KOLMAS NÄYTÖS.
Sama kuisti. Joku päivä myöhemmin. Nimismies Kai Ranka ja isäntä Eero
Tarpala astuvat ensin koputettuaan sisään.
Ranka. Ei yhtä ristinsielua! Pitänee itse käydä taloksi! Istuppa, Eero! (Molemmat istuutuvat.)
Tarpala. Kiitos, kiitos, mutta eiköhän ole vähän noloa asettua näin kodikkaaksi, kun ei ole asianomaisia saapuvilla?
Ranka. Palttua minä niille vanhoillepiioille. Ja löylyä! Löylyttää tekee mieli sitä opettajatar-peeveliä tästä ilmoituksesta! (Vetää paperin taskustaan.)
Tarpala. Mitä siitä nyt enää, kun sen jo revit yleisön nähtävistä? Harmi se hänellekin pyöränsä menetys.
Ranka. Harmi niin. Mutta hittoako minä siihen asiaan kuulun!
Tarpala. Olethan sinä nimismies, järjestyksen ylivalvoja pitäjässä!
Ranka. Äsh! (Lukee ilmoitusta.) "Sataviisikymmentä markkaa sille, joka toimittaa takaisin varastetun naisten polkupyörän. Heinäkuun 23 päivää vasten yöllä varastettiin allekirjoittaneen kuistilta naisten polkupyörä, ruskea, ketjusuojustin puuttuu, ohjaustangossa numero 424745. Koska arvoisa poliisi on lehmänostossa ja arvoisa nimismies missä tahansa ja varas niin ollen ilman lain kouran uhkaa, niin tiedoitan täten hänen tapaamistaan helpottaakseni ja myös jotta lähimmäiseni senkaltaista kavahtaa taitaisivat, että mies on suuri ja roteva, mustatukkainen ja nokikätinen, käy paljain jaloin, vasemman jalan ukkovarvas puuttuu. Hoppulan koululla, 23 päivänä heinäkuuta. Kaarina Koivu, opettajatar."
Tarpala. Se on mainio!
Ranka. Mainio! Arvoisa nimismies missä tahansa! Se on herjausta. Ajatteleppa, jos olisi sattunut joku, esimerkiksi maaherra tai muita — ei, kyllä minä sen löylytän!
Tarpala (tarkastellen paperia). No, se todistaa vain, että hän on sukkelasuinen. Vahinko, että hän on vanhapiika. Tämä on hyvä ilmoitus. Mistä hiivatista hän tietää sen varkaan tuntomerkit?
Ranka. Minkälaiset merkit?
Tarpala. Juurihan itse luit!
Ranka. Minä en ajatellut muuta kuin sitä, mitä hän oli kirjoittanut minusta. — Totta vie! Suuri mies, musta tukka, nokikäpälä, vasen ukkovarvas poissa — missä hitossa on sama ansioluettelo?
Tarpala. Mitä nokista ammattia hän voinee harjoittaa?
Ranka. Viinankeittoa! Nyt muistan. Se on Viina-Kustaan ansioluettelo! Kas vain sitä roistoa, se häärää täällä päin varastelemassa, ja me etsimme kokonaan toisaalta!
Tarpala. Niinpä saat lopuksi kiittää opettajatarta hänen pirteästä ilmoituksestaan!
Ranka. Se mies on saatava kiinni. Myötäänsä onkin osannut väistellä. Pitää heti telefonoida ympäri ja ajaa takaisin kirkolle järjestämään jahtia. Ja minä aioin näillä main viivyskellä ja olin iloinen, kun tapasin sinut.
Tarpala. Hauska kuulla!
Ranka. Ajattelen, että meidän olisi yhdessä helpompi tavoittaa se minun varkaani.
Tarpala. Sinun varkaasi!
Ranka. Niin, se veikeä varas, joka on vienyt leponi ja rauhani!
Tarpala. Ja varastanut sydämesi — sinä käyt kovin hempeäksi!
Ranka. Minun täytyy saada hänet käsiini.
Tarpala. Kenet?
