TAHITIN SAARI.
Elokuun 26 p:nä 1768 lähti Cook Plymouthin satamasta pitkälle matkalleen. Paitsi laivaväkeä seurasi hänen mukanaan tähtientutkija Green, ruotsalainen luonnontutkija Solander, tiedemies Banks y.m. Ruokavaroja oli varustettu puoleksitoista vuotta ja sitä paitsi oli laivassa runsaasti ampumavaroja ja aseita. Retken ensimmäiseksi tarkoitusperäksi määrättiin Tahitin saari, jota juuri parhaillaan kotiutunut maan ympäri purjehtija Wallis piti soveliaimpana paikkana retken tähtitieteelliselle tarkoitukselle.
Matkalla Englannista Madeiraan ja sieltä Etelä-Amerikan rannikolle ei tapahtunut mitään mainittavampaa. Purjehtiessaan Tulimaan etelärannatse oli Cook'illa tilaisuutta tutustua sen seudun kurjaan luontoon. Tammikuu oli käsissä, siis keskikesä täällä maanpallomme eteläpuoliskolla, vaan siitä huolimatta oli ilma kuitenkin joskus tavattoman kylmä. Maan asukkaat, nuo Etelä-Amerikan Lappalaiset, olivat sekä ruumiin että sielun puolesta mitä kurjimmalla kannalla. Ilman tarpeellisia vaatteita ja aseita voivat he hädin tuskin taistella elämänsä puolesta luonnon ankaria voimia vastaan. Kun Englantilaiset tarjosivat heille tavaroitaan, valitsivat he kaikenlaisia korukaluja paljon mieluummin kuin kirveitä, veitsiä y.m., joiden hyötyä he eivät voineet käsittää.
Tyyneelle merelle päästyään suuntasi Cook laivansa suoraan luodetta kohden. Nytpä saivat matkalaiset purjehtia pari kuukautta näkemättä muuta kuin vettä ja taivasta. Purjehdittuaan Vaarallisten saarien ohitse saapuivat he viimein huhtikuun 11 p:nä Tahitin rannikolle.
Saaren asukkaat tulivat venheillä Englantilaisille vastaan tarjoten heille rauhan merkiksi puunoksia ja ryhtyen sitten heidän kanssansa vaihtokauppaan. Seuraavana päivänä laskivat Englantilaiset laivansa ankkuriin Matavain lahdessa. Siellä antoi Cook miehilleen tarkat päiväkäskyt ja lähti sitten muutamien seuralaistensa kanssa saarelle, joissa asukkaat osoittivat tulokkaille mitä suurinta ystävyyttä, saattaen heitä pitkin kauniita lehtoja ja näytellen heille palmu- sekä leipäpuiden varjossa olevia asumuksiaan.
Kerran veivät alkuasukkaat vieraansa erääsen asuntoon, joka oli muita saarella olevia paljon suurempi. Siellä majaili Tutaha niminen mies, joka kuninkaana hallitsi saaren isompaa puoliskoa. Englantilaisten eteen leviteltiin mattoja ja pyydettiin istumaan. Sen jälkeen tuotiin sisään kukko ja kana, jotka annettiin lahjaksi Cook'ille ja Banks'ille. Vastalahjaksi sai Tutaha silkkisen esiliinan, jonka hän oitis mielihyvillään vyötti kupeelleen.
Ollakseen paremmin turvattuna mahdollisia vaaroja vastaan saarelaisten puolelta ja voidakseen rauhassa toimittaa tärkeät tähtitieteelliset tarkastuksensa, antoi Cook rakentaa saarelle pienen linnoituksen. Samalla teki hän kaikki mitä vaan voi, säilyttääkseen saarelaisten ystävyyttä. Eipä hän ottanut edes yhtään hirttä linnaansa varten ilman heidän luvattaan ja maksoi aina rehellisesti, mitä sen rakentamiseksi muuten tarvittiin. Tällaiseen varovaisuuteen olikin hänellä sitä enemmän syytä kun saarelaiset, ensimmäisen hämmästyksen puuskan ohi mentyä, alkoivat osoittaa yhä suurempaa halua näpistelemiseen, ja siitä taas oli seurauksena kaikenlaisia rettelöitä heidän ja Cook'in miesten välillä. Niinpä tapahtui kerrankin, että eräs saarelainen tempasi vahtina olevalta Englantilaiselta kiväärin ja juoksi sen kanssa toveriensa luo. Silloin tarttuivat saapuvilla olevat muut Englantilaiset aseisinsa, ottivat kiväärinryöstäjän kiinni ja tappoivat hänet. Siitäpä sitten syntyi saarelaisten keskuudessa aika melu ja Cook sai ainoastaan vaivoin entisen ystävyyden palautetuksi.
