NELJÄS KOHTAUS
Rva Pappinen, Luukkas ja hra Rauhala.
RAUHALA (Tulee. Luukkaalle). Senkin tolvana… paukutat siinä suutas… Aasi! (Huomaa rva Pappisen; arvokkaasti). Hyvä rouva, minulla on kunnia esittäytyä: entinen tykkiväen luutnantti, maatilan omistaja Yrjö Rauhala! Olen pakotettu häiritsemään teitä hyvin tärkeän asian johdosta…
PAPPINEN (Antamatta kättä). Mitä te tahdotte?
RAUHALA. Teidän mies-vainajanne, jonka minulla oli kunnia tuntea, jäi minulle kahdessa vekselissä kaksi tuhatta kolme sataa markkaa velkaa. Koska nämä huomenna laukeevat pankkiin maksettaviksi, niin minä pyytäisiin teitä, hyvä rouva, maksamaan minulle rahat nyt.
PAPPINEN. Kaksi tuhatta kolme sataa… Mistä hän jäi teille velkaa?
RAUHALA. Hän osti minulta kauroja.
PAPPINEN (Huoahtaen, Luukkaalle). Niin, älä sinä Luukkaa, unohda sanoa, että antavat Topille yhden mitan kauroja enemmän kuin tavallisesti.
LUUKKAS (Menee).
PAPPINEN (Rauhalalle). Jos miesvainajani on jäänyt teille velkaa, niin on selvää, että minä sen maksan. Mutta, suokaa anteeksi, tänään ei minulla ole liikoja rahoja. Ylihuomenna palaa pehtorini kaupungista kotiin ja silloin minä käsken hänen maksaa teille kuuluvat rahat, mutta nyt en minä voi toivomustanne täyttää. Sitäpaitsi on tänään tasan seitsemän kuukautta mieheni kuolemasta, joten olen siinä mielentilassa, etteivät raha-asiat voi minua huvittaa.
RAUHALA. Ja minä olen nyt siinä mielentilassa, että ellen minä huomenna voi maksaa vekseleitäni, niin täytyy minun jalat pystyssä lentää piipun kuutta ilmaan. Minun maatilani merkitään ulos-otettavaksi!
PAPPINEN. Ylihuomenna saatte rahanne.
RAUHALA. Mutta minä en tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan jo huomenna.
PAPPINEN. Anteeksi, mutta tänään en voi teille maksaa.
RAUHALA. Enkä minä voi odottaa ylihuomiseen.
PAPPINEN. Mutta kun nyt juuri ei satu olemaan, niin ei ole!
RAUHALA. Ettekö siis voi maksaa?
PAPPINEN. En voi…
RAUHALA. Hm!… Onko se viimeinen sananne?
PAPPINEN. On, viimeinen.
RAUHALA. Viimeinen? Ehdottomasti?
PAPPINEN. Ehdottomasti.
RAUHALA. Kiitän nöyrimmästi! Kirjoittakaa se muistiin. (Kohauttelee olkapäitään). Ja sitten vielä tahdotaan, että olisin kylmäverinen! Kunnallisverojen kantaja kohtasi minut vastikään tiellä ja kysyi: "miksi te yhä olette vihoissanne, herra Rauhala?" Hyvänen aika, kuinka en minä suuttuisi? Minun täytyy saada rahat vaikka silmästä. Lähdin kotoa jo eilen aamuhämärissä, ajoin kaikkien velallisteni luona eikä yksikään heistä maksanut velkaansa! Silloin suutuin kuin rakki, olin yötä, niin piru ties missä, — eräässä juutalais-kapakassa lähellä sitä tavallista ryyppypaikkaa… Viimein tulen tänne aina seitsemänkymmenen virstan päähän kotoa toivoen vihdoinkin saavani, mutta minulle kestitetäänkin "mielentiloja"! Enkö siitä jo suuttuisi?
PAPPINEN. Minä luulen sanoneeni teille selvällä kielellä, että kun pehtori tulee kaupungista, niin silloin saatte.
RAUHALA. Minä en tullut pehtorin, vaan teidän luoksenne! Mitä pirua — anteeksi vaan — teidän pehtorinne minuun kuuluu!
PAPPINEN. Anteeksi, hyvä herra; mutta minä en ole tottunut tuollaiseen puheeseen ja käytöstapaan. Minä en teitä enää kuuntele. (Menee nopeasti vasemmalle).