Ranka. Hänet juuri, josta jo sinulle kerroin. Neitonen, jonka tapasin siinä Koukkumäessä, oikea ilmestys keskellä sydänmaata, kaunis, huima ja ylpeä. Hän ei tahtonut ajaa minun kanssani — mutta hänen täytyy.
Tarpala. Jätä jo. Kun yksi ei tahdo, tahtovat sadat muut.
Ranka. Minä viis niistä muista. Hänet minä otan, otan muitta mutkitta, kun vain tapaan.
Tarpala. Ties, vaikka olisi jo naimisissa?
Ranka. Naimisissa! Hän ei saa olla naimisissa muuta kuin minun kanssani!
Tarpala. Kiinni korvia myöten!
Ranka. Sinun pitää auttaa minua. Sinä olet pitäjäläisiä. Tunnet taloja ja töllejä. Missä niistä voisi olla kesävieraita tai muita sellaisia? Olen kuulustellut täkäläisiltä. Mutta ne eivät tiedä. Vastaavat vain, ettei ole täällä missään kesävieraita.
Tarpala. Ei niitä siis ole.
Ranka. Mutta hän on.
Tarpala. Varmaan joku ohikulkija.
Ranka. Ei ollut, hän oli paljain päin. Sellainen suloinen kiharapää.
Tarpala. Suloinen kiharapää! En voi auttaa sinua. Talon tytöissä ei ole ainuttakaan sellaista, ja Ihannelman ja Lilli-Lempin kihara-päät eivät ole suloiset…
Ranka. En voi käsittää, mihin hän pyörineen päivineen katosi. Ajoin takaisin, etsin puolelta ja toiselta — ei jälkeäkään.
Tarpala. Olikin siis kummitus. Ehkä ikävöintisi luoma kuva eikä elävä ihminen.
Ranka. Loruja! Hänkö ei elävä? Niin eloisia kasvoja on harvalla. Ja nyt minun pitää taas lopettaa etsiminen tämän viheliäisen opettajattaren takia!
Tarpala. Viina-Kustaan takia!
Ranka. Vieköön sarvipää Viina-Kustaan!
Tarpala. Sinun pitää olla siinä apuna Belsebubille! (Terttu tulee, pysähtyen hämmästyneenä kynnykselle. Ranka ja Tarpala nousevat kumartamaan.)
Ranka. Voitteko te tietää, missä on opettajatar. Tahtoisin tavata häntä virka-asiassa. Minä olen tämän pitäjän nimismies.
Terttu. Menen heti häntä kutsumaan…
Tarpala. Kuulkaahan — kuka te olette? Oletteko te täällä kesää?
Terttu (nauraen mennessään). Kukas te olette? Kyllä minä olen täällä kesät ja talvet!
Ranka. Yhtä naseva sutkaisemaan kuin hänkin!
Tarpala. Pakana! Minun olisi pitänyt esitellä itseni. Tuleekohan hän takaisin?
Ranka. Ei varmaankaan. Nyt saat sinäkin aloittaa etsiskelyn!
Tarpala. Tämä kylä näkyy tulleen salaperäisiä kaunottaria täyteen!
Kaarina (tulee Tertun kanssa). Hyvää päivää! (Pysähtyy hämmästyen.)
Ranka. Siinäpä teidät viimeinkin tavoitan! Mihin te katositte siitä mäestä? Tåälläkö te asuttekin?
Kaarina. Täällä.
Ranka. Peijakas! Kuinka helposti olisin voinut teidät löytää! Olisitte vain ilmoittanut minulle!
Kaarina. Enhän edes tiedä nimeänne!
Ranka. Ah, niin. Anteeksi, Ranka, nimismies, Kai Ranka…
Tarpala (Tertulle). Suvainnette — Tarpala… (Esittäytyvät.)
Kaarina. Nimismies, jolla on virka-asiaa minulle!
Ranka. Teille minulla on ihan yksityistä. Mutta virkajuttu on minulla selvitettävä sen opettajattaren kanssa!
Kaarina. Minä olen juuri se opettajatar.
Ranka. Mahdotonta! Ne ovat rumia vanhojapiikoja!
Kaarina (loukkautuen). Unohdin, että teillä tietenkin on samat mielipiteet kuin rouva Keräsellä!
