II.
Päivä loistaa kirkkahasti,
Myrskytuuli raukee;
Matka kuluu nopeasti,
Satama jo aukee:
Voitto saatu ihana,
Kiitos Herran, kunnia!
Samoin loppuu myrskysäinen
Elonmatka kerran;
Joka aalto vaahtopäinen
Tyyntyy luona Herran:
Pian aukee satama,
Pian ollaan kotona!
Siellä voitonseppelehet
Odottavat meitä,
Uskossa jos kärsinehet,
Käyden Herran teitä,
Täällä oomme matkalla,
Ikävöiden kotia!
Jesus, suuri Johtajamme,
Autuutemme Ruhtinas,
Ole aina apunamme
Kautta veres, kuolemas:
Sinun kauttas voitamme,
Kuoloss' olet elomme!
Joulusanoma.
Pimeässä ihmiskunta
Harhaeli, kansat maan
Nukkui syvää synnin unta,
Murtamatta kahleitaan.
Joilla perivihollinen
Kaiken hyvän, totuuden
Oli heidät kytkenynnä
Orjantyöhön pahuuden.
Kasvoi synnin karvas vilja
Kirouksen hedelmää,
Missä puhtauden lilja
Kerran kukki elämää
Viatonta, taivahista —
Pahan orjantappura
Kaiken hyvän tukahutti —
Hallitsi vain kuolema.
Silloin yöstä Betlehemin
Valo kirkas leimahtaa,
Enkeli kun paimenille
Armahasti laulahtaa:
»Älkää peljätkö, kas, teille
Suuren ilon ilmoitan:
Vapahtaja ihmisille
Syntyi kaiken mailman.»
Oi, se valo kirkkahampi
Puoli-päivän paistetta:
Ihmisill' on taivahassa
Sovitettu Jumala!
Kaikki saavat anteheksi
Kautta veren Karitsan,
Uskossa kun pakenevat
Armohelmaan Jumalan.
Oi, sen armon runsautta,
Rakkauden suuruutta!
Isä antoi ainokaisen
Rakastetun Poikansa
Sovinnoksi synneistämme,
Jolta me nyt vapaina
Synnistä ja kuolemasta
Saamme häntä palvella!
Kiitos, Isä taivahassa!
Lahjastasi suuresta!
Kuinka voisin iloksesi
Sinua nyt palvella?
Oi, Sa, yksin, Isä rakas,
Voit sen tehdä minussa.
Henkes' kautta ijäisesti
Kätke minut Sinussa!
Jeesus rakas Veri-ylkä,
Anna minun veressä
Pesty, puhdas jäsenesi
Olla, oksa elävä
Sinussa, oi, elä Sinä,
Itse, Herra, minussa,
Anna oma hedelmäsi
Minuss' olla kasvava!
Sinun kanssas Jumalassa
Kätkettynä elämä
Anna olla vuotavana,
Hengen voima väkevä;
Iki-elon valtasuonet
Aina olla avoinna
Sinä, Päämme, jäsenenä
Juottavana minua.
Siten Sinä, Herra, meissä,
Mekin samoin Sinussa
Pysymme ja elämämme
Kunnioittaa Sinua.
Yksin Sinun ijankaiken
Kiitos, voima, kunnia
Kaikesta sun armostasi
Jumala ja Karitsa!
Syntinen ja Vapahtaja.
Sielu:
Janoat, rakas Herrani,
Sielujen pelastusta;
Halajat nostaa sieluni —
Oi, kiitos! kirousta
Sieluni tuntee — kauhea
On synnin julma valta —
Oi, nosta, auta minua
Jo kadotuksen alta:
Jeesus:
Joh. 4. 10, 13, 14.
Jumalan lahjan ihanan
Jos, sielu, ymmärtäisit,
Elämän vettä minulta
Ottamaan ennättäisit,
Jumala antoi Poikansa
Syntisten auttajaksi;
En tuomitsemaan tullut ma,
Vaan anteeks'-antajaksi.
Jos käsittäisit: Jumala
Lahjoitti rakkahimman
Poikansa; Isän helmasta
Hän tuli, kallihimman
Toi lahjan: ijankaikkisen
Elämän syntiselle,
Jok' uskoo, ottaa vastahan,
Antauu Kristukselle.
Tää kirkas lähde elämän
Avattu jokaiselle.
