XXIV.
Vankilasalaliiton juttu ei tuntunut koskaan loppuvan. Neljäkymmentä yhdeksän syytettyä täytti nytkin tuon askelmittain korkenevan lavan. Maurice Brotteaux'lla oli siinä kunniapaikka, ylinnä oikealla. Hän oli pukeutunut nuuskanruskeaan lievetakkiinsa, jonka hän oli edellisenä iltana huolellisesti harjannut ja paikannut taskun kohdalta, jonka pikku Lucretius ajan mittaan oli kuluttanut rikki. Hänen vierellään istui vaimo Rochemaure maalattuna, puuteroituna, huomiota herättävänä, inhottavana. Isä Longuemare oli asetettu hänen ja katutyttö Athénaïsin väliin, joka kehruuhuoneessa oli saanut takaisin koko nuoruutensa raikkauden.
Santarmit kokosivat lavan askelmat täyteen ihmisiä, joita he eivät tunteneet ja jotka mahdollisesti eivät myöskään tunteneet toisiaan, mutta jotka kaikki siitä huolimatta olivat rikostovereita: parlamentinjäseniä, sanomalehtimiehiä, entisiä aatelismiehiä, porvarismiehiä ja -naisia. Naiskansalainen Rochemaure huomasi Gamelinin valamiesten penkillä. Vaikkakaan tämä ei ollut vastannut hänen hartaisiin kirjeisiinsä ja hänen lukemattomiin viesteihinsä, niin nainen pani kumminkin toivonsa häneen, lähetti hänelle rukoilevan katseen ja koetti näyttää niin kauniilta ja liikuttavalta kuin suinkin. Mutta nuoren tuomarin kylmä katse särki kaikki hänen toiveensa.
Tuomioistuimen sihteeri luki syytöskirjan, joka, niin lyhyesti kuin se käsittelikin itse kunkin syytetyn kohtaa, oli pitkä, sentähden että heitä oli niin paljon. Se selosti yleisin piirtein sitä salaliittoa, johon vangit vankiloissa olivat ryhtyneet upottaakseen tasavallan kansanedustajain ja Pariisin rahvaan vereen, ja kunkin erityisiä rikoksia koskevassa osassa luettiin seuraavasti:
"Yksi tämän tärkeän salaliiton kaikkein vaarallisimpia alkuunpanijoita on Brotteaux-niminen kansalainen, entinen des Ilettes, veronkantoasiamies tyrannin aikana. Tämä henkilö, joka yksinpä jo tyranniuden aikanakin herätti huomiota kevytmielisellä elämällään, on selvä todistus siitä, että vapaa-ajattelu ja epäsiveellisyys ovat kansojen vapauden ja onnen suurimpia vihollisia: niinpä siis ensin haaskattuaan valtion varoja ja tuhlattuaan irstailuihin huomattavan määrän kansan omaisuutta tämä samainen henkilö liittoutui entisen jalkavaimonsa vaimo Rochemauren kanssa harjoittaakseen kirjeenvaihtoa emigranttien kanssa ja antaakseen kavalasti ulkomaiselle puolueelle tietoja taloudellisesta asemastamme, sotajoukkojemme liikkeistä, yleisen mielipiteen vaihteluista.
"Brotteaux, joka halveksittavan elämänsä tällä kaudella eli konkubinaatissa erään prostituoidun, katutyttö Athénaïsin kanssa, jonka hän oli löytänyt Rue Fromenteaun likaviemäristä, voitti tämän helposti tarkoitusperäinsä puolelle ja käytti häntä lietsomaan vastavallankumousta hävyttömin sanoin ja epäsiveellisin ehdotuksin.