Ranka. En ymmärrä teitä! Tarpala. Syy on minun tai oikeastaan Ihannelma-neidin, joka antoi minulle niin väärän kuvan teistä.
Kaarina. Ihannelma?
Tarpala. Niin. Talvella eräissä iltamissa kysyin häneltä, miksi he eivät tuo uutta opettajatarta sisarineen nähtäville. Siihen hän vastasi, että jos minua huvittaa kaksi kamalaa vanhaapiikaa… ja niin meitä ei sitten huvittanut.
Ranka. Koko talvi hukkaan! Miksi te ette voineet pistäytyä kertaakaan missään?
Kaarina. Siksi, että meillä ei ollut milloinkaan tilaa hevosissa.
Tarpala. Mitenkä?
Terttu. Siten, että Ihannelma ja Lilli-Lempi ottivat aina hommakseen hevoset. Ja kun lähtö tuli, selvisikin, ettei ollut tilaa kuin juuri parahiksi Ihannelmalle ja Lilli—Lemmelle.
Tarpala. Niitä typeriä häijyläisiä! Piti kai heidän tietää, ettette iät kaiket voi piilossa pysyä.
Kaarina. Emmekös me hyvin pysyneet? Pysyisimme vieläkin, ellei olisi sattunut sitä pyöräjuttua.
Tarpala. Jonka johdosta arvoisa nimismies tuli antamaan löylyä.
Kaarina. Minulleko?
Ranka. Teille juuri. Mihin te katositte siitä mäestä? Ja kirjoititte sitten kaikkien tiettäväksi: "ja koska nimismies on minkä missäkin…" kun minä juuri lentelen teitä etsimässä!
Kaarina. Minä en tiennyt, jotta olisin voinut kirjoittaa: "Koska arvoisa nimismies lentelee minua etsimässä!"
Ranka. Teidän pitää ajaa tästä lähin minun kanssani!
Kaarina. Mahdotonta!
Ranka. Miksi?
Kaarina. Minulla ei ole pyörää!
Ranka. Niin, peijakas soikoon, se Viina-Kustaan peeveli!
Tarpala. Sopimaton on sinun kielesi nuorison kasvattajan edessä!
Ranka. Anteeksi, tarkoitan: ylistetty olkoon Viina-Kustaa, joka tekosellaan auttoi meidät yhteen!
Terttu. Mikä Viina-Kustaa?
Tarpala. Varas.
Kaarina. Onko teillä jo varas kiinni?
Ranka. Ei vielä, eikä pyöräkään. Mutta jos pyörä olisi, lähtisitte kanssani!
Kaarina. Mutta sitä minulla ei ole.
Ranka. Mutta sitten kun se teillä on?
Kaarina. Sitten kylläkin!
Ranka. Te kuulitte kaikki, mitä hän lupasi: lähteä kanssani maailman ääriin!
Tarpala. Kun hän saa pyörän.
Ranka. Niin, ajamme yhdessä elämän myötä- ja vastamäet.
Kaarina. Te liioittelette omavaltaisesti!
Terttu (katsottuaan akkunasta). Rouva Keränen astelee pihamaalla!
Tarpala. Taivas varjelkoon häntä äkkäämästä meitä!
Kaarina. Miten te voittekin päästä niin valppaan vartion ohi!
Ranka. Oletteko te valvonnan alla?
Terttu. Erittäin ankaran. Niin kauan kuin koulun rouvan silmät näkevät, ei pidä yhdenkään miehenpuolen opettajattaren asuntoon astuman!
Tarpala. Vaan pitää heidät tiellä opettajan puolelle käännytettämän!
Ranka. Mitä te löpisette?
Kaarina. Rouva Keräsen elämäntehtävästä, joka on sellaisen vartion pitäminen, ettei yksikään opettajatar sotkeutuisi avioliiton pauloihin!
Tarpala. Vaan että Ihannelma ja Lilli-Lempi niihin nopeasti sidottaisiin!
Ranka. Ahaa, katsos peijakasta!
Terttu. Nyt hän tuijottaa tänne päin!
Tarpala. Huomaa pyörämme!
Kaarina. Nyt hän valmistaa meille yllätyksen!
Ranka. Ja me hänelle!
