IV.
Florent Guillaume oli etsinyt yösijan kirkontornissa. Häntä paleli. Tuuli äänteli luukuissa kissojen ja pöllöjen iloksi kuten huilu tai urkupilli. Tämä ei ollut asunnon ainoa ikävyys. Sen jälkeen kun maanjäristys v. 1427 tärisytti kirkkoa, lohkeili torninhuippu pala palalta rikki ja uhkasi kokonaan luhistua ensimäisessä rajuilmassa. Pyhä Neitsyt salli tämän tapahtua ihmisten syntein tähden.
Tästä huolimatta Florent Guillaume nukkui, mikä todisti että hänen omatuntonsa oli puhdas. Hänen unistaan tiedetään vain, että hän oli näkevinään kauniin naisen, joka painot suudelman hänen huulilleen. Mutta kun hän aikoi vastata suudelmaan, sai hän käsiinsä pari hämähäkkiä, jotka hänen kasvojensa yli mennessään olivat loihtineet esille tämän unikuvan. Hän heräsi, kuuli siipien räpytystä yläpuolellaan ja luuli, luonnollista kyllä, että se oli perkele, sillä niitä on lukemattomia ihmisiä kiusaamassa varsinkin öisin. Mutta kiitos kuulle, joka samassa pilkisti pilvien lomasta, tunsi hän rouva Asabeaun. Hän näki sen nokallaan työntävän sinistä, hopealla kirjailtua rahakukkaroa muurinaukkoon, jota se piti säilytyspaikkanaan. Hän antoi sen olla rauhassa, mutta kun se oli lähtenyt kätköpaikastaan, kiipesi hän hirrelle, otti kukkaron, avasi sen ja huomasi että se sisälsi kaksitoista kultarahaa, jotka hän pisti vyöhönsä kiittäen Puyn mustaa Pyhää Neitsyttä. Hän tunsi näes hyvin raamatun ja muisti että Herra oli lähettänyt kaarneen tuomaan ruokaa profeetta Eliaalle. Tästä veti hän sen johtopäätöksen että Jumalan pyhä äiti oli lähettänyt harakan tuomaan kirjurilleen Florent Guillaumelle kaksitoista denaaria.
Seuraavana päivänä juhlivat Florent ja pitsinnyplääjätär syöden erästä sisälmyssylttyä, jota he useita vuosia olivat toivoneet.
Sillä tavoin loppui harakan ihmetyö. Eläköön rauhassa ja levossa tämän kertomuksen kertoja toivonsa jälkeen ja koitukoon sen lukijoille kaikkea hyvää.