NELJÄS LUKU.
Samaan aikaan kuin Psyke jännityksellä etsien Kupidoa vaelsi maasta toiseen, tämä huokaili lampun haavaa sairastaen ja äidin makuuhuoneessa viruen. Silloin lokki, lumivalkea lintu, joka laineitten merellisten päällitse lentimin liitää, sukeltaa lähelle valtameren syvää syliä. Siellä se pysähtyy Venuksen eteen, joka paraillaan kylpee ja uiskelee, sekä ilmaisee että hänen poikansa on polttanut itsensä ja kovasta haavan tuskasta riutuen makaa epävarmana pelastuksestaan, ja että kaikkien kansojen suussa koko Venuksen perhettä kulkupuheilla ja monenmoisilla herjauksilla soimataan. "Poikasi on muka salalempensä vuoksi vuorilla ja sinä merikylpyjesi tähden vetäytynyt pois, josta syystä ei ole mitään nautintoa, ei suloa, ei hilpeyttä, vaan kaikkialla vallitsee epäjärjestys, raakuus ja siistittömyys; ei ole avioliittoja, ei ystävyyssiteitä, ei lastenrakkautta, vaan kaikkialla on suunnaton sekamelska ja likaisten liittojen vastenmielinen inhottavuus". Tätä puhelias ja perin utelias lintu luskutti Venuksen korviin, raastaen pojan mainetta. Mutta vihan vimmoissaan Venus huudahtaa: "Siispä tuolla kelpo pojallani jo on jokin mielitietty! no ilmoita pois, sinä, joka yksin minua hellästi palvelet, sen nimi, joka jaloa, parratonta poikaani on viehättänyt, oli hän sitten Luonnotarten väkeä tai Vuodenaikain joukkoa tai Runotarten kuoroa tai Sulotarteni palveluskuntaa". Ei jäänyt sanattomaksi kielikello lintu, vaan virkkoi: "en tiedä, armollinen rouva, mutta luulen hänen tulisesti mielivän tyttöä — Psyke nimeltään, jos oikein muistan".
Silloin Venus kovasti närkästyneenä ääneen huudahti: "Jos hän todella rakastaa Psykeä, tuota kauneuteni kilpailijaa ja nimeni riitelijää, niin kaiketi tuo sikiöni on pitänyt minua parittajana, jonka avulla tutustuisi siihen tyttöön". Noin tiuskien hän kiireesti kohoaa merestä, pyrkii suoraapäätä kultaiseen makuukammioonsa ja löytää sieltä, niinkuin oli kuullut, sairaan poikansa. Ovelta jo hän huutaa kurkkunsa täydeltä: "onpa tämä kunniakasta ja syntyperämme sekä hyvän tavan mukaista, että tallaat jalkojesi alle äitisi, vieläpä valtiattaresi käskyjä etkä alhaisella rakkaudella rääkännyt vastustajaani, ja sitten vielä mokomana nulikkana hurjiin kypsymättömiin syleilyihisi hänet suljit, tietysti jotta saisin vastustajastani miniän! Kaiketi otaksut sinä, inhottava tyhjäntoimittaja ja viettelijä, että sinä yksin olet jalosukuinen, ja etten minä muka iältäni enää kykene äidiksi tulemaan. Tiedä siis että aion synnyttää toisen, sinua paljoa paremman pojan — ei, jotta vielä enemmän saisit tuntea häväistystäsi, tahdon tehdä ottopojakseni jonkun kotiorjistani ja hänelle lahjoittaa siivet, liekit, jousen, jopa nuolet, ja koko kalustosi, jota en sinulle antanut tällä tavoin käytettäväksesi. Sillä ei isäsi Vulkanuksen aseista sinulle ole annettu mitään, jotta tuolla tavoin niitä käyttäisit. Mutta hulttiohan olet ollut hamasta varhaisimmasta lapsuudestasi, onhan sinulla terävät kynnet, joilla ilman vähintäkään kunnioitusta niin monasti olet vanhempiasi ahdistanut ja itse emoasi, juuri minua, sinä kuin