"HERRAT PITÄVÄT VAALEAVERIKÖISTÄ"
Maaliskuun 16 p:nä.
Muuan herratuttavani ja minä söimme päivällistä Ritzissä eilen illalla, ja hän sanoi, että jos ottaisin kynän ja paperia ja kirjoittaisin muistiin kaikki ajatukseni, niin siitä tulisi kirja. Tuo melkein hymähdytti minua, koska siitä oikeastaan tulisi pikemminkin hyllyllinen tietosanakirjaniteitä. Minähän ajattelen melkein herkeämättä. Tarkoitan sitä, että se on mielihuviani, ja toisinaan voin istua ajatuksissani tuntikaudet mitään muuta tekemättä. Ja nyt tämä herrasmies sanoi, että älykkään tytön tulisi käyttää älyään muuhunkin kuin pelkkään ajattelemiseen. Sanoipa vielä, että ainakin hänen pitäisi tuntea äly, milloin hän sen tapaa, koska hän istuu senaatissa ja oleskelee paljon Washingtonissa; ja kun hän tulee kosketuksiin älyn kanssa, huomaa hän sen aina.
Asia olisi muutoin voinut haihtua tuuleen, mutta tänä aamuna hän lähetti minulle kirjan. Ja kun palvelijattareni toi sen minulle, sanoin minä: "Niin, Lulu, tässä on taas kirja, emmekä ole vielä lukeneet puoliakaan entisistä." Mutta kun kirjan avattuani näin sen olevan ihan tyhjän, muistui mieleeni, mitä herratuttavani oli sanonutpa sitten käsitin, että se oli päiväkirja. Näin siis ryhdyin kirjan lukemisen asemesta kirjaa kyhäämään.
Mutta nyt on maaliskuun 16 päivä ja tietenkin liian myöhäistä alkaa tammikuusta, mutta se ei tee mitään, koska herratuttavani, herra Eisman, oli kaupungissa melkein koko tammi- ja helmikuun; ja hänen ollessaan kaupungissa tuntuu toinen päivä ihan samanlaiselta kuin toinenkin.
Tarkoitan, että herra Eisman on nappien alalla chicagolaisen tukkuliikkeen johtaja, ja hän on se herrasmies, joka melkein kaikkialla Chicagossa tunnetaan nappikuningas Gus Eismanin nimellä. Ja koska hän on se herrasmies, joka on alkanut harrastaa minun kasvattamistani, saapuu hän tietysti vähän väliä New Yorkiin nähdäkseen, kuinka älyni on kehittynyt viime tapaamisemme jälkeen. Mutta herra Eismanin ollessa New Yorkissa näymme aina tekevän samaa, ja jos selostan yhden päivän, tarvitsisi minun piirtää päiväkirjaani vain yhtäläisyysmerkit kaikkien muiden kohdalle. Tarkoitan, että aina syömme päivällistä Colonyssa ja käymme teatterissa ja Trocaderossa, ja sitten herra Eisman saattaa minut kotiin. Ja kun herrasmies harrastaa neitosen kasvattamista, haluaa hän tietenkin jäädä juttelemaan päivän tapahtumista, kunnes tulee kovin myöhä, niin että seuraavana päivänä olen ihan uuvuksissa enkä oikeastaan nouse vuoteestani ennenkuin on aika pukeutua mennäkseni syömään päivällistä Colonyssa.
Olisipa merkillistä, jos minusta tulisi kirjailijatar. Tarkoitan, että kotona Little Rockissa Arkansasissa aina toivottiin minun saavan jotakin toimeen soitannon alalla. Sillä kaikki tuttavani sanoivat, että minulla oli lahjoja, ja kaikki hokivat hokemistaan, että minun oli harjoiteltava. Mutta syystä tai toisesta minä en juuri paljoa välittänyt harjoittelusta. Tarkoitan, etten tosiaan jaksanut istua tuntikausia perätysten vain harjoittelemassa ammattia varten. Niinpä minä eräänä päivänä vallan tulistuin ja heitin vanhan mandoliinin huoneen toiselta seinältä toiselle enkä ole siihen sen koommin koskenut. Mutta kynäileminen on toista, kun tietää, ettei ole tarvis opetella eikä harjoitella, ja siinä on enemmän tempperamynttiä, kun sitävastoin harjoittelu näkyy vievän minulta kaiken tempperamyntin. Niinpä minun täytyykin melkein hymyillä, kun huomaan kirjoittaneeni kaksi täyttä sivua ja päässeeni maaliskuun kahdeksanteentoista päivään, niin että jo riittää täksi päiväksi ja huomiseksi. Ja se juuri osoittaa, kuinka paljon tempperamynttiä minussa on, kunhan vain kerran pääsen alkuun.
