XXXI.
VANHUUS.
(54.)
Hapeneet jo harmaantuuvat
Lumivalkonen on pääni.
Ilon aika armahainen
Ohi myös; hampaat hajoovat
Ja enään ei päivää monta
Ole riemullista mulla.
Usiasti tuota itken,
Manalaista muistellessa.
Kita Tuonen ompi julma;
Meno sinne kauhistaapi.
Yletäk ei saata sieltä,
Joka sinne joutu kerran.