KUUDES KOHTAUS.
Naima ja Lomonen.
LOMONEN (Tulee perältä uupuneena). Kauhea sydämentykytys… Jalka on puutunut… ja kyljessä rapsaa…
NAIMA. Suokaa anteeksi, herra Lomonen, me taisimme kiivastua… Nyt minä ymmärrän; Härkähaka on todellakin teidän.
LOMONEN. Sydämeni jyskyttää niin tavattomasti… Niin, Härkähaka on minun… Kummassakin silmälautasessa räpyttää niin hermostuttavasti…
NAIMA. Niin, teidän se on, teidän… Istukaa!… (Istuvat). Me olimme väärässä…
LOMONEN. Minä periaatteen kannalta… Eihän se maa niin kallis ole, vaan periaate on kallis…
NAIMA. Niin juuri, periaate… Mutta puhutaan nyt jostaan muusta.
LOMONEN. Etenkin, koska minulla on todistukset siihen. Kun nimittäin minun tätini iso-äiti antoi sen teidän isänne iso-isän talonpojille…
NAIMA. Riittää, riittää jo siitä… (Erikseen). En tiedä, mistä oikein alkaisi… (Hänelle). Aiotteko piakkoin mennä metsästämään?
LOMONEN. Teirejä ampumaan aion mennä heti kun vaan saan viljat korjuun, kunnioitettu neiti Naima. Mutta oletteko kuullut! Ajatelkaas mikä onnettomuus minulle on tapahtunut! Minun koirani "Hessu", jonka suvaitsette tietää, on alkanut ontua.
NAIMA. Mikä vahinko! Mutta mistä se on tullut?
LOMONEN. En tiedä… Mahdollisesti se on nyrjähtänyt tai toiset koirat purreet… (huokaa). Minun paras koirani, puhumattakaan rahasta! Minä maksoin Rauhalalle siitä kolmesataa markkaa.
NAIMA. Liikaa maksoitte, herra Lomonen!
LOMONEN. Minusta taas se oli vähän maksettu. Koira on kerrassaan mainio!
NAIMA. Isä maksoi "Ressu"-koirastaan vaan kaksisataa, ja onhan Ressu sentään paljon parempi teidän Hessua!
LOMONEN. Ressu parempi Hessua! Mitä te nyt… (nauraa). Ressu parempi
Hessua!
NAIMA. Tietysti parempi! Ressu on vielä nuori eikä ole penikoinut, mutta sen parempaa ei ole koko koiramaailmassa.
LOMONEN. Sallikaa, neiti Piippurinen, te vallan unohdatte, että
Ressulla on lyhyt alaleuka ja sellainen koira on huono käymään kiinni.
NAIMA. Lyhyt alaleuka! Tuon kuulen nyt ensi kerran!
LOMONEN. Vakuutan teille, että alaleuka on lyhempi kuin yläleuka.
NAIMA. Oletteko mitanneet sitten?
LOMONEN. Olen. Ajamaan se kyllä kelpaa, tietysti, mutta mitä tulee hakemiseen, niin tuskinpa vaan…
NAIMA. Ensiksikin meidän Ressu on puhdasrotuinen, täysiverinen, se on "Jehun" ja "Tossakan" penikka, mutta teidän kirjavanahkaisesta ei saa selvää mitä rotua se on… Sitäpaitsi vanha ja kuiva kuin hevoskaakki…
LOMONEN. Vanha kyllä, mutta minä en sittenkään vaihtaisi sitä viiteen Ressuun. Ja kuinka saattaisinkaan! Hessu — se on koira, vaan Ressu… onpa naurettavaa edes kinastella Sellaisia kuin teidän Ressunne, on jokusella koirakauppiaalla, niitä on kuin itikoita iltasin. Neljänneksessä olisi kylliksi hintaa.
NAIMA. Teillä, herra Lomonen, on tänään pahuksenmoinen halu kinata vastaan. Milloin pistää päähänne, että Härkähaka on teidän, milloin on Hessu parempi Ressua. Minä en pidä siitä, että ihminen ei puhu sitä, mitä ajattelee. Tiedättehän te kumminkin mainiosti, että Ressu on sata kertaa parempi teidän… tuota pököä Hessua. Miksi te siis puhutte vastaan?
LOMONEN. Minä huomaan, neiti Piippurinen, että te pidätte minua sokeana tai peräti hölmönä. Käsittäkää nyt kuitenkin, että teidän Ressunne alaleuka on lyhyt!
NAIMA. Valhetta!
LOMONEN. Lyhyt kun lyhyt!
NAIMA (Huutaa). Valhetta!
LOMONEN. Miksi te huudatte, armollinen neiti?
NAIMA. Mutta miksi te sitten puhutte pötyä? Tämä on kiusallista! Olisi jo aika ampua teidän Hessunne ja kumminkin kehtaatte verrata sitä meidän Ressuun.
LOMONEN. Anteeksi, mutta minä en jaksa jatkaa tätä riitaa. Minulla on sydämen tykytys.
NAIMA. Minä olen huomannut: ne metsästäjät, jotka eniten riitelevät, ne vähimmin ymmärtävät.
LOMONEN. Armollinen neiti, pyydän, olkaa vaiti… Minun sydämeni halkea… (Huutaa). Olkaa vaiti!
NAIMA. En ole, ennenkuin myönnätte, että Ressu on sata kertaa parempi teidän Hessuanne!
LOMONEN. Sata kertaa huonompi! Jospa se mätänis siihen paikkaan!
Aih!… rap… rapsaa!..
NAIMA. Mutta teidän rujossa Hessussa ei ole edes mätänemisen varaa, sillä se on jo mätä!
LOMONEN (Itkee). Pitäkää suunne kiinni, sillä minulla on sydämenrepeämä!
NAIMA. En pidä!