XII.
Heinäkuun 11 p.
Kyllä taistelu ja toiminta maailmassa kuitenkin on elämää, vallan toista kuin tämä rauha, jota nyt nautin. Nyt ovat päivät ja tunnit pitkiä ja ikäviä, ennen ne kuluivat liiankin nopeasti. Niin ainakin nyt minusta tuntuu.
Ikävät olivat ne muutamat päivätkin, jotka tuolla salaperäiseksi aiotulla, mutta tarkoituksettomalla matkallani viivyin. Kuleksin tyhjäntoimittajana vieraan kaupungin katuja, tahtoen muutaman päivän oleksia tietymättömissä, toivoen sillä aikaa jotain ratkaisevaa kotona tapahtuvan.
Mutta kotiin palattuani jouduin taas heti yleiseen pyörteesen. Silloin olivat valtuusmiesvaalin valmistukset täydessä vauhdissa ja kaikkien huomio niihin kiintyneenä. Raittiusseuran kokoonkutsumassa yleisessä kokouksessa oli laadittu puhdas yhtiöaatteen miesten lista, jonka muodosti joukko kaupungin käsityöläismestaria ja pari koulunopettajaa. Kauppaseuran listalla olivat parilla poikkeuksella eroamisvuorossa olevat entiset valtuusmiehet. Lehtori Renfors oli poisjätettyjen joukossa ja hänen sijalleen asetettu kaupungin postinhoitaja, joka vasta lyhyemmän ajan oli paikkakunnalla ollut, eikä suinkaan osoittanut kunnallisia asioita harrastavansa.
Vaalikiihotus oli kummallakin puolella suurempi kuin koskaan ennen tässä kaupungissa. Kansalainen kirjoitti rajuja kirjoituksia kauppiaitten oman voiton pyynnistä, hallitsemishalusta ja tunnottomuudesta. Omien etujensa, omien mukavuuksiensa takia tahtovat he imeä kaiken elinvoiman kuntamme köyhiltä asujamilta. He tahtovat myödä myrkkyjä kansalle, kunhan vaan siten saavat kukkarojaan paisuttaa. Yhteisen kansan varoilla tahtovat he laajentaa pieniin oloihimme kyllin riittävää laivasatamaa, upottaa siihen kymmeniä tuhansia ja siten korottaa entisestäänkin suuria verokuormiamme. He tekevät kaikkia omaksi, eikä mitään yhteiseksi hyväksi. Ja kaikki miehet, jotka heidän itsevaltiuttaan uskaltavat vastustaa, ovat syrjäytettävät julkisesta toiminnasta.
Tähän tapaan kirjoitti Kansalainen, ja jatkoi:
— Mikä sitten oikeastaan on tämä kauppiaspuolue, kutka sen muodostavat? Varsinaisia kauppiaita meillä on hyvin vähän, mutta jotkut pankki- ja virkamiehet ovat ottaneet kunnia-asiakseen taistella näitten kymmenkunnan miehen etuoikeuksien puolesta, itse siten pysytellen kunnallisina johtajina kaupungissamme. Ikävä sanoakin, ovat virkamiehemme yleiseen ja suuri osa muitakin kaupunkilaisia antaneet heille sitä tukea, jota ilman he eivät mitään saisi aikaan. Mutta me luulemme silmäin viimeisen juomakauppakysymyksen jälkeen auvenneen näkemään heidän toimintansa oikeassa valossaan.
Seurasi sitten oman listan miesten ansioluettelo.
