VIIDESKYMMENESKUUDES LUKU
Ministerin tie ei ole ruusuilla kulkemista
Marski de Richelieun hevoset juoksivatkin nopeammin kuin parlamentin asiamiesten, sillä marski joutui ensimmäisenä Hôtel d'Aiguillonin pihaan.
Herttua d'Aiguillon ei odottanut enää luokseen enoansa ja aikoi juuri lähteä takaisin Luciennesiin ilmoittamaan rouva Dubarrylle, että vihollinen oli selvästi paljastanut kasvonsa. Mutta silloin herätti herttuan hänen alakuloisesta ja toivottomasta tylsyydentilastaan lakeija ilmoittamalla vieraaksi juuri marski de Richelieun.
Herttua d'Aiguillon kiiruhti enoaan vastaan, tarttui hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä äskeisen pelkonsa mukaisella teeskennellyllä hellyydellä.
Marski heittäytyi myöskin niinkuin herttua tunteittensa valtaan, näytöksestä tuli suorastaan liikuttava. Kuitenkin saattoi huomata, että herra d'Aiguillon koetti jouduttaa selityksiä, kun taas marski lykkäsi niitä minkä suinkin voi tuonnemmaksi, katsellen milloin jotakin taulua tai pronssikuvaa taikka seinäverhoa, ja valitellen olevansa suunnattoman väsynyt.
Herttua katkaisi enonsa peräytymistien ja sulki hänet nojatuoliin niinkuin Villars muinoin prinssi Eugenin Marchiennesissa, ja hyökkäsi näin:
"Eno, onko totta, että te, Ranskan älykkäin mies, olette arvioinut minua niin väärin, että saatoitte luulla, etten minä osaisi olla itsekäs meidän molempien puolesta?"
Nyt ei ollut enää mahdollista peräytyä. Richelieu teki päätöksensä.
"Mitä sinä sanoitkaan", vastasi hän sisarensa pojalle, "ja mistä näet, että minä olen arvioinut sinua oikein taikka väärin, rakas ystäväni?"
"Eno, te olette tyytymätön minuun."
"Minäkö? Ja minkä tähden?"
"Oh, älkää keksikö verukkeita, herra marski; te kartatte minua, kun teitä tarvitsen, se riittää sanoa."
"Kautta kunniani, minä en tätä ymmärrä."
"Siispä minä sen teille selitän. Kuningas ei tahtonut nimittää teitä ministeriksi, ja koska minä otin vastaan keveän ratsuväen päällikkyyden, niin te oletitte, että minä olen teistä luopunut, teidät pettänyt. Tuo kiltti kreivitär, joka ajattelee niin suopeasti teitä…"
Nyt teristi Richelieu korviaan, mutta eipä suinkaan pelkästään sisarenpoikansa sanoja kuunnellakseen.
"Sanotko, että kiltti kreivitär ajattelee minua suopeasti?" toisti marski.
"Sen minä voin näyttää toteen."
"Mutta, hyvä ystäväni, enhän sitä epäilekään… Minä kutsuin sinut tänne pääkaupunkiin sitä varten, että yhdessä kävisimme aisoihin. Sinä olet nuorempi, siis myöskin vahvempi; sinä onnistuit, minä en; asia on niinkuin sen pitää olla, ja toden totta, minä en ymmärrä, miksi sinä tällä tavoin aprikoit. Jos olet pitänyt huolta minun eduistani, niin saat kyllä satakertaisen kiitoksen; jos taas olet puuhaillut minua vastaan, niin olkoon menneeksi, saat samalla mitalla… Tarvitaanko tähän mitään selitystä?"
"Todellakin, eno…"
"Sinä olet lapsellinen, herttua. Sinun asemasi on erinomainen: sinä olet Ranskan pääri, sinä olet herttua ja kevyen ratsuväen päällikkö, ja kuuden viikon päästä olet ministeri. Sinun siis täytyy pysyä kaiken joutavan pikkumaisuuden yläpuolella. Hyvä menestyshän antaa sellaisen anteeksi, rakas lapseni. Olettakaamme… — minä pidän paljon opettavaisista saduista… — olettakaamme, että me olemme nuo sadun kaksi muuliaasia… Mutta mitäs jyrinää tuo on?"
"Ei mitään, eno; jatkakaa."
"Onhan, pihalle ajetaan."
"Eno, älkää keskeyttäkö, pyydän; teidän pakinanne on minustakin mielenkiintoinen; minäkin pidän opettavaisista saduista."
