V
Kun Desgenais näki, että epätoivoni oli parantumaton, etten laskenut ketään luokseni enkä tahtonut poistua huoneestani, otti hän asian vakavalta kannalta. Hän tuli eräänä iltana luokseni juhlallisen näköisenä ja alkoi puhua rakastajattarestani ja siirtyi viimein juttelemaan naisista yleensä, tulkiten syvää halveksumistaan heitä kohtaan. Kun hän puhui, kohottausin kyynärpäilleni vuoteessa ja kuuntelin tarkkaavasti.
Oli yksi noita synkkiä iltoja, jolloin tuuli muistuttaa kuolevan valitusta. Sadekuurot löivät ikkunalautaan ja niiden väliaikoina vallitsi kuoleman hiljaisuus. Koko luonto kärsii sellaisina iltoina, puut liikahtelevat tuskallisesti ja kumartavat surullisesti päitään, linnut pakenevat pensaihin ja kaupunkien kadut ovat tyhjillään. Haavaani särki. Äsken oli minulla ollut rakastajatar ja ystävä; rakastettuni oli minut pettänyt, ystäväni oli saattanut minut tautivuoteelle. Pääni oli sekaisin. Toisinaan tuntui minusta kuin olisin nähnyt kauheaa unta ja kuin voisin siitä huomenna herätä. Toisinaan tuntui koko elämä minusta lapselliselta ja naurettavalta harhakuvalta, jonka petollisuus alkoi käydä minulle ilmeiseksi. Desgenais istui vastapäätäni, lampun vieressä, kylmänä ja tunteettomana, alituinen hymy huulilla. Hän oli hyväsydäminen mutta kuiva kuin taula. Varhain aletut hurjistelut olivat tehneet hänet kaljuksi ennen aikaa. Hän tunsi elämän ja oli aikoinaan itkenyt katkeria kyyneliä. Mutta nyt oli hänen tuskansa panssaroitu, hänestä oli tullut materialisti, ja hän odotti vain kuolemaa.
"Octave", sanoi hän minulle, "näen, että uskot sellaiseen rakkauteen, jota romaanikirjailijat ja runoilijat kuvailevat. Sanalla sanoen, uskot siihen mitä puhutaan, et siihen mikä on olemassa. Arvostelukykysi ontuu ja se voi tuottaa sinulle paljon onnettomuutta!"
"Runoilijat kuvaavat rakkautta samoinkuin kuvanveistäjät muodon kauneutta ja musiikkitaiteilijat säveliä. Heidän hermostuneet ja herkät vaistonsa keräävät tulisesti ja samalla valiten elämän puhtaimpia alkuosia, aineen kauneimpia linjoja ja luonnon sopusointuisimpia ääniä. Kerrotaan, että Ateenassa oli joukko kauniita tyttöjä. Praksiteles piirusti kaikkien heidän kuvansa, toisen toisensa jälkeen, ja kaikista näistä kaunottarista, joista kullakin oli omat puutteensa, loi hän virheettömän kauneuden, Venuksen. Ensimäinen mies, joka valmisti soittimen ja joka sääti musiikkitaiteen lait, oli kauan sitä ennen kuunnellut kaislikon huminaa ja lintujen laulua. Samoin runoilijat, jotka tuntevat elämän — nähtyään joukon enemmän tai vähemmän syviä rakkaussuhteita ja koettuaan itse, mihin korkeuteen intohimo hetkittäin voi nousta — luovat, poistettuaan ihmisluonteesta kaikki alentavat ainekset, rakastavat olentonsa, joiden salaperäiset nimet ajasta aikaan elävät ihmisten huulilla. Daphnis ja Chloë, Hera ja Leander, Pyramus ja Thisbe.
"Etsiä todellisesta elämästä sellaista rakkautta, ikuista ja muuttumatonta, on yhtä mieletöntä kuin mennä kadulta hakemaan naisia yhtä kauniita kuin Venus tai vaatia että satakielet laulaisivat Beethovenin sinfonioja.