"Eräät tämän turmiollisen miehen lausunnoista antavat selvän kuvan hänen vääristä mielipiteistään ja vaarallisista tarkoitusperistään. Puhuessaan siitä isänmaallisesta tribunaalista, joka tänään on kokoontunut häntä rankaisemaan, hän sanoi aivan raakamaisesti: 'Vallankumousoikeus muistuttaa aivan jotakin tuollaista William Shakespearen näytelmää, jossa on sekaisin mitä verisimpiä kohtauksia ja mitä arkipäiväisimpiä narrinkujeita'. Alati hän ylisti ateismia tietäen sen varmimmaksi keinoksi halventaa kansaa ja vaivuttaa sitä epäsiveellisyyteen. La Conciergerie'n vankilassa, jossa hän istui pidätettynä, hän pahoitteli uljaiden armeijoittemme voittoja, ikäänkuin ne olisivat olleet suurimpia onnettomuuksia, ja koetti saada epäluulonalaiseksi meidän isänmaallisimpia kenraaleitamme väittäen heidän ajavan hirmuvaltaisia tarkoitusperiä. 'Odottakaahan vain', hän sanoi käyttäen kieltä niin julkeaa, että kynä empii sitä kirjoittaa, 'odottakaahan, vain, niin saatte nähdä, että eräänä kauniina päivänä nämä samat miekankalistelijat, joita nyt saatte kiittää pelastuksestanne, nielevät teidät kaikki, niinkuin sadun kurki nielee sammakot.'"
Ja syytöskirja jatkui edelleen seuraavasti:
"Vaimo Rochemaure, entinen aatelisnainen, Brotteaux'n jalkavaimo, ei ole vähemmän rikollinen kuin hän. Ei siinä kyllin, että hän oli kirjeenvaihdossa ulkomaiden kanssa ja itsensä Pittin palkkaama, vaan lisäksi hän, ollen yhdessä juonessa turmeltuneiden miesten sellaisten kuin Toulousen Jullienin ja Chabot'n kanssa, samoin entisen parooni de Batzin kanssa, keksi näiden roistojen avustuksella kaikenlaisia konnankoukkuja saadakseen Itä-Intian kauppayhtiön osakkeet laskemaan, ostaakseen niitä alhaisella hinnalla ja nostaakseen niitä sitten vastakkaiseen suuntaan käyvillä keinotteluilla, täten kavaltaen sekä yksityistä että valtion omaisuutta. La Bourben ja Les Madelonnettes'in vankiloissa, joissa häntä on säilytetty, hän on jatkuvasti punonut juoniaan, keinotellut ja yrittänyt lahjoa ja vietellä tuomareita ja valamiehiä.
"Louis Longuemare, entinen aatelismies ja entinen kapusiini, oli astunut konnuuden ja rikoksen tielle jo kauan ennen kuin hän ryhtyi niihin petoksellisiin tihutöihin, joista hän nyt on täällä vastaamassa. Eläneenä häpeällisessä yhdyselämässä ilotyttö Gorcut'n, eli kuten häntä nimitetään, Athénaïsin kanssa, juuri tuon samaisen Brotteaux'n katon alla, hän on tämän tytön ja tämän entisen aatelismiehen rikostoveri. Vankeutensa aikana La Conciergerie'ssa on hän jatkuvasti joka ikinen päivä kirjoittanut lentokirjasia, joissa hän tekee hyökkäyksiä vapautta ja valtakunnan rauhaa vastaan.
"Mitä Marthe Gorcut'hyn eli Athénaïsiin tulee, niin on sopiva tässä yhteydessä huomauttaa, että prostituoidut naiset ovat kaikkein suurin vaara hyville tavoille, joita he loukkaavat, ja häpeäpilkku koko yhteiskunnalle, jonka juuria he jäytävät. Mutta mitä hyödyttää kuvailla noita inhottavia rikoksia, jotka syytetty itsekin julkeasti myöntää?"
Syytöskirjassa siirryttiin sitten noihin viiteenkymmeneen neljään muuhun syytettyyn, joita ei Brotteaux, ei isä Longuemare eikä Rochemaure lainkaan tuntenut, paitsi että olivat nähneet useimmat heistä vankiloissa, ja jotka kaikki olivat ensinmainittujen kanssa yhdessä nuotassa sotkeutuneet "tuohon inhottavaan salaliittoon, jolle ei löydy vertaa minkään kansan historiassa".
Syytöskirja päättyi loppuponteen, jossa vaadittiin kuolemanrangaistusta kaikille syytetyille.
Brotteaux'ta kuulusteltiin ensin.
— Sinä olet kuulunut salaliittoon?
— En, en ole kuulunut mihinkään salaliittoon. Koko syytöskirjelmä on valetta alusta loppuun.
— Näepäs nyt: vielä tällä hetkelläkin sinä vehkeilet tribunaalia vastaan.