Näpistelemistä eivät Tahitilaiset näkyneet yleensä pitävänkään minään törkeänä paheena; sillä sitä harjoittivat heidän arvokkaimmat miehensäkin. Kerran oli Cook muutamien seuralaistensa kanssa yötä Tutahan luona. Vaikkei saapuvilla ollut muita kuin pelkkiä tahitilaisia ylimyksiä, huomasivat Englantilaiset kuitenkin aamun koittaissa että osa heidän vaatteuksistaan oli yön aikana kadonnut. Varastettuja ei voitu millään tavoin saada takasin ja niinpä täytyi monenkin palata vierailultaan puoleksi eurooppalaisessa puoleksi tahitilaisessa pukineessa.
Kesäkuun 4 p:nä tehtiin tuo tärkeä Venustähden tarkastus. Cook itse toimitti sen rakentamastaan linnasta samalla kuin Banks lähti sitä varten Cimeo-nimiselle läheiselle saarelle ja eräs kolmas mies tarkasteli tähteä soveliaalta paikalta melkoisen matkan päässä Cook'in asemasta. Taivas oli koko ajan pilvetön ja ilma muutenkin tarkastamiseen suotuisa; ainoastaan tavaton kuumuus tahtoi rasittaa liiaksi.
Tähtitieteellisen tarkastuksen tehtyänsä oleskelivat Englantilaiset saarella vielä vähän toista kuukautta, tehden tuon tuostakin retkiä sen sisäosiin tutkiakseen asukasten oloja sekä tapoja. Erittäinkin oli Banks tässä suhteen ahkera tutkija. Hän seurasi kerran Matawain luona mereen laskevaa jokea pitkin ja löysi sillä vaelluksellaan jälkiä eräästä aikoja sitten sammuneesta tulivuoresta. Hän jakeli saarelaisille uusien kasvien, niinkuin meloonin, apelsinin, sitroonin y.m. siemeniä ja istuttipa niitä itsekin sitä varten rakentamaansa puutarhaan. Kerran tapasi Banks tällaisella matkallaan joukon kuljeskelevia ilveilijöitä, jotka olivat hänen suureksi ihmeekseen ottaneet laulujensa ja näytöksiensä esineeksi Englantilaisten tulon Tahitiin ja heidän toimensa siellä. Vähää ennen lähtöänsä tekivät Englantilaiset purjehduksen saaren ympäri nousten sillä matkalla usein maalle keskustelemaan asukasten ja heidän päällikköjensä kanssa ja tehden samalla monta arvokasta tieteellistä huomiota.
Heinäkuun alkupuolella rupesivat Englantilaiset varustelemaan lähtöä. Sitä ennen antoi Cook hajoittaa linnansa ja tasoitutti sen ympärille rakennetut vallit. Lähtöpäivän aamuna (heinäk. 13 p:nä) ilmaantui Englantilaisten luo joukko Tahitilaisia jäähyväisille. Toiset heistä olivat ääneti, toiset taas ilmoittivat kovalla äänellä suruansa, jota Englantilaiset kuitenkin pitivät enemmän teeskenneltynä kuin todellisena. Pyysipä eräs saarelainen, nimeltä Tupia päästä 13 vuotisen Tomio-nimisen palveluspoikansa kanssa Englantilaisten mukaan. Cook suostui mielellään sellaiseen tarjoukseen, sillä hän toivoi miehestä paljon apua tulevilla matkoillaan.
* * * * *
Ennenkuin lähdemme seuraamaan Cook'ia etemmäksi hänen matkoilleen on meidän mainittava niistä huomioista, joita hän teki Tahitin saaren ja sen asukasten suhteen.
Tahitin on luonto varustanut mitä runsaimmilla lahjoillaan. Ilma on siellä aina mieto, taivas kirkas ja koko luonto niin viehättävä että saari näytti todellakin pieneltä paratiisilta matkan vaivoista väsyneiden purjehtijaimme silmissä. Keski-osissa olevat vuoret muodostivat kapean, hedelmällisen alangon pitkin meren rannikkoa ja myöskin sisämaassa tavattiin siellä täällä kauniita laaksoja. Maan tuotteista mainittakoon leipäpuu, kokospalmu, banaani y.m.
Tärkein kaikista oli kuitenkin leipäpuu, jonka noin lapsen pään suuruiset hedelmät antoivat asukkaille lumivalkeaa, pehmoista ja maukasta ravintoainetta. Eikä Tahitilaisten tarvinnutkaan jokapäiväistä elatustaan hankkiakseen tehdä juuri muuta kuin kiivetä leipäpuuhun sen hedelmiä ottamaan. Mutta vaikka asukkaat elättivätkin itseään pääasiallisesti kasvikunnan tuotteilla, hoidettiin saarella kuitenkin jonkunverran koti-eläimiäkin niinkuin kanoja, sikoja ja koiria; etenkin viimemainittujen lihaa pidettiin herkkuna.
