VI.
Ilta Satukannaksella.
Georg ja Birger Borg pistäytyivät Kaarilassa. He olivat kaukaisia serkkuja, eivätkä he olleet nähneet tyttöjä eivätkä tytöt heitä sen jälkeen kun aivan pieninä. Ja he suuresti ihmettelivät tyttöjen "venymistä". Sitten he saivat olla Jorina ja Birinä, sillä Kaarilan tytöthän eivät käyttäneet oikeita nimiä.
— Miksi he olivat Pyry, Polle, Ter, Kreets ja Untuva? — utelivat pojat.
Kotinimet, mistä ne ovatkaan alkuisin! Sitä on vaikea välistä arvata.
Pyry nyt oli pelkkää pyryä, ja Pollenkin huomasi helposti johtuneeksi pitkistä sääristä. Ihan pienenä oli häntä sanottu "Tähtisilmäksi".
"Se sopisi nytkin", ilmoitti Jori.
"Sopisi hän Keltaruusuksikin!"
"Miksikä?"
Sitä ei selitetty. Se oli jännittävä salaisuus. Viime kesänä Polle oli ollut matkalla ja saanut "kavaljeerin". Se oli ollut hirvittävän kohtelias ja kysynyt, oliko Polle lukenut Jókain "Keltaruusua"? Se oli johtunut hänen mieleensä, kun Polle oli niin lämpimänkeltainen! Niinkuin Polle olisi joku kiinalaiskaunotar! Ja hän oli lähettänyt Pollelle runonkin. Sen nimi oli "Keltaruusu", ja se alkoi näin:
"Keltaruusu, kaunis tyttö, orvonkukka tumma, monen mielen sala-syttö, sydäntuskain summa!."
Ja he sanoivat, että se oli varmaan ollut suuri runoilija tai valepukuinen prinssi! Mutta Pyry sanoi, että se oli joku kauppamatkustaja tai henkivakuutusasiamies. Se oli vähän häijysti sanottu.
Ter oli ollut alkuaan Pater.
"Hänessä onkin kunnianarvoisinta pyylevyyttä", vakuutti Bir, "onhan hän yhtä paksu kuin piikakin! Ja hän on hirvittävän järjestyksellinen."
Kreets oli lyhennys Lucretia Borgiasta. Miksi hän on juuri Lucretia Borgia? Mahdotonta tietää. Ei hänellä ainakaan ole yhtäläisyyksiä kuuluisan kaimansa kanssa. Sillä tuskin Lucretia Borgian nenä oli pysty ja tuskin hän oli puvussaan sellainen kuin Kreets, äärimmäisen huolimaton. "Kreets, sinulla on reikiä sukansäärissä! Kreets, oletko sinä käyttänyt esiliinaasi uuniluutana? Kreets, mikä merkillinen sinulla on päässä, onko se olevinaan hattu!"
Untuvako? Ei hän muuta voisi ollakaan kuin Untuva. Isällekin hän on vain Untuva, vaikka isä täsmällisesti sanookin toisia heidän oikeilta nimiltään. Untuva on vasta kahdeksanvuotias, pehmoinen, hentoinen, kevyt, kiltti ja suloinen, ihan kuin untuva.
"Olette aika lapsellisia!" arvosteli Jori. Hän oli jo toista kesää ylioppilaana. Bir oli tämänkeväinen keltanokka.
"Jori on niin musta, että sopisi melkein Luigi Vampaksi, kun hänellä vain olisi hartioita!" ihaili Kreets.
Oli elokuun ensimmäisiä päiviä. Ja kuu näkyi jo iltamyöhällä.
"Tänä iltana mennään Satukannakselle", ehdotti Ter.
Sinne mentiin veneellä. Georg ja Birger olivat kaupungin lapsia, joten heistä soutaminen oli hauskaa harvinaisempana huvina.
He auttoivat innokkaasti voileipien teossa ja tarjoutuivat kohteliaasti kantamaan kahvipannua ja eväskoria. Pannu oli oikea nokitotto, sitä kun käytettiin vain tällaisilla retkillä, eikä siis maksanut vaivaa puhdistaa sitä. Kreetsin oli tapana kantaa sitä seipäässä olallaan "rosvolippuna". Mutta kun nyt Bir tarjoutui sitä kantamaan, kääri Pyry sen paperiin.
