
Se herätti esimiehessä jonkinmoista kunnioitusta sitä henkilöä kohtaan, joka halusi häntä puhutella. Hän läksi neuvostosta, tuli eteissaliin ja etsi katseillaan.
Hän huomasi Billotin, arvasi hänet kysyjäksi ja hymyili.
"Te olette tahtonut puhutella minua", sanoi hän.
"Olette varmaankin herra de Flesselles, kauppiaitten esimies?" kysyi
Billot.
"Niin olen. Miten voin teitä palvella? Ilmoittakaa pian, sillä minulla on paljon työtä."
"Herra esimies", kysyi Billot, "montako hallitusmahtia Ranskassa on?"
"Hitto, se riippuu siitä, millä tavalla asian käsittää", vastasi
Flesselles.
"Sanokaahan, miten te asian käsitätte."
"Jos kysytte herra Baillylta, niin hän sanoo, että on olemassa ainoastaan yksi: Kansalliskokous. Jos kysytte herra de Dreux-Brézéltä, niin hän vastaa, että on olemassa ainoastaan yksi; kuningas."
"Ja mikä näistä kahdesta mielipiteestä on teidän käsityksenne, herra esimies?"
"Minunkin mielipitein on, että tänä hetkenä ei ole olemassa muuta kuin yksi."
"Kansalliskokousko vai kuningas?"
"Ei kumpikaan, vaan kansa", vastasi Flesselles rypistäen kaularöyhelöänsä.
"Vai niin, vai kansa!" sanoi maanviljelijä.
"Niin, nuo jotka odottavat torilla puukkoineen ja peitsineen.
Kansalla tarkoitan kaikkia kansalaisia."
"Voitte kylläkin olla oikeassa, herra de Flesselles", sanoi Billot, "eikä minulle syyttä suotta sanottukaan, että te olette henkevä mies."
De Flesselles kumarsi. "Minkä hallitusvoiman puoleen näistä kolmesta te aiotte kääntyä?" kysyi hän sitten.
"Totta puhuen", vastasi Billot, "kun tahtoo pyytää jotakin oikein tärkeää, kääntyy Jumalan eikä hänen pyhimyksiensä puoleen."
"Te siis käännytte kuninkaan puoleen?"
"Niin tekisi mieleni."
"Ja olenko epähieno kysyessäni, mitä aiotte pyytää kuninkaalta?"
"Päästämään vapaaksi tohtori Gilbertin, joka on Bastiljissa."
"Tohtori Gilbertin?" sanoi Flesselles pilkallisesti. "Hänhän lienee joku lentolehtisten kirjoittaja?"
"Sanokaa mieluummin filosofi."
"Sehän on yhdentekevää, hyvä herra Billot. Epäilen suuresti, tokko saatte kuningasta suostumaan sellaiseen."
"Miksi en?"
"Ensiksi sen vuoksi, että jos kuningas on lähettänyt tohtori
Gilbertin Bastiljiin, on hänellä siihen syynsä."
"Hyvä on", sanoi Billot; "sanokoon hän minulle syynsä, niin minä sanon silloin hänelle omani."
"Hyvä herra Billot, kuninkaalla on paljon työtä. Hän ei jouda ottamaan teitä vastaan."
"No, ellei hän jouda ottamaan minua vastaan, niin kyllä keksin keinon päästä sisään hänen luvattaan."
"Ja jos pääsettekin sisään, niin tapaatte ensiksi monsieur de
Dreux-Brézén, joka heitättää teidät ovesta ulos."
"Jokako heitättää minut ovesta ulos?"
"Niin, hän aikoi heitättää koko Kansalliskokouksenkin. Tosin hän ei siinä onnistunut, jonkavuoksi hän epäilemättä on raivoissaan ja purkaa suuttumuksensa teihin."
"Hyvä on. Siinä tapauksessa käännyn Kansalliskokouksen puoleen."
"Tie Versaillesiin on suljettu."
"Lähden sinne kolmentuhannen mieheni saattamana."
