I.
(Illalla; Martha ja Maria istuvina Latsaruksen sairasvuoteen ääressä).
Martha;
Jo sairas kuumeessa hourii
Ja heikommaks' yhä käy,
Mutt' yhä Mestari viipyy;
Ei mäen rinteellä näy
Etäältäkään sulohaamu.
Oi, Maria, eiköhän lie
Sanaamme saattaja vienyt,
Vai liian pitkäkö tie?
Maria:
Saattaja sanan on vienyt,
En muuta uskoa voi;
Viivykki outo on enne;
Koht' armahin veljyt — oi!
Jo kalman on kynnyksellä —
Miksikä Mestari nyt
Viipyvi, sieluni sitä
Epäillen on kysellyt.
Martha:
Epäillä Herraa en tahdo,
Ma uskon: Hän auttaa voi;
Mutt' oi, täm' odotus kalvaa,
Kuin maksaa jäytävä koi;
Ja aatteit' uusia nousee,
Kuin, aaveit' ijäisen yön —
Ja toivoni sammuvi, kuolee —
Ma rintaa tuskasta lyön.
Maria:
Latsarus hourii, kas kuule,
Hän lausuvi innoissaan
Mestarin nimen taas kalliin:
Se selvänä, houreissaan
Kallihin hänelle — meille; —
Tän' yönä, ma pelkään vaan,
Käy kuolema vieraanamme —
Ma veljytt' itkeä saan.