Rouva Keränen (tulee hengästyneenä). Mitenkä teillä on miesten pyörät seinustalla? Ja herroja veranta täynnä! Tarpalan Eerokin! Kuinka te tänne olette päässeet enkä minä huomaa mitään? Eikös Eerokin tiedä, että Lilli-Lempi on kursseilla ja flaksaa! Ai, ai, Eero!
Tarpala. Jokos hän on kihloissa?
Rouva Keränen. Sitä ne kysyy kaikki. Ja mikäs ihme se, että Eero, he, he. — Mutta miten te pääsitte niin, etten minä huomannut?
Ranka. Rakkauden tiet ovat ihmeelliset, todistaa jo vanha Salomo!
Tarpala (esitellen). Nimismies Ranka ja rouva Keränen.
Ranka. Teidän opettajattarenne tuleva mies.
Rouva Keränen. Mitä!
Ranka. Että minä olen neiti Koivun sulhanen, ja minulle on mieluista tutustua…
Rouva Keränen. Tuoli, missä tuoli on! (Istuutuu puhkuen ja hikeä kuivaten.) Mitä te sanotte!
Kaarina. Ei, minä en…
Ranka. Näette, vieläkään hän ei tahtoisi, että ilmoittaisimme kihlauksestamme!
Rouva Keränen. Ei se voi olla totta, ei mitenkään!
Kaarina. Ei kylläkään…
Ranka. Ei kylläkään ole sitä julkaistu, mutta totta se on!
Rouva Keränen. Mutta tehän tanssitte Ihannelman kanssa!
Ranka. Minulla oli kunnia suostua hänen pyyntöönsä!
Rouva Keränen. Ja Ihannelma on juuri kuin luotu… Herra isä, eihän Ihannelma tiedä mitään! Minä menen heti hälle kirjoittamaan! (Aikoo nousta, mutta istuutuu jälleen.) Ei, tämä on vain ilkeätä petosta ja silmäin lumoa!
Tarpala. Kyllä hän on lumoutunutkin!
Kaarina. Minun pitää sanoa, että minä en…
Ranka. Että hän ei ajatellut olevan mitään loukkaavaa siinä, että kihlaus julkaistaan.
Terttu. Ja että se olisi niin järkyttävä tapaus.
Kaarina. Terttu, sinäkin!
Rouva Keränen. Onko hänkin kihloissa?
Tarpala. Ei ihan vielä, mutta menemäisillään!
Rouva Keränen. Siunatkoon! Kenen kanssa?
Tarpala. Hm — pitääkö minunkin paljastaa salaisuuteni…
Terttu. Ei, mutta…
Tarpala. Kuulette taas — nämä sisarukset eivät halua julkisuutta!
Rouva Keränen. Ja mitä nyt Tertusta on semmoiseen taloon kuin Tarpala! Täysi lapsi!
Terttu. Mehän olemme vanhojapiikoja!
Rouva Keränen. Ja niinkuin se möyrii tuossa puutarhassa. Lilli-Lempi sanoo aina, että puutarhakoulun käyneillä on niin hoitamattomat kädet!
Kaarina. Lilli-Lempi on niin hieno ihminen.
Ranka. Eiväthän ne Lilli-Lellit sovi maalaisoloihin.
Tarpala. Tarpala tarvitsee puutarhuria, jotta ruusut ja liljat siellä kukoistaisivat! Tyttö, joka osaa maata möyriä, on tytöistä parhain!
Terttu. Hauska kuulla! Rakastan työtäni.
Rouva Keränen. Ei, nyt minä en enää osaa ajatella. Maailma on ihan nurinpäin. Mitä tästä tuleekaan?
Ranka. Kaksoishäät tähän opettajattaren päähän.
Rouva Keränen. Sitä minä en usko, ennenkuin näen. Viisitoista vuotta on tässä ollut opettajattaren virka, ja seitsemän heitä on ollut. Mutta vielä ei ole yksikään päässyt kihloihin asti. Miten nämä ovat joutuneet näin pitkälle?
Tarpala. Se on suuri salaisuus!
Rouva Keränen. Eikä Kaarina ole puhunut sanaakaan ennakolta!