"Olkaahan varuillanne, tiellä kohtaatte neljä- tai viisituhatta sveitsiläistä sekä kaksi- tai kolmetuhatta itävaltalaista, jotka haukkaavat teidät ja kolmetuhatta miestänne yhdeksi suupalaksi; olette silmänräpäyksessä kadonneet."
"Hitto soikoon! Mitä siis tehdä?"
"Mitä hyvänsä, mutta tehkää minulle palvelus ja viekää pois nuo kolmetuhattanne, jotka kivääreillä takovat kivitystä ja tupakoivat. Kellareissamme on seitsemän- tai kahdeksantuhatta naulaa ruutia, ja yksi ainoa kipinä voi sen sytyttää."
"Siinä tapauksessa järjestänkin toisin", oivalsi Billot; "en käänny kuninkaan enkä Kansalliskokouksen puoleen, vaan vetoan kansaan, ja me valloitamme Bastiljin."
"Millä tavalla?"
"Niiden kahdeksantuhannen ruutinaulan avulla, jotka te, herra esimies, annatte minulle."
"Niinkö luulette?" sanoi Flesselles ivallisesti.
"Se on varmaa. Olkaahan hyvä ja antakaa kellarien avaimet."
"Mitä! Lasketteko leikkiä?" sanoi esimies.
"En, minä en laske leikkiä", vakuutti Billot.
Hän tarttui molemmin käsin Flessellesin kaulukseen ja sanoi:
"Avaimet tänne heti, tai huudan miehet avukseni."
Flesselles kävi kalmankalpeaksi. Hän puristi huulensa ja hampaansa kouristuneesti yhteen, mutta hänen äänensä ei vähääkään muuttunut, vaan säilytti ivallisen sävynsä.
"Toden totta, teette minulle suuren palveluksen ottamalla tuon ruudin. Annan siis teille avaimet, niinkuin haluatte. Muistakaahan vain, että olen teidän ylin virkamiehenne, ja jos muiden läsnäollessa tekisitte minulle, mitä teette kahden kesken, niin tunnin päästä olisivat kaupungin vartijat hirttäneet teidät. Te tahdotte siis ehdottomasti saada tuon ruudin?"
"Tahdon", vastasi Billot.
"Ja itsekö sen ja'atte?"
"Minä itse."
"Milloin?"
"Ihan heti."
"Anteeksi, mutta minulla olisi täällä vielä tehtäviä, joihin tarvitsen neljännestunnin. Ja ellei teillä ole mitään sitä vastaan, toivoisin tuon jakamisen tapahtuvan vasta sitten, kun olen lähtenyt. Minulle on ennustettu, että kuolen väkivaltaisella tavalla, mutta kovin vastenmielisesti lennän ilmaan."
"Samapa tuo, siis neljänneksen päästä. Mutta minäkin puolestani teen pyynnön."
"Minkä?"
"Lähestykäämme molemmat tätä ikkunaa."
"Minkätähden?"
"Tahdon saada teidät kansan suosioon."
"Kiitos. Millä tavoin?"
"Saattepahan nähdä."
Billot vei esimiehen ikkunan ääreen.
"Ystävät", huusi hän, "tekeehän teidän yhä mielenne valloittaa
Bastilji?"
"Tekee, tekee!" huusi kolme- tai neljätuhatta ääntä.
"Mutta teillä ei ole ruutia, eikö niin?"
"Ei ole. Ruutia! Ruutia!"
"No niin! Kauppiaitten esimies, joka on tässä, antaa teille Kaupungintalon kellareissa säilytetyn ruudin. Kiittäkää häntä, ystäväni!"
"Eläköön kauppiaitten esimies! Eläköön Flesselles!" huusi koko kansanjoukko.
"Kiitos omasta puolestani! Kiitos hänen puolestaan!"
"Nyt minun ei enää tarvitse tarttua takkinne kaulukseen, ei kahden kesken eikä kaikkien nähden", sanoi Billot. "Ellette nyt anna meille ruutia, niin kansa repii teidät kappaleiksi."
"Tässä on avaimet", sanoi esimies; "teidän pyytämistapanne on sellainen, ettei teille voi vastata kieltävästi."
"Siinä tapauksessa rohkaisette mieltäni", sanoi Billot, joka näytti keksineen uuden tuuman.