Nyt Poika sielun itkevän
Vie Isän sydämmelle;
Ja kaikki synnit annetaan
Armosta anteheksi
Ja synnytetään uudestaan
Karitsan kaltaiseksi.
Ei ole tämän maailman
Kurjissa kaivoloissa
Se vesi, mikä janoovan
Tyydyttää — nautinnoissa
Vain omantunnon tuskia
Synnyttää meno turha;
Ja kunnia ja tavara
On monen sielun murha.
Ken ikään tahtoo nauttia
Maailman hettehestä,
Hän polttavassa janossa,
Kuoleman heltehessä,
Ei löydä veden pisaraa
Kielensä kostukkeeksi,
Vaan ijankaiken janoaa,
Jää tulen kekäleeksi.
Ken juopi vettä elämän
Ijäisen lähtehestä,
Ja rakkautta elävän
Jumalan sydämestä.
Armosta, kautta Kristuksen,
Alati ammentaapi,
Hän tyydytetyks' janonsa
Ajassa tässä saapi.
Sillä se silmä lähtehen
Uskovan sydämmessä
Kuohuva onpi ainainen
Siunaus elämässä.
Asunto Pyhän Hengen on
Se sydän autuainen:
Siin' ilo, rauha verraton,
Rakkaus taivahainen.
Sielu:
Ma olen kurjin syntinen
Ansainnut kadotuksen,
Tuomion monenkertaisen,
Voi, ikikirouksen!
Oi, yksin Sinä ymmärrät
Tilani, kurjuuteni,
Turmelukseni käsität
Ja suuren pahuuteni.
Oi, syvyydessä sieluni
Valittaa kujerrellen,
Ma vaivun, auta Herrani!
Suurelle syntisellen
Jo anna armos lohdutus
Ja kalliolle nosta
Vajoova jalka — kadotus,
Jo uhkaa — älä kosta.
Jeesus:
Joh. 4. 26.
Ma olen tullut Messias
Etsimään kadonneita;
Ma kuolin sinun puolestas,
Armahdan eksyneitä.
Rakkauteni palava
Kaikkia syntisiä
Etsii — ja etsii sinua,
Kuin ylkä ystäviä.
Ma annan sulle itseni,
Armoni, aarteheni,
Ijäisen ystävyyteni
Ja morsiamekseni
Kihlaan ma sinut uskossa;
Ja lumivalkeaksi
Pestynä olet ihana
Isälle lapsoseksi.
Sielu:
Oi, armon äärettömyyttä,
Oi, suurta rakkautta!
Voi, tätä kylmää sydäntä!
Voi, suurta luopumusta!
Mutt' anna sekin anteeksi,
Epäilys, synti poista!
Oi, tule sydämmeheni
Ja rakkautta loista!
Oi, loista sydämmeheni,
Sen kylmyys, kurja saasta
Pois polta rakkautesi
Tulella, irti maasta
Sieluni iki-irroita,
Oi, anna kirkkautta
Sieluni nähdä Sinussa,
Kasvojes valkeutta!
Ett' aina oisin Sinussa
Ja minun sydämmeni
Temppelis — jossa asuva
Johtaisit askeleni;
— Silmäni aina avaisit
Näkemään tahtoaisi,
Ja Henki haavas kallihit,
Minulle kirkastaisi.
Ma uskon, epä-uskoni
Sa poista — lisää aina
Uskoa, ole eloni,
Leimasi pyhä paina
Mun sieluhuni — tulella
Kastele elämäni,
Ett' oisin tosi suolana,
Valaise pimeäni!
Maailman valkeus.
Pimeys peittävi maan —
Synkkä yö!
Kansoja kahlehissaan
Synti syö:
Raskasna rikosten paino
Tuntoja polttaa;
Helvetin henkien vaino
Sieluja surmaa.
Toivontähti kirkkahasti
Taivahalla tuikkaa:
Ennustukset ihanasti
Ihmisille kuiskaa:
»Kerran synnin voittava
Vapahtaj' on tuleva!»
Kuulkaa! Laulu enkelitten
Kajahtaapi ihana
Yli maitten, manteritten:
»Jumalalle kunnia
Korkeudess', ihmisille
Maassa rauha, suosio!»