Maaliskuun 19 p:nä.
No niin, eilen illalla Dorothy soitti minulle ja sanoi tavanneensa herrasmiehen, joka esitteli itsensä hänelle Ritzin eteisessä, ja sitten he olivat puolisella, joivat teetä ja söivät päivällistä, ja sitten he menivät teatteriin ja sitten Trocaderoon, ja Dorothy sanoi, että hänen nimensä oli loordi Coocksleigh, vaikka Dorothy yleensä nimittää häntä Coocooksi. Ja Dorothy sanoi, miksen minä ja hän ja Coocoo menisi tänä iltana Folliesiin ja ottaisi Gusia mukaamme, jos hän on kaupungissa. Siitä syntyi sitten pikku riitakin Dorothyn ja minun välilläni, koska Dorothy joka kerta, kun hän mainitsee herra Eismania, nimittää häntä ristimänimeltä eikä näy tajuavan, että kun niin tärkeä herrasmies kuin herra Eisman tuhlaa melkoisesti rahaa tytön kasvattamiseen, niin ei ole kunnioitettavaa mainita sellaista herrasmiestä hänen ristimänimeltään. Tarkoitan, etten minä koskaan aio mainita herra Eismania hänen ristimänimeltään, mutta jos tahdon nimittää häntä yhtään miksikään, sanon häntä "Papaksi", enkä sano häntä "Papaksikaan", jos paikka, missä olemme, näyttää julkiselta. Niinpä sanoinkin Dorothylle, että herra Eisman saapuisi kaupunkiin vasta ylihuomenna. Sitten Dorothy ja Coocoo saapuivat meille, ja me lähdimme kaikki Folliesiin.
Ja tänä aamuna Coocoo soitti minulle, pyytäen, että lähtisin hänen kanssaan Ritziin puoliselle. Tarkoitan, että noilla ulkomaalaisilla on aika paljon sisua. Vain sen vuoksi, että Coocoo on englantilainen ja loordi, hän luulee että neitonen voi tuhlata hänelle tuntikausia syömällä puolista Ritzissä, vaikkei hän haastele muusta kuin jostakin retkestä, jonka hän teki Tibet-nimiseen paikkaan, ja kun hän oli tuntikausia jutellut, tajusin vain, että siellä oli joukko kiinalaisia. Niinpä olen varsin iloinen tavatessani herra Eismanin, kun hän saapuu. Hänellä näettekös on aina perin hauskaa juteltavaa, sillä viime kerrallakin hän täällä ollessaan lahjoitti minulle oikein kauniin smaragdirannerenkaan. Ja ensi viikolla on minun syntymäpäiväni, ja juhlapäiviksi hänellä aina on joku hauska yllätys varattuna.
Minä aioin tänään syödä puolista Ritzissä Dorothyn kanssa ja tietenkin Coocoon täytyi se pilata, kun minä olin sanonut hänelle, etten voisi syödä hänen kanssaan puolista tänään, koska veljeni oli kaupungissa asioilla ja hänellä oli pussitauti, joten en tosiaan voinut jättää häntä yksikseen. Sillä jos lähtisin nyt Ritziin, niin tietenkin tapaisin siellä Coocoon. Mutta joskus minun täytyy melkein hymyillä omalle kekseliäälle mielikuvitukselleni, sillä eihän minulla mitään veljeä ole, enkä ole vuosikausiin ajatellut pussitautia. Ihmekö siis, että osaan kirjoittaa?
Mutta syy, miksi aioin mennä Ritziin puoliselle, oli se, että herra Chaplin on Ritzissä ja minä aina haluan uudistaa vanhoja tuttavuuksia. Sillä minä tapasin herra Chaplinin kerran puuhaillessamme samassa filmissä Hollywoodissa, ja varmaankin hän minut muistaisi. Herrasmiehet näkyvät aina muistavan vaaleaverisiä tyttöjä. Tarkoitan, että ainoa ala, joka minua kirjailijattaren uran ohella viehättäisi, olisi tulla filmitähdeksi, ja minä menestyinkin elävissäkuvissa jo varsin hyvin, kun herra Eisman taivutti minut sen homman hylkäämään. Sillä kun herrasmies osoittaa niin ystävällistä harrastusta tytön kasvattamisessa kuin herra Eisman, niin tekeehän mieli hänelle näyttää, että sitä pidetään arvossa, mutta hänestä ei tyttö sovellu filmiin, sillä hänen äitinsä näetten on oikeauskoinen.