Kaarina. Minulla ei ole ollut mitään puhuttavaa.
Rouva Keränen. Voi, voi, minun pitää kirjoittaa Lilli-Lempille ja Ihannelmalle. Tulkoot pois niiltä kursseilta. Ei semmoisista mitään hyödy. Ja Aatu — siellä se vaan istuu mudassa ja nauttii elämästä! Ja kaikki murheet saan minä, heikko vaimonpuoli, yksin kantaa! (Menee.)
Kaarina. No, nyt te sopan keititte! Ajatelkaas nyt sitä jokapäiväistä voivottelua!
Terttu. Ja kun Lilli-Lempi ja Ihannelma rientävät kotiin…
Tarpala. Ja Aatu elämän nautinnosta ja mudasta!
Ranka. Kerran se soppa kuitenkin olisi ollut nieltävä, parempi heti!
Tarpala. Ja myöntäkää, että oli hivelevää nähdä sen louhikäärmeen ällistys: kaksoishäät! Eikä hän ole haistanutkaan!
Terttu. Se oli hyvittävää, myönnetään. Mutta millaisiksi te luulette meitä, että te noin vain…
Kaarina. Ja toisaalta on Maalin-rouvassa hyvääkin. Hän on sittekin miellyttävämpi kuin Ihannelma ja Lilli-Lempi.
Tarpala. Siksipä juuri nämä meidän häämme tulevat olemaan suuri apu Maalin-rouvalle ja tekevät Ihannelman ja Lilli-Lemmen miellyttävämmiksi!
Kaarina. Meidän häämme?
Tarpala. Lilli-Lempi pannaan puutarhakouluun ja Ihannelma seminaariin!
Ranka (on katsellut akkunasta). Ja Kaarina Koivu ajaa Kai Rangan kanssa halki elämän!
Kaarina (nauraen). Varmasti, pyörällä, jota ei ole!
Ranka. Te kuulitte kaikki!
Puu-Pekka (laahaa pyörää sisään). Nyt minä lahjan tuon! Tunteekos opettajatar tätä kapinetta!
Kaarina. Minun rakas pyöräni! Ja ihan ehjä! Voi, Pekka! Istukaa! Kuinka te sen löysitte?
Puu-Pekka. He, he, he! Enhän minä sitä. Mikkohan sen, ruispellosta. Paimentaa siellä lehmää. Äkkää, että on polku pellossa, ja tuumaa, että lähteepä katsomaan, mihin se polku vie, ja töksähtää opettajattaren pyörään. Siellä oli koreasti kellellään keskellä ruista!
Tarpala. Kuules pakanaa!
Kaarina. Se oli onni, että sinne kätki. Onni minulle ja Mikolle. Nyt saa Mikko sataviisikymmentä markkaa.
Puu-Pekka. Ei kait sitä opettajattarelta ilkeä ottaa niin paljoa. Ja mikäs työkään se nyt oli, ruispellosta tielle taluttaa.
Kaarina. Olihan se. Ilman Mikkoa olisi vieläkin kateissa.
Terttu. Ja nyt saa Mikko ne talvitaminerahat, joita Miina niin huokaili!
Kaarina. Niin, nähkääs, mehän kaikki toivoimme, että sattuisi jotakin, ja nyt sattuikin!
Puu-Pekka. He, he, he! Ettäkös minä nyt, oikeinkos ottamaan. Jos se Miina suuttuu, kun opettajattarelta… Kyllä on komia raha. Mutta mitä tästä sanoo Salamelinska — johan se paukahtaa halki. Jotta verannalla istuu kahvilla ja saa sataviisikymmentä markkaa. Suuri kiitos! Otanpas Salamelinskan kiusallakin.
Kaarina. Hakkaakos Pekka puita saman tien?
Puu-Pekka. Voishan niitäkin. Mutta olis vielä toinen tärkeä asia. Se varas on meillä.
Ranka. Mitä?
Puu-Pekka. Se on meillä aitassa lukon takana. Pitäis nyt soittaa nimismiehelle taikka muille semmosille, että korjaisivat.
Ranka. Minä olen nimismies.
Puu-Pekka (kumartaen). Ihtesä nimismies! Minä kun en tuntenna! Vai oikein nimismies!