Meille syntyi Vapahtaja,
Ihmiseksi Jumala;
Kuoli synnin Sovittaja,
Nousi kuollon Voittaja:
Valkeus ja kuolematon
Elämä nyt valistaa —
Ihmislasta langennutta
Jesus nostaa, armahtaa.
Synnin tunnustus.
Ps. 51.
Jumalani armollinen,
Hyvyydestäs suuresta
Armahda, ma rikollinen
Vaikka olen katala:
Syntin' ovat mustat, suuret,
Julmat, veriruskeat;
Syväll' ovat niitten juuret,
Läpi sielun tunkevat.
Pese minut puhtahaksi,
Iisopilla puhdista —
Rikokseni raskahaksi
Tunnen: Herra, armahda!
Alati on edessäni
Rikosteni riettaus,
Aina särkee sydäntäni
Syvä synnin turmelus.
Sinua, oi Jumalani!
Synnilläni loukkasin,
Pyhän tahtos tahallani
Törkeästi tallasin:
Synniss' olen syntynytkin,
Synniss' elon alun sain —
Puhtautta täydellistä
Sinä vaadit kautta lain.
Jumala! luo uusi sydän,
Puhdas henki minulle —
Yksin kautta henkes pyhän
Otolliseks' Sinulle
Tulen. — Ällös ota vielä
Henkeäsi minulta,
Edestäsi älä heitä
Syntisistä suurinta.
Anna kaikki anteheksi
Armostasi sulasta,
Verenvi'oist' askeleni,
Sieluni sa puhdista,
Että voisin riemumielin
Armoasi ylistää,
Kunniaasi kaunokielin
Syntisille julistaa.
Te'e uudeks' ihmiseksi,
Herra, minut kokonaan,
Syntisille autuudeksi
Tahdon sitten kautta maan
Elämällä, sanallani
Nimeäsi tunnustaa,
Työni kaikki iloksesi,
Herra, Sulle omistaa!
* * * * *
Jesuksen veren kautta
Ja kuollon katkeran —
Sovinto-uhrin pyhän
Jumalan Karitsan —
Ann' armost' anteheksi
Kaikki mun syntini,
Kuvasi kaltaiseksi
Uudista sieluni!
Golgathalla.
Miksi ilma pimeneepi?
Puolipäivän aurinko
Yöhön peittyy, kylmeneepi!
Miksi halkee kallio?
Vuoret vankat vavahdellen
Horjuu perustuksillaan!
Haamut nousee liihätellen
Avatusta haudastaan!
Verissänsä Golgathalla
Pyhä Poika Jumalan,
Jota kansa ilkkumalla
Ivaa — kärsii kuoleman.
Jesus Kristus, murhamiesten
Väliin ristiinnaulittu,
Maailman synnin kirouksen
Kantajana surmattu.
Siksi häpee aurinkoinen,
Luonto, Luojan kuolemaa
Surren, kätkee kasvojansa,
Povi maankin avajaa
Haudan, kätkökammionsa,
Työntää tulleet Tuonelaan
Ulos vankeudestansa
Elämähän uudestaan.
Jesus Kristus — Elämämme —
Kävi kuollon taisteluun
Kärsiäkseen edestämme:
Katso kylkeen avattuun,
Synneistäsi surullinen;
Esiriippu halkesi:
Jesus armo-istuimelle
Meille tien nyt aukasi!
Jesus kärsi edestämme —
Synnin palkka, kuolema
Siten meiltä poistettihin:
Toist' et synti-uhria
Tarvitse — nyt kuolematon
Elämä ja valkeus
Hänessä sull' annetahan —
Suuri sielun lohdutus!
Jesus särki vankeuden
Ovet, voitti väkevän,
Meille osti vapauden
Sekä uuden elämän.
Iloitse siis, synninorja,
Tie on auki, kahlehes
Särjettynä — Jesukselle
Anna kuorma synties.
Armollinen, uskollinen
Ylimmäinen Pappimme
Jesus, aina syntisille
Hellä — Hän on Veljemme:
Kaikiss' yhtä tuntehikas,
Sydämmestä säälivä,
Kuni veli, armorikas,
Kiusattu paits' syntiä.
Nyt Hän voipi kiusatuita
Sydämmestä armahtaa —
Alati Hän puolestamme
Rukoelee Jumalaa —
Hänen ristillensä,
Siinä avaa sydämmes —
Hän sen tuntee, verellänsä
Pesee pois sun rikokses.