Uusi Aika suositteli samaa listaa, vaikka se sanoi ettei ole siihen kokonaan tyytyväinen. "Ei ole annettu tarpeellista huomiota miesten itsenäisyydelle", sanoi lehti, „vaan on valittu sellaisiakin, jotka monen kyvykkäämmän tieltä olisivat saaneet väistyä. On menty liiallisuuteen etsiessä varmoja kannattajia lehtoripuolueelle kaikissa asioissa. Mutta kun lista kuitenkin on kansanvaltainen, voisi sanoa syvien rivien, ja kun nykyinen vaali oikeastaan tapahtuu juomakauppakysymyksen perusteella ja muu tasoittelu miehissä voidaan seuraavissa vaaleissa saada aikaan, ja kun kauppiaspuoluekin on mennyt sellaiseen äärimmäisyyteen, että on listaltaan jättänyt pois miehen, jota me emme suinkaan kaikissa kysymyksissä hyväksy, vaan joka, sanokaamme se totuuden nimessä, on innokkaasti toiminut kunnan asioissa, nimittäin lehtori Renforsin, ja sijaan asettanut yleisten asiain harrastajain keskuudessa tuntemattoman ja kunnan asioihin perehtymättömän henkilön, niin voivat kaikki valitsijat hyvällä omallatunnolla äänestää raittiusmielisten listalla. Siinä on kuitenkin kansanvaltaisuus edustettuna, vaikkakin se olisi tapahtunut syrjävaikuttimien avustuksella".
Kauppaseuran listalla ei ollut mitään julkista puolustusta, mutta sen sijaan painatettiin suuret ilmoitukset molempiin sanomalehtiin ja vaalipäivänä levitettiin erikoista plakaattia, jossa sanomalehtien kirjoituksia vastustettiin. „On puhuttu suurista veroista", sanottiin tässä julkaisussa, „ja kumminkin myönnetty, ettei ole kyvykkäitä miehiä otettu huomioon. Valitsijat, muistakaa, että nyt valitut valtuusmiehet tulevat toimimaan kolme vuotta, ja jos kunnan asiain hoito on näin kauvan huonoissa käsissä, tuottaa se arvaamattomia vahinkoja ja korottaa jos mikään yleistä verokuormaa". Lehtori Renforsin syrjäyttämisestä sanottiin että hänen suurin toimintansa on ollut rettelöiminen, joka vaan hidastuttaa valtuuston säännöllistä työtä. "Ei hän raittiusasiaakaan aja siinä muodossa että vastustaisi juomatavarain kauppaa, hän tahtoisi vaan kauppiailta riistää elinkeinonsa ennenkuin he sitä ovat aavistaneet ja siihen osanneet valmistua ja siten saattaa korkeasti verotetut liikemiehet kykenemättömiksi suuria verojaan maksamaan. Hänen toimintansa tulisi lopullisesti vaikuttamaan veroäyrien kohoamiseen kunnassamme".
Tämä oli julkista. Mutta kiivaimmin ja liioitelluimmin vaikutettiin yksityisesti. Molemmilta puolin oli liikkeellä kertomuksia, joitten mukaan vastapuolue tahtoi kokonaan muuttaa entiset olot ja saada aikaan sietämättömän asiain tilan. Vaalipäivän edellisenä iltana oli kauppaseuralla vielä kokous, jossa kaupunki jaettiin pieniin piireihin ja jokaista piiriä varten valittiin mies, jonka tuli huoltaa äänioikeutettujen vaaliinmenemistä ja oikealla listalla äänestämistä. Epävarmoilta oli koetettava saada valtakirjat.
Toisessa vaaliryhmässä oli menettely samallainen.
Kun kauppiaitten vaalijulkaisu oli levitetty ja katunurkkiinkin sitä naulattu, ilmestyi kaupungille pian toinen samallainen, jossa varotettiin kansaa uskomasta kauppiaitten valheita ja väärentelyjä eikä suinkaan menemään heidän virittämäänsä ansaan. Vahtimestarit ja muut palkatut kiihottajat naulasivat näitä julkaisuja kauppiaitten julkaisujen päälle, toiselta puolen lähetettiin uudestaan miehet liikkeelle, repimään "Renforsin papereita" ja liimaamaan omiaan sijaan. Levittäjät joutuivat yhteentörmäyksiin, joita seurasi käsikähmäkin. Poikaset innostuivat plakaattiensa puolesta täydellisiin tappeluihin, riistäen ja repien toistensa papereita. Ohikulkijat riensivät kamppailevia erottamaan, mutta sekaantuivat itse kahakoihin. Kaikki olivat suuresti kuohuksissaan.