"Täydellisyyttä ei ole olemassa. On voitto ihmis-järjelle ymmärtää se ja kaikista mielettömyyksistä vaarallisinta koettaa saada sitä omakseen. Aukaise ikkunasi, Octave! Siitä näet äärettömyyden — järkesi ja tunteesi sanoo sinulle, että taivas on ilman rajoja. Tiedätkö mitä äärettömyys on? Voitko luoda siitä itsellesi mitään kuvaa, sinä, joka synnyit eilen ja jonka täytyy huomenna kuolla? Äärettömyyden näkeminen on kaikilla maapallon kulmilla saanut aikaan paljon hulluutta. Siitä johtuvat uskonnot. Päästäkseen ikuisuudesta osalliseksi leikkasi Cato poikki kurkkunsa, ja samasta syystä heittäytyivät aikoinaan kristityt leijonien eteen ja hugenotit jättäytyivät katolilaisten valtaan. Kaikki maan kansat ovat ojentaneet käsivartensa ikuisuutta kohti ja pyrkineet heittäytymään sen helmaan. Hullu pyrkii taivaaseen, viisas ihailee sitä, polvistuu sen edessä, mutta ei toivo sinne.
"Täydellisyys, ystäväni, on yhtä vähän meitä varten kuin ikuisuus. Meidän ei tule etsiä sitä missään, ei pyytää sitä missään, ei rakkaudessa, ei kauneudessa, ei onnessa eikä hyveessä. Mutta meidän täytyy palvella sitä voidaksemme olla niin hyveelliset, kauniit ja onnelliset kuin meille ihmisille on mahdollista.
"Ajatelkaamme, että sinulla on työhuoneessasi Raphaelin taulu, jota pidät täydellisenä taideteoksena. Eilen illalla katselit sitä tarkemmin ja olit huomaavinasi karkean piirustusvirheen yhdessä taulun päähenkilöistä, omituisesti vääntyneen jäsenen tai luonnottoman lihaksen — jonkalainen kerrotaan olevan tunnetussa antiikkisessa gladiaattoriveistoksessa. Tuntisit suurta pettymystä, mutta et heittäisi tauluasi silti tuleen; sanoisit, että sillä on vikansa, mutta sillä on myöskin yksityiskohtia, jotka ansaitsevat ihailua.
"On olemassa naisia, joita heidän luonteensa hienous ja heidän sydämensä vilpittömyys estää pitämästä kahta rakastajaa yht'aikaa. Uskoit, että rakastajattaresi oli noita naisia. Olisi todella, myönnettäköön, ollut parempi, jos niin olisi ollut asianlaita. Nyt olet kuitenkin saanut tietää, että hän petti sinua. Mutta onko siinä kyllin syytä häntä halveksia ja rääkätä ja vieläpä luulla, että hän olisi vihasi arvoinen?
"Mutta vaikka hän ei koskaan olisikaan sinua pettänyt ja vaikka hän tällä hetkelläkin rakastaisi vain sinua, niin ajatteles, Octave, kuinka kaukana täydellisyydestä olisi siinäkin tapauksessa hänen rakkautensa, kuinka inhimillisen pieni, maailman turhamaisuuden läpitunkema. Muista, että toinen on omistanut hänet ennen sinua ja ehkä useampikin ja että sinun jälkeesi vielä monet tulevat hänet omistamaan.
"Ajattele näin: tällä hetkellä saattaa sinut epätoivoon ajatus, että rakastajattaresi ei ole vastannut sitä täydellisyyden kuvaa, jonka olet hänestä tehnyt. Mutta niin pian kuin olet huomannut, että tuo sinun kuvasi itsessään oli inhimillisen pieni ja vaillinainen, olet myöskin ymmärtävä, että merkitsee sangen vähän seistä yhtä askelta ylempänä tai alempana inhimillisen vaillinaisuuden laihoilla tikapuilla.
