XIV.
Heinäkuun 18 p.
Olen täällä asunnossani tarkkuudella seurannut myöskin paikkakunnan lehtiä, mutta ei niissä, ainakaan nyt kesällä, näytä olevan mitään entistä eloisuutta muistuttavaa. Täti Löfbergin kanssa lienevät harrastuksetkin hautautuneet, tahi ovat ne muuttaneet muotoaan.
On kuitenkin hauskaa seurata näistä lehdistä pieniä uutisia, yksinpä ilmoituksiakin. Useat niistä puhuvat tutuista henkilöistä, vieläpä tutuista asioistakin.
Tänään esimerkiksi huomasin ilmoituksen, jossa osakeyhtiö Nurhosen jälk. & Kumpp. etsivät puotilaista. Omituisesti se nimi aina silmiini sattuu.
Niin, osakeyhtiöksihän liike jo minun aikanani muodostui. Kun huomattiin, ettei sitä entisellään voinut jatkaa, ryhdyttiin tositoimiin omistajain eron mahdolliseksi saattamiseksi. Kaupan realiseeraus tahi vieraalle myöminen ei ollut ajateltavissa, ja vararikko joko nyt tahi vastaisuudessa oli vaarallinen jo senkin vuoksi, että yhtiö, ollen persoonallinen, samalla olisi vienyt omistajansa yksityisestikin konkurssiin. Helander sen vuoksi ryhtyi muodostamaan liikettä osakeyhtiöksi, kuten hän sanoi, etupäässä kahdesta syystä, koska silloin saa yksityisomaisuutensa liikkeen asioista riippumattomaksi, ja kun osakkeita on helpompi muille luovuttaa ja siten päästä kaikesta erilleen. Myöskin Asplundin ja Nurhosen, jotka viimeisen yhtiökokouksen jälkeen olivat olleet hätääntyneitä ja neuvottomia, sai hän tuumaan yhtymään. Suostuipa Asplund siihenkin, että juomakauppaoikeudet edelleenkin anottiin, kunnes uusi yhtiö muodostuttuaan niitten käyttämisestä päättäisi. Muut ylimenovaikeudet olivat kyllä suurenlaisia, varsinkin laina-asiain järjestäminen, mutta ne saatiin kuitenkin kuntoonsa, kun Helander suostui edelleenkin olemaan useissa asioissa takausmiehenä. Tehtailija Kahvan irtisanoma laina maksettiin laivuri Sairan Nurhosille lainaamilla rahoilla, jonka summan edestä yhtiö luovutti heille osakkeita.
Entisen yhtiön asema arvosteltiin, ja jokainen meistä neljästä sai osuutensa arvoa vastaavan määrän osakkeita. Vaikeutta yritti muodostumaan ainoastaan sen takia, kun Asplund yhä edelleenkin halusi nuorille Nurhosille annettavaksi saman määrän osakkeita kuin meillekin samasta hinnasta, jonka me jo seitsemän vuotta takaperin olimme maksaneet. Kun Helander ja minä emme tähän suostuneet, myöntyi viimein Asplundikin meihin, sanoen alakuloisesti:
— No niin, voinhan minä sitä myöten kun kykenen siirtää heille omia osakkeitani.
Johon Helander vastasi:
— Minä myön kyllä minun osakkeeni alle arvonsa, kunhan vaan saan takaisin maksamani rahat kohtuullisine korkoineen. Mutta yhtiön sellaisenaan täytyy harjoittaa puolueetonta oikeutta.
Osakeyhtiön perustamishommissa meni aikaa useampia kuukausia, jolla aikaa Helander myöskin valmisteli paikkakunnalta muuttoaan. Hän kauppasi minulle osakkeitaan edullisilla ehdoilla, maksettaviksi pienemmissä osissa pitemmän ajan kuluessa.
— Ota sinä ne vaan, sanoi hän, pysy paikallasi ja pidä puoliasi kuin mies. Minä tarvitsen vapaat kädet toisella paikkakunnalla.