Samassa pyörteessä riehuin minäkin. Tein kaiken voitavani kauppiaitten listan hyväksi. Mitään suurempaa sisällistä innostusta ei minulla ollut, siksi syrjäiseltä tunsin itseni. Vaikkei täysin selvässä ajatuspiirissä, oli minussa kuitenkin joku tunne, joka vierottavasti vaikutti tähän tulevaisuuden toimintaan tässä kaupungissa. Mutta kauppiaitten voiton otin sittenkin minäkin kunnia-asiakseni. Pidin itseäni velvollisena yhteistoimintaan kaupungin liikemiesten kanssa, ja samalla halusin kuin jonkinlaisena uhotteluna Asplundille näytettävän, ettei yleinen mielipide suinkaan niin ratkaisevasti ole hänen äkkiä saadun vaatimuksensa puolella. Toimin melkein uhkamielisenä.
Vaalivaikutus-piirikseni olivat jääneet muutamat talot kauppamme läheisyydessä. Eräässä näistä käydessäni tapasin siellä samallaisella asialla, vaikka toisen listan puolesta, John Nurhosen. Käskin hänen paikalla saapumaan konttoriin, ja palasin itsekin sinne.
Nurhonen tuli.
— Millä asioilla te liikutte? kysyin.
— Samoilla kuin tekin, oli vastaus.
— Mutta teidän tulee pysyä työssänne. Teidän ikäisenne poikaset voivat vielä olla näistä asioista syrjässä, eikä muutenkaan ole soveliasta jättää työtänsä kesken ja poistua muihin hommiin.
— Tekeehän isäntäkin samalla tavalla, vastasi hän.
— Se ei kuulu teille. Sitäpaitse ymmärrättekö te ollenkaan velvollisuuksianne liikemiehenä. Te koettelette vahingoittaa omaa kauppaannekin.
— Se taas ei kuulu teille, sanoi hän, samalla tavattomasti punastuen.
Veri kuohahti päähäni. Mutta silloin tuli Kemppainen konttoriin.
— Agiteeraamassako Kemppainenkin on ollut? kysyin hetken kuluttua.
— Jaoin maisteri Asplundin pyynnöstä vaalilippuja muutamiin taloihin, kun hänellä ei itsellään ollut aikaa, oli vastaus.
— Mutta nythän on konttoriaika.
— Muissa puuhissa nyt kaikki muutkin näkyvät olevan.
— Te molemmat saatte kuitenkin olla työssänne. Niin kauvan kun minä olen tässä talossa, lienee minulla myös jotain sanottavaakin täällä.
— Kun tässä tietäisi ketä milloinkin on toteltava. Asplundiakin olemme luulleet isännäksi.
Tehkää liikkeesen kuulumattomat työt vapaina aikoinanne, mutta työaika pysykää paikoillanne. Ken ei siihen suostu, olkoon pois kokonaan, sanoin ja poistuin konttorista.
Kuulin naurua jälkeeni, josta yhä enemmän harmistuin. Jonkun aikaa puodissa oltuani palasin konttoriin, tarkoituksessa puhua heille tyynemmin ja asiallisemmin. Muistui mieleeni miten paljon rouva Nurhosen aikana itsekin käytin vapautta, ja halusin äskeisen kiivauteni vaikutuksia lieventää. Mutta he olivat molemmat poistuneet. Tästä minun suuttumukseni taas kohosi, sillä tiesin seuraavana päivänä joutuvani asiasta selontekoihin.
Kun sittemmin menin vaalipaikalle, oli kiihotus siellä täydessä vauhdissaan. Ovilla ja käytävillä seisoi miehiä lippujaan tarjoillen, eteisessä koetettiin vielä mieliä muuttaa ja tunnettuja vastapuoleen miehiä tuskin tervehdittiin. Omain miesten kanssa supateltiin kaikellaisia vaalijuttuja, missä vaarallinen korva vaan vältettiin.