Ranka. No, selittäkäähän, miten varas teille joutui.
Puu-Pekka. Se tuli aamupäivällä. Pyysi päästä maata johonkin sivumpaan. Oli muka käynyt pitkän matkan ja jatkaisi taas iltaviileällä. Minä autoin aittaan ja kun se ovi ei pysynyt kiinni, käski se vääntää lukkoon ja herättää sitten hämärissä. Ja niin minä väänsin. Mutta sitten tuumi Miina, että vikainen sekin miespaha, vasemman jalan ukkovarvas poissa. Ja siitäkös mulle valkeni, että sehän se onkin varas, niinkuin siinä opettajattaren lakaatissa neuvotaan.
Ranka. Onko se samanlainen?
Puu-Pekka. Rikulleen. Suuri kun koljatti, tukka kun haahkanpesä — ja se ukkovarvas.
Terttu. Mutta jos se nyt onkin jo karannut!
Puu-Pekka. Eikä ole. Hain Keskitalon Kallen vahdiksi, ja se kopauttaa päähän, jos yrittää ulos.
Ranka. Reilu komento!
Terttu. Sen työn päälle ansaitsee Pekka oikein kuumat kahvit. Ja saa kait tarjota toisillekin! (Menee.)
Tarpala. Tietysti, kihlakahvit! Minä tulen auttamaan, että saadaan oikein kuumaa! (Menee Tertun jälessä.)
Puu-Pekka. Mitä se sanoi kihloista?
Ranka. Eikö Pekka tiedäkään, että opettajatar on kihloissa?
Puu-Pekka. Eihän toki! Se ei ole sitä edes mulle uskonut!
Kaarina. Ei Pekan tarvitse…
Ranka. Kaikkea tietää! Kuinka varovainen! Kyllä hän vain on minun morsiameni!
Puu-Pekka. Ihtesä nimismiehen! Kovin on ylevää! Mutta surku mun tulee.
Ranka. Minkä vuoksi?
Puu-Pekka. Kun niin hyvä ihminen menee. Ei tänne toista semmoista opettajatarta saa. Ja mitä mun enää puitten hakkuustani iloa on!
Ranka. Tulette meille hakkaamaan.
Puu-Pekka. Ettäkö minä pääsisin ihtelle nimismiehelle. Mutta Salamelinskan naamaa on lysti katella, kun se kuulee, että ihtellä nimismiehellä juo kahvia verannan päällä!
Kaarina. Kuulkaahan, Pekka hyvä…
Ranka. Ja menkää nyt hakkaamaan puita siksi ajaksi, kunnes kahvi joutuu!
Puu-Pekka. Passaahan se. Ja lykkyä vaan tykö! (Menee.)
Ranka. Suur'kiitos!
Kaarina. Te teette asian yhä hullummaksi.
Ranka. Älkää suuttuko minuun. Mehän kuulumme toinen toisellemme. Ilman teitä en rupea elämään. Ettekö tekin tunne samoin, Kaarina?
Kaarina. Te olette nopea.
Ranka. Se ei ole vastaus. Minun pitää mennä nyt kytkemään Viina-Kustaa. Tulkaa mukaan, Kaarina.
Kaarina. Minä tulen.
Ranka (taluttaen pyörää ulos). Ajamme niin kauan, että minä saan vastauksen!
Tarpala (juosten sisään). Mihin te karkaatte! Kahvi on kiehumassa!
Ranka. Koeajelulle, veikkonen!
Kaarina. Tulemme pian takaisin! (Menevät.)
Tarpala. Terttu! Nuo kaksi menevät koeajelulle. Toivottavasti on Maalin-rouva akkunassa!
Terttu (ovella matkien Maalin-rouvaa). Viisitoista vuotta on tällä koululla ollut opettajattaren virka, ja seitsemän on opettajatarta ollut, mutta ainoakaan heistä ei ole päässyt täällä kihloihin, siitä minä olen pitänyt huolen — eikä sitä voi ymmärtää, että… (Menee takaisin.)
Tarpala (seuraten häntä). Että yksi varastettu polkupyörä voi näin suuria asioita matkaan saattaa!
Väliverho.