"Sinä myönnät, eikö totta, että rakastajattarellasi on ollut miehiä ennen sinua ja että hänellä on oleva vielä sinun jälkeesi. Siihen sanot ehkä, ettei se sinua liikuta, kunhan hän oli yksistään sinun niin kauan kuin rakkautta kesti. Mutta itse asiassa, eikö ole yhdentekevää, omistivatko toiset hänet eilen vaiko kaksi vuotta sitten? Ja, koska hän kuitenkin tulee kuulumaan toisille, niin eikö ole yhdentekevää, tapahtuuko se huomenna vaiko kahden vuoden päästä? Kun hän siis joka tapauksessa rakastaa sinua vain rajoitetun ajan, eikö ole yhdentekevää, onko tuo aika kaksi vuotta vai yksi yö? Olethan mies, Octave! Näethän lehtien putoavan puista, auringon nousevan ja laskevan? Etkö kuule elämän kellon tykyttävän sydämesi tahtiin? Onko meille todella niin suuri ero vuoden ajan ja tunnin ajan kestävän rakkauden välillä, sinä mieletön, joka kämmenen kokoisen ikkunan läpi tahdot kurkottua äärettömyyteen.
"Sinä kutsut kunnialliseksi naista, joka rakastaa sinua uskollisesti kaksi vuotta. Sinulla on siis oma kalenterisi, joka sanoo sinulle, kuinka kauan aikaa tarvitaan, ennen kuin miesten suutelot kuivuvat naisten huulilla. Sinä teet suuren eron naisen välillä, joka antautuu rahan tai huvin tähden, ja sen välillä, joka antautuu turhamielisyydestä tai kiintymyksestä. Ostettavista naisista maksat toiselle enemmän kuin toiselle, toiselle osotat suurempaa luottamusta kuin toiselle. Niistä, joita ylläpidät turhamaisuudesta, olet toisesta ylpeämpi kuin toisesta. Ja lopuksi niistä naisista, joita kohtaan tunnet todellista kiintymystä, annat yhdelle kolmanneksen sydämestäsi, toiselle neljänneksen, kolmannelle puolet, riippuen kysymyksessä olevan naisen kasvatuksesta, tavoista, nimestä, syntyperästä, kauneudesta, luonteesta, riippuen sattumasta, hetken oikusta, siitä mitä olet juonut päivälliseksi.
"Sinä saat naisia, koska olet nuori, tulinen, koska kasvosi ovat pitkulaiset ja säännölliset ja koska hiuksesi ovat huolellisesti käherretyt. Mutta juuri sentähden, ystäväni, et sinä tunne naista.
"Luonto pyrkii ennen kaikkea lisäämään elävien olentojen lukua. Joka paikassa, vuorten huipuilta merien syvyyksiin, kammoo elämä kuolemaa. Säilyttääkseen luomakuntansa elossa on Jumala säätänyt lain, että kaikkien luotujen suurin nautinto liittyy suvun säilyttämisviettiin. Palmu, lähettäessään ilmaan hedelmöittävän siemenensä vapisee rakkaudesta polttavassa tuulessa; kiimainen hirvisonni repii auki vatsan jokaiselta naaraalta, joka tekee sille vastarintaa; naaraskyyhkynen värjöttää kuin rakastunut mimoosa puolisonsa siipien alla; ja kun mies syleilee naista kaikkivaltiaan luonnon rinnoilla, tuntee hän sydämessään saman jumalaisen kipinän, joka on hänet luonut.
"Ystäväni, kun suljet paljaihin käsivarsiisi kauniin ja voimakkaan naisen, kun intohimo puristaa kyyneleet silmiisi ja kun huulesi sopertavat ikuisen rakkauden valoja ja äärettömyys täyttää sydämesi, niin älä pelkää antautua, vaikkapa olisit yhdessä ilotytön kanssa.