Vaaliajan loppupuolella kerääntyivät suuret joukot uteliaita tuloksesta tietoa odottamaan, joukossa myöskin Nurhonen ja Kemppainen. En ollut heitä huomaavinani.
Kun toimitus oli loppunut, äänet laskettu ja yleisö tulosta kuulemaan kutsuttu, kohosi jännitys korkeimmilleen. Oli kuin jokainen odottaisi häntä koskevaa tärkeätä oikeuden päätöstä. Vaalin toimittaja lukee tuloksen ja useat kirjoittavat äänimääriä muistikirjoihinsa. Kauppaseuran lista on voittanut suurellaisella enemmistöllä muuten, paitsi että postinhoitajan sijalle on valituksi tullut lehtori Renfors. Eräät sekalistat ovat tämän muutoksen aikaansaaneet.
Yleisö poistuu, toiset nauraen ja ilkkuen, toiset noloina ja ilkeitä sanasutkauksia viskellen. Ulkona kadulla seisotaan vielä suurissa ryhmissä, sitten hajotaan kukin omille teilleen kuin suuren tehtaan työväki päivätyönsä päätyttyä.
Vaalin lopputulokseen on ratkaisevasti vaikuttanut niitten käsityöläisten kateus, jotka eivät olleet yleisen kokouksen listalla. He vaikuttivat kauppaseuran listan hyväksi estääksensä ammattikilpailijainsa pääsemästä huomatumpaan asemaan kuin missä itsekään olivat.
Muitten mukana menin sinäkin iltana Seurahuoneelle, jonne joukolla saapui kaupungin herroja, etupäässä voittaneen listan miehiä. Myöskin Kemppainen ja Nurhonen tulivat sinne. He liikkuivat tottumattoman epävarmuudella ja näyttivät olevan erimielisiä valittavasta istuinpaikasta. Kemppainen, jota tällaisissa miesseuroissa ei vielä näihinkään aikoihin ollut näkynyt, halusi piiloisaa paikkaa, jonkalaisen he sitten valitsivatkin.
Kumma kyllä, en ollenkaan jakanut seuralaisteni äänekästä iloa vaalin tuloksesta. Niin suuresti kuin vastakkainen tulos minua olisi harmittanutkin, tuntui sittenkin kun ei nytkään kaikki olisi käynyt parhaalla tavalla. Lisäksi vaivasi minua tieto Kemppaisen ja Nurhosen läsnäolosta, vaikkeivät he edes samassa huoneessakaan istuneet. Kenellekään hyvästiä sanomatta läksin hetimiten pois, ajatuksissani ihmetellen mitenkä ja mistä syystä niin suuresti innostuin vaalissa työskentelemään. Eihän minulle tämän kaupungin asiat mitään kuulu, päättelin. Järjestäkööt juomakauppansa ja muut kysymyksensä miten parhaaksi näkevät ne, jotka itse saavat vaikutuksiakin kokea.
Kävellessäni kulin Löfbergin matalalla olevan asunnon ohi ja näin siellä väet istuvan hauskassa teenjuonnissa.
Vaikka oli jo myöhäinen iltahetki, en voinut olla sisään poikkeamatta. Heidän seurastaan hengähti sellainen iloinen, elinhaluinen tuulahdus, että tuntui kuin astuisi toiseen maailmaan. Ja kuitenkin puhuivat hekin päivän vaalista, kertoellen kuulemiaan naurettavia yksityistapauksia, jotka täti Löfbergiä suuresti huvittivat.
— Onnea nyt voittajille!
-— Jopa tekin joudatte meitä muistamaan!
— Ettekä ole edes voittokemuissa!
Kysymyksiä ja huudahtuksia sateli sellaisella nopeudella, ettei niihin ollut yrittämistäkään vastata. Enkä minä kiiruhtanut mitään sanomaankaan.