mikäkin äidinmurhaaja joka päivä saatat vaaraan; ja useasti olet minua haavoittanut, aina muka minua leskenä ylenkatsonut etkä kammoa isäpuoltasikaan, urhoollista ja suurta soturia Marsia. Mitä vielä, hän, jolle lemmensuhteeni huoleksi monasti olet tyttöjä hankkiellut. Mutta kyllä minä vielä laitan niin, että saat katua tätä pilaasi ja tuntea avioliittoasi kirpeäksi ja katkeraksi. Mutta mitä minä, näin pilkkana pidetty kun olen, nyt teen? Minne lähden? Millä keinoin suistan sen hirtehisen? Pyytäisinkö apua vastustajaltani Maltilta, jota juuri tämän poikani himollisuuden vuoksi useasti olen loukannut? Minua kyllä puistattaa puhutella sitä moukkamaista, ryöttäistä naista. Mutta siitä huolimatta ei pidä halveksia koston lohdutusta, tuli se mistä päin hyvänsä. Juuri häntä eikä ketään muuta, tulee minun käyttää kurittamaan tuota veijaria, aukomaan hänen viinensä, ottamaan pois nuolensa, riistämään hänen jouseltaan jänteen, sammuttamaan soihtunsa ja taltuttamaan häntä itseään vieläkin katkerammilla lääkkeillä. Silloin vasta katson kärsimäni loukkauksen tulleen sovitetuksi, kun hän on ajanut pois ne kutrit, joita vähän väliä olen omin käsin silitellyt, niin että ovat kiiltäneet kuin kulta, ja leikannut lyhyiksi ne sulat, joita nektarinesteellä olen sylissäni sivellyt".
Noin nimettyään Venus syöksyi ulos suutuksissaan ja sydännyksissään. Kohta häntä vastaan tulevat Ceres ja Juno. Ja huomattuaan hänen turvottuneet kasvonsa he kysyivät, miksi hän tuikeiden kulmakarvojen alle kätki säteilevien silmiensä sulon. Hänpä virkkoi: "tepä tulette parahiksi osoittaaksenne minulle palvelustanne. Hakekaa, minä pyydän, kaikin voimin käsiini karkulaisvelho Psyke. Eivät kai teiltä ainakaan ole jääneet tuntematta huoneeni kuulu tarina ja poikani tekoset, hänen, jota ei pitäisi pojakseni sanottaman".
Silloin jumalattaret, vaikka hyvin tiesivät, mitä oli tapahtunut, yrittivät lieventää Venuksen riehuvaa kiukkua näillä sanoin: "minkä sellaisen rikoksen, valtiatar, on poikasi tehnyt, että itsepintaisesti vastustelet hänen huvituksiaan ja että mielit tuhotakin sen, jota hän rakastaa? Mikä rikos, me pyydämme, on siinä, että hän on somalle tyttöselle suopeasti hymyillyt? Vai etkö tiedä, että hän on miehenpuoli ja nuorukainen, tai varmaan olet unohtanut, kuinka vanha hän jo on. Vai siksikö että hän on hyvin säilynyt, hän aina tulee sinusta tuntumaan pikku pojalta. Aiotko sinä sitten äitinä, vieläpä mielevänä naisena, aina uteliaasti tutkistella poikasi lemmenleikkejä, nuhdella hänen nautinnonhaluaan, tukahuttaa hänen rakkausseikkailujaan ja ihanassa pojassasi moittia omia temppujasi ja viehätyskykyäsi? Kukahan jumalista, kuka ihmisistä, on salliva sinun sirottaa sinne tänne kansojen kesken lemmenhaluja, kun oman huoneesi Lempeä estät lempimästä ja suljet häneltä naisten kiemailun kaikille yhteisen asepajan."
Siten he nuolten pelosta suopeasti puoltavat ja imartelevat Kupidoa, vaikka olikin poissa. Mutta Venus, närkästyksissä siitä että kärsimänsä loukkaukset saatettiin naurunalaisiksi, riensi heidän edelleen ja lähti kiireisin askelin jälleen merelle.