"Mutta älä sekoita humalaa viiniin, älä usko jumalalliseksi sitä astiaa, josta olet juonut jumalallisen juoman. Älä hämmästy, jos sen jonakin päivänä huomaat tyhjäksi ja särkyneeksi. Hän oli nainen, särkyvä astia, jonka ruukkumestari on savesta tehnyt.
"Kiitä Jumalaa siitä, että olet saanut nähdä taivaan, mutta älä pidä itseäsi lintuna, vaikka räpytteletkin siivilläsi. Eivät edes linnut voi nousta pilvien yläpuolelle, korkeimmissa ilmakerroksissa eivät ne enää voi hengittää. Voi sattua, että leivonen, joka laulaen nousee taivasta kohti aamuauteressa, putoaa kuolleena pellon vakoon.
"Nauti rakkaudesta niinkuin järkevä mies viinistä, älä juovu. Jos rakastajattaresi on vilpitön ja uskollinen, rakasta häntä sentähden; mutta jos hän ei ole sitä, vaan ainoastaan nuori ja kaunis, niin rakasta häntä sentähden, että hän on nuori ja kaunis; jos hän on miellyttävä ja henkevä, sitä suurempi syy rakkauteen; ja jollei hän ole mitään kaikesta tästä, vaan rakastaa sinua kuitenkin, niin rakasta sinäkin häntä sellaisena kuin hän on. Tulee päiviä, jolloin rakkaus on poissa.
"Mutta älä revi hiuksiasi äläkä sano, että pistät itsesi kuoliaaksi, jos sinulle ilmestyy kilpailija. Sanot, että rakastajattaresi pettää sinua toisen tähden; turhamaisuutesi kärsii sitä ajatellessasi. Mutta vaihda vain sanat ja ajattele, että hän pettää toista sinun vuoksesi, ja sinä olet ylen onnellinen.
"Älä tee menettelyllesi mitään sääntöjä äläkä sano, että tahdot tulla rakastetuksi syvemmin kuin kaikki muut; sillä koska olet mies ja itse epävakainen, olisit niin sanoessasi pakoitettu lisäämään: sikäli kuin se on mahdollista.
"Ota aika sellaisena kuin se tulee, tuuli sellaisena kuin se puhaltaa ja nainen sellaisena kuin hän on. Espanjattaret, jotka ovat naisista ensimäiset, rakastavat uskollisesti; heidän sydämensä on vilpitön ja raju, mutta heillä on tikari sydämen vieressä. Italiattaret ovat intohimoisia, mutta he rakastavat liiaksi leveitä hartioita ja ottavat rakastetuistaan mittaa räätälin kyynärpuulla. Englannittaret ovat haaveellisia ja surumielisiä, mutta kylmiä ja kankeita. Saksattaret ovat hellän hyväileviä, mutta kuivia ja ikävystyttäviä. Ranskattaret ovat henkeviä, loisteliaita ja hekumallisia, mutta valehtelevat kuin paholaiset.
"Ennen kaikkea, älä syytä naista siitä, että hän on sellainen kuin hän on. Me olemme itse tehneet hänet sellaiseksi turmelemalla joka suhteessa luonnon tarkoitukset.
"Luonto, joka pitää huolta kaikesta, luo neitosen rakastajattareksi. Mutta saatuaan ensi lapsensa putoavat hänen hiuksensa, hänen povensa menettää muotonsa ja hänen ruumiinsa saa arven. Nainen on luotu äidiksi. Nähtyään naisensa kauneuden kadonneen, tahtoo mies ehkä jättää hänet, mutta lapset tarttuvat häneen itkien. Siten syntyy perhe; kaikki mikä siitä eroaa, on epäluonnollista. Maanviljelijäin siveys on siinä, että heidän vaimonsa ovat lapsi- ja maitokoneita, niinkuin he itse ovat työkoneita. Heillä ei ole tekotukkaa eikä valheellista neitseellisyyttä; heidän rakkautensa ei ole spitaalinen, eivätkä he muista viattomassa parittelussaan, että Amerikka on keksitty. He ovat epäaistillisuudessaan terveitä ja heidän kätensä ja sydämensä on kovettuneet.