Isä ja äiti jäivät kotiin ja Untuva.
"Miksi?" kysyi Jori.
"Meidän veneemme kantaa vain kuusi henkeä ja Untuvan."
"Eikö Untuva olekaan 'henki'!"
"Eikä Untuva enää pääse mukaan, kun on jo kosteat illat."
Tultiin metsään ja kiivettiin kiertävää mäkitietä, jonka molemmin puolin kasvoi valtavia kuusia.
"Tässä on Väärämäki", sanoi Kreets, "ja tässä Pyry aina kaatuu suksilla."
"Ja tässä sinä olit taittaa niskasi pyörällä! Nähkääs, Kreets laski polkupyörällä koko ajan vilkuillen taakseen; hän muka ei tarvitse silmiä pysyäkseen pyörällä!"
"Minähän olin olevinani unkarilainen tyttö. Ne laskevat täyttä vauhtia pustalla kuinka päin tahansa."
"Niin, mutta hevosella", sanoi Jori.
"Osaan minä olla Unkarilainen hevonenkin! Katsokaas!"
Kreets viskasi läntistyneet puolikenkänsä jaloistaan ja alkoi juosta ylös mäkeä. Hän muistutti todella juoksijahevosta. Solakkana ja notkeana, nilkat korkeina ja pää taakse heiteltynä hän juoksi hengästymättä ylös mäen, samaa kyytiä alas, taas ylös ja alas useaan kertaan ilman että hän edes huohotti.
Bir hakkasi ihastuksissaan kahvipannua puun kylkeen. Ter otti sen varovana haltuunsa. Jorikin suvaitsi ihmetellä.
"Se ei ole mitään!" huudahti Polle, "Kreets voi liikuttaa korviansakin!" — Se oli taito, jota he kaikki olivat Kreetsiltä kadehtineet. Kreets oli valmis näyttämään kykyään, sillä hän arveli, että pojat tulisivat vihreiksi kateudesta. Mutta Ter nipisti häntä. Kaikki ei ole sopivaa.
"Sinulla vasta on keuhkot ja nilkat", ihaili Bir. "Varmasti sinä voittaisit Hanneksen!"
"Voitan minä sinutkin!"
Kreets kipaisi metsään, Bir kintereillä. He katosivat metsäpolulle, joka luikerteli honkain lomitse. Päivänlasku leikki keltaisilla, pitkillä rungoilla ja loi varjoja polun poikki. Oli niin houkuttelevaa noiden kahden meno, että Ter lylleröi perässä kahvipannuineen, ja Pyry unhottaen ison siskon arvokkuuden — jonka hän melkein aina unhotti — porhalsi mukaan, ja Pollen hoikat nilkat värähtelivät.
Mutta Jori sanoi halveksien: "Eivätkö ole lapsellisia, Polly!" — Hän sanoi Polly, koska se oli hienompaa ja muistutti Englantia, jonne hän aikoi opintomatkalle. Ja sitten: oli kamalaa sanoa kaunista tyttöä Polleksi!
Polle vastaili hajamielisenä Jorin arvokkaaseen puheluun, kuunnellen apeana iloisia ääniä ja veneen kolinaa. Siellä olivat jo ehtineet rantaan toiset, ja niillä oli hauskaa, sillä he eivät hävenneet olla lapsellisia.
Tuossa kellui jo vesillä valkoinen vene, jonka kokkaan Ter oli maalannut nimen: "Untuva". Se oli isän määräämä Untuvan kunniaksi.
Ilta-aurinko kultasi välkkyviä virejä selällä. Rannoilla oli tyyntä, ja puut näkyivät kuin kuvastimessa. Niissä kohdin, mihin veneen synnyttämät laineet ehtivät, muodostivat honkien kuvaiset kiemurtelevia käärmeitä.
Ter istui jo perässä. Pyry komenteli rannalla. Kreets ja Bir riitelivät paikasta ja olivat kaataa veneen.
Viimein päästiin asettumaan. Bir ja Jori soutivat. Kevyt vene kiiti nuolena.
"Katsokaas! Tuo tuossa on Aarresaari!" Kreets viittasi kallioista pikku saarta, jossa kasvoi koukeroisia mäntyjä. "Kun sinne ajaa yksi-öisellä varsalla yksi-öistä jäätä pitkin, saa aarteen."