"Hitto vieköön! Vieläkö te aiotte jotakin muuta pyytää minulta?"
"Vielä. Tunnetteko Bastiljin kuvernöörin?"
"Herra de Launayn?"
"En tiedä, mikä hän on nimeltään."
"Hänen nimensä on de Launay."
"Kai siis on. Tunnetteko herra de Launayn?"
"Hän on ystäviäni."
"Siinä tapauksessa varmaankin toivotte, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa."
"Sitä todella toivon."
"Paras keino sen estämiseksi on, että hän luovuttaa minulle Bastiljin tai ainakin tohtorin."
"Ettehän toki usko minulla olevan häneen niin suurta vaikutusvaltaa, että hän luovuttaa teille joko vankinsa tai linnoituksensa?"
"Se on sitten minun asiani. En vaadi teiltä muuta kuin suosituskirjettä päästäkseni hänen luokseen."
"Hyvä herra Billot, huomautan jo edeltäpäin, että jos pääsette
Bastiljiin sisälle, pääsette sinne yksinänne."
"Hyvä niinkin!"
"Huomautan myös, että jos sinne menette yksinänne, mahdollisesti ette palaa sieltä laisinkaan."
"Vaikkapa vain!"
"No, annan teille siis suosituskirjeen Bastiljiin."
"Odotan sitä."
"Mutta yhdellä ehdolla."
"Ja mikä se on?"
"Että te ette huomenna tule minulta pyytämään lupakirjaa kuuhun.
Ilmoitan jo edeltäpäin, etten tunne siellä ketään."
"Flesselles! Flesselles!" lausui kumea ja äreä ääni kauppiaitten esimiehen takana, "jos te näytätte tuolla tavoin kahtalaista naamaa, joista toinen nauraa aatelistolle ja toinen hymyilee rahvaalle, niin ennen huomispäivää olette mahdollisesti kirjoittanut itsellenne pääsykirjan siihen maailmaan, josta kukaan ei palaa."
Esimies kääntyi väristen.
"Kuka siten puhuu?" kysyi hän.
"Minä, Marat."
"Filosofi Marat! Lääkäri Marat!" huudahti Billot.
"Niin filosofi Marat, lääkäri Marat", sanoi Flesselles, "jonka lääkäritoimensa perusteella pitäisi kyetä parantamaan hulluja. Hän voisi tänään saada hyvin paljon potilaita."
"Herra de Flesselles", jatkoi synkkä puhuttelija, "tuo kunnon kansalainen odottaa teiltä suosituskirjelmää herra de Launayn puheille päästäkseen. Ja minä huomautan teille, ettei hän yksinään odota, vaan kolmetuhatta miestä hänen kerallaan."
"Hyvä on, hän saa sen."
Flesselles meni pöydän ääreen, laski toisen kätensä otsalleen ja toisella hän nopeasti kirjoitti muutaman rivin.
"Tässä on suosituksenne", sanoi hän ojentaen paperin Billotille.
"Lukekaa", sanoi Marat.
"Minä en osaa lukea", pahoitteli Billot.
"Antakaa siis tänne, niin minä luen."
Billot ojensi paperin Maratille.
Tämä suositus oli seuraavalla tavalla laadittu;
'Herra kuvernöörille.
Me Pariisin kauppiaitten esimies lähetämme täten luoksenne herra
Billotin neuvottelemaan kanssanne kaupunkia koskevista asioista.
Heinäkuun 14 päivänä 1789.
de Flesselles.'
"Hyvä on!" sanoi Billot; "antakaahan tänne."
"Onko tämä suositus mielestänne tällaisena hyvä?" kysyi Marat.
"Ehdottomasti."
"Odottakaahan, herra esimies liittää siihen jälkikirjoituksen, joka tekee sen vielä paremmaksi."
Ja hän lähestyi Flessellesiä, joka seisoi pöydän ääressä nojaten nyrkillään siihen ja katsellen halveksivasti molempia miehiä ja kolmatta miestä, joka puolittain alastomana ilmestyi ovelle muskettiinsa nojautuneena.