Maaliskuun 20 p:nä.
Herra Eisman saapuu kaupunkiin huomenna ollakseen täällä syntymäpäivänäni. Siksi ajattelin, että olisi tosiaan hirveän hauskaa edes kerran vielä huvitella ennenkuin herra Eisman saapuu, ja niinpä minä eilen illalla kutsuin joitakuita kirjallisia herrasmiehiä iltaa viettämään, koska herra Eisman aina kehoittelee minua seurustelemaan kodissani kirjallisten ihmisten kanssa. Tarkoitan, että hän kaikin mokomin tahtoo tyttöä parantamaan älyään, ja hänen suurin mielenkiintonsa minuun johtuu juuri siitä, että minä aina näyn kartuttavan älyäni enkä tuhlaa hetkeäkään hukkaan. Ja herra Eisman haluaa, että minulla on "saloong", niinkuin ranskalaiset sanovat, mikä merkitsee, että ihmiset kerääntyvät iltaisin yhteen älyjään kehittämään. Niinpä minä kutsuin kaikki älykkäät herrasmiehet, jotka muistin. Silloin ajattelin sopivaksi seuraksi erästä herrasmiestä, joka on kaikenlaisen taloustieteen professori Columbian yliopistosta, ja toimittajaa, joka on New York Transcriptin kuuluisa toimittaja ja muuatta toista herrasmiestä, joka on kuuluisa näytelmäkirjailija; hän kirjoittaa kovin, kovin kuuluisia näytelmiä, jotka kaikki kuvaavat elämää. Tarkoitan, että jokainen tuntisi hänen nimensä, mutta aina se tipahtaa minun muististani, kun me kaikki hänen todelliset ystävänsä nimitämme häntä vain Samiksi. Ja Sam kysyi, saisiko tuoda mukanaan herrasmiehen, joka kirjoittaa romaaneja Englannista, ja minä sanoin kyllä, ja hän toi sen herrasmiehen. Ja sitten me kaikki keräännyimme yhteen, ja minä kutsuin Glorian ja Dorothyn, ja herrasmiehet toivat omia liköörejään. Huoneisto oli siis tietenkin tänä aamuna mullin mallin, ja Lulu ja minä ahersimme kuin ajojuhdat sen siivoamisessa, mutta taivas tietää, milloin saanemme kattokruunun korjatuksi.
Maaliskuun 22 p:nä.
No niin, syntymäpäiväni on ollut ja mennyt, mutta se oli tosiaan ihan lannistavaa. Tarkoitan, että minusta näyttää, että herrasmiehen, joka ystävällisestä harrastuksesta kasvattaa tyttöä, kuten Gus Eisman, pitäisi haluta hänen omistavan New Yorkin suurimman nelitahkoiseksi hiotun timantin. Tarkoitan, että minun täytyy sanoa tunteneeni itseni kovin pettyneeksi, kun hän astui huoneeseen, tuoden pikkuruikkusen kapineen, jota tuskin saattoi nähdä. Niinpä minä sanoin hänelle, että se oli aika soma, mutta että minulla oli paha päänkipu, minkävuoksi täytyi pysytellä pimeässä huoneessa kaiken päivää, ja minä sanoin hänelle, että ehkä tapaisimme huomenna. Sillä Lulustakin se oli kovin pikkuinen, ja hän sanoi, että hän minuna tekisi jotakin ratkaisevaa, ja sanoi ehdottomasti uskovansa vanhaan sananparteen: "Jätä heidät ollessasi vielä nuori ja kaunis." Mutta herra Eisman palasi päivällisen aikaan, tuoden tosiaan hyvin, hyvin kauniin timanteilla somistetun timanttirannerenkaan, ja siitä minä kovin ilostuin. Ja sitten me söimme päivällistä Colonyssa ja menimme teatteriin ja syömään illallista Trocaderossa, kuten tavallista hänen kaupungissa ollessaan. Mutta minä tunnustan hänen järkevyytensä, koska hän tajusi, kuinka pieni se ensimmäinen lahja oli. Tarkoitan, että hän jutteli pitkälti, selittäen kuinka huonolla kannalla ahväärit olivat ja kuinka nappiliike oli täynnä bolshevikeja, jotka saavat vain häiriötä aikaan. Sillä herra Eismanin mielestä on maa ihan bolshevismin partaalla, ja minä oikein hätäännyin. Tarkoitan, että jos bolshevistit pääsevät tänne, niin on vain yksi herrasmies, joka kykenisi niitä käsittelemään, ja se on herra D. W. Griffith. Sillä minä en koskaan unohda kuinka herra Griffith johti "Suvaitsemattomuutta". Tarkoitan, että se oli viimeinen filmini, juuri ennenkuin herra Eisman sai minut jättämään urani, ja minä esitin yhtä tytöistä, jotka menivät tainnoksiin kahakassa, kun kaikki herrat putosivat tornista. Ja nähdessäni, kuinka herra Griffith käsitteli rahvasjoukkoja "Suvaitsemattomuudessa", käsitin, että hän kykenee mihin hyvänsä, ja toivon tosiaan, että Ameriikan hallitus kehoittaisi herra Griffithiä olemaan valmiina siltä varalta, että bolshevikit hyökkäävät esille.