En uskaltanut siihen suostua, vaikka mieli tekikin. Mutta kun sitten Asplund esitteli että jakaisimme ne John Nurhosen kanssa, niin suostuimme kaikki yksimielisesti kauppaan. Näytti kuin välit olisivat parantuneet ja varsinkin Asplund lähestyi minua taas entistä luottamusta muistuttavalla tavalla. Toimintamme jatkui vanhaan, vaikka tosin keskenäisesti suletumpaan tapaan. Varsinainen innostus puuttui, tai oli kuin sekin odottaisi varmempaa pohjaa taas täyteen vauhtiin puhjetakseen.
Väliaikaiseen osakeyhtiömme johtokunnan vaaliin otti vielä Helanderkin osaa. Minut valittiin yksimielisesti toimeenpanevaksi johtajaksi. Mutta pian sen jälkeen välit taas kiristyivät erään liikkeemme ulkopuolella olleen tapauksen johdosta.
Kaupungin liikemiehet jättivät valtuuskunnalle jo kauvemman aikaa valmistelemansa ehdotuksen laivasataman laajentamisesta. Allekirjoittajien joukossa olin minäkin. Molemmat sanomalehdet vastustivat ehdotusta tarpeettomana ja suotta kunnan varoja nielevänä. Minä julkaisin Uudessa Ajassa nimelläni vastineen, jossa ihmettelin, mitenkä lehti, jonka toimittaja itse on kauppias, voi olla tiedoton tästä todellisesti liikemiehiä rasittavasta ahtaudesta. Lehti vastasi että toimittaja on kauppiaanaolo aikanaan tullut huomaamaan tämän ammattikunnan kaikki asiansa liioittelevan, vaan omia etujaan ajavan ja vähät yleisestä hyvästä välittävän. Kansalainen ilkkui polemiikillemme ja kaupunkilaisissa herätti se huomiota ja aiheutti uusia kyläjuttuja.
Melkein samaan aikaan tuli valtuustoon yhden miehen täydennysvaali, ja kauppiaat asettivat minun ehdokkaakseen. Toinen vaaliryhmä taas asetti, asianomaisen kieltäytymisestä huolimatta, ikäänkuin ilkkuen, vastaehdokkaakseni Asplundin. Vaikka tällainen pikkuvaali tavallisesti ei herättänyt yleisempää huomiota, muodostui se kuitenkin nyt vilkkaanlaiseksi. Ja varsinkin innostuivat Nurhonen ja Kemppainen puuhaamaan Asplundin hyväksi. Vaalilippujen levittämisensä ja valtakirjain keräämisensä takia saivat he minut taas kärtyisälle mielelle. He eivät nähtävästi mitenkään olisi minulle suoneet tätä kunniaa, josta en suinkaan itse tuntenut itseäni välinpitämättömäksi.
Kun huomattavaa agitatsioonia näin ilmestyi toisella puolella, eivät kauppiaatkaan pysyneet toimettomina. Osa valitsijoita oli huvitettuja vaalista vaan vastalistain omituisuuden takia. Mutta varsinkin Granberg innostui todellisiin vaalipuuhiin, sillä hän näytti sanomalehtiasiassa häviölle jouduttuaan tulleen Asplundin leppymättömäksi viholliseksi.
Uuden Ajan yhtiökokous oli nimittäin tätä ennen pidetty ja oli ollut hyvin kiivas. Granberg oli hankkinut osakkeenomistajilta paljon valtakirjoja ja koetellut puheillaan vaikuttaa läsnäoleviin. Mutta saman olivat toisetkin tehneet, ja Asplund oli Helanderin neuvoa noudattaen ostellutkin osakkeita. Granbergilla olivat valtakirjat suurimmaksi osaksi itsellään, mutta toisella puolen olivat ne jaetut useammalle eri henkilölle ja tulivat siten äänestyksessä täydellisemmin vaikuttamaan kuin Granbergin valtakirjat, joista sääntöjen määräämän äänestysmäärän rajoituksen kautta osa jäi vaikutuksettomiksi. Tulos johtokunnan vaalista oli, että kaikki entiset, paitsi Helander ja minä, jotka kieltäännyimme, valittiin uudestaan, ja meidän sijallemme kaksi kauppiaspuolueen vastustajaa. Granberg näin ollen myöskin kieltääntyi vastaanottamasta johtokunnan jäsenyyttä ja läksi kokouksesta heti vaalin jälkeen uhkamielisen näköisenä. Täti Löfberg oli voittaneen listan puolella, mutta sitten melkein pahoillaan kun se voitti.
