KAHDEKSAS KOHTAUS.
Rva Pappinen ja Rauhala.
PAPPINEN (Tulee silmät alas luotuina). Armollinen herra, yksinäisyydessäni olen minä jo aikoja sitten vieraantunut ihmisääniä kuulemasta enkä siis voi kärsiä huutoja. Pyydän sentähden hartaasti, älkää häiritkö minun rauhaani!
RAUHALA. Maksakaa rahani ja minä heti korjaan luuni.
PAPPINEN. Sanoinhan minä teille jo aivan selvällä kielellä: nyt ei minulla ole vapaita rahoja, odottakaa ylihuomiseen.
RAUHALA. Minulla oli kunnia sanoa yhtä selvällä kielellä: minä en tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan tänään. Ellette tänään minulle maksa, täytyy minun huomenna hirttää itseni.
PAPPINEN. Mutta mitä minun tulee tehdä sitten, kun minulla ei ole rahaa? Tämä on kerrassaan kummallista!
RAUHALA. Te ette siis heti maksa? Ette?
PAPPINEN. En Voi…
RAUHALA. Siinä tapauksessa jään minä tänne siksi kun maksatte. (Istuutuu). Te maksatte siis ylihuomenna? Hyvä! Minä istuskelen täällä ylihuomiseen. (Hypähtää ylös) Minä kysyn teiltä: tuleeko minun maksaa vekselini vai ei?… Vai ajatteletteko, että laskisin leikkiä?
PAPPINEN. Hyvä herra, pyydän, älkää huutako! Tämä ei ole talli!
RAUHALA. Minä en kysy teiltä tallista, vaan siitä, tuleeko minun maksaa vekselini vai ei?
PAPPINEN. Te ette osaa käyttäytyä naisten seurassa!
RAUHALA. Osaanpas kyllä, jos siksi tulee.
PAPPINEN. Ette osaa! Te olette sivistymätön, raaka ihminen! Kunnon miehet eivät puhu noin naisille!
RAUHALA. Sepä merkillistä! Miten sitten suvaitsette puhua kanssanne'? Ranskaksiko, vai mitä? (Puhuu vihotellen ja sopertaen). Madame, je vous prie… kuinka minä olen onnellinen, kun ette maksa velkaanne… Oi, pardon, että häiritsin teitä! Kuinka tänään on ihana ilma! Entä tuo surupukunne, se sopii teille niin mainiosti! Aivan comme il faut! (Kapaisee jalallaan).
PAPPINEN. Tuo on tyhmää ja raakaa. *** RAUHALA (Matkien). Tyhmää ja raakaa! Minä muka en osaa käyttäytyä naisten seurassa! Armollinen rouva, minä olen eläessäni nähnyt enemmän naisia kuin te varpusia. Kolme kertaa olen naisten tähden joutunut kaksintaisteluun. Kaksitoista naista olen hyljännyt, yhdeksän on hyljännyt minut! Juuri niin! Oli aika, jolloin minä olin narrin kirjoissa, puhuin suloisen makeita sanoja, kiemurtelin kuin lasihelminauha kaapiskellen jaloillani kohteliaasti… Rakastin, kärsin, huokasin kuutamossa, happanin, sulin, kylmenin, jäädyin… Minä rakastin intohimoisesti, vimmatusti ja kaikkien muotien mukaan, minä nauroin kuin harakka naisten viisasteluille ja tuhlasin hellien tunteiden valtaamana puolen omaisuuttani, mutta nyt — nöyrin palvelijanne — nyt ette minua petä. Tarpeeksi! Tummat, intohimoiset silmät, tulipunaset huulet, kuoppaset poskissa, kuutamo, kuiskutus, arka hengähdys — kaikesta tästä, armollinen rouva, en maksaisi enää penniäkään! En puhu nyt erittäin läsnä olevista, vaan yleensä kaikista naisista; he ovat pienimmästä aina suurimpaan saakka teeskentelijöitä, irvisuita, juoruakkoja, valehtelijoita, maailmallisia, vihamielisiä,. pikkumaisia, armottomia, vastenmielisiä, puhumattakaan tästä paikasta (Koputtaa itseään otsaan), jossa on, anteeksi suoruuteni, yhtä paljon järkeä kuin varpusen aivokopassa! Kun katsoo tuollaista runollista olentoa — henkevä musliini-nukke, puolijumalatar, miljoona — ihastus, — mutta katsopas sen sieluun — tavallisin krokotiili! (Tarttuu luolin selkään; tuoli narisee ja särkyy). Mutta kaikkein inhottavampaa on se, että tuo krokotiili jostakin syystä luulee hellien tunteiden olevan hänen yksinomaisuuttaan, etuoikeuttaan ja ihanuuttaan. Piru vieköön, saatte hirttää minut tuohon naulaan jos nainen osaa oikein rakastaa. Ei hän osaa muuta kuin itkeä tillitellä! Kun mies kärsii ja uhrautuu, silloin tahtoo nainen sulasta rakkaudesta heiluttaa häntäänsä ja vetää miestä nenästä. Teidän osaksenne on tullut se kova kohtalo, että olette nainen; te siis tunnette itsestänne naisen luonteen. Sanokaapas nyt minulle omantuntonne nimessä, oletteko elämässänne nähnyt naista, joka olisi ollut vilpitön, uskollinen ja vakava? Ette ole nähnyt! Ainoastaan vanhat muijat ja akat ovat uskollisia ja vakavia! Helpompaa on löytää sarvipäinen kissa kuin vakava nainen!