Kiitos, Jesus, Vapahtaja,
Veri-ylkä kallihin!
Suuri synnin Sovittaja!
Armoasi mullekin
Annat — veres, rakkautes,
Kärsimises, elämäs,
Voittos, ylösnousemises
Mulle takaa lempeäs.
Hengelläsi virvoitta'os
Sieluni nyt uudestaan,
Synnist' ikipuhdista'os,
Saata liha kuolemaan,
Anna pyhä, täydellinen
Sydämmeeni rakkaus,
Että olis elämäni
Opillesi kaunistus!
"Maria!"
»Vihdoinkin päivä sarastaa,
Jo poistuu synkkä, pitkä yö!»
Maria lausuu, kiiruhtaa »Nyt
tehtävä on kallis työ —
Kallis ja raskas — voidella
Kun täytyy Herran ruumista.»
Suruinen katse kirkastuu,
Toivo hymyy huulillansa —
»Jo haudan seutu heijastuu,
Vaikk' aamu vielä usvillansa
Peittävi puut ja pensahat,
Jotk' oven haudan verhovat.»
Näin lausuen hän nopeasti
Rientävi yhä edelleen —
Yön kaste jalkojansa kasti
Astuissa maahan ruohoseen,
Ja aamurusko soihdullaan
Punasi taivahan ja maan.
Punerva rusko kirkastuvi,
Kuin tuima tuli roihuais,
Jo ensi säde singahtavi,
Kuin kapalosta kirpoais,
Kuin tuli virta vyöryellen
Sätehet lentää kirmaellen.
Aurinko, päivän kulta kehrä,
Häikäisevässä valossaan
Jo nousee ylös taivahalle —
Maria sit' ei katsokkaan,
Hän rientää läpi lehdikon,
Kuin metsävuohi levoton.
Jo haudan eteen seisahtuvi:
»Mik' ihme! hauta avattu!»
Hän huudahtaa ja tuskastuvi:
»Tyhjänä! Herra otettu!
Voi, enkö edes ruumistaan
Voidella saanut haudassaan?»
Vaan itkun läpi katsoissansa
Hautahan: kaksi ihanaa
Enkelinuorukaista siellä
Istuvi, toinen lausahtaa:
»Mit' itket, ketä etsit sa?»
Vastasi heille Maria:
»Herrani ovat ottanehet —
En tiedä, mihin veivät sen» —
Ja kuuman kuumat kyynelehet
Sort' äänen, peitti katsehen —
Nyyhkien, surun valtaama,
Kääntyvi heistä Maria.
Siten kun itki itkujansa,
Kääntyen poies menemään,
Kohtasi taasen korviansa
Kysymys, tuttu ennestään:
»Mit' itket, ketä etsit sa,
Nainen, oi surun valtaama?»
Puistossa läpi kyynelverhon
Himmeesti silmä eroitti
Mieshaamun lähenevän, jolle
Maria kohta virkahti:
»Herra, jos Hänet kannoit pois,
Sano, Hän vaikka missä ois!»
Vaan Jesus, Herra ylösnoussut,
Vapahtajamme väkevä,
Hän siinä seisoi, kirkastettu,
Marian edess' elävä —
Ja rakkauden vienolla
Äänellä lausuu: »Maria!»
Kuin salama ois sieluhunsa
Sähköisen tulen iskenyt,
Niin Maria nyt riemussansa
Olisi Herraa syleillyt —
»Mestari, minun Herrani!»
Hän alas maahan vaipuvi.
Vaan Herra hellin ehkäisevi:
»Minuhun ällös tartu, vaan
Vie sana tästä veljilleni:
Isänne luokse kunniaan
Nyt nousen — minut nähdä saatte,
Galileaan kokoontukaatte!»
Maria rientää, sydän täynnä,
Iloinen, syvä hurmaus
Valtasi sielun, kasvojansa
Valaisi taivaan kirkkaus:
Hän riensi, juoksi, rukoili,
Ilosta itki — hymyili.
»Oi päivä kuink' on kirkas nyt —
Kuink' autuus uhkuu luonnossakin
On kaikki sumu hälvennyt,
Ja poistettu on kuolemakin!
Oi, kallis Veri-ylkäni!
Oi, Jesus, kaikki kaikkeni?»
Jumalisuuden salaisuus.
1 Tim. 3:16.