Ja oikeuden presidentti kääntyi sitten vaimo Rochemauren puoleen, joka vastasi epätoivoisin vakuutteluin, kyynelin ja viisastelevin selityksin.
Isä Longuemare alistui kokonaan Jumalan tahdon alle. Hän ei ollut edes tuonut mukaansa kirjoittamaansa puolustuspuhetta.
Kaikkiin kysymyksiin, joita hänelle tehtiin, hän vastasi kieltäymyksen ja alistumisen hengessä. Ainoastaan silloin, kun presidentti nimitti häntä kapusiiniksi, heräsi vanha aatami hänessä eloon:
— Minä en ole mikään kapusiini, hän sanoi, — minä olen barnabiittimunkkikunnan jäsen ja pappi.
— Se on sama asia, vastasi presidentti hyväntahtoisesti muhoillen.
Isä Longuemare katsoi häneen harmistuneena:
— Onko sen kummempaa erehdystä kuultu! hän intti. — Mennäpäs sekoittamaan toisiinsa kapusiini ja munkki, joka kuuluu itse pyhän apostoli Paavalin perustamaan barnabiittien luostarikuntaan.
Kuulijoiden parvesta kuului naurunhohotusta ja vihellyksiä.
Ja isä Longuemare, joka katsoi tämän pilkan vastalauseeksi, vakuutti juhlallisesti, että hän tulisi kuolemaansa asti pysymään tuon Pyhän Barnabaan munkkikunnan jäsenenä, jonka pukua hän kantoi sydämessään.
— Tunnustatko sinä, kysyi presidentti, — vehkeilleesi yhdessä ilotyttö Gorcut'n eli niin kutsutun Athénaïsin kanssa, joka sinulle lahjoitti häpeällistä suosiotaan?
Tämän kysymyksen kuultuaan isä Longuemare kohotti ylös taivaaseen tuskaisan katseen ja vastasi ainoastaan vaikenemalla, jossa ilmeni samalla viattoman sielun hämmästys ja turhista sanoista pidättyvän hengenmiehen vakavuus.
— Naimaton nainen Gorcut, kysyi presidentti nuorelta Athénaïsilta, — tunnustatko sinä olleesi salajuonessa Brotteaux'n kanssa.
Hän vastasi sävyisästi:
— Herra Brotteaux ei ole minun tietääkseni tehnyt mitään muuta kuin mikä on oikein ja hyvää. Hän on sellainen mies, jollaisia pitäisi olla paljon ja jota parempaa ei ole. Ne, jotka väittävät toisin, erehtyvät. Siinä kaikki, mitä minulla on sanottavana.
Presidentti kysyi häneltä, tunnustiko hän eläneensä konkubinaatissa Brotteaux'n kanssa. Hänelle täytyi selittää tämä sana, jota hän ei ymmärtänyt. Mutta heti kun hänelle selvisi, mistä oli kysymys, vastasi hän, että se asia oli riippunut yksinomaan Brotteaux'sta, mutta että tämä ei ollut pyytänyt häneltä sellaista.
Lehteriltä tirskuttiin ja presidentti uhkasi ajaa naimattoman
Gorcut'n ulos salista, jos tämä vielä kerran vastaisi niin rivosti.
Silloin Athénaïs tiuskasi, että presidentti oli ulkokultainen, valkeaksi silattu hauta, aisankannattaja, ja syyti suustaan hänen, tuomarien ja valamiesten päälle aivan ryöppynään haukkumasanoja, kunnes santarmit vetivät hänet pois penkistä ja veivät hänet salista.
Presidentti kuulusteli sitten lyhyesti toisia syytettyjä siinä järjestyksessä, missä he istuivat korokkeilla. Muuan Navette-niminen vastasi, ettei hän ollut voinut ottaa osaa salaliittoon vankilassa, jossa hän ei ollut istunut kauempaa kuin neljä päivää. Presidentti huomautti, että tämä vastaus oli harkinnan arvoinen ja pyysi valamiehistöä ottamaan sen lukuun. Myös muuan Bellier vastasi samoin, ja presidentti teki hänen hyväkseen saman huomautuksen jurylle. Tätä tuomarin hyväntahtoisuutta pitivät toiset ylistettävänä oikeamielisyytenä, toiset palkkana ilmiannosta.