"Sivistys pyrkii hävittämään luonnon työn. Meidän kaupungissamme tulee tyttö, joka on luotu juoksemaan päiväpaisteessa, luotu ihailemaan alastomia urhoja kuin Spartan aikaan, valikoimaan ja rakastamaan, lukituksi huoneeseensa: kuitenkin kätkee hän romaanin krusifiksinsa alle; hän turmelee, kalpeana ja toimettomana, itsensä peilin edessä, hän tappaa öiden hiljaisuudessa kauneutensa, joka olisi kaivannut raikasta ilmaa. Äkkiä vedetään hänet esille. Hän ei tiedä mitään, ei rakasta mitään, mutta kaipaa kaikkea. Joku vanha vaimo opettaa häntä, hänen korvaansa kuiskataan uskallettuja sanoja, hänet heitetään vieraan miehen vuoteeseen, joka hänet ottaa väkivallalla. Sellainen on avioliitto, s.o. sivistynyt perhe. Sitten tapahtuu, että tyttöparka saa lapsen. Hänen tukkansa, hänen kaunis povensa, hänen ruumiinsa lakastuu: hän on menettänyt kauneutensa rakastajattarena eikä ole kuitenkaan rakastanut. Hän on tullut äidiksi, saanut lapsen — ja hän kysyy miksi? Hänelle tuodaan lapsi ja sanotaan: 'Sinä olet äiti!' Hän vastaa: 'En ole äiti; antakaa lapsi naiselle, jolla on maitoa rinnassaan, sillä minulla ei ole.' Hänen puolisonsa vastaa hänelle, että hän on oikeassa, ja että lapsi inhottaa häntäkin. Häntä hoivataan, koristetaan, levitetään pitsiharso hänen verisen vuoteensa yli, hänet parannetaan äitiyden kärsimyksistä. Kuukauden kuluttua saa hänet jo nähdä Tuilleries'ain puistossa, tanssiaisissa, oopperassa. Hänen lapsensa on Chaillot'ssa tai Auxerre'ssa, hänen miehensä huonoissa paikoissa. Kymmenen nuorta miestä puhuu hänelle rakkaudesta, kiintymyksestä, syleilyn ikuisuudesta, kaikesta siitä, jota hänen sydämensä kaipaa. Hän ottaa yhden heistä ja painaa hänet rintaansa vasten; mies häpäisee hänet, jättää hänet ja menee keinottelemaan pörssiin. Nyt on hän päässyt alkuun; hän itkee yhden yön, mutta huomaa, että kyyneleet tekevät hänen silmänsä punaisiksi. Hän ottaa lohduttajan ja tämän mentyä toisen. Siten jatkuu, kunnes hän on kolmenkymmenen vuotias tai kauemmin. Silloin hän väsyneenä ja turmeltuneena, kaiken inhimillisyytensä, vieläpä inhonsa menettäneenä, tapaa jonakin iltana tummatukkaisen, tulisilmäisen nuorukaisen, jonka sydän värähtelee toivoa. Hän tuntee oman nuoruutensa, hän muistaa kaikki mitä on kärsinyt, ja lahjoittaen nuorukaiselle kaiken elämänsä kokemuksen, opettaa hän häntä halveksimaan rakkautta.
"Sellaisiksi olemme tehneet naiset, sellaisiksi rakastajattaremme. Vähät siitä! He ovat kuitenkin naisia ja heidän kanssaan voi viettää hauskoja hetkiä.