Niin, unohdinkin mainita, että siinä romaaneja kirjoittavassa englantilaisessa herrasmiehessä näkyi heränneen melkoista mielenkiintoa minua kohtaan, heti kun hän kuuli minun olevan kirjailijan. Tarkoitan, että hän on soittanut minulle jok'ikinen päivä ja että olen kahdesti ollut hänen kanssaan teellä. Ja hän lähetti minulle kokonaisen sarjan erään Conrad-nimisen herrasmiehen kirjoittamia kirjoja. Ne näkyvät kaikki kertovan valtamerimatkoista, vaikken ole ehtinyt niihin kuin ohimennen vilkaista. Olen pitänyt romaaneista, joissa kerrotaan merimatkoista, aina siitä asti, kun olin herra Christien mallina McGrathin kirjoittaman meriromaanin kansilehtikuvaa varten, sillä minä sanon aina, ettei tyttö koskaan näytäkään niin kivalta kuin höyrylaivan tai vaikkapa vain huvipurrenkin kannella.
Ja sen englantilaisen herrasmiehen nimi on herra Gerald Lamson, kuten ne tietävät, jotka ovat lukeneet hänen romaanejaan. Hän lähetti minulle myös muutamia omia romaanejaan, ja huomaan niissä kaikissa puhuttavan keski-ikäisistä englantilaisista herrasmiehistä, jotka asuvat maalla siellä Lontoossa ja kuuluvat ajavan polkupyörillä, mikä on ihan erilaista kuin Ameriikassa, paitsi Palm Beachissa. Sitten minä kerroin herra Lamsonille, että minä kirjoittelen muistiin kaikki ajatukseni, ja hän sanoi ensimmäisestä silmänräpäyksestä, kun minut tapasi, tietäneensä minulla olevan jotakin tekeillä, ja jahka me tullaan tutummiksi, annan minä päiväkirjani hänelle luettavaksi. Tarkoitan, että kerroin hänestä herra Eismanillekin, ja hän on oikein mielissään. Sillä tietenkin herra Lamson on oikein kuuluisa, ja näyttää siltä, että herra Eisman on lukenut kaikki hänen romaaninsa matkustellessaan edestakaisin rautateillä. Ja herra Eisman on aina hyvin halukas tapaamaan kuuluisia henkilöitä ja kutsumaan heitä päivälliselle Ritziin lauantai-illoin. Mutta enhän minä kertonut herra Eismanille, että olen tosiaan hiukan hullaantumassa herra Lamsoniin, niinkuin tosiaan uskon olevani, vaikka herra Eisman luulee mielenkiintoni olevan vain kirjallista laatua.
Maaliskuun 30 p:nä.