Virkaatekevä yleinen syyttäjä ryhtyi nyt puheisiin. Hän esitti laveasti kannekirjan sisällön ja pyysi vastausta seuraaviin kysymyksiin:
— Onko tullut toteennäytetyksi, että Maurice Brotteaux, Louise Rochemaure, Louis Longuemare, Marthe Gorcut, liikanimeltä Athénaïs, Eusébe Rocher, Pierre Guyton-Fabulet, Marcelline Descourtis jne. ovat muodostaneet keskenään salaliiton, jonka välineet ovat murha, nälänhätä, väärien assignaattien ja väärän rahan valmistaminen, yleisen kansanhengen ja moraalin turmeleminen, vankien kapinat, ja jonka päämäärä on kansalaissota, kansanedustuslaitoksen lopettaminen, kuninkuuden uudistaminen?
Valamiehet vetäytyivät eri huoneeseen neuvottelemaan. He olivat kaikki yksimielisesti myöntävän vastauksen kannalla kaikkiin vankeihin nähden, lukuunottamatta edellämainittuja Navettea ja Bellier'tä, jotka presidentti, ja hänen jälkeensä yleinen syyttäjä, oli tavallaan asiaan kuulumattomina jo erottanut pois jutusta. Gamelin perusteli lausuntoaan seuraavin sanoi:
— Syytettyjen rikollisuus on ilmeinen: heidän rankaisemisensa tapahtuu kansakunnan onneksi ja he mahtanevat itsekin toivoa saada kuolemanrangaistuksella, tällä ainoalla mahdollisella tavalla sovittaa rikoksensa.
Presidentti julisti oikeuden päätöksen asianomaisten poissaollessa. Näinä suurina päivinä ei enää kutsuttu, kuten laki määräsi, tuomittuja sisälle kuulemaan tuomiotaan epäilemättä siksi, että niin monen ihmisen epätoivo tuntui peloittavalta. Turha pelko, sillä uhrien alistuvaisuus oli suuri ja yleinen! Oikeusistuimen sihteeri meni alas lukemaan päätöstä, jota kuunneltiin niin hiljaa ja tyynesti, kuin olisivat nämä _prairial-_kuun lain tuomitut olleet vain hakattaviksi määrättyjä puita.
Naiskansalainen Rochemaure ilmoitti olevansa raskaana. Muuan kirurgi, joka samalla oli juryn jäsen, sai tehtäväkseen tutkia hänet. Hänet kannettiin pyörtyneenä koppiinsa.
— Voi, huokasi isä Longuemare, — nuo tuomarit ovat tosiaan hyvin säälittäviä ihmisiä. Heidän sieluntilansa on todella surkuteltava. He sotkevat kaikki asiat eivätkä osaa erottaa barnabiittia fransiskaanista.
Teloituksen piti tapahtua vielä samana päivänä "Kumotun valtaistuimen aidan" luona. Kun tuomitut olivat asiaankuuluvassa asussa, hiukset kerittyinä, paidan kaulanreikä kaarteelle leikattuna, odottivat he pyöveliä, yhteensullottuina kuin karjalauma, siinä pienessä salissa, jonka lasiseinä erotti kansliasta.
Kun pyöveli ja hänen apurinsa saapuivat, pani Brotteaux, joka rauhallisesti luki Lucretiustaan, merkin vasta-aloitetulle sivulle, sulki kirjan, pisti sen lievetakkinsa taskuun ja sanoi barnabiitille:
— Arvoisa isä, etenkin minua kiusoittaa se, etten voi mitenkään saada teitä uskomaan. Me käymme nyt molemmat nukkumaan viimeistä untamme, enkä minä voi vetää teitä hihasta ja herättää teitä sanoakseni: "Siinä nyt näette: teillä ei ole enää tuntoisuutta eikä tietoisuutta, te olette hengetön. Se, mikä seuraa elämää, on samanlaista kuin se, mikä käy sen edellä."
Hän tahtoi hymyillä; mutta julma tuska kouristi hänen sydäntään ja hän oli vähällä kadottaa tajuntansa.
