SANATON ROMANSSI
Sydän tulvillaan on sadevettä kaupungin lailla. Joku riutumus tuntematon sydämessäni on.
Soi sateen lempeä ääni
yli kattojen, maan.
Ah, kautta aution pääni
soi sateen ääni.
Sade järjetön tää
sydänkammion seiniä kalvaa.
En syyllistä nää.
On tuskani järjetön tää.
On antaja ankeimman vaivan
suru tuntematon.
Viha, rakkaus kaukana aivan,
sydän sentään vankina vaivan.
Sa lietkö vaalea vai lietkö tumma
Sa lietkö vaalea vai lietkö tumma, ja silmäs ruskea vai sininen, ma tiedä en. Mut mua kiehtoo kirkkautensa kumma ja sitoo silkkilaineet hiusten.
En arvaa, lietkö julma vaiko hellä,
en myöskään, onko lempes polttavaa
vai haaleaa.
Mut polvistuen käsi sydämellä
sun tahdon valtiaaksi tunnustaa.
Sa uskoton vai uskollinen mulle? Tää tutkistelu vallan toivoton ja turha on. Sun kauneutes kuuluu yksin sulle ja autuas, kell' osakin siit' on!
Sa uskot kahviporon pyöryläisiin
Sa uskot kahviporon pyöryläisiin
ja ennustuksiin, peli-onneen hyvään:
Ma uskon ainoastaan silmääs syvään.
Sa uskot taruihin ja menninkäisiin
ja turman päiviin, jolloin johtaa Hiisi:
Ma uskon ainoastaan valheisiisi.
Sa uskot jumalaankin puolittain
ja pyhimysten parantavaan taikaan,
mi ihmetöitä paljon saapi aikaan.
Ma uskon onneen öiden valkeain
ja riemuun lemmen, jonka mulle annat,
kun yöhyt verhoaapi taivaanrannat.
Ja niin on harras uskonhehku mun,
ett' etees rukouksiin polvistun
ja kokonaan jään armoillesi sun.
Niin mustina muratit kiertää
Niin mustina muratit kiertää,
puna hehkuvi ruususton…
Ah, armas, jos liikahdatkaan,
jo tuskani ääretön on!
On taivas liian kirkas,
meri liian vihryt ja maa…
Joka hetki ma säikyn ja pelkään,
että voin sinut kadottaa!
Ma muratit alleni murskaan
ja ruusut ruhjoksi polen…
Ah, kaiken kauniin ja herkän
sun tähtesi tappanut olen!