Vihdoinkin herra Eisman matkusti iankaikkisuuden viimeistä edellisenä päivänä, ja minun täytyy sanoa olevani kerrassaan uuvuksissa, niin että pieni lepo on hyvin tervetullut. Tarkoitan, että kernaasti viivyn myöhäänkin ulkona joka ilta, jos tanssin, mutta herra Eisman ei tosiaan ole mikään erikoinen tanssija, ja siksi me enimmäkseen vain istumme ja juomme samppanjaa tai haukkaamme hiukan, enkä minä tietenkään tanssi kenenkään muun kanssa, kun olen herra Eismanin seurassa. Mutta herra Eisman ja Gerry, kuten herra Lamson haluaa minun häntä nimittävän, tulivat oikein hyviksi ystäviksi, ja me kolmisin vietimme useita iltoja yhdessä. Kun siis herra Eisman nyt vihdoin on matkustanut kaupungista, lähdemme Gerry ja minä tänä iltana yhdessä ulos, ja Gerry sanoi, ettei minun ole tarvis pukeutua, koska Gerry näkyy pitävän minusta enemmän sieluni vuoksi. Niin minun täytyi tosissani sanoa Gerrylle, että jos kaikki herrasmiehet olisivat hänen kaltaisiaan, niin madame Francen muotiliike menisi vararikkoon. Gerry ei näetten pidä siitä, että tyttö on vain pelkkä nukke, vaan tahtoo, että hän joka ilta hakisi esille miehensä tohvelit ja saisi hänet unohtamaan sen päivän huolet.
Mutta ennenkuin herra Eisman matkusti Chicagoon, kertoi hän tänä kesänä lähtevänsä Pariisiin ammattiasioissa, ja minä luulen, että hän aikoo kutsua minut Pariisin-matkalle, koska hän sanoo, ettei mikään ole niin kasvattavaa kuin matkusteleminen. Tarkoitan, että teki äärettömän hyvää Dorothylle, kun hän viime keväänä kävi ulkomailla, enkä koskaan väsy kuuntelemasta hänen kertovan, kuinka Pariisin karuselleissa on porsaita hevosten asemesta. Mutta minä en tosiaan tiedä, tulisiko minun olla haltioitunut vai ei, sillä jos minä matkustan Pariisiin, täytyy minun tietenkin jättää Gerry, ja Gerry ja minä olemme päättäneet, ettemme tästä lähin toisistamme erkane.
Maaliskuun 31 p:nä.
Eilen illalla Gerry ja minä söimme päivällistä varsin kummallisessa paikassa, jossa saimme häränpaistia ja käristettyjä perunoita. Tarkoitan, että hän aina haluaa minun nauttivan sellaista ruokaa, jota hän nimittää "ravitsevaksi", vaikka useimmat muut herrasmiehet eivät koskaan näy sitä ajattelevan. Ja sitten me otimme vuokra-ajurin ja ajelimme tuntikausia puistossa, koska Gerry sanoi, että ilma tekisi minulle hyvää. Onpa todella hyvin suloista, että joku ajattelee näitä seikkoja, joita herrasmiehet tuskin koskaan näkyvät muistavan. Ja sitten me rupattelimme aika paljon. Tarkoitan, että Gerry osaa puhuttaa tyttöä, ja minä kerroin hänelle asioita, joita en tosiaan kirjoittaisi päiväkirjaanikaan. Ja kun hän kuuli kaikki elämänkokemukseni, kävi hän oikein alakuloiseksi, ja meille kummallekin tuli kyyneleet silmiin. Sillä hän sanoi, ettei hän ollut aavistanutkaan tytön voivan kokea niin paljon kuin minä olen kokenut ja kuitenkin pysyvän niin herttaisena eikä ollenkaan katkeroituvan siitä kaikesta. Tarkoitan, että Gerrystä useimmat herrasmiehet ovat elukoita, jotka tuskin koskaan ajattelevat tytön sielua.
Ja Gerryllä näkyy olleen paljon huolia ja vastuksia itselläänkin, eikä hän voi edes mennä naimisiin, kun hänellä on vaimo. He eivät koskaan näy toisiaan rakastaneen, mutta vaimo oli suffragetti eli naisasianainen ja pyysi häntä avioliittoon — niin, mitäs Gerry sille mahtoi? Ja niin me ajelimme ympäri puistoa hyvin myöhään asti, jutellen ja filosofoiden aika paljon, ja vihdoin minä sanoin hänelle, että lintuelämä minusta sittenkin oli sivistyksen korkein vuoren 19 huippu. Ja sitten Gerry nimitti minua pikku ajattelijakseen, enkä minä suinkaan ihmettelisi, jos mietelmäni antaisivat hänelle joitakuita uusia aatteita hänen romaaneihinsa. Sillä Gerry sanoo, ettei hän koskaan ole nähnyt ulkomuodoltaan minun kaltaistani tyttöä, jolla on niin kosolta aivoja. Ja hän oli melkein lakannut etsimästä ihannettaan, kun meidän tiemme yhtyivät, ja minä sanoin hänelle, että sellainen minusta todellakin oli melkein aina sallimusta.