— Kas kun on ylpeä, ettei enää mitään puhukkaan, jatkoi rouva Löfberg.
Eikö ole syytäkin, sanoin viimein.
— Älkää kehuko, sanoi rouva, me ylenkatsotut ja halveksitut naiset sittenkin ollaan vaalin tulos ratkaistu.
Hän ja vanhimmat tyttärensä olivat myöskin innostuneet vaalista ja keränneet eräiltä kaupungin naisilta valtakirjojakin. Mutta he eivät äänestäneet kummallakaan yleisellä listalla, vaan laittoivat oman sellaisen, jonka vaikutuksesta Renfors tuli valituksi.
— Hänestäkö teidän ylpeytenne? kysyin.
— Ennen hän kun tuo postimestari rutale. Renfors ainakin estää ihmisiä nukkumasta. Sitäpaitse olemme me naiset tottelevaisia käskylle rakastaa vihamiehiäänkin. — Mutta tiedättekö ketä muita me äänestimme?
— Kuinka sen tietäisin, sanoin, vaikka vaalin tuloksen julkaisun kuulleena heti arvasin tarkoituksensa.
— Me äänestimme myöskin teitä ja Asplundia.
— Teidän puolueesenne sulkeutuu siis kaikellaiset eri ainekset.
— Me vastustamme kaikkea valtaa ja harrastamme eri mielipiteitten edustusoikeutta.
— No, kyllähän te Renforsissa saitte hyvän edustajan.
— Niin, nauroi hän, en minäkään usko että hän olisi meidän tavalla menetellyt.
— Hän sai kyllä tulla valituksi, sanoin. Pääasia on ettei hän saanut lisää miehiä riveihinsä.
— Mutta tiedättekö mitä tästä seuraa, jatkoi rouva teeskennellyllä vakavuudella. Nyt perustetaan suuri yhtiökauppa, eikä kauppiailta enää osteta minkäänlaista tavaraa.
— Lehtori Renfors tulee kai sen hoitajaksi.
— No, ei suinkaan. Mutta esimerkiksi Asplund ja Nurhoset.
— Silloin ei ole hätää.
— Niin te sanotte, mutta toista ajattelette.
Ja sitten he kaikki sanoivat minun kalpenevan tästä uutisesta, saivat minun siten hämilleni ja väittämänsä kalpenemisen sijasta punastumaan, josta yleinen iloisuus vaan lisääntyi.
Lopulta ruvettiin asioista vakavastikin puhumaan.
— Hauska tuoksahdus tuo oli, sanoi rouva, kun kerran osoitettiin eloa täälläkin. Mutta niin tavattoman paljon halpamaisuutta ja pikkumaisuutta oli taas suurten sanain takana. Kansalainen sai nyt kerran suun täydeltä puhua uusista aatteista ja ajan vaatimuksista, aivan kuin se niitäkin hyväksyisi. Kaikessa näkyi pikkukaupunkimainen kunnian ja vallan himo. Kun uudet aatteet ja oikea kansanvaltaisuus kerran täälläkin saavat jalan sijaa ja kansa ja työväki heräävät itsetietoisuuteen, niin nämä johtajat tulevat olemaan ensimäisiä vastustajain riveissä. He edustavat ylimyspuolueellista harvain valtaa, vaikka taistelussa kilpailijaansa rahavaltaa vastaan käyttävät kaikkia käytettävinä olevia apukeinoja. Minä en ollenkaan jaksa käsittää siinä mitään aatteellista eroa, kenen puodista viinat ostetaan. Ne ovat samoja ja päihdyttävät samalla tavalla, ostipa ne mistä tahansa. Koko yhtiökauppakysymys on kunnallisen politiikan saivartelumuotoja, joka oikeata raittiusaatetta johdattaa vaan ahdasmieliseen lahkolaisuuteen ja siten helposti loihtii esiin utukuvan, joka luullaan saavutetuksi päämaaliksi, vaikkei itse asiassa olla työtä vielä kunnollisesti aloitettukaan.