"Tuo tuossa on Juhannusniemi. Siinä me aina pidämme juhannusta.
Näettekös, siinä on aina kuin juhannus: valkorunkoisia koivuja!"
"Te olette tainneet ristiä paikat mieleisiksenne". nauroi Jori.
"Melkein. Emme tiedä kaikkien oikeita nimiä. Ja sitäpaitsi se on hauskaa. Katsokaahan tuota komeata hongikkoa, kuinka sen kultaiset pilarit kuvastuvat juhlallisina veteen!"
"Muistuttaa kreikkalaisia pylväikköjä", ihaili Bir.
"Ihan niin! Me sanommekin sitä Propylaioniksi!"
"Mutta sitä saa varoen lähestyä veneellä. Huomaatteko tuota miltei näkymätöntä viriä? Sen alla on haikala."
"Haikala?"
"Niin, sanomme siksi siinä viruvaa hietasärkkää. Se kaataa helposti kokemattomain veneen."
"Kelpaisittepa luotseiksi vaikka Mississipille!"
"Tottuuhan sitä, kun kaiket kesät on vesillä. Kohta ollaan perillä.
Tässä tämä soma niemi on Marianne-niemi. Siinä Polle kerran luki
Walakorven 'Mariannea', ja me muut parsimme korillisen sukkia."
"Olisitte sitten ristineet sen 'Sukkaniemeksi' tai 'Parsinneulaksi!' ilvehti Jori.
"Ei. Marianne-niemi kuuluu runollisemmalta."
"Tuossa saaressa, missä tuo suuri petäjä on kaatumaisillaan, sain minä yhtenä iltana kymmenen särkeä", sanoi Kreets.
"Emmekä me toiset saaneet mitään, kun oli niin kamalaa ajatella koukussa olevia matoja!"
Vene solahti kaislikkoiseen rantaan.
"Eläköön ihana isänmaamme!" huudahti Bir välittömästi, heiluttaen valkoista lakkiaan.
"Mihin arvelette tulleenne?" kysyi Pyry.
"Ellei tämä ole Satukannas, niin ei ole satu sitten kaunista!" julisti
Jori.
"Niin, tämä on Satukannas", sanoi Pyry. "On tällä toinenkin nimi. Mutta meille tämä on Satukannas."
Kapea kannas yhdisti siinä mantereeseen pitkän, hongikkoa kasvavan niemen. Molemmin puolin aukeni saarekas selkä. Lännenpuolinen loisti kuin kultakuvastin, auringon juuri painuessa sen syliin. Idän puolella kaartui mantereeseen pyöreä lahti, jonka rantojen tummat lepät ja valkorunkoiset koivut kuvastuivat tarkasti tyyneen pintaan. Sisempänä rannalla kasvoi honkia, ja niiden takana tummaa tiheikköä, joka saattoi vahvojen runkojen välit näyttämään salaperäisen mustilta. Keskipäivälläkin sellaista taustaa vastaan voi hämäriköstä hohtava koivunrunko kummitella metsänneitona, joku kannonpökkelö peikkona, ja niin oli satu ihan silmin nähtävissä. Kannaksen kohdalla kasvoi kaislikkoa, minkä läpi vene niin somasti kahahti. Ja kun se loppui, alkoi lumpeitten valkoinen vyö aina Marianne-niemeen asti.
Bir ja Kreets rupesivat heti kyhäämään tulisijaa ja puuhaamaan kahvinsaantia. Jori ihaili vielä toisten kanssa paikan kauneutta.
"Tunnustan, että olen ylpeä siitä, että isänmaani on Suomi, tuhatjärvien ihana maa!"
Pyry elostui.
"Yhdyn sydämestäni sinuun! Meillä ei ole varaa matkustella maamme kuuluja kohtia ihailemaan, mutta luulenpa, että joka sopukka Suomessa on kaunis!"
"Oi, olisitpa keväisin täällä!" innostui Polle. "Silloin on Jämsänkoski kuohuva Imatra, Jämsänjoki vuolas Vuoksi, Päijänne laaja Laatokka! Näetkö Linnasten vuorta, miksi ei se voisi käydä meillä Aavasaksasta ja nämä saarikkaat vedet Saimaasta! Katsos tätä harjannetta, puuttuuko se paljon Punkaharjusta!"
