X
Hyvä Jumala Chemilléssä, joka ei ole puolella eikä vastaan.
(Turaanilainen pyhimystaru.)
Chemillén pastori oli kutsuttu viemään "hyvä Jumala" (ristiinnaulitunkuva) erään sairaan luo.
Kovaa oli todellakin ajatella jonkun täytyvän kuolla sellaisena suloisena kesä-päivänä ja vielä juuri puolipäivärukouksen hetkellä ihan elämän ja valon loistopisteessä.
Mutta kovaa oli ajatella pastoriraukkaakin, jonka täytyi lähteä matkalle heti puolipäiväisen jälkeen juuri sillä hetkellä, jona hän oli tottunut — rukousnauha käsissään — vähän uinahtamaan viiniköynnösmajassa, joka lehotti niin raittiina ja rauhallisena kauniissa persikka- ja ruusukoristeisessa puutarhassa.
"Sinulle Herra kannan minä uhrini!" ajatteli tuo pyhä mies huo'ahtaen — ja ratsastaen harmaalla aasilla "hyvä Jumala" edessänsä satulan-sarjalla, kulki hän rantavierun kapeaa tietä, jota toiselta puolelta rajoitti kukkasilla ja sammalilla koristettu punainen vuoriseinä sekä toiselta puolelta kimaltelevilla piikivillä kirjattu ja korkeilla pensastoilla verhottu jyrkänne.
"Sinulle Herra kannan minäkin uhrini", ajatteli aasi-raukkakin huo'ahtaen omalla tavallaan ja nosteli vuorotellen milloin toista milloin toista korvaansa karkoitellen kärpäsiä, jotka kiusasivat häntä.
Kärpäset ovatkin kovin vaivaavia ja surisevia varsinkin tähän vuoden-aikaan; ja kun siihen lisätään vielä mäkinen tie ja tuon pyhän miehen paino, varsinkin näin heti puolisen jälkeen, niin täytyy myöntää aasi-raukan tuntevan tehtävänsä.
Tämän tästäkin tuli vastaan käypäläisiä maalaisia, jotka antaen "hyvälle Jumalalle" tietä väistyivät aina hieman syrjään ja nostellen hattuaan käytöksellä, joka turaanilaisilla talonpojilla on niin omituinen: silmä viekas ja kumarrus nöyrä.
Pastori vastasi kaikkiin tervehdyksiin "hyvän Jumalan" puolesta sangen ystävällisesti, mutta tietämättä mitä hän teki, sillä uni alkoi painaa hänen päätänsä.
Sää oli kuuma, tie karkea. Alinna rannalla poppelipuiden takana päilyi Loirevirran mutkainen pinta, kuin hopea-suomus. Kaikki tuo tulviva valo, nuo surisevat mehiläisparvet, jotka pemistelivät liikkeelle kokonaisia pöly-pyörteitä kukkien siitin-tuoksua, rastaiden laulu viinitarhoissa, joka ilmoitti noiden hotikaisten pikkueläinten yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia, kaikki tuo yhdistyi hurmeuttamaan pastoria, jota jo entuudesta hyvä viinillä säestetty puolinen kyllin painoi…
… Villandry oli jo jäänyt, ja juuri siinä, missä kallioseinä kohouu jyrkimpänä ja tie kapenee ahtaimmaksi, herätti Chemillén pastorin yht'äkkiä erään ajomiehen näreä huuto "dia! hue!" joka hevosmies tuli häntä vastaan ajaen korkeaa heinäkuormaa, mikä jokaisessa tien nikamassa raskaasti hetkahteli.
Silmänräpäys oli tukala; sillä niin oli rata ahdas, että vaikka olisi suistunut kuinkakin sievästi kallion viereen, ei sittenkään riittänyt tietä kahdelle… Mitä siis tehdä; palatakko aina maantielle asti takaisin; vai —… Pastori ei voi siihen mitenkään suostua; sillä sitävartehan hän oli juuri oikotien valinnutkin, että hän ennättäisi ajoissa kuolevaisen sairaansa luokse. Hän selitti sen kyllä ajomiehelle, mutta tuo tolvana ei tahtonut sillä korvalla edes kuullakaan.