"Niin, rakas ystäväni, aioin sanoa sinulle, ettei sinun tarvitse menestyksen päivinä koskaan huomata moitteita eikä pelätä kadehtijaisi kaunaa. Mutta jos sinä onnut, jos kompastut… ai, peijakas, varo itseäsi: juuri sillä hetkellä karkaa susi kimppuun! Mutta, kuulepas, minä olin kuitenkin oikeassa; etuhuoneessasi liikutaan, sinulle tuodaan varmaankin ministerin salkku… Pikku kreivitär lienee työskennellyt sänkykomerossaan hyväksesi."
Lakeija astui sisään.
"Parlamentin asiamiehet", ilmoitti hän rauhattomana.
"Kuinka?" huudahti Richelieu.
"Parlamentin miehet täällä?… Mitä he minusta tahtovat?" kysyi herttua d'Aiguillon, jota hänen enonsa hymy sangen vähän rauhoitti.
"Kuninkaan nimessä!" kaikui luja ääni etuhuoneen ovipuolelta.
"Johan nyt!" huudahti Richelieu.
Herttua d'Aiguillon nousi kalpeana ylös ja meni salin ovelle johtaakseen itse sisään parlamentin kaksi asiamiestä, joiden takana seisoi liikkumatta kaksi kaupunginpalvelijaa, ja heistä syrjemmällä liuta ällistyneitä lakeijoja.
"Mitä asiaa teillä on minulle?" kysyi herttua värähtävällä äänellä.
"Onko meillä kunnia saada puhutella itseään herttua d'Aiguillonia?" kysyi toinen parlamentin asiamies.
"Kyllä, minä olen herttua d'Aiguillon, messieurs."
Asiamies veti silloin syvään kumartaen vyönauhansa alta asianomaiseen muotoon laaditun päätöksen, jonka hän luki korkealla ja selvällä äänellä.
Se oli seikkaperäisen tarkka ja täydellinen lausunto, joka julisti herttua d'Aiguillonin syytösten ja epäilyksen alaiseksi sellaisistakin teoista, jotka tahrasivat hänen kunniaansa, ja eroitti hänet toistaiseksi valtakunnan päärin toimista.
Herttua kuunteli tätä lukemista niinkuin salaman iskemä mies ukkosen jylinää. Hän ei liikahtanut kertaakaan, vaan seisoi hievahtamatta kuin kuvapatsas jalustallaan; eikä hän ojentanut edes kättänsä ottaakseen päätöksen jäljennöstä, jota asiamies hänelle tarjosi.
Marski de Richelieu otti sen vastaan, hänkin seisoallaan, mutta vilkkaana ja nopeasti; ja hän sen luki ja vastasi asiamiesten kumarruksiin.
Asiamiehet olivat jo kauan sitten lähteneet, mutta herttua d'Aiguillon oli yhä tyrmistyksen vallassa.
"Se oli tuima läimäys!" sanoi Richelieu; "sinä et ole enää Ranskan pääri, se on nöyryyttävää".
Herttua kääntyi enoonsa päin, ikäänkuin hän nyt vasta olisi saanut ajatuksen ja sanan lahjan.
"Sinä et tätä odottanut?" kysyi Richelieu äskeiseen tapaan.
"Entä te, eno?" vastasi d'Aiguillon.
"Kuinka voisikaan aavistaa, että parlamentti niin julkeasti uskaltaisi iskeä kuninkaan ja hänen suosikkinsa suosikkia?… Nuo raukat tuhoavat itsensä!"
Herttua istahti ja painoi kätensä polttavaa poskeaan vasten.
"Niin", jatkoi vanha marski tunkien veitsen yhä syvemmälle haavaan, "jos parlamentti riistää sen tähden sinulta päärin arvon, että sinut on nimitetty kevyen ratsuväen päälliköksi, niin se varmaan pistää sinut kahleihin ja poltattaa roviolla sinä päivänä, jolloin sinut nimitetään ministeriksi. Ne herrat inhoavat sinua kuolemakseen, d'Aiguillon; varo sinä heitä."
Herttua d'Aiguillon kesti tämän ivan sankarillisen tyynesti; onnettomuus teki hänet suureksi, puhdisti hänen sieluaan.
Marski de Richelieu luuli vastustajansa rauhallisuuden johtuvan tylsätunteisuudesta, ehkäpä hitaasta käsityskyvystäkin, ja hän ajatteli, etteivät pistokset olleet osuneet tarpeeksi syvälle.