Ja Gerry sanoo, että minä olen hänen mielestään aika paljon Troijan Helenan kaltainen, joka oli kreikkalaista syntyperää. Mutta ainoa kreikkalainen, jonka minä tunnen, on muuan kreikkalainen herrasmies, nimeltä herra Georgopolis, joka todellakin on hyvin varakas ja sellainen, että Dorothy ja minä nimitämme häntä "puotikavaljeeriksi", koska hänelle voi soittaa minä hetkenä hyvänsä ja pyytää häntä mukaansa ostoksille, mistä hän aina ihan riemastuu, vaikka harvat muut herrat siitä näkyvät riemastuvan. Eikä hän koskaan näy välittävän siitä, mitä mikin maksaa. Tarkoitan, että herra Georgopolis on oikein gultivoitukin, koska minä tunnen useitakin herrasmiehiä, jotka kykenevät tarjoilijoille haastamaan ranskaa, mutta herra Georgopolis osaa puhua tarjoilijalle kreikkaa, mihin harvat muut herrat kykenevät.
Huhtikuun 1 p:nä.
Tästä lähtien näen erikoista vaivaa päiväkirjaani kirjoittaessani, kun oikeastaan kirjoitan sitä Gerryä varten. Tarkoitan, että aiomme jonakin iltana lukea sen yhdessä takkavalkean ääressä. Mutta Gerry matkustaa tänä iltana Bostoniin, sillä hänen pitää Bostonissa luennoida kaikista teoksistaan. Mutta hän rientää heti takaisin niin pian kuin mahdollista. Aion siis käyttää itseni kehittämiseen kaiken sen ajan, minkä hän on poissa. Ja tänä iltapäivänä me menemme yhdessä museoon 5:nnen Avenuen varrelle, sillä Gerry haluaa näyttää minulle hyvin, hyvin kauniin pikarin, jonka on tehnyt eräs muinoinen jalokiviseppä nimeltä Cellini, ja hän tahtoo, että lukisin herra Cellinin elämäkerran, joka on hyvin hieno kirja eikä ollenkaan ikävä, hänen Bostonissa ollessaan.
Ja se kuuluisa näytelmiä kirjoittava ystäväni, jota nimitetään Samiksi, soitti minulle tänä aamuna ja tahtoi minua tulemaan tänä iltana kirjalliseen illatsuun, jonka hän ja jotkut muut kynämiehet järjestävät Florence Milsissä, mutta Gerry ei halua, että minä seurustelen Samin kanssa, koska Sam aina tuppautuu kertomaan kaksimielisiä juttuja. Itse kuitenkin olen oikein vapaamielinen ja sanon aina, etten paheksu kaksimielistä juttua, kunhan se vain on hauska. Tarkoitan, että minulla on suuri huumorintajunta. Mutta Gerry sanoo, ettei Sam aina valitse ja seulo sukkeluuksiaan, minkävuoksi minun ei tulisi mennä hänen kanssaan ulos. Niinpä jäänkin kotiin ja luen herra Cellinin kirjan, koska minua tositeossa innostaakin vain älyni kehittäminen. En siis aio mitään muuta tehdäkään kuin kehittää älyäni sillä välin, kun Gerry on Bostonissa. Tarkoitan, että juuri sain sähkösanoman Willie Gwynniltä, joka huomenna saapuu Euroopasta, mutta minä en viitsi mennä häntä edes tapaamaan. Hän on herttainen poika, mutta hänestä ei koskaan tule mitään, enkä minä aio tuhlata aikaani mokomille, nyt kun olen tutustunut Gerryn kaltaiseen herrasmieheen.
Huhtikuun 2 p:nä.
Tunnen itseni tänä aamuna perin alakuloiseksi, niinkuin aina, kun minulla ei ole mitään mietittävää. Sillä minä päätin olla lukematta herra Cellinin kirjaa. Tarkoitan, että se toisin paikoin oli vallan hauskakin, kun siinä tosiaan oli varsin vallattomia kohtia, mutta ne eivät olleet lähetysten, enkä minä juuri koskaan viitsi selailla kirjaa alusta loppuun tuollaisten etsimieni kohtien vuoksi, varsinkaan kun tuollaisia oikein hauskoilta tuntuvia juttuja ei sittenkään ole kovin monta. En siis tuhlannut siihen aikaani, mutta tänä aamuna käskin Lulun jättää kaikki talousaskareet sikseen ja kuluttaa päivän lukemalla kirjan nimeltä "Lord Jim" ja sitten selostaa minulle kaikki, mitä siinä kerrottiin, jotta voisin kehittää sieluani sillä välin, kun Gerry on poissa. Mutta viedessäni hänelle kirjan olin vähällä tehdä erehdyksen ja antaa hänelle erään, jossa kerrottiin neekereistä ja nimitettiin niitä mustanaamoiksi, mikä olisi loukannut tytön tunteita. Tarkoitan, etten käsitä, miksi kirjailijat eivät nimitä neekereitä niiden virallisella nimellä, koska niillä on tunteet niinkuin meilläkin.