"Se tekee minulle kyllä pahaa, arvoisa pastori", lausui ajuri ottamatta edes piippua suustansa, "mutta päivä on liian lämmin minun palatakseni Azay'hin. Vaan teille, joka istutte mukavasti aasin selässä, on se pieni asia, mutta…"
"Mutta, sinä heittiö, etkö siis ole jo nähnyt mitä minulla on täällä?… Tämä on se 'hyvä Jumala' — sinä tuonaisen pakana — itse 'hyvä Jumala Chemillé'stä', jonka minun pitää kiireimmiten viemän erään kuolevan sairaan luokse."
"No mutta, katsokaas, minähän olenkin Villandry'stä, minä…" ilvehti ajomies, "ja 'hyvä Jumala Chemillé'stä' ei siis kuulu minuun… Dia! hue!"
Ja niin läimäsi tuo pakana vaan hevosiaan selkään, uhaten heittää aasin kuormineen kampsuineen kierien rinnettä alas aina virran kaltalle asti.
Pastorillamme ei ollut kärsimystä liiaksi. "Ä-hää! Onko niin! No, odota sitten vähän!" Ja vilauksella hypähti pastori aasinsa selästä alas ja asetti "hyvän Jumalan" suurimmalla varovaisuudella tienviereiselle kukkaspenkareelle, joka tuoksui niin hyvältä ja kimalsi niin kauniin moniväriseltä, että tuskin itse Pyhän Martin tuomiokirkko Tours'issa sille vertoja veti.
Sitten polvistui tuo pyhä mies alas ja rukoili lyhyen rukouksen: "Hyvä Jumala Chemillé'ssä, sinä näet nyt kaikki mitä minulle on tapahtunut; sinä näet, että tuo heittiö on pakoittanut minun opettamaan hänelle vähän ihmis-tapoja. Tätä tehdäkseni en minä tarvitse kenenkään apua, koska minulla on jänterät ranteet ja oikeuskin puolellani… Istu siis tässä suloisimmassa rauhassa ja katso taistelua, mutta älä ole puolella äläkä vastaan, niin on asia pian suoritettu!"
Rukouksensa päätettyään nousi hän seisoalleen, käärien takkinsa hihat ylös saadaksensa kätensä vapaammaksi; ja siinä olikin todellinen, pehmeä ja ikäänkuin siunauksella silitetty papin-käsipari, kiinnitettynä oikein vaikka leipurille sopivaan rannepariin ja niin kovat kuin kuhmurat tammen rungossa.
Loiskis! Läiskis! Ja ensi läimäyksellä sai ajuri piippunsa murskaksi vasten hampaitaan; toisella makasi hän eräässä kuopassa hävyissään, ruhjottuna ja liikkumattomana. Sitten työnsi pastori kärryt taaksepäin, käänsi ne varovaisesti sivuun, asetti hevosen pään suuren silkkiäispuun siimekseen ja jatkoi matkaansa hienolla hyssy-juoksulla sairaansa luo, jonka hän tapasi jo istumassa kukkakoristeisten vuode-verhojensa välissä, ikäänkuin ihmeen kautta kuumeesta parantuneena ja tuosta oikein täydellisesti taipuaksensa nyt juuri avaamassa vaahtoavaa Vauvray-viini-pulloa.
Ja aina tästä ajasta asti on "hyvä Jumala Chemillé'ssä" ollut korkeimmasti kansallinen Turaanissa ja häntä huutavat Turaanilaiset kaikissa tappeluissaan, sanoen: "Hyvä Jumala Chemilléssä älä ole puolella äläkä vastaan!"
End of Project Gutenberg's Kuvaelmia ja kertomuksia, by Alphonse Daudet