"Koska nyt et ole enää pääri", jatkoi hän, "niin eivätpä nuo kynäraaputtajat ainakaan saa sinua uhrikseen… Vetäydy muutamaksi vuodeksi takaisin varjoon. Sitäpaitsi tulee se varjo pelastukseksesi, vaikka et sitä tahtoisikaan. Kun nyt olet menettänyt päärin tehtäväsi, on sinun vaikeampi joutua ministeriksi, ja siten pääset koko kiusauksesta. Mutta jos sensijaan tahdot taistella, ystäväni, niin onhan sinulla vielä rouva Dubarry puolellasi, hän on sinulle kovin suopea, ja hän on luotettava tuki."
Herttua d'Aiguillon nousi ylös. Hän ei luonut marskiin edes katsetta vastineeksi kaikista tuskista, joita vanhus oli hänelle tässä tuottanut.
"Te olette oikeassa, eno", sanoi hän rauhallisesti, "ja tässä viimeisessä neuvossa loistaa älynne. Rouva Dubarry, jolle te hyvyydessänne esittelitte minut ja jolle te kehuitte minua niin lämpimästi, että koko Luciennes voi sen todistaa, rouva Dubarry puolustaa minua. Jumalan kiitos, hän rakastaa minua, hän on rohkea nainen, ja hänellä on ehdoton valta hänen majesteettinsa ajatuksiin. Kiitokset, eno, neuvostanne, minä pakenen hänen luokseen niinkuin pelastuksen satamaan. Vaununi! Bourguignon, Luciennesiin!"
Marskin hymy sammui kesken.
Herttua d'Aiguillon kumarsi kunnioittavasti enolleen ja poistui salista jättäen marskin aivan ymmälleen ja varsinkin hämilleen, kun hän nyt ajatteli, miten kiihkeästi hän oli kiusannut tuota ylevää ja tulista luonnetta.
Jokin marskia kuitenkin ilahutti, nimittäin pariisilaisten hurja riemu, kun he illalla lukivat parlamentin päätöstä kymmenenätuhantena kappaleena ja tappelivat lehtisistä kaduilla. Mutta huokaisematta hän ei sittenkään voinut olla, kun Rafté pyysi häntä selostamaan illan tapahtumia.
Marski kertoi ne kuitenkin hänelle mitään salaamatta.
"Se isku on siis torjuttu?" kysyi sihteeri.
"On ja ei, Rafté. Mutta haava ei ollut vielä kuolettava, ja meillä on Trianonissa jotakin, jota mielipahakseni en ole ottanut nimenomaan huolenpitoni esineeksi. Me olemme ajaneet kahta jänistä, Rafté… Se on hulluutta…"
"Miksikä niin, jos saa niistä paremman?" vastasi Rafté.
"Oi, hyvä ystäväni, muista, että parempaa ei juuri tavallisesti saa, ja saadaksemme sen, jota ei meillä ole, tahtoisi antaa toisen, nimittäin sen, mikä on jo saatu."
Rafté kohautti olkapäitään, ja kuitenkin oli herttua de Richelieu oikeassa.
"Luuletteko, että herttua d'Aiguillon siis selviytyy tästä?" kysyi
Rafté.
"Luuletko, että kuningas siitä selviytyy, tyhmyri?"
"Oh, kuningas aina reikänsä löytää, mutta eihän tässä tietääkseni ole kysymys kuninkaasta."
"Jos kuningas löytää pääsynsä, pääsee sitä läpi myöskin rouva
Dubarry, joka on niin lähellä kuningasta… ja mistä rouva Dubarry
pääsee läpi, siitä menee myöskin herttua d'Aiguillon, mies, joka…
Mutta sinä et ymmärrä politiikasta mitään, Rafté."
"Monseigneur, mestari Flageot ei ole sitä mieltä."
"Vai niin, mitä tuo Flageot sitten sanoo? Ja mikä mies hän ensinnäkin on?"
"Hän on prokuraattori, monseigneur."
"Niin, entä sitten?"
"Flageot väittää, ettei itse kuningaskaan tästä pääse."
"Oho, mikä jalopeuran estää?"
"Ka, rotta, monseigneur."
"Tuoko herra Flageot?"
"Niin hän väittää."
"Ja sinä uskot häntä?"
"Minä uskon aina sellaista prokuraattoria, joka lupaa tehdä pahaa."
"No, nähdäänpäs, millaiset keinot mestari Flageotilla on."
"Sitä minäkin ajattelin, monseigneur."
"Tule siis illalliselle, että pääsen levolle… Kävi kovin sydämelleni nähdä, ettei poloinen sisarenpoikani ole enää Ranskan pääri ja ettei hänestä tule ministeriä. Ihminen ei ole turhanpäiten eno."
Herttua de Richelieu huokaili, ja sitten hän purskahti nauruun.
"Teillä toki on kaikki, mitä ministeriksi tuloon vaaditaan", vastasi
Rafté.