— Teillähän on täysin hyväksyttävät mielipiteet, sanoin nauraen.
— Niin, kyllä kai ne teille nyt soveltuvat. Mutta siinä luulossa minä olenkin että rammat ja raajarikot ovat pasuunatut sotaretkelle, jonka hyöty on hyvin epäiltävää lajia. Innostettakoon ihmisiä suurempiin vaatimuksiin, niin vaikutus on pysyväisempää. Mutta sitä nämä herrat eivät tahdo, sillä he pelkäävät samalla omaa valtaansa. Olen aivan varma etteivät nämä kansan kasvattajat suinkaan tahtoisi väkijuomia kokonaan poistettaviksi, sillä he kaikkein vähimmän haluavat rakkaista iltatoteistaan luopua.
Rouva Löfberg alkoi jo tapansa mukaan innostua. Mutta samassa tuli palvelustyttö viinitarjottimineen huoneesen. Kaikki pyrskähdimme nauramaan.
— Hyvälle se lasi viiniäkin joskus maistuu, jatkoi hän, ja yhtäläistä se on, olipa se ostettu Nurholasta tahi Renforsin yhtiökaupasta.
Nauraen otimme lasimme ja jatkoimme keskustelua.
Ette suinkaan noilla totia juovilla kansan kasvattajilla kuitenkaan
Renforsia tarkoita? kysyin.
— Häntä ja kaikkia muita. Renfors on suuri tekopyhä niinkuin kaikki, joilla Jumala on joka sormen päässä. Minun mielestäni hän hyvin saattaa raittiusluennolta palattuaan käskeä kotonaan keittämään totivettä.
— Ja kuitenkin te äänestätte häntä valtuuskuntaan, sanoin kaikkien ja varsinkin itse rouvan nauraessa omille liioitteluilleen.
— Minä ihailin sitä rohkeata ja voimakasta tapaa, jolla hän asiaansa Kansalaisessa ajoi. Näki, että se oli nyt hän eikä papin kisälli, joka lehteen kirjoitti. Se oli vallan toisenlaista kuin Asplundin nuoralla tanssiminen. Uusi Aika oli nyt kerran Kansalaisen kanssa samaa mieltä, sen se sanoikin, mutta siinä välissä souti ja huopasi. Kuta enemmän Asplund näihin pikkuasioihin takertuu, sitä heikommaksi muuttuu hänen kokonaisuutensa. Hänkään ei enää uskalla vaatia koko askelta. Nyt hän nähtävästi mieltyi myöskin lehtorien listan kansanvaltaisuuteen. Mokomaankin. Nämä käsityöläismestarit eivät suinkaan kansanvaltaisuutta edusta. Mutta Asplundikaan ei uskaltanut vaatia yhtään varsinaista työmiestä valittavaksi, niinkuin olisi pitänyt tehdä. Täällä puhutaan ja pauhataan kauppiaspuolueesta ja lehtoripuolueesta, aivan kuin ne mitään puolueita olisivat. Ne molemmat muodostuvat vielä yhteiseksi ylimyspuolueeksi, silloin kun oikea vapaamielinen kansanvaltaisuuskysymys saa täällä jalansijaa. Ei, Asplundikaan ei ole se mies, joka Uudesta Ajasta tekisi puhtaasti aatteellisen, olojamme puhdistavan ja aina korkealle tähtäävän lehden.
— Tehän olette Granbergin kanssa samaa mieltä Asplundin sopivaisuudesta sanomalehtimieheksi, vaikka syyt vähän eroavat.