— Ei se nyt suinkaan parantunut, sanoi hän.
Tämän kokouksen tulos näytti olleen syynä että Granberg valtuusmiesvaalissa parhaansa mukaan toimi Asplundia vastaan ja siis minun hyväkseni. Yleinen innostus ei kuitenkaan noussut tavallisen suuren vaalin tasalle. Tulos oli Asplundin voitto noin kymmenen äänen enemmistöllä.
Tappio tuntui minulle kovin nololta, ja kun lisäksi luulin ympärilläni huomaavani ilkkuvia silmäyksiä, menetin kaiken malttini. Toimin liikkeen asioissa aivan kuin ei ketään muuta asianomaista olisi ollut olemassakaan, syrjäyttäen Asplundin ja Nurhosen joka tilaisuudessa. Tyytymättömyys kasvoi toisellakin puolella, ja me tuskin tervehdimme toisiamme.
Vaalin tulos näytti lisänneen uusia hiiliä Granbergin ahjoon. Eräässä kauppaseuran kokouksessa otti hän sanomalehtiasian keskusteltavaksi. Hän valitti sitä, ettei liikemiehillä kaupungin sanomalehdistössä ole muuta kuin jyrkkää vastustusta, jota seikkaa hän piti ikävänä sekä katsoi tarpeelliseksi jotain siinä suhteessa tehtävän. Mutta muu tehtävä ei nykyisin liene mahdollista, sanoi hän, kuin perustaa uusi lehti niitten ikävien kokemuksien perusteella, joihin Uuden Ajan suhteen ollaan jouduttu.
Asiata valmistelemaan valittiin toimikunta, johon jouduin minäkin. Vaikka asian piti olla salainen, levisi tieto siitä kuitenkin pian yleiseksi. Molemmat lehdet uutisena julkaisivatkin tämän hankkeemme.
Näihin aikoihin ilmestyi Uuteen Aikaan kirjoitus, jossa ankarasti moitittiin valtiokirkon ja koulujen uskonnonopetuksen koneellisuutta ja niissä ilmenevää sisällisen innostuksen puutetta. Kansalainen nousi puolustusasemaan, väittäen kaiken takana olevan vaan vihan uskontoa vastaan, ja se puolittainen suopeus, jolla lehdet olivat kunnallisissa asioissa toisiaan kohdelleet, hävisi taas kokonaan. Tämä lehtien sotakannalle asettuminen aiheutti kauppiaspiireissä toiveita välien vielä entiselleen muuttumisesta ja kysymys kolmannesta lehdestä jätettiin toistaiseksi. Granberg ei sanonut tälle toiveelle olevan arvoa annettava, mutta muista syistä suostui hänkin jättämään asian sopivampaan aikaan.
Osanottoni tähän uuteen lehtitoimikuntaan ei suinkaan meidän Nurhoslaisten väliä parantanut. Mutta siitäkään emme koskaan keskenämme mitään puhuneet.
Näin kului joku aika, päiväin mennen kuin koneen suuren huimapyörän hiljalleen, mutta säännöllisesti, omaa kulkuaan. En ajatellut varsinaisesti eroanikaan, mutta tunsin ettei se enää nyt entisessä määrässä vaikealta tuntuisi, melkeinpä luulin sitä jo toivovani. Tahdoin vain toistaiseksi olla paikoillani, ikäänkuin näyttäen ettei minulle mitään voida.
Piakkoin kuitenkin tapahtui käännös asiain menossa.
