SEITSEMÄS KOHTAUS.
Hra Rauhala ja Luukka».
LUUKKAS (Tulee ja tarjoo vettä). Rouva on sairas eikä ota vastaan.
RAUHALA. Mene hiiteen!
LUUKKAS (Menee).
RAUHALA. Sairas eikä ota vastaan! Eikä tarvitsekaan. Olkoon vaan vastaanottamatta. Mutta minä jään tänne istumaan siksi kun antaa rahat. Jos hän on viikon sairas, niin istun minä viikon täällä. Jos on vuoden, — istun minä vuoden… Kyllä minä nyt vaan omani otan, rouva-kulta. Minua ei sinun syvä surusi liikuta, eikä edes nuo kuoppaset poskissa. Kyllä ne tiedetään! (Huutaa ikkunasta ulos) Simooni, riisu hevoset valjaista! Ei täältä niin pian lähdetäkään! Minä jään tänne! Sano tallirengille, että antaa kauroja hevosille! Senkin nauta, kuu olet antanut vasemman hevosen sekaantua ohjaksiin! (Matkii). Eihän tuo mittaan tie! (Luonnollisesti). Kyllä minä näytän pian mitä se tekee! (Menee ikkunan luota). Oih!… tavattoman kuuma, kukaan ei maksa velkaansa, nukuin huonosti yön ja sitten vielä tuo musta nunna ja hänen mielentilansa. Päätäni särkee. Jos ottais ryypyn murheesen? Olkoon menneeksi! (Huutaa). Hei, tänne!
LUUKKAS (Tulee). No, mitä nyt taas?
RAUHALA. Tuoppas ryyppy viinaa!
LUUKKAS. (Menee)
RAUHALA. Uh! (Istuu, katselee itseään). Eikös niitä! Muhkea mies, vaikka on vain tomussa, saappaat savessa, naama pesemättä, tukka kampaamatta, jakku täynnä oljen poroa. Armollinen emäntä luuli minua roistoksi, mutta luulkoon vaan… (Haukottelee). Onhan se ehkä hieman epäkohteliasta ilmaantua tällaisessa kunnossa vieras-huoneesen, mutta… viis siitä. Enhän minä ole täällä vieraissa, vaan karhumassa, eikä ole sanottu millaisessa puvussa karhun tulee olla…
LUUKKAS (Tulee ja tarjoaa ryypyn). Paljon te sentään suotte itsellenne, armollinen herra.
RAUHALA (Äkäsesti). Mitä?
LUUKKAS. Minä… en minä mitään… minä vaan…
RAUHALA. Tiedätkö ketä puhuttelet? Pidä sitten suus kiinni!
LUUKKAS (Erikseen). Vieköön piru sen pahuksen meitä kiusaamasta.
(Menee).
RAUHALA. Aih! Kuinka olen vihanen! Niin vihanen, että koko maailman mäsäksi hieroisin. Kovin on paha ollakseni!… (Huutaa). Mies, hoi!