Jori nauroi "'… vaan Häme siitä kallehin! Sen tuskin tiedän vertaista…' Kaikki kunnia Hämeelle ja sen suloisille tyttärille!"
Kreets ja Bir olivat jättäneet kahvipannun oman onnensa nojaan ja viskelivät rannalla "voileipiä". Toisista oli se niin hauskaa, että hekin yhtyivät leikkiin. Pian välkkyivät "voileivät" pitkin pintaa, mikä pitkissä, mikä lyhyissä hypyissä.
Kuinka herkullisina houkuttelevatkaan voileivät valkealla pyyhinliinalla, kuinka suloinen onkaan sametinvihreä sammal pöytänä, kuinka ihanana kiiltääkään musta pannu liekkien keskellä, kuinka hauska on väistellä savua ja vahtia kuohuvaa kahvia, kuinka soma tuoksu tulee palavista, tuoreista oksista ja rantaminttujen hienosta hajusta, mihin yhtyy epämääräinen löyhäys vesikasveista ja etäisen suon salaperäinen tuntu, joka sumun siivillä leijuu lähemmä! Ja kaiken tämän yllä laskevan auringon kulta ja kohoovan kuun hopeahärmä. Ne, jotka ovat kokeneet tätä ulko-ilmaretkillään, muistelevat sitä aina mielihyvin.
Sanomaton hyväntunne täytti nytkin kaikkien sydämet, kun he istuivat voileipien ja höyryävän kahvin kimppuun.
"Tämä on maailman parhainta kahvia!" vakuutti Bir.
"Juuri siksi, että se tulee savulta", sanoi Kreets.
Joka ainoa voileipä teki kauppansa ja pannu juotiin tyhjäksi.
Sen jälkeen alettiin "nauttia olemisen iloa", kuten Pyry sanoi. Hän kiipesi veneen kokkaan, kietoutui vahvaan sadevaippaan ja antautui onnen tunteen valtaan. Miksi hän oli niin onnellinen, sitä hän ei tiennyt. Siksi kai, kun oli Satukannaksella.
Vaikeni vähitellen luonto. Silloin tällöin kuului väsähtänyt viserrys tai hypähti unessaan häiriintynyt salakka vedenpintaan, jättäen siihen hopeisen pyörylän. Kaislat kuin kuiskaillen kahisivat veneenlaitoja vastaan.
Pyry uneksi silmät auki ja hymyili. Sisäisestä sopusoinnustaan riemuiten hän käänsi katseensa toisiin ja iloitsi heistäkin. Hekin kuin täydensivät hänen sielunsa hyväntunnetta ja illan suloa. Polle nojasi rannalla nuokkuvaa koivua vasten, ollen solakka ja valkoinen kuin sekin. Jori loikoili siinä lähellä rantakivellä hyräillen hiljaa "Koivun laulua". Valkoinen lakki loisti kuin jättiläislumme. Vastakkaisella rannalla erottui päin himmenevää rusotusta Terin sininen puku pehmein liikkein ja Birin notkea pojanvartalo. He pesivät kahvikuppeja ja roiskuttivat nauraen vettä toistensa päälle. Lopuksi he jäivät vellomaan vettä, joka kimaltelevin pisaroin kuin helminauha liukuili heidän sormiensa lomitse.
Kreets sammutti loimahtelevaa nuotiota. Hän kantoi kahvipannulla vettä. Joka kerta kun hän loiskahutti pannullisen tuleen, sihahtivat kipinät kuin säihkyvät tähdet ylt'ympäri. Tuli tuiskahti ja valaisi koko Kreetsin. Hiusten yli kiedottu punainen silkkiliina loisti silloin liekkinä, punaiset liivit hehkuivat, ja valkoiset hihat ja esiliina läikähtivät kuin lumi iltaruskossa, huolimatta siitä, että esiliinan oli musta pannu vahvasti "varjostanut".
"Kun minä olen kaukana maailmalla, muistan aina tätä", kuului Jori sanovan. Pyry huojutti hiljaa venettä, ja kaislat kahisivat, pikku laineet liplattivat laitoja vasten.
Kohta lähdettiin. Satukannas jäi taakse.
"Ihana ilta!" sitä mieltä olivat kaikki, kun he sinä iltana laskeutuivat levolle.