Rouva Löfberg muuttui vakavaksi, kun hän jatkoi:
— Jaa, se Granbergin asia on hyvin ikävä. Hän tahtoisi lehden ajamaan vaan yksinomaan hänen pikkuasioitaan, ja silloin se muuttuisi vielä Kansalaistakin mitättömämmäksi. Hän on nyt saanut Asplundista tässä asiassa vastustajan itselleen, mutta kuitenkin on lehti hänen vaikutuksestaan viime aikoina takertunut kaikkiin kunnallisiin pikkuasioihin ja syrjäyttänyt korkeamman ja kohottavamman puolen. Ennen kirjoitti Asplund uusista henkisistä virtauksista, nyt ovat punssikaupat, sataman korjaukset ja muut sellaiset suurina kysymyksinä. Hän on laskeutunut.
— Hän tahtoo aatteita sovelluttaa käytäntöön.
— Ikävätä, jos ne käytännössä eivät jotain kadunkorjausasiata suurempia, lehden pitää olla näitten olojen yläpuolella.
Tässä seurassa yleisen tavan mukaan tein vastaväitteitä.
— On paikkakunnan lehdellä myös paikallis-kunnallinenkin tehtävänsä, sanoin.
— Se puoli pitäisi olla sivuasiana. Siksi, huokasi hän, onkin kovin ikävää, jos Granberg nyt pääsee lehdestä määräämään. Asplundista olisi sentään vielä toivoa, ja hän on vakuutukselleen rehellinen ja toimii parhaan ymmärryksensä mukaan.
Rouva Löfbergillä oli tietoja Granbergin aikeista lehden suhteen. Hän koettelee saada toisenmielisiä jäseniä johtokuntaan ja sitten erottaa Asplundin, sanoi rouva.
— Ainakin minun paikkani jää täytettäväksi, vastasin.
Tästä siirtyi keskustelu meidän Nurholan miesten seonneisiin väleihin ja minun nykyiseen asemaani ympäristössäni. Kuten aina ennenkin tässä seurassa, muutuin avomieliseksi, kerroin tapahtumat välillämme ja sisäiset ristiriitaisuudet itsessäni sellaisella luottamuksella kuin omalle äidilleni, omassa kodissani näitä kertoilisin.
— Kun suoraan tunnustan, sanoin, niin en minä suinkaan kunnia-asianani juomakaupan jatkamista pidä. Varsin kernaasti voisin siitä luopuakin. Mutta kun Asplundin vaatimus on tullut näin äkkiä ja sen käytännöllisiä tuloksia punnitsematta, niin häntä täytyy vastustaa siinäkin pelossa, että hän mahdollisesti vaatii meidän liikkeemme muittenkin periaatteittensa uhriksi. En ollenkaan ihmettelisi, jos hän eräänä päivänä huomaisi tuollaisen kertomanne yhtiökaupan ainoaksi hyväksyttäväksi, ja silloin hänen omatuntonsa taas pakottaisi hänet vaatimaan koko meidän liikkeemme lopettamista.
— Kylläpä tekin liiottelette, sanoi rouva. Kun tästä ennätetään tasaantua, niin kaikki muuttuu hyväksi ja ennalleen. Älkää te ottako asioita niin raskaasti ja antako alakuloisuudelle valtaa itsessänne.
Ennalleen muuttumista minä epäilin. Sanoin Asplundilla jo pitkät ajat olleen vastenmielisyyttä kauppiasalaa kohtaan ja siitä sen vähitellen kehittyneen minuakin vastaan.
— Lisäksi on hänessä toinenkin ihminen, joka katsoo velvollisuudekseen auttaa Nurhosia ja liikkeen nykyisestä omistuksesta huolimatta pitää hän heillä olevan etuoikeuden sen asioihin. Ja Nurhosten mielestä olen minä nyt, kun pojat alkavat olla miehiä, ehdottomasti liikaa talossa.
— Osoittakaa te vaan hyvää tahtoa välien ennalleen saattamisessa ja oikein selittäkää Asplundille asiat ja mielentilanne, niin kyllä hän kaikki ymmärtää, sanoi rouva. Hän puhui tyynesti, sydämellisellä osanotolla, vapaana siitä rohkeasta liioittelusta, joka oli hänen luonteensa ominaisuus innostuessaan.