Tuli osakeyhtiömme varsinainen kokous, Helanderin jo siirryttyä pois paikkakunnalta. Tässä kokouksessa piti myös lopullisesti päätettämän juomakauppaoikeuksien käyttämisestä. Mutta minä en enää tähän päätökseen joutunut osaa ottamaan. Ennen tätä asiaa toimitettiin nimittäin johtokunnan vaali, ja minä äänestin Asplundia, John Nurhosta ja oman nimeni sijalle kirjoitin laivuri Sairan, joka Nurhosille ostamistaan osakkeista oli pari pidättänyt omiinkin nimiinsä. John Nurhonen tahtoi, seurauksia ajattelematta, jonkinlaiseksi mielenosoitukseksi olla minua äänestämättä, ja kirjoitti listaansa omasta ja äitinsä puolesta myöskin Sairan, joka näin ollen tuli Asplundin ja Nurhosen kera valituksi. Minä jäin pois johtokunnasta, jonka sääntöjen mukaan tuli keskuudestaan valita yhtiön toimitusjohtaja.
Jäseneni aivan jäykistyivät, kun vaalin tuloksen huomasin. En saanut sitä edes ääneen julkilausutuksi, vaan näytin kunkin äänimäärää paperistani.
Hämmästys oli yleinen muissakin. Asplund katsoi oudolla, kysyvällä ja samalla nuhtelevalla katseella häpeävään Nurhoseen, sekä sanoi vaalin täytyvän toimittaa uudestaan. Saira myös kieltäytyi johtokuntaan rupeamasta.
Sillä välin sain minä koottua päättäväisyyteni. Kieltäännyin jyrkästi uudesta vaalista, selittäen sellaisen menettelyn olevan laittoman. Ääneni alkoi vihansekaisesti värähdellä, enkä sen jälkeen vastannut mihinkään esittelyihin ja kysymyksiin. Asplund nousi ylös, sanoi kokouksen täytyvän lykkäytyä seuraavaan iltaan, ja poistui hyvästiä sanomatta. Toiset seurasivat häntä äänettöminä ja vakavina.
Jäin yksin konttoriin. Nyt oli siis kaikki lopullisesti ratkaistu. Mutta entisistä valmistuksista ja uhkaavista pilvistä huolimatta oli tämä kaikki kuitenkin tullut odottamatta, niin silmänräpäyksellisesti, että minun oli vaikea asemaani mukaantua. Minä raivosin ja uhkuin ylimielistä kostontunnetta, siksi loukattuna ja vääryyttä kärsivänä pidin itseäni. Eroamista tästä talosta en luullut enää valittavani, mutta ajatus että olen tullut erotetuksi, kuohutti mieltäni. Ja siksi minä päättelin olla kaikkeen sovitteluun taipumaton, vakuutettuna heidän olevan sillä hetkellä johtoon ryhtymään yhtä valmistumattomia kuin minä illalla, työni lopetettua olin tietämätön siitä etten aamulla siihen enää palajaisi.
Näitä ajatellessani seurasi lopulta ikävän tunne. Oli jo myöhäinen ilta ja kaikki työ liikkeessä lopetettu. Kävelin ympäri kaikkialla, konttorissa, puodissa, pihalla, kuin hyvästillä talon elottomille esineille. Jokainen musta esine, jokainen oven ripa oli vanha tuttu, tulos monista mietteistäni ja sijoiteltuina oman harkintani jälkeen nykyisille paikoilleen. Minulla oli ikävä heitä viimeistä kertaa katsella, heistä erota. Tuntui aivan kuin eroaisin osasta omia jäseniäni.
Melkein koko yön kävelin sitten yksinäni ulkona kaduilla, seisotellen oman talomme edustalla, sitä katsellen, tarkastellen kylttikirjaimia, jotka kaksi kertaa maalarin työhön tyytymättömänä olin muutattanut. Siihen te nyt kaikki minusta jäätte! Löfbergin talon kohdalla seisoin kauvan kaihomielisenä ja huomaamattani olin joutunut Raivankin asunnon edustalle.
Koululaisia kulki serenaadilla flammoilleen. Tyynessä yössä kuuntelin heidän laulujaan, jotka tuntuivat hautajaisvirsiltäni. Heidän aavistamattaan värähyttelivät he sydänalaani lauluissaan sanoja sellaisia kuin "Äfven du skall friden få".