Hän jatkoi sentään:
— Isäni, minä annan teidän nähdä heikkouteni. Minä rakastan elämää enkä luovu siitä ilman kaipausta.
— Hyvä herra, vastasi munkki lempeästi, — huomatkaa, että te luonnostanne olette rohkeampi kuin minä ja että kuolema sentään tekee teidät levottomammaksi. Mistä muusta se johtuisi kuin siitä, että minä näen sen valon, jota te ette vielä näe?
— Voisihan sen ehkä selittää niinkin, sanoi Brotteaux, — että minä kaipaan elämää sentähden, että olen siitä nauttinut enemmän kuin te, joka olette tehnyt sen mahdollisimman paljon kuoleman kaltaiseksi.
— Herra Brotteaux, sanoi isä Longuemare kalveten, — tämä hetki on vakava. Olkoon Jumala turvanani! Varmaa on, että saamme kuolla ilman uskonnon viimeistä lohdutusta. Varmaankin olen ottanut sakramentit vastaan laimealla ja kiittämättömällä sydämellä, koskapa taivas kieltää sen minulta nyt, kun sitä niin kipeästi tarvitsisin.
Kärryt odottivat jo. Siihen kuormattiin tuomitut, kädet selän taa sidottuina. Vaimo Rochemaure, jonka raskaudentilaa kirurgi ei ollut voinut todeta, hilattiin myös rattaille. Hän sai takaisin vähän entisestä tarmostaan tarkastellakseen katselijajoukkoa, josta hän vielä, niin vähän todennäköistä kuin se olikin, toivoi keksivänsä pelastajan. Hänen silmänsä rukoilivat. Tungos oli pienempi kuin ennen ja osanotto vähemmän kiihkeää. Ainoastaan muutamat naiset huusivat: "Kuolema heille!" tai pilkkasivat kuolemaantuomittuja. Miehet kohauttivat olkapäitään ja vaikenivat joko varovaisuudesta tai lain kunnioituksesta.
Pieni humaus kävi väkijoukossa, kun Athénaïs astui ulos portista. Hän oli aivan kuin lapsi.
Hän painoi päänsä alas munkin edessä:
— Herra rovasti, hän sanoi tälle, — antakaa minulle synninpäästö.
Isä Longuemare kuiskutti vakavasti sakramentin sanat ja sanoi:
— Tyttäreni, te olette langennut suureen syntiin; mutta toivoisinpa, että itse voisin tulla Herran eteen yhtä yksinkertaisin lapsensydämin kuin te!
Athénaïs hypähti keveästi kärryille. Ja sieltä hän suoraryhtisenä, lapsekas pää ylpeästi pystyssä, huudahti:
— Eläköön kuningas!
Hän antoi pienen merkin Brotteaux'lle osoittaakseen, että hänen vierellään oli tilaa. Brotteaux auttoi barnabiitin rattaille ja asettui itse munkin ja tuon viattoman tytön väliin.
— Herra Brotteaux, sanoi isä Longuemare epikurolaisfilosofille, — minä pyydän teiltä vielä yhtä palvelusta: rukoilkaa tuota Jumalaa, johon ette vielä usko, rukoilkaa häntä minun puolestani. Ei ole varmaa, vaikka te olisitte häntä lähempänäkin kuin minä; se voi riippua yhdestä ainoasta hetkestä. Yhdessä ainoassa sekunnissa voi teistä tulla Herran valittu. Hyvä herra, rukoilkaa minun puolestani.
Ja sill'aikaa kun kärryt rätisten vierivät esikaupungin pitkiä katuja, luki munkki sydämellään ja suullaan kuolevien rukouksia.
Brotteaux koetti johdattaa mieleensä suuren luonnonrunoilijan säkeitä: Sic ubi non erimus… Niin sidottuna kuin hän seisoikin noiden häpeällisten rattaiden tärinässä, hän kuitenkin säilytti rauhallisen ja melkein vaivattoman asenteen. Hänen vierellään Athénaïs, ylpeänä saadessaan kuolla samalla tavalla kuin Ranskan kuningatar, heitti väkijoukkoon ylvästeleviä katseita ja vanha rahamies, joka tuntijan silmäyksin tarkasteli tuon nuoren tytön valkeaa kaulaa, ajatteli kaivaten päivän kirkkautta.