— Käsittäähän Asplund, jatkoi hän, ettei liike enää ole Nurhosten enempää kun teidän muittenkaan. Tehän sen olette tehneet siksi mikä se nyt on, ja teillä siinä siis täytyy olla enin sanomista. Nurhoset ovat kokemattomia nuorukaisia, eivät he vielä kykenisikään sen hoitoon. Mutta onhan heillä siltä tilaisuus olla liikkeen palveluksessa.
— Isännän asemassa ei voi olla useampia kuin yksi.
— Siinä pysytte te. Asplund on vaikutuksille herkkä ja hyvää tarkoittava luonne. Hän saa nykyään tietonsa yksipuolisina. Lähestykää häntä avomielisenä ja luottamuksella, ja kaikki käy niinkuin sanoin.
— Heitä on toisella puolella monta vaikuttajaa, ja he ovat alituisessa yhteydessä Asplundin kanssa.
— Kyllä järjellinen puhe häneen vaikuttaa paremmin kuin ymmärtämättömien ihmisten lörpötykset.
— Periaatteet ja velvollisuudet ovat järkeä pyhemmät.
— Ne voi yhdistää.
— Niin voi helposti ajatella, mutta käytännössä on vaikea tätä toteuttaa. Ja kiero väli lamauttaa työinnon ja tekee toiminnan koneelliseksi. Kun kaikkialla näkee tyytymättömyyttä, muuttuu elämä kiusallisen ikäväksi. Omat apulaisetkin, esim. Kemppainen —
— Kemppainen! Mitä te hänestäkin välitätte. Ymmärtäähän hänet.
— Ei hän kuitenkaan Miiaa saa, sekaantui eräs talon neideistä puheesen.
Naurahdimme.
— Mutta hän tekee parhaansa lopulta onnistuakseen, ja katsoo sen menestymisen ehdoksi ynseän mielen pitämisen minua kohtaan. Sillä tavoin luulee hän pysyvänsä hyvissä väleissä Nurhosten kanssa, melkein urheana sankarina.
— Älkää te sellaisista välittäkö. Kaikkialla maailmassa on ihmisillä vastoinkäymisensä, mutta ne pitää voittaa, hillitä itsensä ja säilyttää tyytyväinen luonteensa. Sitäpaitse on teillä ymmärtäväinen Helander puolellanne.
— Hän on kyllästynyt kaikkiin meidän asioihimme, ja haluaisi päästä niistä erilleen.
Rouva Löfberg jatkoi lohdutustaan. Puheli kuin äiti pojalleen. Minä lausuin epäilyksiä hänen hyväuskoisuutensa mahdollisuudesta, mutta mielessäni myönsin hänen olevan paljon oikeassakin. Minussa heräsi hiljainen toivo siitä, että asiat todellakin voisivat muodostua niinkin kuin hän uskoi. Ja se toivo virkistytti mieltäni. Sillä tähän kaupunkiin ja tähän ympäristöön tunsin itseni monesta syystä siksi kiintyneeksi, siksi kotiutuneeksi, etten eroani surumielettä voinut ajatella.
— Älkää oleksiko paljoa yksinänne, sanoi hän, siinä saa raskasmielisyys vallan. Seurustelkaa te yhä vielä nuorten kanssa ja antakaa kunta-hirviönkin vähemmän vaikuttaa itseenne. Alkakaa muitten nuorten mukana taas hiihtää ja retkeillä, siinä raskas mieli häviää.
Nuoret kertoivat heillä jo olevan suunniteltuna maallakäynti retken, kun on tullut näin hyvät ajokelit. Oli päätetty tulla tähän samaan taloon, jossa nyt vietän kesääni.
Osanottajatkin olivat he jo ajatelleet.
— Yksinänikö minun on ajettava? kysyin nauraen.
— Hilma Raivan retkelle pääsy riippuu teistä, vastattiin.