SEITSEMÄS KOHTAUS.
Edelliset ja Piippurinen.
PIIPPURINEN (Tulee). No, mitä nyt taas?
NAIMA. Isä, sano suoraan, omantunnon mukaan: kumpi koira on parempi — meidän Ressu vai hänen Hessu?
LOMONEN. Piippurinen, rukoilen teitä, sanokaa ainoastaan: onko teidän
Ressulla lyhyt alaleuka vai ei! Sanokaa: on vai ei?
PIIPPURINEN. Jos niin olisikin, niin, mitäs sitte? Sekö muka olisi tärkeätä! Mutta näillä seuduin ei sen parempaa koiraa löydy ja niin poispäin!
LOMONEN. Mutta onhan minun Hessu-koirani sentään parempi? Omantunnon mukaan!
PIIPPURINEN. Älkää kiihtykö, ystäväni… Katsokaas teidän koirallanne on kyllä hyvät ominaisuutensa… Se on rotukoira, vahvarakenteinen, jyrkkälonkkainen ja niin poispäin. Mutta tällä koiralla, jos tahdotte tietää, kaunoiseni, on kaksi korvaamatonta vikaa: se on vanha ja lyhytkuonoinen.
LOMONEN. Anteeksi, minulla on sydämentykytys… Käykäämme tosi-asioihin… Suvaitkaapas muistella miten Luikkarisen niityillä minun Kessuni ajoi kreivin Hellu-koiran kanssa aivan rinnan, vaan teidän Ressunne oli jäänyt kokonaisen virstan jälelle.
PIIPPURINEN. Niin jäikin, kun kreivin metsävahti löi sitä seipäällä.
LOMONEN. Ja se oli oikein, sillä kun muut koirat ajoivat kettua, alkoi
Ressu lampaita nylkeä!
PIIPPURINEN. Se on valhe!… Mutta, kyyhkyseni, jättäkäämme tämä riita, sillä minä olen kovin tulinen. Hän löi sentähden, koska pisti kateeksi katsella vierasta koiraa… Niin juuri! Kaikki ovat kateita! Ette siis tekään, armollinen herra, ole ilman tätä syntiä! Tuskin olette huomanneet jonkun metsämiehen koiran olevan paremman teidän Hessuanne, kun heti alatte… tämä… tuo… hänen… minun… ja niin poispäin… Muistanhan minä kaikki!
LOMONEN. Muistan minäkin!
PIIPPURINEN (Matkien). Muistan minäkin… No, mitä te muistatte sitten?
LOMONEN. Sydämenty… tyky… Ja-jalka on puutunut… En voi…
NAIMA (Matkien). Sydämenty… tykytys… Mikä metsämies te olette? Teidän pitäisi maata tuvan uunilla ja surmata syöpäläisiä, eikä ajaa kettuja takaa! Sydämentykytys…
PIIPPURINEN. Todellakin, mikä metsästäjä te olette? Teillä kun on tuollainen sydämentykytys, tulisi teidän istua kotona, eikä kieppua satulassa. Ja hyvä jos te todella metsästäisitte, vaan kun te ajatte metsään saadaksenne riidellä ja häiritä muitten koiria ja niin poispäin. Minä olen tulinen, jättäkäämme siis tämä sikseen, koska te ette olekaan mikään metsämies?
LOMONEN. Entä oletteko te sitten metsästäjä? Te menette metsään liehakoidaksenne itsenne kreivin suosioon jopa juonitellaksenne… Sydän!… Te olette juonittelija!
PIIPPURINEN. Mitä? Minä juonittelija? (Huutaa). Suus kiinni!
LOMONEN. Juonittelija!
PIIPPURINEN. Lurjus! Koiranleuka!
LOMONEN. Vanha rotta! Jesuiitta!
PIIPPURINEN. Suus kiinni, tai minä ammun sinut jollakin pyssy-rähjällä niinkuin peltokanan! Lörpöttelyä!
LOMONEN. Kaikki tietävät, että — oh, sydän! — että vaimovainajanne tukisteli teidä… Aih! Ja-jalka… ra-rapsaa… Minä kaadun, kaadun!
PIIPPURINEN. Ja sinä olet emäntäpiikas tohvelin alla!
LOMONEN. No, kas, kas niin… Nyt sydän halkes! Olkapää helti… Missä on minun olkapääni?… Kuolen! (Kaatuu nojatuoliin). Lääkäri! (Menee tainnoksiin).
PIPPURINEN. Poika-nulikka! Keltanokka! Lörppösuu! Minun on paha olla!
(Tuo vettä). Paha olla!
NAIMA. Tuommonen metsästäjä! Ette pysy edes hevosen selässä!
(Isälleen), Isä! Mikä häntä vaivaa? Isä! Katsohan, isä! (Vaikeroi).
Lomonen! Hän on kuollut!
PIIPPURINEN. Minun on paha olla! Henkeä ahdistaa!… Ilmaa!…
NAIMA. Hän on kuollut? (Nykii Lomosta hihasta). Lomonen! Hyvä Lomonen!
Mitä me olomme tehneet? Hän on kuollut! (Kaatuu nojatuoliin).
Lääkäri, lääkäri! (Hysterinen kohtaus).
PIIPPURINEN. Oh!… Mitä nyt? Mikä sinun on?
NAIMA (Voihkii). Hän kuoli!… kuoli!
PIIPPURINEN. Kuka kuoli? (Katsottuaan tarkemmin Lomosta). Todellakin! Kuoli! Herranen aika! Vettä! Lääkäriä!… (Tarjoaa Lomoselle vettä vieden lasin suuhun). Juokaa!… Ei, ei juo… Hän on siis kuollut ja niin poispäin… Onnettomin olen ihmisistä! Miksi en ammu kuulaa kallooni? Miksi en vieläkään ole leikannut kurkkuani poikki? Mitä odotan? Antakaa minulle veitsi! Antakaa pyssy! (Lomonen hievahtaa). Hän virkoo… Juokaa vettä!… Niin…
LOMONEN. Säkeniä… Sumua… Missä minä olen?
PIIPPURINEN. Naikaa pian nyt — ja sitte hiiteen! Hän suostuu kyllä.
(Yhdistää Lomosen ja Naiman kädet). Hän suostuu ja niin poispäin.
Minä siunaan teitä ja niin poispäin. Mutta jättäkää minut vaan
rauhaan!
LOMONEN. No? Mitä? (Kohoten). Ketä?
PIIPPURINEN. Hän suostuu! No? Suudelkaa nyt ja… ja piru teidät sitten vieköön!
NAIMA (Voihkii). Hän elää… niin, niin, kyllä minä suostun…
PIIPPURINEN. Suudelkaa!
LOMONEN. No? ketä? (Hän ja Naima suutelevat). Hyvin hauskaa…
Sallikaahan, mistä on kysymys? Jaa, niin, ymmärrän… Sydän… rapsaus…
Minä olen onnellinen, rakas Naima… (suutelee hänen kättään). Jalka on
puutunut…
NAIMA. Minä… minä olon myöskin onnellinen…
PIIPPURINEN. Aivan kuin raskas kuorma olisi pois hartioilta… Ah!
NAIMA. No.. . myöntäkää edes nyt, että Hessu on huonompi Ressua.
LOMONEN. Parempi!
NAIMA. Huonompi!
PIIPPURINEN. No, nyt alkaa perhe-onni! Samppanjaa!
LOMONEN. Parempi!
NAIMA. Huonompi, huonompi, huonompi!…
PIIPPURINEN (Huutaen muita kovemmin). Samppanjaa! Samppanjaa!
Esirippu alas.