PAPPINEN. Sanokaa, olkaa hyvä, kutka siis teidän mielestänne ovat uskollisia ja vakavia rakkaudessa?' Ei suinkaan miehet?
RAUHALA. Miehet juuri!
PAPPINEN. Miehet! (Nauraa ilkeästi) Se on suuri uutinen! (Kiivaasti). Mikä oikeus teillä on puhua noin? Miehet uskollisia ja vakavia rakkaudessa! Koska kerran siitä on kysymys, niin sanon teille, että kaikista, joita koskaan olen tuntenut tai tunnen, oli minun miesvainajani paras… Minä rakastin häntä intohimoisesti, koko olennollani; niinkuin ainoastaan nuori ja ajatteleva nainen voi; minä annoin hänelle nuoruuteni, onneni, elämäni, koko omaisuuteni, rukoilin hänen puolestaan kuin epäjumalain palvelija ja… ja — miten kävi? Tämä paras mies mitä hävyttömimmällä tavalla petti minut yhtenään! Kuolemansa jälkeen löysin hänen pöytälaatikostaan ison pihkan rakkauskirjeitä. Jo eläessään — on kauheata ajatellakin — jätti hän minut viikkokausiksi yksin kotiin, hakkaili minun nähden toisia naisia, tuhlasi rahojani ja pilkkasi tunteitani… Ja huolimatta kaikesta tästä, minä häntä rakastin ja olin hänelle uskollinen. Olen ijäksi sulkeutunut neljän seinän sisään enkä koskaan jätä surupukuani…
RAUHALA (Nauraa halveksivasti). Surupuku!… En ymmärrä kenä te minua pidätte? Ikäänkuin minä en muka tietäisi miksi te käytätte tuota mustaa nunnapukua ja sulkeudutte neljän seinän sisään! Vielä mitä! Se on niin salaperäistä, runollista! Matkustaapa talonne ohi joku sotaherra tai töppöhäntäinen runoilija, katsahtaa akkunoihin ja ajattelee: Täällä asuu alaslaskettujen akkunaverhojen takana tuo salaperäinen Tamara, joka rakkaudesta miestään kohtaan on hautautunut neljän seinän sisään. Kyllä ne temput tiedetään!
PAPPINEN (Kiivastuen). Mitä? Kuinka te kehtaatte puhua minusta noin?
RAUHALA. Te olette elävänä hautautunut, vaan ette kuitenkaan ole unohtanut maalata ja puuteroida poskianne.
PAPPINEN. Kuinka te uskallatte puhua minulle tuolla lailla?
RAUHALA. Älkää huutako, sillä minä en ole teidän pehtorinne! Antakaa minun puhua asia niinkuin tulee. En ole nainen ja olen siis tottunut lausumaan ajatukseni suoraan. Olkaa hyvä, älkää siis huutako!
PAPPINEN. En minä huuda, vaan te! Jättäkää minut heti rauhaan!
RAUHALA. Maksakaa rahat ja minä lähden.
PAPPINEN. En maksa!
RAUHALA. Mitä? Ette maksa?
PAPPINEN. Kiusallakaan ette saa penniäkään! Jättäkää minut vaan rauhaan
RAUHALA. Minulla ei olo iloa olla puolisonne, tai sulhasenne. Älkää siis laittako mitään perhekohtauksia. (Istuutuu) Minä en siitä pidä.
PAPPINEN (Ollen läkähtyä vihasta). Te istuitte!
RAUHALA. Istuin, kuten näette.
PAPPINEN. Pyydän, menkää ulos!
RAUHALA. Antakaa rahat! (Erikseen). Kuinka olenkin paha.
PAPPINEN. En tahdo puhua tuollaisten hävyttömäin ihmisten kanssa! Ulos heti! (Hiljaisuus). Ettekö mene? Ettekö?
RAUHALA. En.
PAPPINEN. Ette!
RAUHALA. En!
PAPPINEN. Olkoon niin! (Soittaa).