XIX.
Aamusella toisena päivänä särki hänen päätänsä, korvissa humisi ja koko ruumis tuntui kipeälle. Häntä ei hävettänyt muistella eilistä heikkouttaan. Eilen hän oli pehmytluontoinen, pelkäsi kuunvaloakin, purki sydämellisesti tunteita ja ajatuksia, jommoisia ei ennen aavistanut itsellään olevankaan. Esimerkiksi mietteet filosofeeraavien piimäsuiden tyytymättömyydestä. Nyt hänestä siihen sijaan kaikki oli yhdentekevää.
Hän ei syönyt eikä juonut, makasi vain liikkumattomana ja ääneti.
"Minusta on kaikki yhdentekevää, ajatteli hän, kun hänelle tehtiin kysymyksiä. — Minä en vastaa… Minusta on yhdentekevää".
Jälestä puolisen tuli Mihail Averjanitsh ja toi neljännesnaulan teetä ja
Vaulan marmelaadia. Daria tuli samaten ja seisoi koko tunnin vuoteen
vieressä, tylsän surun ilme kasvoilla. Tohtori Hobotow tuli niinikään.
Hän toi pullon bromikaaliumia ja käski Nikiitan polttaa savua huoneessa.
Illemmalla Andrei Jefimitsh kuoli halvaukseen. Alussa pudistivat häntä vilunväristykset ja häntä oksetti; jotakin inhottavaa, joka muistutti mätänevästä hapankaalista ja pilaantuneista munista, tunki joka paikkaan ruumiiseen, yksin sormiinkin, kohosi vatsasta ylös päähän täyttäen silmät sekä korvat. Silmissä viherti. Andrei Jefimitsh käsitti, että hänen loppunsa oli tullut, ja muisti että Ivan Dmitritsh, Mihail Averjanitsh ja miljoonat muut uskovat kuolemattomuuteen. Mutta onkohan sitä? Kuolemattomuutta hän ei kuitenkaan halunnut, ja hän ajatteli sitä vain silmänräpäyksen. Parvi tavattoman kauniita ja viehättäviä antilooppeja, joista hän oli lukenut eilen, juoksi hänen sivuitsensa; senjälkeen eukko ojensi häntä kohden sisäänkirjoitettua kirjettä… Mihail Averjanitsh lausui jotakin. Sitten kaikki katosi ja Andrei Jefimitsh nukkui iäiseen uneen. Rengit tulivat, tarttuivat kiinni käsiin ja jalkoihin ja kantoivat hänen rukoushuoneeseen. Siellä makasi hän pöydällä avoimin silmin, ja kuu loi valoaan häneen. Aamulla tuli Sergei Sergeitsh, polvistui hurskaihin rukouksiin ristiinnaulitun kuvan edessä ja painoi kiinni entisen päämiehensä silmät.
Toisena päivänä Andrei Jefimitsh haudattiin. Hautajaisissa olivat vain
Mihail Averjanitsh ja Daria.