"Jos olet lujaluontoinen ja varma itsestäsi, lyhyesti, mies, niin neuvon sinua ilman pelkoa heittäytymään maailman pyörteisiin. Rakastele ilotyttöjä, tanssijattaria, porvarinaisia ja markiisittaria. Ole uskollinen tai huikentelevainen, surullinen tai iloinen, mutta pidä huolta vain siitä, että sinua rakastetaan. Mitä liikuttaa sinua kaikki muu?
"Jos olet mies tavallisinta lajia, niin neuvon sinua valikoimaan jonkun aikaa, ennen kuin teet valintasi, mutta älä luule kenessäkään tapaavasi niitä ominaisuuksia, joita olet halunnut omistaa entiselle rakastajattarellesi.
"Jos olet heikko luonne ja jos sinulla on taipumusta antaa hallita itseäsi ja juurtua missä hyvänsä tapaat vähän maata, niin tee itsellesi vahva varustus; sillä jos noudatat hentoa luonnonlaatuasi et pääsekään kasvamaan siellä, jonne koetat juuresi työntää, vaan kuivut pois kuin hyödytön kasvi kantamatta kukkaa tai hedelmää. Elämäsi mehu vuotaa vieraaseen puunkuoreen; kaikki työsi kuihtuvat kuin piilipuun lehvät; sinä kostutat maata kyynelilläsi ja sydänverelläsi.
"Ja jos vihdoin olet haaveellinen luonne, uskot uniin ja tahdot niitä toteuttaa, silloin sanon sinulle suoraan: rakkautta ei ole olemassa.
"Sillä sinun käsityksesihän on tämä: rakastaa on antautua ruumiineen sieluineen tai, paremmin, se on samaa kuin tehdä kahdesta olennosta yksi; se on samaa kuin kulkea auringossa Jumalan taivaan alla, peltojen ja ketojen keskellä olentona, jolla on neljä käsivartta, kaksi päätä ja kaksi sydäntä. Rakkaus on uskoa, rakkaus on maallisen onnen uskontoa; se on loistava sarja siinä temppelissä, jota kutsutaan maailmaksi. Rakastaa on liikkua mielinmäärin tuossa temppelissä, vierellään olento, joka voi ymmärtää, kuinka yksi ainoa ajatus, sana, kukka voivat saada sinut pysähtymään ja luomaan katseesi temppelin harjaa kohti. Käyttää hyväkseen jaloja ihmillisiä sielunkykyjä on kaunista, nerollisuus on tavoiteltavaa; mutta korkein onni on kaksistaa sielunlahjansa, puristaa toinen sielu ja toinen sydän vastaansa. Se on korkeinta mitä Jumala on ihmisille antanut, se on enemmän kuin nerollisuus. Mutta sano minulle, onko naistemme rakkaus sellaista. Ei, se täytyy sinun myöntää. Rakastaa merkitsee heille aivan toista: lähteä hunnutettuina retkille, kirjoittaa salaisia kirjeitä, kulkea väristen varpailla, vehkeillä ja juonitella, luoda ympärilleen kaihomielisiä silmäyksiä, huoata kainosti ahtaiden ja kankeiden vaatteiden sisässä, nöyryyttää kilpailijattariaan, pettää aviomiestään, saattaa rakastajansa surulliseksi. Rakastaa merkitsee meidän naisillemme samaa kuin leikkiä valheilla. Heidän sydämessään asuu häpeällinen turmelus, pahempi kuin kaikissa roomalaisissa hurjastelijoissa. He sekoittavat hyveen ja paheen inhottavaksi ivanäytelmäksi, missä hiivitään sinne ja tänne, puhutaan kieroilla katseilla, missä kaikki on pientä, päältäpäin siloitettua ja epämuotoista niinkuin kiinalaisessa porsliinissa. He ovat tehneet rakkaudesta kaiken kauniin ja ruman, kaiken jumalallisen ja helvetillisen säälittävän ivakuvan, varjon ilman ruumista, luurangon kaikesta mitä Jumala on luonut."
Näin puhui Desgenais purevalla äänellä yön hiljaisuudessa.