Tämä kolmas oli Pitou, joka oli seurannut Billotia ja oli valmis noudattamaan kaikkia maanviljelijän määräyksiä, olkoot ne millaisia tahansa.
"Jälkikirjoitus jonka lisäätte kirjeeseen ja joka sen tekee paremmaksi, on seuraava", sanoi Marat Flessellesille.
"Sanelkaa, herra Marat."
Marat laski paperin pöydälle ja osoittaen sormellaan kohtaa, johon Flessellesin piti kirjoittaa lisäys, lausui: "Kansalainen Billot esiintyy neuvottelijana, ja senvuoksi uskon hänen henkensä teidän kunnianne huostaan."
Flesselles katsoi Maratiin kuin mieheen, jonka litteän naaman hän mieluummin olisi murskannut nyrkillään kuin suostunut hänen vaatimukseensa.
"Epäröittekö?" kysyi Marat.
"En", sanoi Flesselles, "sillä asiaa punniten, ettehän vaadi mitään muuta kuin sellaista, mikä on oikein."
Ja hän kyhäsi pyydetyn jälkikirjoituksen.
"Mutta, hyvät herrat", virkkoi hän, "painakaa mieleenne, etten vastaa herra Billotin turvallisuudesta."
"Ja minä vastaan siitä", sanoi Marat, "sillä teidän vapautenne saa olla takeena hänen vapaudestaan, teidän päänne hänen päästänsä. Kas tässä, kunnon Billot, suosituksenne."
"Labrie!" huusi de Flesselles, "Labrie!"
Komeapukuinen lakeija astui sisään.
"Vaununi!" käski de Flesselles.
"Ne odottavat herra esimiestä pihalla."
"Lähtekäämme siis", sanoi esimies. "Haluatteko vielä mitään muuta?"
"Ei muuta", vastasivat Billot ja Marat yhtaikaa.
"Saako antaa hänen mennä?" kysyi Pitou.
"Ystäväiseni", sanoi Flesselles, "minun täytyy huomauttaa teille, että olette hiukan liian huolimattomasti puettu voidaksenne seisoa minun huoneeni ovenvartijana. Jos ehdottomasti tahdotte jäädä tänne, niin pukekaa takkinne toisin päin yllenne ja seisokaa selkä seinässä kiinni."
"Saako antaa hänen mennä?" lausui Pitou uudelleen, ja katse, jonka hän loi Flessellesiin, osoitti selvästi, ettei hän vähääkään nauttinut tämän leikinlaskusta.
"Saa!" vastasi Billot.
Pitou väistyi syrjään.
"Ehkä teette väärin antaessanne tuon miehen poistua", arveli Marat; "hänestä olisimme saaneet oivallisen panttivangin. Mutta olkoon hän missä tahansa, luottakaa minuun, kyllä hänet löydän."
"Labrie", lausui kauppiaitten esimies noustessaan vaunuihin, "täällä jaetaan kohta ruutia. Jos talo sattumalta räjähtäisi ilmaan, niin en tahdo joutua raunioihin. Siis pois täältä, pois täältä pian!"
Vaunut vierivät holvikäytävän kautta torille, missä viisi-, kuusituhatta miestä mutisten odotti.
Flesselles arveli, että hänen lähtönsä voitaisiin käsittää väärin ja katsoa yhtä hyvin paoksi.
Hän kurkoittautui ulos vaunuista.
"Kansalliskokoukseen!" huusi hän ajajalle.
Silloin osa joukkoa taputti hänelle raivoisasti käsiään.
Marat ja Billot olivat tulleet parvekkeelle ja kuulivat Flessellesin viime sanat.
"Voin lyödä vetoa oman pääni hänen päätänsä vastaan", sanoi Marat, "ettei hän mene Kansalliskokoukseen, vaan kuninkaan luo."
"Pitääkö meidän vangita hänet?" kysyi Billot.
"Ei", sanoi Marat julmasti hymyillen. "Olkaa rauhassa, kiiruhtakoon hän kuinkakin paljon, me pidämme vielä suurempaa kiirettä. Ja nyt ruutia jakamaan!"
"Niin, ruutia jakamaan", toisti Billot.
Ja he läksivät portaita alas Pitoun seuraamina.