Jaa, sain juuri sähkösanoman Gerryltä, että hän palaa vasta huomenna, ja muutamia kämmekkäitä Willie Gwynniltä, niin että voinkin illalla mennä teatteriin Willien kanssa enkä käy liian alakuloiseksi, sillä hän on herttainen poika kumminkin. Tarkoitan, ettei hän koskaan tee mitään vallan sopimatonta. Ja onhan kovin ikävää jäädä kotiin ja vain lueskella, jollei ole todella kirjaa, jonka lukeminen maksaa vaivan.
Huhtikuun 3 p:nä.
Olin tänä aamuna tosiaan niin alla päin, että riemastuin herra Eismanilta saapuneesta kirjeestäkin. Sillä eilen illalla Willie Gwynn tuli noutamaan minua Folliesiin, mutta oli niin juovuksissa, että minun täytyi soittaa hänen kerhoonsa, jotta lähettäisivät biilin noutamaan häntä kotiin. Niin jäin yksikseni Lulun kanssa kello yhdeksältä, ja kun ei ollut mitään tehtävää, pyysin puhelua Bostoniin haastellakseni Gerryn kanssa, mutta ei tullut mitään vastausta. Sen vuoksi Lulu koetti opettaa minua pelaamaan mah-jongia, mutta minä en mitenkään voinut keskittää siihen ajatuksiani, kun olin niin huonolla tuulella. Niinpä lieneekin parasta, että tänään lähden madame Francelta tilaamaan muutamia uusia iltaleninkejä reipastuakseni.
Kah, Lulu toi minulle juuri sähkösanoman Gerryltä, joka ilmoittaa saapuvansa tänä iltapäivänä, mutta minä en voi mennä asemalle häntä vastaan niiden monien reputterien vuoksi, jotka aina ovat häntä asemilla interveivaamassa, mistä ikinä hän tuleekin. Mutta hän sanoo saapuvansa suoraan minun luokseni, sillä hänellä on jotakin puhuttavaa.
Huhtikuun 4 p:nä.
Millainen ilta meillä olikaan eilen illalla! Tarkoitan, että Gerry näkyy olevan silmittömästi rakastunut minuun. Sillä kaiken aikaa, kun hän oli Bostonissa luennoimassa naisten kerhoille, sanoi hän niiden bostonilaisten kerhonaisten kasvoja katsellessaan vasta oikein käsittäneensä kuinka kaunis minä olen. Ja hän sanoi, että koko maailmassa oli vain yksi, ja se olin minä. Mutta Gerry näkyy ajattelevan, että herra Eisman on kauhea, ja ettei ystävyydestämme mitään hyvää seuraa. Tarkoitan, että minä aivan hämmästyin, sillä he näkyivät molemmat tulevan varsin hyvin toimeen toistensa kanssa, mutta Gerry kuulemma haluaa, etten enää koskaan tapaisi herra Eismania. Ja hän tahtoo, että jättäisin kaikki ja opiskelisin ranskaa, ja hän hakee avioeron ja me mennään naimisiin. Sillä Gerry ei näy pitävän siitä elämästä, jota me kaikki täällä New Yorkissa vietämme, vaan tahtoo, että palaisin papan luo Arkansasiin, jonne hän lupaa lähettää minulle kirjoja luettavaksi, jottei minun tulisi siellä ikävä. Ja hän antoi minulle setänsä vapaamuurarisormuksen, joka on periytynyt Salomon ajoilta ja jota hän ei koskaan salli vaimonsakaan käyttää; hän antoi sen minulle kihlasormukseksi, ja tänä iltapäivänä muuan hänen naistuttavansa tulee tuomaan minulle uuden systemaatin, jonka hän on sommitellut ranskan oppimista varten. Mutta syystä tai toisesta olen yhä alakuloinen. Tarkoitan, etten voinut nukkua koko yönä, kun ajattelin niitä kauheita asioita, joita Gerry kertoi New Yorkista ja herra Eismanista. Kyllähän minä ymmärrän, että Gerry on mustasukkainen jokaiselle herratuttavalleni, enkä minä koskaan tosissani pitänyt herra Eismania minään Rudolph Valentinona, mutta