Tahitin asukkaita kuvailee Cook vilkkaiksi ja ystävällisiksi ihmisiksi, mutta moittii heitä samalla näpistelemisen halusta, jopa epäsiveellisyydestäkin. Kasvultaan olivat he kookkaita ja kaunisvartaloisia. Heidän ihonsa oli ruskea, tummempi tai vaaleampi aina sen mukaan miten paljon he oleskelivat ulko-ilmassa. Miehet kantoivat tukkansa pitkänä, vaan naiset sitä vastoin lyhyenä, ja sen koristukseksi käytettiin kukkasia tai lintujen sulkia. Korvarenkaita kannettiin myöskin, mutta ainoastaan toisessa korvassa. Tärkein koristuskeino oli kuitenkin ihon piirtäminen eli tatueeraaminen. Se tapahtui siten että pienellä hammasreunaisella väriaineesen kastetulla luuliuskalla piirrettiin ihoon neliskulmaisia, ympyriäisiä tai muunlaisia kuvia.
Saarella vallitseva lämmin ilmanala vaikutti ett'eivät Tahitilaiset tarvinneet suojella itseään paljon vaatteuksilla. Usein oli vaan keskiruumis peitetty värisellä vaatteella, jota valmistettiin saarelle omituisen vadelmapuun kuoresta. Eivätkä Tahitilaiset kaivanneet pysyväisiä asumuksiakaan. Muutamat maahan pystytetyt pylväät saivat olla majojen seininä, jotka sitten varustettiin palmupuun lehdistä tehdyllä katolla. Laattialle asetettiin heiniä ja mattoja, joilla saattoi istua päivällä ja levätä yöllä.
Suurimman osan päivää viettivät Tahitilaiset ulko-ilmassa, ja oleskelivat myöskin hyvin paljon vesillä. Heidän venheensä n.s. kanot olivat tasapohjaisia pystysuorilla syrjillä ja erisuuruiset aina sen mukaan käytettiinkö niitä sotaa, kalastusta tai muita matkustuksia varten. Sota-alukset olivat suurimmat ja niitäpä käytettiin parittain s.o. kaksi purtta liitettiin toisihinsa vahvasti sivuilta. Pienempiä venheitä soudettiin ainoastaan, mutta suurempiin oli laitettu purjeitakin.
Mitä muuten Tahitilaisten tapoihin tulee, huomauttaa Cook heidän suuresta puhtauden noudattamisestaan. He kylpivät kolme kertaa päivässä, aamuin, keskipäivällä ja illoin; ruokaillessaan huuhtoivat he suunsa ja kätensä melkein joka suupalan jälkeen. Mainittava on myöskin heidän omituinen menettelynsä kuolleita haudatessa. Ruumiit asetettiin paarille ja annettiin mädätä muutamia kuukausia, jonka jälkeen ainoastaan luut haudattiin sitä varten erityisesti rakennettuihin morai nimisiin paikkoihin. Nämä hautapaikat olivat varustetut usein komeilla hautapatsailla ja saarelaiset näkyivät pitävän niitä suuressa kunniassa.
Uskonnolliset käsitykset olivat saarelaisilla jokseen kehittyneellä kannalla; sillä he uskoivat yhden maailman luojan, vaikka kohta ajattelivat hänen alapuolellansa olevan useita alijumalia eli haltijoita. Yhteiskunnallinen järjestys oli ylimyksellinen, ja mahtavimmille ylimyksille annettiin jonkunlainen kuninkaallinen arvo. Sellainen ylimys oli myöskin Tutaha, joka sotaisen kuntonsa vuoksi oli valittu kuninkaaksi, vaikka kohta hänen isänsä ja edeltäjänsä oli vielä elossa.
* * * * *
Tahitin saarelta lähdettyään kävi Cook läheisiä pienempiä saaria tarkastelemassa ja huomasi että maanlaatu sekä asukkaat olivat niissä kaikissa melkein samanlaisia. Huaheinen asukkaat tulivat häntä vastaan venheillään ja astuivat vasta sitten laivaan kun olivat nähneet siellä Tupian. Heidän kuninkaansa Oree tarkasteli ihmetellen kaikkea mitä hän näki Englantilaisilla ja ihastui kohta vieraisinsa niin että vaihtoi nimiä heidän päällikkönsä kansa kutsuen häntä omalla nimellään ja itseään taas Cokeeksi. Uliteian ynnä kolme sen naapurisaarta otti Cook juhlallisilla tempuilla Englannin kuninkaan haltuun, löysi sitten vielä joukon pienempiä saaria ja nimitti koko ryhmän Seurasaariksi.