Gerry sanoi, että selkäpiitä oikein karmii, kun hän ajattelee, että minunlaiseni suloinen tyttö on ystävyyssuhteissa herra Eismanin kanssa. Näin minä todella aloin tuntea itseni varsin alakuloiseksi. Tarkoitan, että Gerry mielellään puhuu paljon, ja minun mielestäni paljo puhuminen aina lamaannuttaa mieltä, kiusaa aivoja asioilla, jotka eivät koskaan juolahda mieleenkään, jos ihmisellä on hommaa. Mutta kun kerran Gerry ei pane pahakseen, että seurustelen muiden herrasmiesten kanssa, milloin niillä on jotakin älyllistä annettavaa, lähden puoliselle Eddie Goldmarkin kanssa Goldmarkin filmitehtaasta, joka aina pyytelee minua tulemaan filminäyttelijättäreksi ja allekirjoittamaan sopimuksen. Sillä herra Goldmark on korviaan myöten rakastunut Dorothyyn, ja Dorothy aina kiristää minua palaamaan kinemaan, sillä Dorothy sanoo, että jos minä menen, niin hänkin tulee.
Huhtikuun 6 p:nä.
No, vihdoinkin minä nyt kirjoitan herra Eismanille, että aion mennä naimisiin, ja hän kuuluu lähtevän heti tänne, koska hän luultavasti haluaa antaa neuvoja. Avioliittoon meneminen on tosiaan ihan vakavaa, ja Gerry juttelee siitä minulle tuntikausia perätysten. Tarkoitan, ettei hän koskaan näy väsyvän puhumiseen eikä viitsi edes käydä teatterissa tai tanssia tai tehdä mitään muuta kuin puhua, ja jollen minä tosiaan pian saa jotakin määrättyä miettimisen aihetta, niin alan ulvoa.
Huhtikuun 7 p:nä.
No niin, herra Eisman saapui tänä aamuna, ja meillä kahdella oli varsin pitkä keskustelu, ja taitaapa hän ollakin oikeassa. Sillä tässä on ensimmäinen todellinen tilaisuus, mikä minulla on oikeastaan koskaan ollut. Minä aion matkustaa Pariisiin ja laajentaa ja kehittää kirjoitustaitoani, ja miksi minä hylkäisin urani mennäkseni naimisiin kirjailijan kanssa, joka itse olisi kaikki kaikessa ja minä ainoastaan Gerald Lamsonin rouva? Ja kaiken lisäksi minut laahattaisiin tuomioistuimen eteen, avioerojutun häpeänhälinään ja saisin nimeni tahratuksi. Ja herra Eisman sanoi, että tilaisuuksia sattuu liian harvoin tytön elämässä, jotta hylkäisin ensimmäisen, joka minulla koskaan on todella ollut. Niinpä minä purjehdin Franskanmaalle ja Lontooseen tiistaina, ottaen Dorothyn mukaani, ja herra Eisman sanoo tapaavansa meidät siellä myöhemmin. Ja Dorothy tuntee Pariisissa kaikki langat ja osaa käydä siellä ulos ja sisälle, ikäänkuin taitaisi ranskaa, ja sitäpaitsi hän tuntee ranskalaisen herrasmiehen, joka on Pariisissa syntynyt ja kasvanut ja puhuu ranskaa kuin alkuasukas ja osaa Pariisin kuin viisi sormeaan. Ja Dorothy sanoo, että kun tulemme Lontooseen, niin melkein jokainen puhuu englantiakin. Niinpä on kerrassaan onnekasta, että herra Lamson on luennoimassa Cincinnatissa ja palaa vasta keskiviikkona, joten ehdin lähettää hänelle kirjeen ja kertoa, että minun täytyy nyt matkustaa Eurooppaan, mutta sanon tapaavani hänet ehkä myöhemmin. Näin minä ainakin säästyn kuuntelemasta edelleenkin hänen ikävystyttävää keskusteluaan. Ja herra Eisman lahjoitti minulle oikein siron helminauhan ja antoi Dorothylle timanttineulan, ja kaikki kävimme Colonyssa päivällisellä ja kaikki kävimme teatterissa ja sitten olimme Trocaderossa illallisella ja kaikki vietimme oikein hauskan illan.